kaurapuuroa ja

periatteeni on, että kun laihdun ekana ja näen itseni hyvässä kropassa on helpompi sitten katsoa mitä syö koska näkee jo lopputuloksen peilissä. toisin kuin hitaasti hyvä tulee on minulle aika rankkaa henkisesti.

kertokaa kaikki mahikset, kesäkuun puoleen väliin on n. 9 viikkoa ja se ois aika tavoite. painon pudotus siihen mennessä pitäisi olla 10-15kg. eli joku 1,5kg tai jopa 2kg (todella epätodennäköistä) viikossa ois aika jees vauhti. onko mahdollista? ja kyllä otan huomioon, että en mene heti mäkkiin kesäkuun 15. päivä kun ja jos on tavoite saavutettu aika nopeaan. eli syön kohtuullisesti dieetin jälkeen. mitat 176cm 104kg. harrastan vakituista kerran viikossa olevaa urheilu harrastusta joka on rankka. pyöräilen kuntopyörällä n. 5km per päivä sekä koiran ulkoiluttamiset.
3792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aika rankka tavoite. Nyt on vaan kiinni siitä miten elimistös sattuisi toimimaan. Jos sattuisi niin onnellisesti että elimistösi polttaisi ensisijaisesti rasvaa niin voisit lähelle tavoitettasikin päästä. Taitaa kuitenkin olla yleistä että elimistö käy kiinni ensisijaisesti proteiineihin ja seurauksena olisi lihasten surkastuminen ja myös hermojärjestelmä saattaisi joutua lujille. Runsaalla liikunnalla saattaisit varmistaa ensisjaisen rasvanpolton, mutta sekään ei ole aivan varmaa.

Kilo viikossa eli noin lähellä tavoitteesi alarajaa ei aivan mahdoton olisi mutta kuitenkin aika rankka juttu. Jos kuutisen kiloa saisit pois niin sekin olisi hieno juttu. Riittävästä proteiinista tulee ensisjaisesti huoletia.

Äänestä

tuonne soneraplazan puolelle tsemppikerho ja sieltä 100 minä aloitin viime viikolla kanssa uudestaan pudottamaan painoa ja lähtisin kaveriksi tiukkaan diettiin.

käyn vesijuoksemassa kolmasti viikossa ja minäkin voisin polkea iltaisin kuntopyörää.
minulla paino nyt 93 ja haluaisin kesään mennessä ainakin parikymmentä kiloa pois. Viime keväänä painoin tähän aikaan 77 mutta sitten tuli leikkaus ja kaikki ei mennyt ihan odotetusti niin paino pääsi nousemaan.

Jos kiinnostaa niin "nähdään" siellämeitä on ihan mukava porukka

Äänestä

Itse pudotin kerran 10kg 8 viikossa pelkastään liikkumalla reippasti 7 tuntia viikossa.

Kerran pudotin 12kg työskentelemällä raksalla 10 viikkoa, tosin tällöin söin todella vähän.

Tsemppiä, muista syödä todella vähän. vinkki (ruisleipä ja kahvi pitää nälän hyvin kurissa)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vitamiineja kirjoitti:

periatteeni on, että kun laihdun ekana ja näen itseni hyvässä kropassa on helpompi sitten katsoa mitä syö koska näkee jo lopputuloksen peilissä. toisin kuin hitaasti hyvä tulee on minulle aika rankkaa henkisesti.

kertokaa kaikki mahikset, kesäkuun puoleen väliin on n. 9 viikkoa ja se ois aika tavoite. painon pudotus siihen mennessä pitäisi olla 10-15kg. eli joku 1,5kg tai jopa 2kg (todella epätodennäköistä) viikossa ois aika jees vauhti. onko mahdollista? ja kyllä otan huomioon, että en mene heti mäkkiin kesäkuun 15. päivä kun ja jos on tavoite saavutettu aika nopeaan. eli syön kohtuullisesti dieetin jälkeen. mitat 176cm 104kg. harrastan vakituista kerran viikossa olevaa urheilu harrastusta joka on rankka. pyöräilen kuntopyörällä n. 5km per päivä sekä koiran ulkoiluttamiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu