Hei! En tiedä onko tämmönen keskustelu jo jossain,mutta kuitenkin haluaisin kysyä,että oletteko ostaneet perheelle mitään lahjaa kun olette lähteneet takaisin Suomeen au pair ajan loputtua?Lapsille tottakai jotain pientä,mutta oletteko myös vanhemmille?
Lähteminen...
kohta takaisin Suomeen
4603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
miten läheinen olet vanhempien kanssa. Onhan se ihan kohteliasta vaikka jotain pientä ostaa!
ostanut jotain kivaa suomesta kun menen perheeseen enkä siis enää silloin kun lähden perheestä. musta on kivaa viedä jotain sellaista suomalaista mitä sieltä kohdemaasta ei saa mutta en näe tarpeelliseksi ostaa lahjoja joita he itsekin voisivat sieltä ostaa. toki lähtiessä voisin antaa esim. suklaarasian ja viinipullon kiitokseksi yhteistyöstä mutta kohdallani on aina käynyt niin (olen ollut kolmessa perheessä) että perhe antaa minulle läksiäisiksi jonkun pienen lahjan viimeisen palkan lisäksi. ja minä sitten lähetän vaikka postikortin lapsille kun palaan suomeen (jolloin taas lähetän "jotain mukavaa suomalaista" eli kortin jollaista he eivät voi sieltä kotimaastaan ostaa).
Olen ajatellut jotenkin muistaa, mutta en kertakaikkiaan keksi mitä se "jotain" voisi olla. Perhekin on suomalainen, ja käy useasti Suomessa. Joku suklaalaatikon tms. ostaminen tuntuu niin tylsältä, eikä mitään kivaa persoonallista ole mielessä.
Ehkä yritän väsätä jotain "itse tehtyä" kasaan, kuten tällaisen aikaisemman topikin joku auppari oli tehnyt vihkosen mihin oli liimattuna kuvia yms. Materiaalin puutekin vaan vähän vaivaa...Vaikeaa on.
Mun molemmat au pair perheet on ollu niin mahtavia että olen halunnut tottakai kiittää heitä upeasta ajasta. Koska olen "käsityö"ihminen ja tykkään väkertää kaikenlaista olen maalannut perheilleni läksiäisiksi shampanjalasit, jokaiselle perheen jäsenelle oman omalla nimellä varustettuna, kaveriksi olen ostanut lastenshampanjapullon (olen itse lähes täysi absolutisti ja näin lapsetkin pääsevät osallisiksi ;-) ). Lahja ei ole vaatinut minulta suurtakaan rahallista satsausta, mutta perhe on ollut todella otettu. Viime kesänä kun kävin tapaamassa vanhaa perhettäni, oli perhe ostanut samaa lastenshampanjaa ja minun tekemäni lasit nostettiin kaapista pöytään ja kerrottiin että ne ovat olleet käytössä. =) Tulin oikein hyvälle mielelle...
Mielestäni läksiäislahjan on pitänyt olla jotain "omaperäistä" ja itsetehtyä, jotain josta perhe muistaa minut. Tavis viinipullo juodaan ja kun se on juotu niin that´s it, ei se au pair sen jälkeen enää muistu mieleen... Mutta kaikki tietenkään eivät ole näppäriä käsistään tai muuten askartelusta kiinnostuneita... Mutta tällasia mä pohdin au pair aikani lopussa aikoinaan...