Mitä tehdä

Tapasin erään miehen veljeni kautta, joka oli uusi kaveri veljellenikin.
Meillä oli vetovoimaa toisiamme kohtaan alusta lähtien ja olemme harrastaneet petipuuhia. Itse olen sinkku ja mies on kihloissa.
Tunteet omalta osaltani syveni, kun mies kertoi kuinka ihastunut oli ja antoi ymmärtää, että haluaisi olla kanssani. Kun halusin hänen selvittävänsä asiansa hän kertoikin yhtäkkiä, että jatkaakin omaa suhdettaan ja he yrittävät
vielä. Tiedän, että hänellä on ollut muitakin joskus ennen minua, muttei näin
pitkään jatkunutta. Olen hyvin loukkaantunut ja pettynyt mutta en olisi
jatkanut suhdetta, jos minulle ei olisi annettu toivoa. Haluaisin hänen ottavan
vastuuta tekemisistään.
Tilanne onkin se, että kerronko miehen kihlatulle asiasta?
4932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kerro.siis et missään nimessä. annat heidän yrittää ja sillä selvä. jatkat elämääsi ja koitat seuraavalla kerralla katsoa että on vapaa mies. jooko?.
turhaa enää menet sinne sompaamaan, tiedä vaikka olis kertonu jätkä jo itse vaimolleen asiasta.....menet sinne selittelemään niin tulee vaan pahempi mieli sille naiselle.
t:mies vaan.

Äänestä
  • Mies on kihloissa ja hän kertoi ettei tule paljastamaan asiaa. Pitäisikö hänet siis päästää pälkähästä ja antaa jatkaa samaa rataa eli pettämistä ja valehtelua. Mies ei kuitenkaan ole täysin onnellinen suhteessa ja eikö naisen kuuluisi tietää? Mies kertoi, että jos haluan kostaa niin kerron naiselle mutta eikö ole raukkamaisempaa olla vastaamatta teoistaan.

    Äänestä

No mikäli on sen miehen tapa pitää sivusuhteita, niin sitten kyllä kertoisin... Ja sen vaikutelman tuosta sain, että jonkinasteinen häntäheikki on kyseessä. Raivostuttavaa tuhlata toisen (sen avopuolison) kallista ja lyhyttä elämää valehtelulla!

Äänestä

Tiedätkö, että yleensä historia toistaa itseään. Jos sinä olisit seuraava kihlattu, hän luultavasti taas etsisi muuta seuraa...haluten tietenkin pitää myös sinut. Pitäähän taludenhoitaja ja kulissi olla. Sori mutta ei sun kannata lyödä näppejäs häneen. Pelasta se kihlattu kertomalla hänelle, jos älyäisi jättää sen sian.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilanteessa kirjoitti:

Tapasin erään miehen veljeni kautta, joka oli uusi kaveri veljellenikin.
Meillä oli vetovoimaa toisiamme kohtaan alusta lähtien ja olemme harrastaneet petipuuhia. Itse olen sinkku ja mies on kihloissa.
Tunteet omalta osaltani syveni, kun mies kertoi kuinka ihastunut oli ja antoi ymmärtää, että haluaisi olla kanssani. Kun halusin hänen selvittävänsä asiansa hän kertoikin yhtäkkiä, että jatkaakin omaa suhdettaan ja he yrittävät
vielä. Tiedän, että hänellä on ollut muitakin joskus ennen minua, muttei näin
pitkään jatkunutta. Olen hyvin loukkaantunut ja pettynyt mutta en olisi
jatkanut suhdetta, jos minulle ei olisi annettu toivoa. Haluaisin hänen ottavan
vastuuta tekemisistään.
Tilanne onkin se, että kerronko miehen kihlatulle asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu