Mikä biisi soi Finnmatkojen televisiomainoksessa? Siinä mainoksessa oli aiheena ainakin "Blue-lomat". Laulajan ääni on aikalailla samanlainen kuin Louis Armstrongilla tai Ray Charlesilla. Jotenkin se kertosäe alkaa että "If, if, if I could..."
Finnmatkojen mainos
Finn
4587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joo ite kysyin ihan samaa, ei löydy mistään, onks mitään hajuu mistä vois ettii?
Joo tä taitaa kaiketi jo olla toinen kerta kun kysyn tätä biisiä, aikaisemmasta kerrasta tosin on jo aikaa varmaan vuosi, joten viestin monistamisesta ei oikeastaan ole kyse.
Mutta siis varsinaiseen asiaan:
Tuntuu aika epätoivoiselta saada selville tota biisiä. Tulee enää lähinnä mieleen, että täytyy kysyä sitä itse Finnmatkoilta. Se laulajakin nyt voi olla lähes kuka tahansa motown-laulaja, vaikka kuulostaakin oikeastaan vain Louis Armstrongilta. Toinen syy ettei vastausta löydy, voi olla se että olemme väärällä palstalla. Ehkä pitäisi löytää joku hieman enemmän musiikkiin keskittynyt palsta... (?)
Sai kyllä aika pitkään ettii netistä mut levy on jo ostettu: Billy Paul: Your Song (Elton Johninin biisi original).
Upeeta, mahtavaa!!
Netistäkin löytyi tämmänen paikka mistä sai ladattua ton biisin, mutta kaupasta ostettu levy on tietty ehdottomasti asiallisempi:
http://200.221.3.58/xadrez_ao_vivo/amigos.exe/RADIO