ja taas annoin itseni ihastua, lähes rakastua, ja taas minuun sattuu. Kukaan ei koskaan vastaa tunteisiini. Jo ties monnetko kymmenet pakit elämäni aikana. Miehet aikansa leikkii, ja sitten lähtevät kun näytän tunteeni. Nyt luulin hänen olevan tosissaan kun ei vongannut seksiä niin kuin muut. Luulin että hän olisi Oikea, elämäni rakkaus. Vihdoinkin se kiltti ja luotettava mies jota olen ikäni etsinyt. Hänkin sanoi ettei tunne mitään minua kohtaan. Olen ilmeisestikin jollain tavalla viallinen yksilö kun minuun ei voi rakastua.
taastaastaas
ainasamaapaskaa
9825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on olemassa joku, joka juuri nyt kirjoittaa noin. Olen täysin samanlaisessa tilanteessa. Toisaalta "lohduttavaa" lukea, etten ole ainoa.. Kirjoitit täydellisen kopion omista ajatuksistani..
Kohtaloni on myös ollut aivan liian monet pakit. Ja nyt sitten, kun löysin sen unelmieni miehen, ja luulin, että vihdoinkin jutusta voisi tulla jotain todellista,, niin ei.. Ehdin myös jopa rakastua tähän kyseiseen ihmiseen, ja nyt on ihan pohjattoman paha olla, sillä nyt pitäis päästä jotenkin yli, mutten tiedä miten..
Ja toisaalta on niin turhauttava olo, koska ei oo kauheen optimistinen asenne enää ihmissuhde-juttuihin..
Olen aina kiva ja hyvä tyyppi, MUTTA... siihen se sitten on aina jäänyt, ja tulee varmaan jäämään.. Kai jonkin täytyy olla vialla, kuka sen tohtii kertoa, että mikä?
Oletko minkä ikäinen?
38vee. Ystäväni eivät ymmärrä miksi minulle käy aina näin. AINA. Ulkonäköni on kohtalaista parempi, ja kaikki kehuvat luonnettani. Niin - olen kanssa vain kiva ja hyvä ihminen, mutta ei muuta. EI rakkautta, syvää intohimoa, ihastumista. Ne eivät kuulu minulle. Kohtaloni on olla yksin ja kärsiä. En enää jaksa yrittää kun jokainen mies vain satuttaa minua.
Aurinko paistaa ulkona, tuntuu jollain tavalla niin väärältä. Minullekin menee aina päin h-ä näissä suhdejutuissa. Joku kirjoitti näille palstoille siitä miten pitäisi kiertää ihmisiä jotka liian aikaisin kertovat liian suurista tunteista. He ovat kuin teiniikäisiä, tunteet heittävät niitä edes takaisin, eivät osa antaa rakkautta tai eivät tiedä edes mikä rakkautta on. Joten kannattaa pitää silmät auki. Jos tuntee että jotain ei ole oikein, että toinen ei avaudu,ei kestä riitoja, ei halua rakentaa yhteistä elämää jne-niin silloin pitäisi ehkä luottaa omaan vaistoihin. En tehnyt sitä joten jään nyt kaipamaan ihanaa kävelyä sinun kanssasi....
haluat kävelylle?
Tuo viesti sai ajattelemaan.. Itsekin olen taas kerran sydän solmussa ja töissä pitäisi jaksaa. Itse olen jotenkin niin huomion kipeä ihminen että viimeisimmässä suhteessani (joka tekee parhaillaan kuolemaa) kaipasin juuri sitä että en saa(nut) omasta mielestäni tarpeeksi huomiota. Edellisessä suhteessani mies puhui jo rakkaudesta parin kuukauden jälkeen. Ja nimenomaan ilmeisesti vaan puhui sillä kaikki loppui kun seinään ja itse hajosin totaalisesti. Juuri kun olen saanut itseni palaset koottua niin tapasin tämän toisen ja annoin tyhmänä itseni ihastua. Koko pääsiäisen vaan jauhettiin tätä suhdetta, tai hän jauhoi sanoen ettei tämä tunnu hyvälle yms. En tajua miksen vaan lähtenyt silloin. Nyt vaan olen ja lähinnä odotan että hän pistäisi sen lopullisen pisteen. Häpeän itseäni ja sitä että oon niin pirun heikko vaikka kaikki pitää mua niin vahvana ihmisenä, itsekin pidin ennen tuota edellistä katastrofia. Haluaisin vaan niin rakastaa ja saada rakkautta mutta ei noille miehille kelpaa mikään. Tekisi itsenkin mieli luovuttaa..
ei kyllä ole lupaillut mitään suuria, ei nyt, eikä edellinenkään. Edellinen kyllä kehui kuinka minä olisin varmasti hänelle oikea, ja sielu kuulemma lepää kanssani, mutta ei silti rakastunut minuun. Kaikki suhteeni loppuu parissa kuukaudessa siihen että mies lähtee kun näytän tunteeni. Jos jaksaisi esittää vaikeasti tavoiteltavaa, olisi kai toivoa : (
Niimpä, vaikeasti tavoiteltavaahan sitä pitäisi aina esittää että miesten mielenkiinto säilyisi. Itse olen huomannut että jos olen joskus tapaillut jotain tyyppiä joka ei ole kauheasti natsannut mutta olen kuitenkin halunnut katsoa mitä siitä tulee ja olen käyttäytynyt sen mukaan, eli en ole ihastustani näyttänyt (kun sitä ei ole ollutkaan varsinaisesti) niin voi jee että mies suorastaan palvoo maata jalkojen juurella. Mutta mitenkä hemmetissä sitä pystyisi esittämään välinpitämätöntä silloin kun oikeasti on ihastunut ja haluaa vaan olla lähellä toista. Mistähän löytyisi semmonen mies joka kolahtaisi mutta ei haluaisi pelata näitä riivatun pelejä!!
Kaksi viimeistä tapaamaani miestä ovat nimenomaan sanoneet etteivät halua pelata, eivätkä pidä pelaavista naisista. Niin kauan miehet olivat sananmukaisesti kimpussani, kunnes olin ihastunut, ja näytin sen. Sitten alkoi yhteydenotot vähenemään, ja mies halusi alkaa "miettimään" haluaako olla kanssani vai ei. Tämä on satuttanut minua todella pahasti, koska uskalsin luottaa juuri heihin, jotka avoimesti halveksivat laskelmoivia/pelaavia naisia. Heidän kiinnostuksensa minua kohtaan oli kuukauden-parin ajan tosi intensiivistä, ja sitä mukaa kun aloin lämmetä, he alkoivat kylmetä. Yleisellä tasolla käytökseni ei juuri muuttunut, ja itseäni kehumatta sanon että pitkäaikaiset ystäväni ja entiset pitkäaikaiset miesystäväni sanovat että minulla on todella hyvä ja "kaunis" luonne. Eli miesten kiinnostus tuskin siihen lopahtaa, että huomaisivat minun olevan v- mäinen.
Olen nyt aivan rikki, ja harkitsen asennuslääkitystä. Päivät kuluvat väkisin töitä tehdessä, välillä piilossa itkien. Illat ja yöt itkeskelen. En luota enää miehiin, ja olen vannonut itselleni, että jos joskus vielä uskaltaudun tutustumaan johonkin, teen niin lahjakkaan näyttelijänsuorituksen vaikeasti tavoiteltavasta, että pääsisin sillä teatterikorkeaan.. Vähintäänkin puoli vuotta täytyy miestä pitää varpaillaan ennen kuin voi hiukkasen väläyttää vihreää valoa.. Voi kyllä olla että oma aito orastava rakkauteni kuolee tämän näyttelemisen myötä, mutta väliäkös sillä - maailma on saanut uuden julman pelinaisen, joka ei SYYSTÄ uskalla enää rakastua : (
Kuullostaa niin tutulle.. Olin itse syksyllä aivan yhtä hajalla kuin sä vaikutat nyt olevan. Se suhde loppui seinään kuten aiemmin kerroin, vieläkään en tajua mitä oikein tapahtui. 2 viikkoa olin töistä sairaslomalla sen jälkeen ja sitten ½ vuotta söin masennuslääkkeitä. Ja mä kun aina oon ollu niin pirun vahva, mukamas. Nyt oon päässy asian yli siinä mielessä että lääkityksen oon lopettanu ja en enää ajattele ko. miestä päivittäin. Ja kun erehdyn ajattelemaan muistelen niitä huonoja asioita hänessä ja että oli parempi päästä eroon. Mutta eihän tommosia tietenkään sillon pysty ajattelemaan kun pahin on päällä. Nyt mulla on sitten tämä toinen tapaus meneillään, tavallaan. Ollaan "tauolla" joka on täyttä bullshittiä tietenkin mutta eipä ollut miehellä pokkaa lopettaa koko juttua heti. En tajua mitä itsekään teen aina väärin, oon tosi huomaavainen enkä ns. roikkuja. Mutta ei kun ei. Itse oon nyt ihan samoilla linjoilla kun sä että seuraava tapaus (jos semmosta ikinä enää tulee, sen verran kypsyttää) ei kyllä saa musta tunteita puristettua ulos ennen kuin oon aivan varma että sen tunteet on aitoja ja kestäviä. Mutta hemmetti, vaikeeta se tulee olemaan..