Italia kyllästyi moukkamaisuuteen

Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että Romano Prodi ottaa voiton Silvio Berlusconista, tosin hyvin niukan.

Voiko Silvion moukkamaisuudella olla osuutensa vaalin lopputulokseen?

Berlusconihan tunnetaan populistisista lausunnoistaan, joista hienostunut käytös on karannut tipotiehen.
Tällaisista vastenmielisistä piirteistä Italian kansa näyttää nyt saaneen kylläkseen.

Alkaako tämä kyllästymisilmiö saada jatkoa myös muissa sellaisissa maissa, joissa moukkamaisuus on levinnyt?

Valitettavasti on todettava, ettei oma maammekaan ole säästynyt tuolta ikävältä ilmiöltä:

Vaalikampanjan aikana Tarja Halosen kunniaksi esitetyssä Tarja-Rock-showssahan ruoskittiin alastonta miestä, eivätkä Uutisvuoto-ohjelmassa esitetyt ehdokkaan lauseet olleet ainakaan viimeisen päälle sivistyneitä.

Myös tällä palstalla on nähty tapauksia, johon sana moukkamaisuus tuntuu sopivan erittäin hyvin.

Muutaman kirjoittajan viestit ovat sitä jo kokonaisuudessaankin, ja nettivieraskirjoista luvattomasti siepatut otteet ja niiden levittelyt julkisuuteen (herjaavien lauseiden ryydittäminä!) kuvaavat hyvin, miten moukkamaisuus on eräillä ihmisillä joko synnynnäinen tai ainakin opittu luonteenpiirre.

Lieneekö se sitten parantumaton oire jostain henkisestä alamittaisuudesta? :))
14723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jospa Urheilu-Tietäjä tietäisi vielä lisää moukkamaisuuden ilmenemismuodoista?

Täällä odottaa joukko kiinnostuneita lukijoita nähdäkseen, mitä palstan karjuva filosofi asiasta lausuu...

Äänestä
  • Vai että ihan "Karjuva Filosofi"!

    HIHIHIHIIIiiiiiiiiii!!!!!!

    Ihan kuin jostain alkaisi jo kuulua huutoja ja karjahduksia?

    Onko U-T jossain lähellä? Khiihihihiiiiiiii....

    Äänestä

Arvaan, että italialaiset olivat oppineet näkemään Berlusconin omahyväisen imagon lävitse ja havainneet hänen tähtäävän vain oman asemansa pönkittämiseen.

Kyllä Prodissakin omat vikansa on, mutta kansa odottaa hänen huomaavan myös tavallisten italialaisten ongelmat eikä pelkästään hyvin toimeen tulevien etujen ajamisen, kuten Silvio näytti ainakin viime vuosina tekevän.

Populistipoliitikon on yleensä hyvin vaikeaa säilyttää asemaansa pitkään, sillä suosio on alun perin kalasteltu ylisuurin lupauksin ja epärealistisin tavoittein, jonka korjaamisessa seuraavalla pääministerillä onkin sitten täysi työ.

Onnea kuitenkin Prodin ajan Italialle, joka ansaitsee jo asioiden kääntymisen paremmalle tolalle!

Äänestä
  • Välillä taas kirjoitus, jossa käsiteltiin otsikkoaihetta eikä kompasteltu lillukanvarsiin!

    Noin asiat taitavat todella Italiassa olla, mutta toivotaan, että Romano Prodi saa riittävästi tukea muilta puolueilta, että monien vaikuksien kanssa viime vuodet kamppaillut Euroopan neljänneksi(4)suurin talous saa pyöränsä pyörimään.

    Kukaan ei kaipaa öykkäreitä tai moukkia, olivat he sitten Italiassa tai täällä koto-Suomessa! :))

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Välillä taas kirjoitus, jossa käsiteltiin otsikkoaihetta eikä kompasteltu lillukanvarsiin!

    moukkia eikä valehtelijoita, MUISTA SE!!!!!!!!

    Äänestä

  • ei kaivata kirjoitti:

    moukkia eikä valehtelijoita, MUISTA SE!!!!!!!!

    Toivon, että saman muistaisit myös sinä ja "kaverisi"!

    Vieraskirjan levittäjiäkään ei maamme tarvitse.

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Toivon, että saman muistaisit myös sinä ja "kaverisi"!

    Vieraskirjan levittäjiäkään ei maamme tarvitse.

    Suomessa pitäisi olla sananvapaus, mutta käytäntö onkin toinen. Montako viestiä aijot poistatuttaa. Lopeta pelleily! Sinä poistatit viestini, sanoppa mitä tahansa, kyllä sinut tunnetaan. Missä rehsllisyys jota olet toitottanut.

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Välillä taas kirjoitus, jossa käsiteltiin otsikkoaihetta eikä kompasteltu lillukanvarsiin!

    Noin asiat taitavat todella Italiassa olla, mutta toivotaan, että Romano Prodi saa riittävästi tukea muilta puolueilta, että monien vaikuksien kanssa viime vuodet kamppaillut Euroopan neljänneksi(4)suurin talous saa pyöränsä pyörimään.

    Kukaan ei kaipaa öykkäreitä tai moukkia, olivat he sitten Italiassa tai täällä koto-Suomessa! :))

    Mies vei Italian rohkeasti mukaan Himokkaiden koalitioon ja taisteluun Irakin ja länsimaiden vapauden puolesta. Ovatko Suomen hyysäripoliitikot parempia? Pitäisikö Berlusconin pyytää anteeksi, jotta saisi armon silmissänne? Miksi vasemmistolaiset silmittömästi vastustavat demokratiaa ja sen levittämistä maailmalle? Vai uskotteko te joihinkin vasurien esittämiin salaliittoteorioihin tyyliin "Osama ja CIA vievät yhdessä maailman siionistien haaveilemaan sotaan"?

    Oikeiston tappio Italiassa on koko Euroopan tappio. Moraalinen tappio se on myös Irakin demokratialle, jonka puolesta Berlusconi taisteli.

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Toivon, että saman muistaisit myös sinä ja "kaverisi"!

    Vieraskirjan levittäjiäkään ei maamme tarvitse.

    ja jatkaa itkuaan vaikka on jo laskenut alleen satoja kertoja tällä palstalla..ota lääkkeet niin pääset helpommalla.

    Äänestä

  • voi sentään kirjoitti:

    sekoilija vetää palstan tason niin alas että täysjärkisiä hirvittää

    Äänestä

  • voi sentään kirjoitti:

    ja jatkaa itkuaan vaikka on jo laskenut alleen satoja kertoja tällä palstalla..ota lääkkeet niin pääset helpommalla.

    En harrasta nikinvaihtoa, koska uskallan kirjoittaa tällä nikilläni mitä vaan!

    Tuo lääkevitsi on jo niin vanhaa tavaraa, että se haisee ummehtuneelle.

    Sinä voisit kehittää tilalle jonkin tuoreemman sanonnan...

    Äänestä

  • Oikeistolainen kirjoitti:

    Mies vei Italian rohkeasti mukaan Himokkaiden koalitioon ja taisteluun Irakin ja länsimaiden vapauden puolesta. Ovatko Suomen hyysäripoliitikot parempia? Pitäisikö Berlusconin pyytää anteeksi, jotta saisi armon silmissänne? Miksi vasemmistolaiset silmittömästi vastustavat demokratiaa ja sen levittämistä maailmalle? Vai uskotteko te joihinkin vasurien esittämiin salaliittoteorioihin tyyliin "Osama ja CIA vievät yhdessä maailman siionistien haaveilemaan sotaan"?

    Oikeiston tappio Italiassa on koko Euroopan tappio. Moraalinen tappio se on myös Irakin demokratialle, jonka puolesta Berlusconi taisteli.

    oletko hullu vai ainoastaan tyhmä?

    Äänestä

Välillä tuntuu, että meitä puuttuu Romano Prodin kaltainen asiallise tuntuinen johtaja, joka tuntee Euroopan kuviot kuten entinen komission puheenjohtaja Prodi tuntee ja joka veisi meidän maamme turvaan niiltä itsekkäiltä talousjohtajilta ja muiltakin huippujohtajiltamme, jotka nostattavat palkkioitaan suurin prosenttiluvuin, mutta välittävät tavallisen työntekijän työpaikoista tai ongelmista tuon taivaallista!

Tarvitsevatko (arvo)johtajamme työnohjausta?

Äänestä

usa julistaa vaalit laittomaksi?

Berlusconin liittouma on torjunut opposition vaalivoiton ja vaatii äänten tarkistusta.

pyytääkö silvio apua lännestä kukistsaakseen katalat vasemmistolaiset?

vasenmisto voitti unkarissakin miten usa suhtautuu siihen?
lähettää californialaiset ääntenlaskijat vaalien toiselle kierokselle tietenkin.
nyt lähden pika vaelukselle

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Huvittunut-1 kirjoitti:

Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että Romano Prodi ottaa voiton Silvio Berlusconista, tosin hyvin niukan.

Voiko Silvion moukkamaisuudella olla osuutensa vaalin lopputulokseen?

Berlusconihan tunnetaan populistisista lausunnoistaan, joista hienostunut käytös on karannut tipotiehen.
Tällaisista vastenmielisistä piirteistä Italian kansa näyttää nyt saaneen kylläkseen.

Alkaako tämä kyllästymisilmiö saada jatkoa myös muissa sellaisissa maissa, joissa moukkamaisuus on levinnyt?

Valitettavasti on todettava, ettei oma maammekaan ole säästynyt tuolta ikävältä ilmiöltä:

Vaalikampanjan aikana Tarja Halosen kunniaksi esitetyssä Tarja-Rock-showssahan ruoskittiin alastonta miestä, eivätkä Uutisvuoto-ohjelmassa esitetyt ehdokkaan lauseet olleet ainakaan viimeisen päälle sivistyneitä.

Myös tällä palstalla on nähty tapauksia, johon sana moukkamaisuus tuntuu sopivan erittäin hyvin.

Muutaman kirjoittajan viestit ovat sitä jo kokonaisuudessaankin, ja nettivieraskirjoista luvattomasti siepatut otteet ja niiden levittelyt julkisuuteen (herjaavien lauseiden ryydittäminä!) kuvaavat hyvin, miten moukkamaisuus on eräillä ihmisillä joko synnynnäinen tai ainakin opittu luonteenpiirre.

Lieneekö se sitten parantumaton oire jostain henkisestä alamittaisuudesta? :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu