Minulla on takanani n.1,5 vuoden suhde josta vuosi kihloissa.
Tarina meni näin...
Tapasimme toisemme leirillä ja tutustuimme toisiimme kahden viikon ajan kunnolla ja leirin jälkeen aloimme olla yhdessä. Olimme seurustelleet puolitoista kk kun muutimme yhteen asumaan. Meillä ei koskaan ollut mitään mainittavampaa riitaa, meillä toimi erittäin hyvin. Mutta sitten minulta vietiin unelmat, haaveet ja tulevaisuus. Terveyteni ei sallinutkaan sitä mistä olin unelmoinut ja masennuin, en halunnut kohdata elämää sellaisena miksi se muuttui. Avovaimoni yritti kannustaa minua mutta se ei auttanut tarpeeksi kun ulkopuoliset paineet olivat liian kovat, enkä osannut ottaa sitä edes kunnolla vastaan. Sitten avovaimoltani kuoli erittäin läheinen sukulainen ja minua ei huolittu mukaan hautajaisiin. Masennuin lisää, riitauduin hänen vanhempiensa kanssa enkä kunnolla huomannut avovaimoni tuskaa. Olin niin henkisesti kuin fyysisestikin aivan loppu. Sitten elokuun alussa koulut alkoivat ja kaverini muutti samaan kaupunkiin kouluun ja hengaili iltaisin tosi paljon meillä. Sitten näille kahdelle syttyi jotain joka tuhosi minun ja avovaimoni liiton. Erosimme hänen halustaan kuukausi sitten ja nyt kaverini ja exäni seurustelevat ja ovat onnellisia. Minä en. Niin paljon jäi kesken, niin paljon jäi selvittämättä.
Tunteeni oli kuin sata hyeenaa olisi repinyt sydäntäni. Olen itkenyt melkein joka päivä pahaa oloani, sillä tämä tyttö oli kaikki mitä olen unelmissani toivonut naisen olevan.
Menetin kerralla kaksi läheisintä ihmistäni, jäin aivan yksin. olen exän kanssa väleissä mutta pelkään että ne tuhoutuvat kokonaan tämän uuden takia. Rakastan edelleen exää, enkä koskaan voi unohtaa naista jonka kanssa minun piti mennä naimisiin. Muutin jo toiseen osoitteeseen ja hän toiseen, mutta kaikki mitä minulla on muistuttaa hänestä, jokainen tavara, valokuva... aivan kaikki, jopa harrastukseni. Sillä hän sai minussa ne esiin, hän sai minut käyttämään luovuuttani. Nyt on vain sydämeni pirstaleina, ja koko ajan ikävä murtaa niitä vielä pahemmin, joka kerta kun näen hänet, joka kerta kun hän puhuu minulle, joka kerta kun kuulen hänestä, joka kerta murrun.
Elän vain ulkoisesti. Sisälläni olen kuollut ja petetty. En koskaan kuvitellut tälläistä olevan olemassakaan. Tiedän että jaksan taivaltaa askel kerrallaan... Mutta voinko ikinä luottaa mihinkään sanottuun, voinko ikinä luottaa mihinkään sellaiseen mikä riippuu toisesta?
Sillä tämä exäni oli ensimmäinen nainen joka sai minut tuntemaan todellista rakkautta, tuntemaan onnea, tuntemaan rauhaa sisälläni, tuntemaan jotain elämää suurempaa. Suhteita minulla oli ollut muutamia ennen häntä mutta ei koskaan mitään tälläistä, ei lähimainkaan mitään vastaavaa. Eikä varmaan ikinä tulekaan mitään vastaavaa.
Tarina meni näin...
Tapasimme toisemme leirillä ja tutustuimme toisiimme kahden viikon ajan kunnolla ja leirin jälkeen aloimme olla yhdessä. Olimme seurustelleet puolitoista kk kun muutimme yhteen asumaan. Meillä ei koskaan ollut mitään mainittavampaa riitaa, meillä toimi erittäin hyvin. Mutta sitten minulta vietiin unelmat, haaveet ja tulevaisuus. Terveyteni ei sallinutkaan sitä mistä olin unelmoinut ja masennuin, en halunnut kohdata elämää sellaisena miksi se muuttui. Avovaimoni yritti kannustaa minua mutta se ei auttanut tarpeeksi kun ulkopuoliset paineet olivat liian kovat, enkä osannut ottaa sitä edes kunnolla vastaan. Sitten avovaimoltani kuoli erittäin läheinen sukulainen ja minua ei huolittu mukaan hautajaisiin. Masennuin lisää, riitauduin hänen vanhempiensa kanssa enkä kunnolla huomannut avovaimoni tuskaa. Olin niin henkisesti kuin fyysisestikin aivan loppu. Sitten elokuun alussa koulut alkoivat ja kaverini muutti samaan kaupunkiin kouluun ja hengaili iltaisin tosi paljon meillä. Sitten näille kahdelle syttyi jotain joka tuhosi minun ja avovaimoni liiton. Erosimme hänen halustaan kuukausi sitten ja nyt kaverini ja exäni seurustelevat ja ovat onnellisia. Minä en. Niin paljon jäi kesken, niin paljon jäi selvittämättä.
Tunteeni oli kuin sata hyeenaa olisi repinyt sydäntäni. Olen itkenyt melkein joka päivä pahaa oloani, sillä tämä tyttö oli kaikki mitä olen unelmissani toivonut naisen olevan.
Menetin kerralla kaksi läheisintä ihmistäni, jäin aivan yksin. olen exän kanssa väleissä mutta pelkään että ne tuhoutuvat kokonaan tämän uuden takia. Rakastan edelleen exää, enkä koskaan voi unohtaa naista jonka kanssa minun piti mennä naimisiin. Muutin jo toiseen osoitteeseen ja hän toiseen, mutta kaikki mitä minulla on muistuttaa hänestä, jokainen tavara, valokuva... aivan kaikki, jopa harrastukseni. Sillä hän sai minussa ne esiin, hän sai minut käyttämään luovuuttani. Nyt on vain sydämeni pirstaleina, ja koko ajan ikävä murtaa niitä vielä pahemmin, joka kerta kun näen hänet, joka kerta kun hän puhuu minulle, joka kerta kun kuulen hänestä, joka kerta murrun.
Elän vain ulkoisesti. Sisälläni olen kuollut ja petetty. En koskaan kuvitellut tälläistä olevan olemassakaan. Tiedän että jaksan taivaltaa askel kerrallaan... Mutta voinko ikinä luottaa mihinkään sanottuun, voinko ikinä luottaa mihinkään sellaiseen mikä riippuu toisesta?
Sillä tämä exäni oli ensimmäinen nainen joka sai minut tuntemaan todellista rakkautta, tuntemaan onnea, tuntemaan rauhaa sisälläni, tuntemaan jotain elämää suurempaa. Suhteita minulla oli ollut muutamia ennen häntä mutta ei koskaan mitään tälläistä, ei lähimainkaan mitään vastaavaa. Eikä varmaan ikinä tulekaan mitään vastaavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei ihme että olet hajalla. Todella surullinen tarina :(. Eikö kuitenkin olisi parempi suosiolla pistää välit poikki kokonaan exäsi ja entisen parhaan kaverisi kanssa? Selviät varmasti paljon paremmin aloittamalla uuden elämän ilman heitä. Kestää kauemmin nousta jaloilleen, kun hän on siinä vierellä muistuttamassa jatkuvasti mitä tapahtui. Rakkaus kuolee aikanaan, tuska ja ikävä helpottuvat, mutta ensin pitää löytyä rohkeutta kävellä pois...näin vain pitkität tuskaasi. Yritä pitää huoli itsestäsi, kerroit että sinulla on vakava masennuskausi takanasi. Sitä suuremmalla syyllä olisi parempi repäistä itsesi pois menneisyyden muistuttavista ihmisistä. Mutta sitten taas, etköhän sinä tiedä parhaitten. Vaikea mennä sanomaan mitään, kun tilannetta en tiedä.Pääasia että pärjäät ja selviät kipusi yli...
Minusta vain tuntuu siltä että ainut asia mikä saa minut jaksamaan joka päivä ottaa sen askeleen on ex-avovaimo.
Kaverin kanssa on välit poikki kokonaan jo siittä asti kun kuulin tästä exältäni kun kerran kysyin että mikä on homman nimi kun ilmassa oli jotain outoa..
Luonteeltani vain olen liian kiltti. En osaa kenellekään sanoa pahasti, enkä haluakaan, nielen mieluummin itse kaiken. Se ei ole tervettä mutta niin se vain on. Ja toinen piirre minussa on se että minun vahvat tunteeni, Pettymys, viha ja rakkaus ovat melkein ikuisia. Jos jotakin näistä tunnen niin en vain osaa muuttaa ajatuksiani, en ilman syytä. Kun olisikin ollut joku riita tai vastaava ja olisi välit mennyt, mutta ei =(
Tämä vain raastaa sydäntäni kun kaikki kaatuu niskaan. Terveys, avovaimo, ystävä, kaikki poissa eikä ikinä takaisin =.(
Olen tuntenut täysin samoin, eihkä vielä syvemmältä pohjamutia myöten. Suurin virhe on, että näkee asiat suppeasta näkökulmasta ja on vaikea saada oikeaa keskusteluseuraa joka pystyy avaamaan solmuja. Niin, se vain on, että et näe asiaa oikein. Katsot asiaa kuin kärpänen joka pörrää ikkunassa yrittäen ulospääsyä, eikä huomaa, että vieressä on avoin ikkuna joka vie vapauteen. Helpotus on lähempänä kuin luuletkaan, et vain näe sitä ja tuijotat väärää lasia. Sanon ihan suoraan, että ette ymmärrä toisianne ja olette säälittäviä reppanoita jotka eivät osaa elää. Teillä on kuitenkin mahdollisuus parempaan, on vain avattava silmät ja vedettävä verho sivuun nähdäkseen selvästi. Väärät ihmiset yhdessä tuhoavat toisensa. Suhteen pitää olla tasapainoinen ja toisiaan vahvistava. Kaikki muu on turhaa ja elämän tuhlaamista. Yksin elämä on antoisampaa kuin väärän ihmisen kanssa. Toisessa ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta siinä olet väärä ihminen hänelle. Sinä olet oikea jollekkin toiselle. Joskus totuus sattuu, mutta lopulta helpottaa. Valheessa eläminen sattuu koko elämän.
Elämän viisautena: Elämä on suuri vitsi.