Heippa! Oon lukenut tata palstaa nyt tassa viikon verran sivuja lapi kahlaten. Oikeastaan etsin kokemuksia muilta naisilta Lansi-Afrikkalaisista miehista. Asustelen taalla Ghanassa ja Suomessakin ollessani jo tunsin jonkun verran afrikkalaisia. Jossain vaiheessa ehka tullaan Suomeen mutta ainakin talla hetkella elama hymyilee niin taalla Ghanassa, etta kiiretta ei ainakaan ole. Taalla on jotenkin ihanan vapaata elaa. Meilla mieheni kanssa on ollut todella ihana rakkaussuhde vaikka tietysti kulttuurierojenkin takia ollaan paljon keskusteltu. Naissa mokusuhteissa toisen ymmartaminen ja halu ymmartaa on mielestani niita tarkeimpia asioita. Ja omien kokemusteni perusteella kylla mielestani ei voi sanoa, etta se toisen ihmisen kansallisuus sinansa tekisi suhteesta parempaa tai huonompaa. Kylla niita hienoja puolia loytyy niin suomalaisista kuin ulkomaalaisista. Sydanten yhteys se ainakin minulle on tarkeaa ja kenen kanssa sen sattuu loytamaan niin sen kanssa sita sitten ollaan.
Ihmetyttaa myos, kuinka paljon talla palstalla on kielteisia ajatuksia muista kulttuureista ja niiden edustajista. Se ei sinansa ihmetyta, etta tata Suomesta loytyy kun olenhan sen muutenkin huomannut mutta miksi naita rasistisia kommentteja pitaa kirjottaa talla palstalla? Miten nama rasistit tanne monikulttuuristen suhteiden palstalle on yleensakin eksynyt? Niille jutuille olisi varmaan omat fooruminsa. Taalla kai lahinna haetaan kokemuksia/apua/tietoa muilta kanssasisarilta ja -veljilta. Olisi mielenkiintoista keskustella vahan syvemminkin naista kulttuurieroista mutta niille keskusteluille on varmaan toiset kanavat.
Joka tapauksessa, toivotan teille kaikille mukavaa kevatta sinne Suomeen!
Ihmetyttaa myos, kuinka paljon talla palstalla on kielteisia ajatuksia muista kulttuureista ja niiden edustajista. Se ei sinansa ihmetyta, etta tata Suomesta loytyy kun olenhan sen muutenkin huomannut mutta miksi naita rasistisia kommentteja pitaa kirjottaa talla palstalla? Miten nama rasistit tanne monikulttuuristen suhteiden palstalle on yleensakin eksynyt? Niille jutuille olisi varmaan omat fooruminsa. Taalla kai lahinna haetaan kokemuksia/apua/tietoa muilta kanssasisarilta ja -veljilta. Olisi mielenkiintoista keskustella vahan syvemminkin naista kulttuurieroista mutta niille keskusteluille on varmaan toiset kanavat.
Joka tapauksessa, toivotan teille kaikille mukavaa kevatta sinne Suomeen!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ei mene läpi. Että oikein Ghanassa asustelet... Just joo, tohon ei usko Erkkikään.
"Jossain vaiheessa ehka tullaan Suomeen..."
Ei tänne Suomeen tuollaisen painolastin kanssa ihan niin helposti nykyään tulla. Ai niin, mutta miehesihän on tietysti se Ghanan ainoa it-insinööri, jota Nokia suorastaan kiljuu työntekijäkseen... ;) Ollenkaan ei ole kyse mistään länsimaisen pullukan hyväksikäytöstä oleskelulupa silmissä kiiluen, ehei!
ja sinä olet se korkeastikoulutettu ja matkustellut, kaikkitietävä ja oikee kulttuuriantropologi että pois alta, joka tuolla jo kirjoitteli kuinka hän on mainio ja hyvä mies/poikanen, muut eivät vaan sitä tunnu ei sitten millään ymmärtävän!!!
