Miehet neuvokaa!

En tiedä onko tämä oikea paikka kirjoittaa pulmani, mutta teempä nyt sen.
Eli olen ollut nykyisen poikaystäväni kanssa 3kk eli aika vähän aikaa.
Olen todella rakastunut ja niin hänkin on minuun.
Olen todella epävarma itsestäni ja itsetuntoni on huono, tiedän sen.
Välillä tuntuu että hän ei oikein syty minusta.
Mikä neuvoksi?
Haluiaisin jotain todella romanttista ja erilaista.
Mikä saa teidän miesten päät pyörälle?
Ei meillä niinkään ole suhteessa mitään vikaa eikä seksissä ole moittimista, mutta haluaisin yllättää hänet jotenkin positiivisesti!
101884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mistä sen muut tietää ?

Äänestä
  • kysy häneltä itseltään. Ei kaikkien miesten mieltymykset ole samanlaiset. Yhteyden luominen toiseen vaatii nimenomaan myötäilyä tämän yksilöllisiin mieltymyksiin ja taipumuksiin. Tuntosarvet esiin, silmät auki. Usko itseesi.

    Äänestä

Ihastustahan toi 3 kk on. Koko juttu selviää ajan kanssa ja rehellisellä ja avoimella yhdessä olemisella ja puhumalla asioista. Ei siinä kantsi mitään ihmejuttuja tehdä, vaan tutustua toisiinne. Kyllä se siitä.

Äänestä
  • Kyllä aivan hyvin voi olla rakastunut ihan aidosti jo tossa ajassa. Rakkaus ei katso aikaa.

    Äänestä

hyppäät syliin ja tunget kielen sen suuhun

Äänestä

"Miisa"

Jos mies on rakastunut Sinuun ei Sinun tarvitse tehdä mitään. Hän rakastaa jokaista elettäsi, vikaasi, ilmettäsi...

Jos hän ei rakasta Sinua, niin älä välitä. Jos Sinä rakastat nauti hänestä niin kauan kuin se vain on mahdollista. Surra ehtii myöhemminkin.

Ota rauhallisesti ja ole oma itsesi. (Eli älä tee kuten minä yleensä...Neuvominen on helppoa: tehkää kuten sanon älkääkä niinkuin minä teen!)

-.-

Äänestä

miksi pitäisi ylättää posiitivisesti sillä jos ei yhdessä olo tunnut ihanalta kun sinä sen sanot sille ei voi mitään koska kepuli konstit vain siirtää sitä ongelmaa eteenpäin mutta ei ratkaise sitä pois joten neuvon jutelemaan ja sitä kautta selvitämään missä mättää taikka mätääkö lainkaan. sillä jos olen ns. silmitömästi rakastunut niin et huomaa taikka halua huomata epäkohtia mitä teidän ssuhteen välillä on.joten henkilökohtainen neuvoni on jotta puhallat tauon jotta saat selvitettyä missä olet menossa ja mit ä tilastollisesti sen odotettu lopputulos mahdollisestion.
Rivien välistä olen huomaavina jotta todelisuudessa on moitimista sillä kun olet huomannut sen ja senvuoksi myöskin olet huolissasi.
MUISTA JOTTA ET VOI TOISTA OMISTAA KOSKAAN ETKÄ MILÄÄN KEPULI KONSTEILLA MYÖSKÄÄN.
näyttää jotta olet aika nuori henkilö?
ja tällähetkellä aaiot pilata elämäsi rypemällä paskassa.SE EI KANNATA OLENKAAN SILLÄ VASTAAVIA EROAA ENNEN 43IKÄ V. tilastollisesti avioliitosta 70% sekä avo liitosta 94%
siinä on sulle tilasto tietoa sekä mietimistä

Äänestä

Aloita sillein et paskannat sen aamupuuroon ja kuset mehun sekaan jo on saatana ellei jotain uutta rupee tapahtuu suhteessa!!

Äänestä

Kokeilepa jotain kauniita yöpukuja ja alusvaatteita yms. Siis en tarkoita välttämättä stringejä ja narubikineitä, vaan KAUNIITA vaatteita. Miehet tykkää niistä vaikkeivat myönnäkään.

Varsinkin jos kaupungille laittaudut ja sitten kotona olet siinä ainaisessa nallepyjamassa, niin menee pää väärällälailla pyörälle

Äänestä

eihän se ole kuin itsetuntokysymys. Hyvä itsetunto naisella sytyttää parhaiten meidät miehet. Lopeta murehtiminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miisa kirjoitti:

En tiedä onko tämä oikea paikka kirjoittaa pulmani, mutta teempä nyt sen.
Eli olen ollut nykyisen poikaystäväni kanssa 3kk eli aika vähän aikaa.
Olen todella rakastunut ja niin hänkin on minuun.
Olen todella epävarma itsestäni ja itsetuntoni on huono, tiedän sen.
Välillä tuntuu että hän ei oikein syty minusta.
Mikä neuvoksi?
Haluiaisin jotain todella romanttista ja erilaista.
Mikä saa teidän miesten päät pyörälle?
Ei meillä niinkään ole suhteessa mitään vikaa eikä seksissä ole moittimista, mutta haluaisin yllättää hänet jotenkin positiivisesti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu