Seurustelin ja elin vähän vähän aikaa avoliitossa (kaikkiaan noin puolentoista vuoden ajan) miehen kanssa, jonka uskon olleen jollain tapaa tunnevammanen. Seurustelumme edetessä hän vähitellen mitätöi kaiken minussa: kaikki mussa ja muhun liittyvä ja mulle tärkeät asiat ja ihmiset olivat toisarvoista häneen omiinsa verrattuina. Meidän seurustelussa oli aina tilaa vaan mun miehen mielipiteille, intresseille, ystäville jne. Hän päätti aina mitä milloinkin tehdään ja milloin hän sattui olemaan sillä tuulella, että voitaisiin jotain tehdä. Jos pyysin häneltä jotain, edes pientä palvelusta, hän antoi ymmärtää että ei aio minun vuokseni vaivautua moisia asioita tekemään. Jos hän jotain joskus teki, se ei koskaan ollut pyyteetöntä, vaan hän ikään kuin halusi, että tunnen syyllisyyttä hänen "rasittamisestaan". Lisäksi hän samaan aikaan alkoi korostaa omaa erinomaisuuttaan esim. omaa älykkyyttään samalla mollaten mua niin taitavasti, että sitä ulkopuolinen ei varmasti olisi uskonut. Tuntuu että olin tekemisissä jonkun sellaisen kanssa, jolla oli koko ajan tarve todistaa jotain siten, että pistää minut maan rakoon siinä samalla. Jonkun sellaisen jolla on joku pahasti vialla, mutta joka on päällisin puolin kuitenkin ok ja erittäin sosiaalinenkin yksilö.
Tästä seurasi vähitellen se, että aloin turtua tilanteeseen, pyrin olemaan silloin hyvällä tuulella kun miehenikin, ja opin menemään hänen oikkujensa mukaan. Pienetkin huomioinnit alkoivat riittää, loppujen lopuksi selittelin kaikki asiat jotenkin päin itselleni, että kyllä hän mua rakastaa kuitenkin. Ja paskat. Kaiken kruunuksi mies kehtasi varsinkin suhteen alkuvaiheessa erittäin sairaalla tavalla olla mustasukkanen mun menneisyydestä (jossa ei todellakaan mitään luurankoja oo, kunhan halus kontrolloida) ja halus sanella kenen kanssa saan olla tekemisissä ja kenen kanssa en.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia? nää on vaan muutamia esimerkkejä mitä koin tuossa suhteessa ja nyt tuntuu, että on vaikea alkaa kokoamaan taas itsetuntoaan ja itsearvostustaan takasin. Ja mua suoraan sanottuna vi****** niin älyttömän paljon sekä oma typeryys kun oon sietäny tuommosta suoranaista henkistä väkivaltaa, että sen ihmisen käyttäytyminen. Mutta jos jollain on samoja kokemuksia ja kokemuksia siitä miten tästä eteenpäin, olisin todella kiitollinen neuvoista!
Tästä seurasi vähitellen se, että aloin turtua tilanteeseen, pyrin olemaan silloin hyvällä tuulella kun miehenikin, ja opin menemään hänen oikkujensa mukaan. Pienetkin huomioinnit alkoivat riittää, loppujen lopuksi selittelin kaikki asiat jotenkin päin itselleni, että kyllä hän mua rakastaa kuitenkin. Ja paskat. Kaiken kruunuksi mies kehtasi varsinkin suhteen alkuvaiheessa erittäin sairaalla tavalla olla mustasukkanen mun menneisyydestä (jossa ei todellakaan mitään luurankoja oo, kunhan halus kontrolloida) ja halus sanella kenen kanssa saan olla tekemisissä ja kenen kanssa en.
Onko kellään samanlaisia kokemuksia? nää on vaan muutamia esimerkkejä mitä koin tuossa suhteessa ja nyt tuntuu, että on vaikea alkaa kokoamaan taas itsetuntoaan ja itsearvostustaan takasin. Ja mua suoraan sanottuna vi****** niin älyttömän paljon sekä oma typeryys kun oon sietäny tuommosta suoranaista henkistä väkivaltaa, että sen ihmisen käyttäytyminen. Mutta jos jollain on samoja kokemuksia ja kokemuksia siitä miten tästä eteenpäin, olisin todella kiitollinen neuvoista!
Vastaukset 21
Vanhimmat
neitsyt horoskooppi merkiltään?
Ei vaan Leijona
neitsyt horoskoopiltaan ja siitä syystä oon kyllä enemmän tai vähemmän leimannut kaikki neitsyet tollaisiksi. Sääli sinänsä. Se mikä mua itseäni kiinnostaa ihan suunnattomasti, niin minkälaisella kasvatuksella/lapsuudella ihmisestä tulee narsisti? Oisko tästä olemassa jotain kirjallisuutta? Sitten taas toisaalta persoonakin vaikuttaa, koska ei mun miehen pikkuveli ollut narsisti..
Ehkä sun ei kannata olla liian ankara itsellesi, ihmisen on lähes mahdoton huomata vaaran merkkejä etukäteen, etenkään jos narsistityyppisistä persoonista ei ole aikaisempia kokemuksia ja lisäksi kotona on kasvatettu luottamaan ihmisten hyvyyteen. Kohtalolla oli sun varalle tälläinen kolhu varattuna jotta viisastuisit ja oppisit arvostamaan itseäsi paremmin ja pitämään kiinni omasta persoonastasi. Ei suhde ole mikään syy laiminlyödä itseään tai omaa mielenterveyttään.
Oliko sun entisen jätkäkaverin nimi JUHA? Kuulostaa pahasti mun exältä..
Itseasiassa mun mies oli horoskoopiltaan neitsyt...ja nimi ei ollut juha. Lohduttavaa kuulla, että muilla on vastaavanlaisia kokemuksia!!Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta kyseisen horoskooppimerkin omistavan kanssa seurustelusta, eikä tämmösen persoonan yleisestikään ottaen. Ironista tässä on se, että olen itse ihmissuhdealalla töissä, enkä silti ymmärtänyt (ehkä alussa epäilin jotain, mutta myöhemmin en enää...kenties jaksanut tai halunnut uskoa) että olisin itse tekemisissä kyseisen ilmiön kanssa. Tuntuu todella oudolta myöntää ja hyväksyä, että olisin todella seurustellut ns. sairaan ihmisen kanssa. Olen ehkä toipumisprosessissani vielä niin alkuvaiheessa, että etsin syitä edelleen myös itsestäni. Syytän itseäni tekemistäni virheistä, vaikka tiedostan oleeni varsinkin lopussa erittäin väsynyt ja turhautunut tilanteeseen.
Sinulle joka kysyit kasvatuksen merkityksestä sanoisin, että minun miehelläni on taustallaan ehjät perhesuhteet eli ns. ydinperhe, jossa vanhemmat elävät edelleen yhdessä. Mieheni nuorempaa sisarusta en tunne hirvittävän hyvin, tiedän vain, että he ovat molemmat persoonaltaan hyvin temperamenttisia. Hänen äitinsä on perheen ns. vahva henkilö, joka edelleen passaa poikaansa paljon ja heidän kotonaan poika saa kyllä tahtonsa edelleen asiassa kuin asiassa erittäin helposti läpi, vaikka on jo aikuinen mies. Eli passattu on ja passataan edelleen, mutta en usko että se voi selittää tällaista käyttäytymistä, ainakaan kokonaan. Mutta kiitoksia teille hyvät ihmiset, ja jos lisää esimerkkejä löytyy niin luen mielelläni!!
Hei
Mä seurustelin myös miehen kanssa, joka aluksi halusi tehdä minuun vaikutuksen ja hän kertoi olevansa kiinnostunut samanlaisista asioista kuin minäkin. Itse asiassa elämäntapamme ja harrastuksemme olivatkin samanlaisia ja meillä oli paljon yhteistä huumoria niin, että nauroimme vedet silmistä roiskuen.
Antauduin kaikilla tavoilla tähän suhteeseen ja halusin oppia ymmärtämään kaikkia eteemme tulevia tilanteita. Tämä mies antoi itsestään kuvan sosiaalisesna, hyväntahtoisena aktiivisena perhearvoja kunnioittavana miehenä. Hän olikin taidokas monella tavalla kodin ulkopuolisissa asioissa ja pystyi luomaan uuden yrityksen toisensa jälkeen.
Hän kosi minua ja vastasin myöntävästi hänen kosintaansa. Ostimme sormukset ja vietimme kihlajaiset. Käytännössä ongelmat alkoivat ilmetä kihlautumisseremonioissa. Hän halusi kovasti näyttää ulospäin, miten hän suurielkeisesti järjestää myös naimisiinmenon näyttävän ja näytettävän naisen kanssa.
Minun hälytyskellot kyllä soi siinä vaiheessa, kun kaikki olisi pitänyt hoitaa nopeasti, suurielkeisesti. Kysyinkin monta kertaa, että kumpi on tärkeämpää hääseremonia vai yhteinen elämä. Minä olin sitoutumassa yhteisen elämänpolun kulkemiseen, asioiden jakamiseen toinen toistemme tukemiseen.
Kun aloimme valmistella häitämme, niin koin että minun olisi pitänyt pikkuhiljaa luopua kaikista mielipiteistäni, ystävistäni, harrastuksistani, jotka hän koki itseään uhkaaviksi. Hän alkoi nimitellä minua absurdiksi, järjettömäksi, häntä tahallisesti loukkaavaksi. Pikkuhiljaa hän alkoi poissulkea keskusteluaiheita, jotka hän koki uhkaaviksi. Hän sanoi, että tästä lähtien en keskustele sinun kanssasi enää työasioista, seuraavaksi lapsista, seuraavaksi harrastuksista seuraavaksi omista menoistaan jne.
Ja hän alkoi antaa minulle ehtoja, että jos et tähän päivämäärään mennessä ole tehnyt näin kuin olen ehdottanut niin sen jälkeen minä tulen ajamaan kaiken alas. Hän sanoi että, jos menet yksin tanssimaan, niin minä en sen jälkeen kerro enää ainuttakaa asiaa, mihin olen menossa.
Minä olin houkka, kun en uskonut, että hän todella toimii niinkuin uhkaa tekevänsä. Ymmärsin oman kokemukseni mukaan että, kaikilla on tuollaisia ajatuksia,kun on kokenut tulleensa loukatuksi, kun ei ole käsitellyt omia menneisyydessään loukkaaviksi kokemiaan tilanteita. Ajattelin, että jossain vaiheessa asioista voisi keskustella ja päästä niistä yli. Sellaista päivää ei tullut.
Aloin miettiä kaikkia mahdollisia keinoja, miten voisin toimia ja käyttäytyä niin, että kumppanini tuo "avoin, seurallinen, yhteisistä asioista kiinnostunut, alussa niin suurta rakkauta osoittanut mies" olisi voinut keskustella kanssani niistä aiheista, jotka hän oli poissulkenut keskenäisestä vuorovaikutuksestamme. En löytänyt mitään tietä, missä olisin tavoittanut hänet. En kokenut mitään tilannetta, jossa hän olisi tullut puolitiehen vastaan ja olisi ollut halukas kertomaan oman kokemuksensa tilanteista. Hänelle ainoa ratkaisu asioihin oli häiritsevien asioiden totaalinen poissulkeminen elämästään.
Olimme muuttaneet yhteen asumaan ja asuimme keskenämme reilut puolitoista vuotta. Minä muserruin täydellisesti siitä millaiseen tilanteeseen olin itseni saattanut. Minun hyväusoisuuteni oli jälleen tehnyt minulle tepposet.
Lopulta minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin muuttaa pois yhteisestä kodistamme. Tänään voin sanoa, että tein kaikkeni omalta osaltani, jotta olisin saanut rakennettua avoimen rehellisen toinen toistamme rakastavan ja kunnioittavan suhteen. Olen siitä iloinen, että tein parhaani. Kuitenkin ymmärrän, että suhteen rakentamiseen, ylläpitämiseen tarvitaan kaksi halukasta. Suhteen voi irtisanoa jompi kumpi. Kumpikaan ei pysty yksin ylläpitämään suhdetta ihmiseen, joka ei suhdetta halua.
Opettele rakastamaan itseäsi, se on minunkin läksyni.
Hei sinulle ehetymässä oleva ja kaikille muille!
Kiitoksia tarinoistanne, tuntuu että ne tekevät minut vahvemmaksi hetki hetkeltä!
Olen todella pahoillani tilanteestasi, ja samalla onnittelen sinua!Olet tehnyt ehkä elämäsi parhaimman ratkaisun kun olet päässyt tuosta miehestä eroon!Tunnistan samantyylisiä tilanteita kohdallani useita, varsinkin tuo lause jonka kirjotit, päti meidän suhteessa kaikkeen:
"Hänelle ainoa ratkaisu asioihin oli häiritsevien asioiden totaalinen poissulkeminen elämästään."
Tämä oli minun miehelleni se AINOA ratkaisu ongelmiin. Kaikki asiat, esimerkiksi vaikeat riidat välillämme jotka olisivat todella kaivanneet ratkaisua, jäivät sitä vaille koska niitä ei voitu käsitellä enää. Minä olin rasittava akka joka koko ajan jauhoi vanhoja asioita.
Kysyisin vielä teiltä kaikilta saman kokeneilta, miten kauan menee että pääsee jollakin tapaa sinuiksi tämän asian kanssa? entä oletteko te yrittäneet puida tätä asiaa exänne kanssa ja kertoa, että hän on ollut (suomeksi sanottuna) täysi pas** teitä kohtaan?? Onko siitä ollut apua? Minua itseäni hirvittää se, että vaikka alan nyt tiedostaa että minussa ei ollutkaan kaikki vika niinkun luulin, niin että minulla on vielä tunteita häntä kohtaan ja tuntuu nyt että elän hirveässä ristiriidassa niiden kanssa. Lisäksi minua vieläkin kaivertaa epäusko, että onko hän todella sairas ihminen...Onko kukaan teistä ottanut yhteyttä mahdollisesti exänne entisiin seurustelukumppaneihin?? minulla olisi tähän mahdollisuus ja tuntuu että haluaisin todella kuulla häneltä millanen exäni on ollut heidän seurustelusuhteessaan, koska uskon pelin olleen täysin sama, mutta tahtoisin kuulla siitä. KIITOS TEILLE KAIKILLE!!!
Pian vuosi erilleen muuttamisesta ja kuitenkin edelleen ajattelen, monia kysymyksiä. Miksi suuntasin rakkauteni , välittämiseni kohteeseen, joka ei antanut (mitään) takaisin. Tällä tarkoitan, sitä että hän ei suostunut mihinkään vuorovaikutukseen, jossa hän olisi joutunut olemaan kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Hän osoitti rakkauttaan kyllä esim. tuomalla lahjoja yksin tekemiltään ulkomaan matkoilta ja ihmetteli suunnattomasti, kun en ollut hänen mielestään kiitollinen. Minulle yhteinen loma olisi ollut paljon enemmän mieleen, esineet eivät täyttäneet tarvettani jakaa asioita, kekustella kokemuksista.
Luin Melanie Kleinin kirjan:Kateus ja kiitollisuus. Sitä lukiessani ymmärsin järjellisesti, mikä on minun pääasiallinen kateuden muoto ja mikä oli exäni kateuden muoto. Kateus on peräisin jo varhaislapsuudesta. Tunnistamattomana ja tunnustamattomana se on tuhoisaa, koska silloin joutuu pilkkomaan elämästään pois kaiken, joka tuntuu jollakin tavalla nostavan ahdistusta/häiriötä/nautintoa. Ne kaikki on kiellettävä. Jos tuntisi nautintoa niin silloin olisi kiitollisuuden velassa, mutta kun tuntee itsensä pahaksi niin paha ei ansaitse mitään hyvää. Ymmärsin kirjoituksestasi, että olet töissä ihmissuhdealalla. Voi olla, että löytäisit kirjasta itsellesi jotain selittävää.
Kyllä minussa jäi elämään pelko siitä, että olenko kyllin tietoinen seuraavassa suhteessa. Tunnistanko sen, mikä on vaikutuksen tekoa ja mikä todellista aitoa luonnetta.
Vaikka kuinka näen jossain määrin hänen elämän selviytymisstrategiat ja omani niin ei se vie pois minun rakkauttani ja välittämistä häntä kohtaan. Toinen asia on se, että exälläni on täysi oikeus olla sellaisessa tiedottomuuden tilassa tän asian suhteen niin kauan kuin haluaa, vaikka loppuiän. En mitenkään voi vaikuttaa hänen aikatauluunsa ja hänen haluunsa ja tahtoonsa lähteä käsittelemään näitä asioita.
Sen, mitä voin, on katsoa, sitä mitä tästä suhteesta itsestäni opin ja toisaalta sitä että, jos jatkaisin hänen kanssaan niin, mitä se tarkoittaisi. Jaksanko olla ja kuinka pitkään hänen itsestään poispilkottujen projisointien kohteena (esim. kaikkien hänen äintiänsä kohtaan tuntemiensa katkeruuksien ja kaunojen (tiedostamattomia) kohteena.
Minä olen kuitenkin tässä persoonallisuudessa ja tällaisella henkisellä kapasiteetilla varustettu että tarvitsen myötätuntoa, kuuntelua, jakamista, hyväksyntää jne. Kun ajattelen, mitä viimeinen vuosi yhdessäasumisen aikana antoi minulle - en todellakaan jaksa elää sillä tavalla eristettynä hänen maailmastaan ja että olisin vain nöyrästi käytettävissä silloin, kun hän niin tahtoo ilmaisematta mitään omia ajatuksiani, jotka voisivat ahdistaa kumppaniani. En ensinnäkään ole ajatusten lukija, jotta tietäisin, miten hän reagoisi sanoihini tai hänen olettamiinsa minun mietteisiin.
Minulla on taipumus uskoa, siihen hyvään, mitä ei ole ja sillä lailla ruokkia omaa pettymysriippuvuuttani, mutta jos toisaalta en uskalla alkaa ketään epäillen sitä hyvää, joka on niin menetän senkin hyvän, joka olisi käytettävissä molempien iloksi.
Näille ihmisille eli uhreille on perustettu omat kotisivut jossa voi keskustella aiheesta syvällisemminkin
Laita googleen narsistien uhrien tuki ja klikkaa itsesi keskustelupalstalle...
Onnea matkaan kyllä siitä selviää mutta se vie aikaa... puhun nyt jopa 3-5 vuodesta ja silti jää arvet....
onkohan sama juha jonka tunnen :D sairas mies.
Minullakin aukesi silmät vasta suhteen päättymisen jälkeen. Nyt ottaa päähän, että tuli siedettyä yhtä sun toista mieheltä. On todella raskasta elää ihmisen kanssa, jonka tuulet vaihtelevat jatkuvasti. Jos hänellä oli paha päivä, niin siitä saivat kärsiä muutkin. Ihme raivoamista ja meuhkaamista. Jos ei mitään uutta ollut tapahtunut, niin sitten voitiin historiasta kaivaa jokin vanhempi juttu, josta saattoi kiehuttaa itsensä raivoon. Useimmiten jutut eivät liittyneet minuun, vaan sain toimia jonkinlaisena sijaiskärsijänä. Silloin kuvittelin, että pitähään toista kuunnella ja ymmärtään. Tietenkin jos aukaisi suunsa väärässä kohdassa raivoamista, niin kyllä sitten siinä sain osani siitä.
Toisaalta hän saattoi olla todella kiltti pitkiäkin aikoja, mutta seuraavana hetkenä iski pöytään jonkun ikävän kommentin. Tai jostain asiasta riideltäessä tai väiteltäessä heitti peliin jonkin loukkaavan kommentin minusta, joka ei ollenkaan liittynyt riitaan. Kerrankin sanoi kesken kaiken, että ei ikinä halua lapsia kaltaiseni naisen kanssa. Erouhkauksia myös jos en tee niinkuin hän haluaa. Tosin hän joutui opettelemaan pyytämään noita anteeksi, mutta jälkikäteen ajatellen, tarkoittikohan hän oikeasti sitä vai oliko se vain keino selvitä tilanteesta eteenpäin.
Samoin hänen ajankäyttönsä oli aina tärkeämpää. Ei se häntä haitannut jos oltiin sovittu jotain yhteistä tekemistä, niin jos ilmaantui jotain kiinnostavampaa, niin tottakai hän meni sitä tekemään. Jos minulla oli jotain etukäteen sovittua vaikka omien kavereiden kanssa, niin jos hänellä sitten sattuikin olemaan vapaata silloin, niin siitähän alkoi sitten kauhea mökötös.
Niin, ja lupauksiahan ei hänen tarvinnut pitää. Vain siinä tapauksessa jos sattui huvittamaan. Tämä sääntö tietysti koski vain häntä itseään.
No, esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Tietenkin oli vikaa myös omassa käytöksessä, mutta suurin erehdykseni oli se, että rakastin ja luotin ja annoin kohdella itseäni tuolla tavoin. Toivottavasti ap nämä esimerkit lohduttaa sinua, ihan samat on fiilikset.
Minulla on juuri samanlaisia kokemuksia. Eihän tuollaiset tunnevammaiset tosiaan kuin etsii uutta uhria, joiden kautta ne saa päteä, eli tuntee itsensä paremmaksi, kun ei itse sellaiseen ole pystynyt, teoillaan ja käytöksellään näyttämään.
Todella sairaita he ovat ja siksi meidän niin sanottujen terveiden, ei tule antaa heille tähän tilaisuutta, ainakaan sen jälkeen , kun olemme huomanneet tilanteen.Itse loittonin pikku hiljaa pois noin sairaasta suhteesta ja sitten ahdistelua on riittänyt, mutta menen eteenpäin joka tapaukssa, päivän kerrallaan muitten mukana.
Tunnevammainen ihminen voi todella saada sinut epäilemään itseäsi ja kaikkea sitä mitä olet. Nätti ja kiva nainen voi tuntea itsensä jonkun ajan mollauksia kuunneltuaan rumaksi ja tyhmäksi. Tunnevammainen tosiaan haluaa tuntea itsensä paremmaksi ja "suositummaksi" kaikkien silmissä.
Toisaalta on hyvin vaikea uskoa, että se ihminen, johon rakastui ja johon luotti, ei pidäkään sinua minkään arvoisena, vaan olet hänelle väline hänen oman itsetuntonsa pönkittämiseen. Tunnevammaisella ihmisellä ei muuten ole omaa minää...riippuen kulloisesta seurasta, tämmöinen ihminen voi hetkessä olla maailmoja syleilevä auttaja, ja toisella hetkellä muuttua tiukaksi, rasistiseksi uhoajaksi. Riippuen todellakin kulloisesta seurasta. Itsellä meni jonkin aikaa kun huomasin, että miehelläni ei ole omaa persoonaa ollenkaan. Hänen mieleipiteensä ja tulevaisuuden suunnitelmansa muuttuivat sitä mukaa, kenen kanssa hän milloinkin niistä keskusteli. Itse en ole mitenkään manipuloivaa enkä painostavaa sorttia, joten huomasin mieheni pikkuhiljaa lipuvan kauemmaksi ja kauemmaksi minusta. Tein päätöksen joka loppujen lopuksi tuntui helpottavalta ja pääsin kokoamaan taas itseäni vuosien alistamisen jälkeen. Annoin miehen mennä, tai pakotin hänet menemään.
Hänellä olikin pian uusi murrettava, uusi alistettava. Tyttö, joka ehkä jaksaa pönkittää hänen itsetuntoaan ja hoitaa häntä. Ehkä ei...Voimia vaan tytölle.
Kyllä asia näin on. Vuosien painostusten jälkeen minun pitäisi nyt olla vapaalla," mutta nyt entisellä miehelläni on vain kaksi naista painostettavana". Kuinka tämä uusi ystävätärkään ei näytä onnea hänelle tuovan,vaikka on ollut entisen kanssa yhtä paljon, kun me muu perhe olemme olleet erillään. Minkä vuoksi entinen jaksaa jahdata lapsiansa ja minua, vaikka olemme asuneet erillään jo likelle kaksi vuotta.
Onkohan luopumisen vaikeus...mistä johtunee...
Mies jota rakastin, mun mies, teini rakkaus. Mä en edes alussa tajunnu kuinka paljon se mua kusetti, petkutti..hänen olessa yk joukoissa sain vain pyytämällä rahaa (olin 3 lapsen kanssa kotona)Tulihan sieltä n. 100mk viikossa jos kauniisti pyysi.(lomalle tullessaan toi 1000mk maksavia wiskipulloja)Sillä oli tultava toimeen.Kiristettiin ja uhkailtiin, haukuttiin ja solvattiin.. mutta silti rakastin sitä ja ajattelin et kyl se joku päivä "viisastuu". Eroa tein jo pitkään mielessäni, muuta ei ollut rohkeutta..se sitten meni siihen pisteeseen että oli pakko lähteä. Sain lähteä mutta en saa mitään mukaani..2 lasta jäi sille. toinen on syrjään vetäytyvä ja viihtyy vain kotona omassa huoneessa, ei paljo kavereita ja toinen on aivan päin vastainen.Meillä on yhteishuoltajuus.Lapsia ei antanu tavata, ennen kuin lastenvalvoja puuttui peliin. Kosti lasten kautta ja tekee sitä edelleen.(erosta 4v)Jotenkin vielä rakastan sitä.. joskus kaipaan niitä hyviä aikoja, sairasta!Tekee pahaa kun ajattelen asiasta näin,olen oman elämäni herra nyt ja kaikki on tosi hyvin! mahtava uusi mies, elämä mallillaan.Nuorimmainen lapsi pärjää hyvin koulussa, vaikka kaipailee sisaruksia usein.
Mun mies (ex) otti heti eron otettuani 10vuotta nuoremman tytön, kk päästä muutti yhteen ja toisen kk jälkeen tyttö oli jo raskaana.Voi tyttö rukka kun tietäis mihin ryhtyi..Niin ne yhdessä yritti viedä multa huoltajuutta lapsista, eipä onnistunut, onneksi viranomaiset oli koulutettua, ja näkivät tämän narsistin läpi.
Mä olin 17vuotta narsistisen tunnevikaisen kanssa. Nöyryytystä, valheita, henkistäväkivaltaa, kiristystä ja alkoholi ongelma.Selvisin hengissä! Kun sanoin miehelleni viimeisen kerra EI! sanoi hän minulle" jos et huoli minua otan minnan( nainen, jonka kanssa oli suhde) Ja niin hän otti toisen naisen ja muuttivat kk päästä yhteen ja toisen kk päästä tyttö oli jo raskaana. Erossa kiristettin lasten tapaamisilla. kiitos lastenvalvojien hyvästä työstä!! Nyt lapset ovat henkisen väkivallan uhreja.. Olen niin onnellinen kun otin eron ja olen itsenäinen nainen. Helppoa se ei ollut, mutta oli vaivan arvoista! Narsistisesta ihmisestä on oikein alistaa toista.
että olet omalla käytökselläsi vaikuttanut asiaan. Mielestäni myötätunnon haku ja eräänlainen asioiden julkituominen saattaa johtua juuri siitä.
Niin miten selität kenenkään oman käytöksen tuohon littyen? Miten siihen oma käytös vaikuttaa, jos toinen haluaa mitätöidä toista ihmistä? Ei mitenkään. On aivan sama, vaikka hiljaa istut ja monttu auki kuuntelet toisen juttuja ja kehitelmiä.
Itse kun elin kauan tuollaisessa suhteessa, mies joka ei ollut koskaan nähnyt koulutodistuksiani, kertoili minulle, miten huono minä olin koulussa, miten vaikeaa ja vaivalloista läksyjen teko oli minulle jne. Siinä sitten kuuntelet suu auki melkein 9 keskiarvolla, että mistä se ihminen nämä jutut keksii...
...ja siinä ei tosiaan minun huomiohakuisuudellani, jne ollut mitään osaa eikä arpaa. Vaan juuri päinvastoin. Hänellä oli tarve nostaa itsensä arvoon arvaamattomaan lyttäämällä toisia.
Päivän paras ja kiitos siitä ! repesin täyteen nauruun viestiäsi lukiessani !
Asia sinällään on kaukana hauskasta, mutta tapasi kirjoittaa asia :)
(omissa kokemuksissani henkisen väkivallan lisäksi vakavaa fyysistä, niin usein, ja niin pahasti etten tiedä miten jaksoin.
Tiedän siis PILKULLEEN mistä puhut.
Miehen oma erinomaisuuden korostus, tarinointi minun luonnevikaisuudestani vaikean lapsuuteni takia (ennen kuin edes tiesi lapsuudestani..) etc...
On se kumma että noita tyyppejä on näinkin paljon.
Juu.. Olen ollut pitkään yksin tämän asian kanssa ja kun olen lukenut näitä palstoja.. en tosiaan ole yksin. Miten paljon tälläisiä ihmisiä onkaan?!Miten olette selvinny? itse elin 17 vuotta narsistin kanssa, monta vuotta tein eroa itsekseni, ennenkuin rohkenin ja uskalsin ottaa askeleen eteäpäin. Ero oli yhtä helvettiä, mutta selvisin!Ja olen ylpeä itsestäni! Nyt vain lasten kautta yritetään kostaa. Olen sitä mieltä että paha saa palkkansa tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.