Tuska

Taas sinkkuna vaikean suhteen jälkeen, suhteen jollaista en uskonut enää saavani. Suhde kaatui ongelmiin välillämme, vaikka rakastamme edelleen toisiamme ja haluaisimme toisemme, emme voi saada..

Päätin palata takaisin menneisyyteen jolloin olin kusipää, en välittänyt mitä tein, en välittänyt mistään.. Tuntuu että herään aamulla menen töihin ja sit palaan taas takaisin kotiin, mitä varten? en itseäni. Sydän on katkera. On helppo rakentaa suojamuuri ympärille, muuri jota ei voi murtaa kuin itse. Kova muuri mutta sen alla pelkkää tuskaa, surua ja pelkoa.

Nytkin katson koko ajan kännykkää pöydällä ja odotan että hän soittaisi mutta tiedän ei se soi enää. Nyt sattuu mutta joskus helpottaa, kunhan en vain häntä enää näe. Sen sovimme sillä jos näemme se olisi liian kipeää kummallekin..

Sattuu tietää että rakkaus ei kuollut, että halusi erota minua suojataksesi. Pelkään vain enää hänen puolesta, pelkään liikaa..
91094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itelläni samanlaisia tuntemuksia, kuukausi alkaa olla siitä kun erottiin. Se oli ns. oikee ratkasu, järjellä tiedän sen hyvin. Silti tuntuu että en pääse asiassa eteenpäin, tää mies on koko ajan mielessä. Mekin erottiin niissä merkeissä, että rakkautta vielä oli ja mun puolelta ainakin tulee olemaan vielä kauan, ehkä aina. Ei vain enää jaksettu. Tuntuu että oltiin tultu umpikujaan, josta ei enää muualle päästy. toisen oli lähdettävä pois.

Elämällä ei vaan tunnu olevan enää suuntaa tai pohjaa. se vaan jatkuu jonnekin, enkä mä ees välitä enkä jaksa ajatella mitään päämääriä sille.

Olis kiva kuulla neuvoja saman kokeneilta, mitä kannattais tehä?kannattaisko jutella/kirjottaa exälle vielä? en vaan tiedä mitä sanoisin, tuntuu että sisällä on niin suuri möykky, että sitä ei jaksa ees alkaa selvittämään. Kiitos neuvoista!

Äänestä
  • Minun ja hänen "naisen" loppullisesta erosta vasta muutama päivä, jotenki niin turha ja yksinäinen olo koko ajan. Muutuin niin paljon hänen kanssaan, josta häntä kiittäny. Hän opetti mut taas elämään ja nauttimaan rakkaudesta ja antamaan sitä.

    Mulle vaikein asia nytkin on miettiä kun hän pyysi anteeksi sitä kaikkea kun sattuttanut minua ja sanoi että olin hänelle paljon enemmän kuin kukaan koskaan voi olla. Mutta hänen piti silti lähteä pois luotani. Se oli hänen ratkaisu erota ettemme koskaan enää näe.

    Nyt vain pakko jaksaa ja antaa ajan kulua. Vaikka tuntuu vaikealta niin pakko, menee kuukausi menee toinen, suru pysyy mutta se muuttuu joskus. Ehkä koskaan todellinen rakkaus ei häviä. Voin vain itse toivoa että saisin hänet takaisin kun selvittänyt ensin omansa elämän ja sit tulla takaisin luokseni, mutta tiedän se on vain turhaa haavetta ja kuvitelmaa...

    Äänestä

  • sori_vain kirjoitti:

    Minun ja hänen "naisen" loppullisesta erosta vasta muutama päivä, jotenki niin turha ja yksinäinen olo koko ajan. Muutuin niin paljon hänen kanssaan, josta häntä kiittäny. Hän opetti mut taas elämään ja nauttimaan rakkaudesta ja antamaan sitä.

    Mulle vaikein asia nytkin on miettiä kun hän pyysi anteeksi sitä kaikkea kun sattuttanut minua ja sanoi että olin hänelle paljon enemmän kuin kukaan koskaan voi olla. Mutta hänen piti silti lähteä pois luotani. Se oli hänen ratkaisu erota ettemme koskaan enää näe.

    Nyt vain pakko jaksaa ja antaa ajan kulua. Vaikka tuntuu vaikealta niin pakko, menee kuukausi menee toinen, suru pysyy mutta se muuttuu joskus. Ehkä koskaan todellinen rakkaus ei häviä. Voin vain itse toivoa että saisin hänet takaisin kun selvittänyt ensin omansa elämän ja sit tulla takaisin luokseni, mutta tiedän se on vain turhaa haavetta ja kuvitelmaa...

    se vaan on niin, että vainka kuinka rakkautta on, se ei riitä kun elämä murjoo. Pahalta tuntuu erota, mutta vielä pahemmalta tuntuis jos jatkettais yhdessäki, ainakin jossain vaiheessa.

    Äänestä

Älä palaa enää menneisyyteen. Kova muuri satuttaa eniten itseäsi. Jos nyt löysit rakkauden, on se mahdollista vielä uudelleenkin. Ja jos tämäkin nainen vielä rakastaa sinua, olet varmasti sen arvoinen.

Koita jaksaa pahimman yli ja pidä itsestäsi huolta. Pian koittaa huominen.

Äänestä
  • En tajua miksi ihmiset heittävät rakkautta pois. Sitä on niin vähän. Tämä koskee tietysti vaan jos on kysymys oikeasta rakkaudesta, jossa ei tieten tahtoen tekee pahaa toiselle, jossa haluaa rakentaa yhteistä elämää, jossa rakkaus voittaa kaiken muun.Toinen asia mitä en ymmärrä on miksi ihmeessä jotkut puhuvat rakkaudesta kun on enemmän kysymys ihastumisesta, seksuaallisesta vetovoimasta, tai jopa narssistisesta itserakkaudesta.

    Äänestä

  • Koira kirjoitti:

    En tajua miksi ihmiset heittävät rakkautta pois. Sitä on niin vähän. Tämä koskee tietysti vaan jos on kysymys oikeasta rakkaudesta, jossa ei tieten tahtoen tekee pahaa toiselle, jossa haluaa rakentaa yhteistä elämää, jossa rakkaus voittaa kaiken muun.Toinen asia mitä en ymmärrä on miksi ihmeessä jotkut puhuvat rakkaudesta kun on enemmän kysymys ihastumisesta, seksuaallisesta vetovoimasta, tai jopa narssistisesta itserakkaudesta.

    En itsekään koskaan kuvitellut, että voisin "heittää rakkauden pois", kunnes kerran kohtasin ihmisen, joka rakasti ja jota rakastin.

    Mutta tiesin, että aika oli täysin väärä (olin entisen suhteen jälkeen vielä pahasti hajalla). Olisin vain satuttanut rakastamaani ihmistä, jos olisimme jatkaneet yhdessä.

    Itse jätin ja olen varma siitä, että se oli suurempi rakkauden teko, kuin jos olisin jatkanut.

    Elämä ei aina mene niin kuin sen toivoisi menevän.

    Äänestä

  • Oikeesti kirjoitti:

    En ymmärrä. Rakastit ja hän rakasti mutta siitä ei tullut mitään koska edellinen suhteesi oli ollut vaikea. On kaksi vaihtoehtoja; ette tiedä mikä rakkaus on tai sitten ette rakastaneetkaan. Jos rakastit sitä toista niin ensimmäinen rakkaus ei voi enää vaikuttaa siihen. Tai voi tietysti vaikuttaa suhteeseen jos on ollut kärsimyksiä y. m. mutta et olisi siinä tapauksessa antanut sen vaikuttaa. Olisit puhunut asiasta, selvittänyt asiat, olisitte yhdessä taistelleet pelkojasi vastaan.Jos pelkojasi oli suurempi kuin rakkautesi niin silloin et rakastanut kunnolla. Tai sitten tiesit ettei toinen osapuoli rakastaa, jollooin tietysti on pakko antaa toisen mennä rakkauden vuoksi.Eri asia on sitten tietysti jos on kysymys siitä että on kaksi suhdetta yhtä aikaa, on kysymys lapsista, perheestä jne.Silloin voi tietysti joutua luopumaan rakkaudesta.

    Äänestä

  • koira kirjoitti:

    joudut vastaavaan tilanteeseen. Elämä ei vaan ole niin yksinkertaista.

    Ei toista voi eikä saa käyttää itsensä korjaamiseen. Se ei olisi rakkautta vaan hyväksikäyttöä. Minä tiedän edelleen rakastavani ihmistä, jonka jätin. Ja siksi juuri jätin. Se oli kahdesta pahasta pienempi vaihtoehto.

    Äänestä

  • ehkä ei pitäis palata menneeseen, tuntuu vain jotenkin oikealta vaihtoehdolta juuri nyt.

    Tiedän että huominen koittaa ja sitä juuri pelkään. Pelkään tätä yksinäisyyttä, kun joku ollut vieressä pitkään ja nyt poissa niin se pelottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sori_vain kirjoitti:

Taas sinkkuna vaikean suhteen jälkeen, suhteen jollaista en uskonut enää saavani. Suhde kaatui ongelmiin välillämme, vaikka rakastamme edelleen toisiamme ja haluaisimme toisemme, emme voi saada..

Päätin palata takaisin menneisyyteen jolloin olin kusipää, en välittänyt mitä tein, en välittänyt mistään.. Tuntuu että herään aamulla menen töihin ja sit palaan taas takaisin kotiin, mitä varten? en itseäni. Sydän on katkera. On helppo rakentaa suojamuuri ympärille, muuri jota ei voi murtaa kuin itse. Kova muuri mutta sen alla pelkkää tuskaa, surua ja pelkoa.

Nytkin katson koko ajan kännykkää pöydällä ja odotan että hän soittaisi mutta tiedän ei se soi enää. Nyt sattuu mutta joskus helpottaa, kunhan en vain häntä enää näe. Sen sovimme sillä jos näemme se olisi liian kipeää kummallekin..

Sattuu tietää että rakkaus ei kuollut, että halusi erota minua suojataksesi. Pelkään vain enää hänen puolesta, pelkään liikaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu