Voi meitä äitejä, niin paljosta meitä syytetään. Kun itse olin nuori, haukuin vanhempiani, syytin äitiäni jne. Ja päätin etten koskaan tee lapsilleni sitä, mitä minulle tehtiin. No, onnistuinko? En totisesti. En tietenkään tehnyt kaikkia samoja virheitä kuin vanhempani tekivät minulle, mutta yllätys, yllätys, minun lapseni ovatkin asioista eri mieltä kuin minä. Eli vaikka omasta mielestäni luulin tehneeni oikein, lapseni ovat eri mieltä.
Ja luulen että näin tulee jatkumaan, sukupolvesta toiseen. Joten armahtakaa äitinne, että teidätkin kerran armahdettaisiin!
Ja luulen että näin tulee jatkumaan, sukupolvesta toiseen. Joten armahtakaa äitinne, että teidätkin kerran armahdettaisiin!
Vastaukset 34
Vanhimmat
Niinhän se isoäitinikin virnuili äidilleni aikoinaan kun tämä valitti, että odotas vaan kun sinulla lapsia...!
Tiedät varmaan mitä minunkin äitini minulle sanonut.
kuulleeni tuon lauseen usein: odotapas kun sinulla on omia lapsia! Taitaa olla tuttu useimmissa kodeissa. Mutta silloin nuorena ajattelee mieli täynnä uhmaa: MINÄ en koskaan tee noin. Ja tässä sitä ollaan, samassa veneessä.
Mutta yritetään selvitä, päivä kerrallaan.
kerta kaikkiaan. Ja silloin on niiden kumminkin perheeseen "tupsahtaneiden" lasten kannalta kovin ikävää kasvaa sellaisissa epäsuotuisissa olosuhteissa.
Jotkut naiset taas ovat loistavia äitejä.
Minkäpäs tuolle voi, ei yhtään mitään.
on noin yksinkertainen, niin varmaan joku on jo keksinyt testin, millä saadaan etukäteen selville sopivuus äidiksi/isäksi!!!!
Ja ne jotka eivät ole sopivia, sterililoidaan välittömästi.
Voi sinua, et kai tosissasi luule, että elämä on noin yksinkertaista? Silloinhan olisi helppoa poistaa kaikki paha täältä maailmasta.
lasta olet jo kasvattanut? Meillä on annettu kaikki rakkaus, hoidettu kotona, paapottu ja kustannettu opiskelut ym ym ym. Silti tässä nyt ihmetellään mikä meni vikaan ja mitä olisi pitänyt tehdä enemmän. Vanhemmat ovat jossain vaiheessa täysiä paskoja teki niin tai näin. Valitettavasti.
juuri tarkoitin, ensimmäisessä viestissäni. Näin minäkin koen: olen tehnyt omasta mielestäni kaiken, silti tulee moitteita. Enempään en kuitenkaan olisi pystynyt, joten moitteet on otettava vastaan.
Sellainen havainto vielä, onko muilla sama kokemus, että pahimmat moitteet tulevat tyttäriltä? Kysyy kolmen tyttären ja yhden pojan äiti?
lapsia kuin tyttäret. Tiedän kokemuksesta, sillä minulla on molempia. Kyllä tyttäriltä tulee sellaista kritiikkiä että itku meinaa tulla joskus. Kaikki täytyy vain hyväksyä, vaikka tekisi isoille naisille mieli antaa piiskaa moisesta kielenkäytöstä. Mikäs sen vaikeampaa kuin kasvattaminen.
poikaa jotka ovat luonteeltaan kuin yö ja päivä. Kritiikkiä on tullut toiselta murkkuiästä asti ja toinen nyt parikymppisenä vasta alkanut heittää lokaa niskaan. Kuulemani mukaan tytöt ovat kyllä hankalampia kasvattaa, näin veljeni mielestä. Kun nyt jaksaisi niellä vielä siihen asti kun ovat oikeasti aikuisia, kai siihen vuosia vielä kuluu.
totta, että lasten eroavaisuudet eivät kaikki johdu sukupuolesta.
Voi, kumpa loanheitto tosiaan loppuisi kun lapset ovat aikuisia, mutta ei, me olemme olleet niin paljon (lue:liikaa) tekemisissä lasten (vars. vanhimman tyttären) perheiden kanssa, että väkisin tulee vieläkin välillä pyyhkeitä. Nyt voidaan jo arvostella sitä, miten hoidamme isovanhemmuuttamme.
Mutta ei kai elämä olisi sen helpompaa, vaikkei olisi lapsia, murheet vain olisivat erilaiset silloin.
äitejänne,kun he ovat vielä elossa.Antakaa heille anteeksi heidän virheensä ja halatkaa heitä,kun vielä voitte.Tulee vielä aika,kun seisotte äitinne kuolinvuoteen ääressä ja itkien kadutte sanojanne.Todistin tälläsen hetken,kun siskoni pyysi anteeksi tekojaan hetkeä ennen äitimme kuolemaa.Ikävöin äitiäni ja näen monesti unta,että halaamme.Terveisin äiti itsekkin.
Miksi kuuntelet aikuisten tyttäriesi haukkumista? Sinun ei ole kuule mikään pakko kuunnella tyttäriesi kritiikkiä, heitä pihalle! Jos aikuinen lapsi tulee haukkumaan minua omaan kotiini niin näytän varmasti ovea. Eikä tarvitse tulla rahaa lainailemaan ja pyykkiä pesettämään.
Pojat ovat helpompia kasvattaa, se pitää paikkansa. Minulla on 3 tytärtä ja 3 poikaa. Tyttäret ovat olleet pienestä asti vaikeampia kasvattaa ja väittävät vastaan, etenkin esikoinen. Lapsen luonne näkyy jo leikki-ikäisenä selvästi. Esikoinen väitti jo pienenä vastaan ja oli omapäinen. Nyt tytär on murrosiässä kuin piru! Pojat uskovat kerralla asiat.
Tyttäret antavat äideilleen ihmisarvon vasta kun äiti on kirkkomaalla. Näin on :)
Kaikki naiset ei siis sovi äideiksi.
Ja miten on sun lukemisen ymmärtämistaitosi laita? Kirjoitin nimenomaan, ettei asialle mitään voi. Joten äläpäs vaadi minua keksimään jotain ihmekeinoa soveltuvuuden testaamiseksi.
En muistaakseni väittänyt, että elämä on yksinkertaista. Älä siis pistä sanoja suuhuni. Vaikutat aika typerältä ellet osaa suomea tuon paremmin.
Yrittäkääpäs nyt pysytellä maan pinnalla sentään.
mittaa millainen on viimeisen päälle hyvä äiti. Se on kylmä totuus,vaikka kaiken tekisit mitä pitää niin silti tulee päin näköä ties mitä palautetta. Jos osoitat lapsellesi ovea olet se huono äiti. Kyllä äiti-ihminen saa hyväksyä ties mitä kritiikkiä jos haluaa välttää turhaa kofliktia perheen kesken. Aikuisuus kun tulee nykyään myöhemmin kuin aiemmin, mistä lie sekin johtuu. Olisiko sekin nyt sitä vapaan kasvatuksen tulosta.
tästä keskustelusta! Olen iloinen että kerrankin on tullut näin monta viestiä, ja suurin osa ihan asiallisia. Näkee että asioita on vähän mietitty.
Näillä palstoilla kun tuppaa olemaan asiattomia juttuja ja ilkeyksiä yllin kyllin.
Jos joku kirjoittaa ongelmastaan, ja se ärsyttää jotakuta, niin ei ole pakko vastata. Nimimerkin suojassa vain on niin helppo nolata ja väheksyä toisia.
Kaikilla meillä on omat taakkamme ja vertaistuki on tärkeää.
Joten suvaitsevaisuutta kaikkiin ihmissuhteisiin.
Loanheittoa?
Millaisia ihmisiä te olette? Oletteko antaneet lapsillenne liikaa sananvaltaa pienenä, koska he nyt aikuisikäisinä haukkuvat teitä ja joudutte loanheiton uhriksi? Huudettiinko kotonanne kun lapset olivat pieniä?
Minun lapseni eivät koskaan ole tulleet silmille hyppimään, eivät omat, eivät miniät, eivät vävyt.
Samoin minä en ole koskaan joutunut tilanteeseen, että aikuisiällä olisi ääntä korotettu missään tilanteessa.
Mihin suomalaisista kodeista oikein häviää käytöstavat? Mikään asia ei ole niin vaikea, etteikö normaalilla puheäänellä sitä voisi hoitaa.
Kiroilu ja haistattelu ja homottelu on jokapäiväistä jo leikki-ikäisillä, eikä siihen näköjään puututa.
Ei pidä sitten ihmetellä, kun sanat ovat todellisessa käytössä myöhäisemmällä iällä.
Ehkä se on molemminpuolistakin.
olemassa mainitsemaasi alastonta totuutta. Kyllä meillä jokaisella on oma totuutemme. Ja toisen totuutta on vaikea sietää.
Mutta hyvällä tahdolla ehkä selviämme tästäkin.
on sitten niin hemmetin hyvä, ainakin omasta mielestään. Ällöttävää itsekehua!
Se nyt vaan on niin että tasan ei käy onnenlahjat, lapsienkaan suhteen. Jokainen kun sattuu olemaan se yksi ja ainut, oma yksilö. Lapsissa ja lapsissa on todellakin EROJA!
"Tyttäret antavat äideilleen ihmisarvon vasta kun äiti on kirkkomaalla. Näin on :)"
Niin tai ehkä vähän aikaisemminkin... :)
Itse olin todella hankala tytär kasvattaa. TODELLA hankala! Näin jälkeenpäin tajuaa sen itsekkin kuinka pirullinen nuori olin. Vihasin täydestä sydämestä äitiäni!! En edes osaa sanoa miksi.
Nyt kun olen vähän kasvanut, minusta ja äidistäni on tullut todella läheiset. Käytökseni kaduttaa, enkä keksi mitään selitystä miksi tein silloin niin kuin tein. Vaikka nyt olen "vasta" 19, äitini on yksi parhaimmista ystävistäni, jonka kanssa harrastan kaikennäköistä, käyn leffassa ja vaikka baarissa.
On todella hankala sanoa miksi tytöt siinä tietyssä iässä ovat niin hankalia äitejään kohtaan, vaikka äidit yrittäisivät kaikkensa, että lapsella on hyvä olla. Vaikka minunhan se pitäisi tietää... :)
Ihmisissä on eroja. Sinäpä sen sanoit!
En ole koskaan sietänyt haistattelua keneltäkään. En aikuisilta enkä lapsilta.
Minulla on oikeus siihen.
Asia ei muutu siitä, että ihmisissä ja siis myös lapsissa on EROJA.
Jokaiselle voidaan opettaa hyvät käytöstavat. Suomessa vain siedetään kaikki puhe.
Katsopa vaikka englantilaisia dokumentteja. Kiivaimmassakin yhteenotoissa esim. poliisit tai lentokenttien henkilökunta tms. porukka ei korota ääntään vaan pitää asian asiana.
Huutava ja haistatteleva on aina hävinnyt osapuoli.
Mitään maailman asiaa et saa oikeudenmukaiseen päätökseen, jos kaikki paikalla olijat vain huutavat.
Jos katsot, että sinä saat omat asiasi huutamalla ja raivoaamalla lävitse, niin sanoisinpa, että se vasta onkin ällöttävää itsekehua.
ELÄMÄ EI OLE ELOKUVAA, TAIKKA MUUTA MÖSSÖÄ MITÄ TEEVEE SUOLTAA. KASVA JO AIKUISEKSI SINÄKIN!!!!!
Vähästäpä hermostut.
Tiedätkö, mitä tarkoittaa dokumentti?
Ikään kuin jostain 1930-luvun ällöfilmistä.
En ole koskaan, _koskaan_, haistatellut vanhemmilleni. Ei olisi tullut mieleenkään. Lapsena varmaan olen huutanut, kun on kiukuttanut, mutta ei olisi tullut mieleenkään haukkua tai heittää lokaa. Sellaista ei meillä hyväksytty. Tavallisena murkkuikäisenäkään en haistatellut ikinä, tai haukkunut vanhempiani.
Nyt kun olen aikuinen, olen hyvissä väleissä molempien vanhempieni kanssa. Äitini on ystäväni. En voi ymmärtää, millaiset käytöstavat oikeuttavat heittämään lokaa omien vanhempien päälle!? Missä on kunnioitus!?
Aikuisena ja vanhempana en ole ikinä loukannut lapsiani kiroilulla tai haistattelulla kiivaimmassakaan mielipide-erossa.
Suutuspäissäänkin ihmisen on muistettava kunnioittaa vastapuoltaan. Asiat riidelkööt.
Jos mennään haistattelulinjalle, niin riideltävä asia voidaan ehkä selvittää, mutta mieleen jää loppuelämäksi ne halventavat nimitykset, jotka toinen sanoi riidan aikana.
Ei todellakaan auta yhtään, jos myöhemmin sanoo, ettei tarkoittanut sanoillaan mitään.
Se on vielä loukkaavampaa, kuin jos sanoisi, että totta joka sana. Noin ajattelin silloin.
miksi ei haistatella taikka haistatellaan. Lapset kun saavat sen mallin, niin hyvässä kuin pahassa, juuri vanhemmiltaan. Jos kotona kiroillaan ja haistatellaan joka toisen sanan välissä, niin miten niiltä lapsiltakaan sitten voi vaatia toisenlaista käytöstä? Kysynpähän vaan?
Itse oivalsin asian jo silloin kun lapset olivat pieniä, onneksi.
Olen kyllä nähnyt toisenkinlaisia malleja, aika paljonkin. Omena kun ei putoa kauaksi puustaan.
Itse jo nelikymppinen,enkä muista että äitini kanssa olisi aikoinaan "riidelty"(ei silloin äitiä "moitittu"),mielipiteitä kyllä vaihdettiin sekä keskusteltiin.Ja aika riiviökin taisin olla(meitä tyttöjä oli3 ja yksi poika).Mitä enemmän ikää itselle tullut,välit äitiini vain entisestään vahvistuneet,ja hänen olemassaolonsa siellä jossain "taustalla",muuttunut entistäkin tärkeämmäksi.(Kotoa muutin jo 15v, "maailmalle"kun oli kiire).Virheitä tehnyt meistä varmast kumpikin,muttei niitä ikäviä asioita pidä mukanaan kuljettaa koko elämää.
Nyt itsellä 4 poikaa ja tyttö..ja jotensakin tytär "erilainen"tavoiltaan kuin nuo pojat(luonnostaan,luonnollisesti)..mutt ei hän ole viel ikinä sanonut minulle "rumasti",ei moittinut mistään,ei käynyt "päälle"(kuten olen samanikäisten nähnyt tekevän äidilleen).Kuitenkin hänestä,suuttuessaan pojille,ääntä lähtee ihan kiitettävästi;)
Vanhin pojista 14 ja tyttö 10v(muut lapset 13,9,5vuotiaita).
Eihän tämä elo "yh.na" aivan simppeliä aina,etenkään kun 13v.poika kiukkuaa "pahaa oloansa"ilta 10.ltä..mutta uskon siihen että kun lapsilla on luottamus vanhempaansa,olemme kiinnostuneita aidosti heistä ja heidän tekemisistään sekä keskusteluyhteys säilyy...suuret karikotkin voi osaltaan välttää.
mutta pahin murrosikä on lastesi suhteen vielä edessäpäin. Lapsesi ovat kuitenkin sen verran nuoria vielä. Aikuiset tyttäret ovat vielä kovempia antamaan kritiikkiä.
Jos vanhemmilla on lapsiinsa kasvattajan ja aikuisen auktoriteetti, niin ei lapset silloin silmille tule! Aikuisille lapsille voi myös laittaa rajat, että miten ja millä äänensävyllä vanhemmmille puhutaan. Älkää nyt olko marttyyreitä ja kuvitelko, että teidän täytyy muka kaikki kestää! Lapset/nuoret/aikuiset lapsenne kuvittelevat pian, että he voivat ilmaista mielipiteensä rumasti kelle tahansa.
kuin lasten kaasvatus. Jälestäpäin on hyvä olla viisas ja huomata mitä virheitä on tehnyt. Kaikki asiat eivät aina johdu kasvatuksesta, vaan meillä jokaisella on myös oma luonteenpiirre, joka voi olla vaikka perinnöllinen. Jos on luonteeltaan periksi antamaton viimeisen sanan sanoja, siihen ei auta mikään. Jos vaikka äiti on hiljaisempi ja nöyrä.
kuin sinne huutaa. Kyllä minäkin sen nyt ymmärrän, mutta toista oli nuorena. Liian nuorena tulin äidiksi, mutta parhaani yritin niillä eväillä mitä olin saanut. Nyt kai maksan niistä luuloista ja huudoista. Lapset ovat silti minulle tärkeitä. Vasta nyt, keski-ikäisenä ymmärrän, että vaikka vanhemmat sanovat tekevänsä kaikkensa lasten parhaaksi, niin kyllä usein taustalta löytyy sittenkin itsekkyys ja omat tarpeet. Ja useimmiten ne taitavat olla ristiriidassa keskenään, ainakin lasten mielestä.
ihan noinkaan mene. Minulla on "unelmapoika" joka on aina kayttäytynyt hyvin, käy koulunsa ja on kaikin puolin mainio miehenalku, ystävällinen, empaattinen, tunnollinen MUTTA rakastuipa sitten omaan vastakohtaansa ja se olikin sitten siinä, ainakin toistaiseksi. Minä en ala auktoriteettiani käyttämään tätä tyttöystävää vastaan se ei enään kuulu minulle mitä aikuinen ihminen tekee. Ainut mikä harmittaa, että hyvä poika menee tavallaan hukkaan.
Auktoriteettia voi mun mielestä käyttää itsensä ja oman lapsensa välisessä suhteessa, mutta ei esimerkiksi siihen, kenet aikuinen lapsi valitsee puolisokseen. Auktoriteettia tarvitsevat nuo marttyyriäidit, jotka antavat lastensa puhua itselleen mitä niitä sattuu huvittamaan.