Tervetuloa vaan tänne muuten Ghana pariskunta! Sillon kun George joutu linnaan, täällä on ollutkin vähän hiljasta ja kuollutta.
Niin, kuinkahan paljon Georgen jälkeen niitä kuolleita onkaan tullut? :-D Vaikka onhan niitä HIV-lääkkeitä jo aika hyviäkin nykyään.
Mut joo, siis alkuperäinen on tietty taas joku provo, Ghanassa asutaan juu eikä välttämättä Suomeen tulla. Heh... ;)
No totahan Georgen jälkeen kuolleita on tullut vaikka kuinka mutta ei kait sitä Georgea sentäs voi kaikesta pahasta tässä maailmassa syyttää?
Vai voiko, Irakin sodasta ja nälänhädistä, ilmastonmuutoksesta, työttömyydestä, omasta huonosta menestyksestä naismaailmassa jne. jne.
Kivaahan se tottakai ois voi kun löytyskin sellanen koko maailman syntipukki, mutta get real, se ois jo liikaa.
Luulin, että heitit Ghanan lahjan Suomelle, raiskaaja/tainnuttaja/alaikäisiin sekaantujapoju HIV-Georgen, nimen ihan vitsinä, mutta taisitkin olla tosissasi.
Suomalainenhan on aina tosissaan jollei toisin mainita.. näkeehän se tälläkin palstalla, niin ollaan vakavina asioissa mistä ei mitään tiedetä, niin että päät tutajaa..
Tosi ihana lukea jonkun onnellisen ja rakastuneen kirjoituksia. Teillä menee siellä hyvin ja olette tyytyväisiä elämäänne. Miten siellä on työtilanne? Onko helppo saada töitä suomalaisena naisena? Miten ihmiset siellä suhtautuvat sinuun?
Onko miehesi todellakin joku Nokian insinööri niinkuin joku täällä mainitsi? Sillehän löytyisi täältä Suomestakin duunia. Olen kuullut, että täällä on huutava pula insinööreistä ja hyvistä sellaisista. Suomalaiset kuulemma tuntuvat olemaan liian ahneita ja turhan tärkeitä ja jopa laiskoja.
Onnea teille molemmille kaikessa.
Moku-morsian heittää ässän hihasta. :D
Ei millään pahalla, mutta insinöörejä on Suomessa jo liikaa. Monet heistä ovat työttöminä ja ammattikorkeakoulut ja teknilliset yliopistot ovatkin vähentämässä insinöörilinjojen aloituspaikkoja...
Aivan vitun hyvä työtilanne. Palkat ovat alle 10 prosenttia Suomen palkoista ja ihmisistä kolmasosa elää köyhyysrajan alapuolella. No toisaalta, eihän sitä kauan ehdi kärsiä, kun keski-ikä on alle 60 vuotta.
Johtuuko se siitä, että kaikki ammattitaitoiset työtäpelkäämättömät kaverit tuodaan kuitenkin ulkomailta niinkuin rakennusalallakin tuodaan Virosta? Eli suomalalainen on siis ahne ja laiska.
"kaikki ammattitaitoiset työtäpelkäämättömät kaverit tuodaan kuitenkin ulkomailta niinkuin rakennusalallakin tuodaan Virosta?"
:DDDDDD
Se johtuu ainoastaan siitä, että insinöörejä valmistuu vuosittain enemmän kuin on vapaita työpaikkoja.
"Eli suomalainen on siis ahne ja laiska."
No OK, tuon ahneen voin kyllä vielä allekirjoittaa(kukapa nyt ei rahasta tykkäisi?). :D
Mutta laiska? Aika hyvin Suomi kuitenkin nousi sotien jälkeen kehitysmaan tasolta hyvinvointivaltioksi 50 vuodessa. Ei sellaista ihmettä ole Afrikassa pahemmin näkynyt...
