Hei,
Haluaisin kysellä, miten teillä on tämä onnistunut? Siis että ensin asutte samassa kaupungissa ja sitten toinen muuttaakin kauemmas.
Oma tarinani on se, että miehen kanssa ollaan oltu yhdessä reilu vuosi. Nyt ollaan muuttamassa yhteen, mutta minä saisinkin *ehkä* Helsingistä töitä. Välimatka nykyisestä kotikaupungistamme Helsinkiin on vajaa 200 km.
Olen tottunut viettämään vapaa-aikani mieheni seurassa, tai ainakin nukkumaan hänen vieressään, jos työt estää muun näkemisen, ja ajatus viikonloppusuhteesta ei kauheasti houkuta, vaikkei tuota välimatkaa tuon enempi olekaan :/ Ollaan käytännössä asuttu yhdessä noin puolisen vuotta, vaikka periaatteessa oma asunto molemmilla.
Mutta toisaalta pelkään työttömyyttä ihan kamalasti. Olen valmistumassa ja alani töitä on vaikeaa saada. Nämä työt Helsingissä ei olisi myöskään ihan alaan liittyviä, mutta sinne päin. Täältä tunnun saavan vain jotain hanttihommia. Miehellä taas on lupaava ura alussa täällä. Pelkään että katkeroidun, jos jään vain tänne hänen elämäänsä ihailemaan.
Vaan kun. Pelottaa, että mitä tästä kaikesta tulee. :I Muutenkin oma pärjääminen siellä suuressa kaupungissa epäilyttää hiukan. Lisäksi tietenkään sekään ei ole varmaa, että saisin kotikaupungistamme sen paremmin töitä, jos olisin esimerkiksi vuoden töissä Helsingissä.
Haluaisin kysellä, miten teillä on tämä onnistunut? Siis että ensin asutte samassa kaupungissa ja sitten toinen muuttaakin kauemmas.
Oma tarinani on se, että miehen kanssa ollaan oltu yhdessä reilu vuosi. Nyt ollaan muuttamassa yhteen, mutta minä saisinkin *ehkä* Helsingistä töitä. Välimatka nykyisestä kotikaupungistamme Helsinkiin on vajaa 200 km.
Olen tottunut viettämään vapaa-aikani mieheni seurassa, tai ainakin nukkumaan hänen vieressään, jos työt estää muun näkemisen, ja ajatus viikonloppusuhteesta ei kauheasti houkuta, vaikkei tuota välimatkaa tuon enempi olekaan :/ Ollaan käytännössä asuttu yhdessä noin puolisen vuotta, vaikka periaatteessa oma asunto molemmilla.
Mutta toisaalta pelkään työttömyyttä ihan kamalasti. Olen valmistumassa ja alani töitä on vaikeaa saada. Nämä työt Helsingissä ei olisi myöskään ihan alaan liittyviä, mutta sinne päin. Täältä tunnun saavan vain jotain hanttihommia. Miehellä taas on lupaava ura alussa täällä. Pelkään että katkeroidun, jos jään vain tänne hänen elämäänsä ihailemaan.
Vaan kun. Pelottaa, että mitä tästä kaikesta tulee. :I Muutenkin oma pärjääminen siellä suuressa kaupungissa epäilyttää hiukan. Lisäksi tietenkään sekään ei ole varmaa, että saisin kotikaupungistamme sen paremmin töitä, jos olisin esimerkiksi vuoden töissä Helsingissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mene ihmeessä sinne missä on töitä jos se tekee sinut onnelliseksi. Työt on kortilla monessa paikassa ja jos niitä vaan saa ni kannattee, jos teillä on hyvä terve suhde se kestää sen välimatkan. Ei naisen tarvi uhrautua miehen puolesta! sinun ei tarvitse jäädä ihailemaan hänen uraansa. homaa oma! :)
Lykkyä pyttyyn :)
Kiitos sinulle :) Tiedän kyllä itsekin, että oma elämä ja ura se on naisenkin nykyään hankittava. Harmittaa vaan, ettei täällä ole mitään kunnon duunia tarjolla, jääminen olisi niin helppoa ja mukavaa.
Jollain tavalla miehen tilanne ärsyttää - olisipa se samassa tilanteessa, niin meillä olisi enemmän vaihtoehtoja harkittavana. Tosin mieheni on aina ollut tukenani, jopa silloin, kun harkitsin muuttoa ulkomaille työn perässä, vaikka toisaalta myöntää, ettei haluaisi minun lähtevän mihinkään.
Mutta en tiedä, tekeekö se työ minut sitten onnelliseksi, jos asun vieraassa kaupungissa ilman läheisten ihmisten tukiverkkoa? Kai se on kokeiltava.. tosin eipä sitä työpaikkaakaan vielä varmasti ole, että.. ;)