Niin, mutta nyt puhutaankin nykyajasta. Menneet ovat menneitä ja silloin suomalaiset näyttivät muulle maailmalle kuinka suosta noustaan, silloin miehet olivat rautaa kun taas nykyisin, puuta.
Nykyään näkee todella paljon käytettävän virolaisia rakennuksilla. Taitaa suurin osa olla Helsingin Stockmannin rakennusporukastakin heitä. Tekevät ahkerasti töitä ja eivät tunnu valittavan mistään, sitävastoin olen kuullut, että suomalaiset rakennusmiehet juopottelevat vaan ja myöhästelevät sekä valittavat.
Asiantuntija puhuu :DD
Minkähän takia niitä virolaisia ja puolalaisia täällä on? Koitapas miettiä vaihtoehto C ja jos et tiedä, kysy ihmeessä.
Sä tiedät vai? Eiköhän se ole juuri sen takia, että virolaiset tekevät halvemmalla, mutta helvetin paljon parempaa työtä. Tuossa viime syksynäkin seurailin asuntoni ikkunasta, kun virolaiset tulivat aamulla ennen seitsemää duuniin ja jatkoivat päivällä neljään viiteen asti koko ajan töitä tehden ja ripeästi.
Kun taas olen kuullut tutun rakennuttajan juttuja suomalaisista kavereista. Ne valittavat jatkuvasti jostain, ovat hankalia ja myöhästelevät jatkuvasti milloin juopottelun takia milloin mistäkin. Suomalaiset kaivavat itse itselleen kuoppaa.
pysyy vaan itse asialinjalla eikä vastaa rasistisiin ja ilkeämielisiin viesteihin.
itse en kyllä osaa sanoa juuta enkä jaata mitä tulee afrikkaan/afrikkalaisiin. lukisin silti mielelläni muiden keskustelua.
terv. mies
Älkää nyt älykääpiöt lähtekö tälläisiin satuihin mukaan saatana!
keskustelun yleistason tällä palstalla. Todella outoa, että Eniron tasoinen yhtiö antaa hullujen mellastaa täällä nimensä alla ja kirjoittaa ihan mitä skeidaa hyvänsä...
Hyviäkin keskustelupalstoja on: yleisesti moku-aiheesta ja ihan afrikkalaismielisillekin. Mitään asiallisia palstoja ei vaan viitsi tällä foorumilla mainostaa, ettei niillekin pesiydy tämä sama räkättiparvi.
Hihhuleille tiedoksi, että Ghana on valkoihoisellekin ihan asumiskelpoinen paikka. Sitä ei tietty takahikiän perukoilta kotoisin olevat räkätin rääpäleet tajua...
Mitähän skeidaa täällä nyt sitten on kirjoiteltu? Ovatko kaikki sinun kanssasi eri mieltä olevat paskanpuhujia?
Ja kyllä - Ghana on todellinen maanpäällinen paratiisi. Ihme vain, että se muuttovirta on sieltä poispäin eikä päin vastoin. On se Bagdadkin asumiskelpoinen paikka, jos osaa väistellä luoteja ja haistaa pommit.
et tyhmä sitten ymmärtäny edes lukemaas eli sitä ettei tyyppi kirjottanukkaa et ghana olis paratiisi. oikee rastaanpoika vauhdissa taas ;)
Rastaanpoika? Huh. Aika paha.
Kuten monella muullakin palstalla, ei täälläkään paljon muuta ole kuin nuo katkerat ja törkyset.
Kyllä alko naurattaan toi reaktio joillakin. Valittavat kun nainen tuo ulkomaalaisen miehensä Suomeen, valitetaan jos nainen lähtee miehen luokse. Verrattavissa niihin valitusvirsiin kuinka kaikki suomalaiset naiset on huoria, mutta silti kaikki suomalaiset naiset ovat frigidejä lahnoja. :) Päättäisivät mitä mieltä oikein ovat! Katkeruus ja pätemisen halu on niin ankara. Kuvittelin itse omaavani rasistisia aatteita, mutta nyt huomaan että ne ovatkin vain pieniä ennakkoluuloja, joita oma järki pitää kuitenkin aisassa. Harmi, kun joku nainen kirjoitti fiksusti eikä mollannut ketään, niin ei sekään riittänyt.
Ei näitä keskustelupalstoja kannata käyttää muuhun kuin viihteeksi. Missä muualla pääsisi näin hyvin nauramaan yksinkertaisille ja katkerille ihmisille. Mutta toivottavasti hekin pääsevät joskus tuon vaiheen yli eivätkä koe pakottavaa tarvetta solvata sokeasti jokaikistä ihmistä.
..on kaunista!
http://iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1157360
"Helsingin rajatarkastusosasto on tullipostin avulla takavarikoinut jo useita Länsi-Afrikasta postitettuja kirjeitä...Kun ihminen on saamassa oikealla nimellään kielteisen päätöksen turvapaikka-anomukseensa, hän saakin postissa uuden passin toiselle nimelle, ja hakee tällä nimellä uudestaan oleskelulupaa Suomesta tai muista EU-maista...- Lisäksi nämä kahden henkilöllisyyden miehet pyrkivät kovin hanakasti naimisiin suomalaisten naisten kanssa."
:DDDDDDD
Ettekö te vitun pallopäät vieläkään tunnista provoja? Niiden tunnusmerkki on mm. se, että väitetään jotain ihmeellistä paskaa (juu, Ghanassa asutaan ja hyvin menee) ja sitten EI LÄHETETÄ JATKOKOMMENTTEJA!!! Luultavasti joku takahikiän rääpäle nauraa tällä hetkellä just sun jutuille vitun idiootti...
Ja sua kun se sitten ottaa päähän. Get your own life!!
Nigeriastako? :DDD
Niinpa, ei taalla juuri monikulttuurisen suhteen arjesta keskustella, paitsi poliittisesta nakokulmasta. Ja sitten on noi miljoona ja yks kirjoitusta, joissa puhutaan suomalaisista lahinna, ja kuinka kaikki ovat jossain mielessa huonoja. Mina olen seurannut palstaa ehka noin 6 kuukautta ja vahemman ja vahemman tulee viesteja joihin voisi jotain vastata. Harmi. Erityisesti meille jotka olemme kaukana suomesta ja ehka kaipaisimmekin suomenkielista keskustelua palstan alkuperaisesta aiheesta. Ei voi mitaan, mutta kirjoita ihmeessa Ghanan elamastasi, mina ainakin luen mielenkiinnolla, vaikken lansiafrikkalaisista mitaan juuri tiedakkaan ;) Mulla on kotona ranskis ja asumme pohjois-amerikassa.
Don't feed the troll! Tuo on provo!
?? kaikki jotka jotka saavat jo otsikonkin kuulostaan noin viehattavalta, haluavat provosoida. Joten tassa ole ole hyva, sinulle vastaus.
siella kuunnellaan amyrin taysilla jeesus-telee-biiseja "toissa" ja luullaan olevansa jotakin, tyonteosta ei voi puhua samalla viikolla.
vaikka ghanaa pidetaan afrikan toiseksi parhaana paikkana, se on yks persreika suomalaisen mittapuun mukaan. kofi anna joo perjantai ja viides skidi,,,,muusta ne ei osaa puhuakaan
Kiva huomata, etta kylla taalla nakojaan muutamia naista moku-suhteista oikeesti kiinnostuneitaki kay ja haluais jakaa kokemuksia. Vaikka naita muitakin kommentteja taas loytyy... sissiCa kirjoitti kylla osuvasti, olisi todellakin mukava jakaa kokemuksia ja keskustella rakentavasti suomalaisten kanssa suomen kielella suhteesta toisen kulttuurin edustajan kanssa. Harmi, ettei taalla ainakaan nyt tahan ketjuun ole sattunut ketaan, jolla olisi kokemuksia lansi-afrikkalaisen kanssa elamisesta.
Nama kulttuurierot kylla nakyy helposti ulkoisesti ja aiheuttaa kummastelua, etta miksi toinen tekee asian tuolla tavalla. Kestaa kuitenkin kauan, ennenkuin todella voi ymmartaa, mista sen toisen toisella tavalla tekeminen johtuu. Takana on kuitenkin niin laajat aikojen saatossa muodostuneet ajatusmaailmat; kasvatuksen, ympariston jne. muokkaamat nakokulmat asioihin. Mutta on kylla ollut itselleni tosi rikasta tutustua paremmin toisen ajatusmaailmaan ja miten han asiat nakee. Kylla siina itsellaki ajatusmaailma laajenee ja oppii nakemaan tuttujakin asioita vahan laajemmin ja eri nakokulmista.
Mutta kayn kylla taalla vielakin katselemassa, jospa tanne tulisi viela rakentavia kommentteja tai omia kokemuksia tasta aiheesta :)
"Mutta on kylla ollut itselleni tosi rikasta tutustua paremmin toisen ajatusmaailmaan ja miten han asiat nakee. Kylla siina itsellaki ajatusmaailma laajenee ja oppii nakemaan tuttujakin asioita vahan laajemmin ja eri nakokulmista."
Voisitko antaa pari konkreettista esimerkkiä?
Tallainen esimerkki nyt tulee heti mieleen tervehtimisesta. Taalla siihen kaytetaan aikaa ihan eri tavalla kuin Suomessa. Mieheni usein tervehtii tuttuja ja puolituttuja (vaikka vain kerran ennen tavanneita) kunnolla ja ottaa aina siihen ajan. Kun menemme minunkin ystavien luo kylaan niin han aina kattelee ja 'napsauttaa' keskisormea ghanalaisittain kaikkien ystavieni kanssa. Mina halaan laheimmat ja voin tervehtia muut hieman isommassa porukassa noin yleisesti ja yleensa siina se. Myos toissa usein kiiruhdan ajatuksissani konttorista toiseen ja valilla unohtuu, etta pitaisi tervehtia siina ohimennen tyokavereitaki. Seuraavalla kerralla, kun tarvii esim. kysya jotain henkilolta, niin on helpompi lahestya ja saa myos paremmin apua. Jos nyt tassa yleistaa, niin suomalaisena on tottunut, etta suhde vahan vieraampiin ihmisiin on etaisempi, eika kaikkia tarvi tervehtia moneen kertaan paivassa.
Taalla tervehtimisella osoitetaan toiselle kunnioitusta ja toisen huomioimista. Se on todella tarkea osa tata kulttuuria ja siihen on myos useita 'saantoja', esim. rivissa/ympyrassa olevien tervehtimisesta oikealta vasemmalle. Tervehtimatta jattaminen taas on toykeaa ja todella epakohteliasta. Tervehdykseen kuuluu yleensa muutaman lauseen vaihto, voinnin tiedustelu tai pelkka 'hyvaa huomenta', ei valttamatta mitaan syvallisia tai pitkia keskusteluja vaan vain toisen huomioiminen tervehdyksen kautta.
Niinpa minakin olen taalla opetellut tata tervehtimista ja kylla vielakin mies joutuu joskus muistuttamaan mennessamme vieraampiin paikkoihin (varsinkin, jos siella on paljon ihmisia), etta nyt olis hyva tervehtia. Kylla se kieltamatta antaa piristysta paivaan, kun ohimennen joku heittaa hymyn ja huomioi. Ja luo myos sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Lopeta jo trolli. Kuinka sairas pitää olla, että saa tollasesta kicksinsä?
Eli kaikkien tervehtiminen tekee sinusta avaramielisemmän ja auttaa näkemään asioista eri näkökulmia? Asia selvä. Käypä se helposti.