Viikon

Olen ollut muutamia kertoja viikon jakson syömättä käytännössä yhtään mitää. Kaksi ensimmäistä päivää ovat vaikeita, mutta kolmantena päivänä ei enää näläntunnetta ole. Kuinka pitkään olisi mahdollista jatkaa täyspaastoa. En ole viikkoa pitempää jaksoa syömättä uskaltanut olla, vaikka helppoa jatkaminen olisi ollut.

Kuinka pitkillä täyspaastoilla olette olleet ja miten paasto on mennyt?
1201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olen myös paastonnut vogelia mukaillen (siellä muuten on ihan hyvät ohjeet) omalla mehupaastolla 5 pv. Suositeltiin että eka kerralla ei missään tapauksessa yli viikkoa saa paastota, koska paasto ei sovi kaikille. Kokeneet paastoajat voivat paastota 2 viikkoa, mitä ei kannata ylittää. Joskus nuorena kuulin kaverista, joka innoissaan paastosi 3 viikkoa kun ei malttanut lopettaa, ja selvisi hengissä, mutta en suosittele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paasto kirjoitti:

Olen ollut muutamia kertoja viikon jakson syömättä käytännössä yhtään mitää. Kaksi ensimmäistä päivää ovat vaikeita, mutta kolmantena päivänä ei enää näläntunnetta ole. Kuinka pitkään olisi mahdollista jatkaa täyspaastoa. En ole viikkoa pitempää jaksoa syömättä uskaltanut olla, vaikka helppoa jatkaminen olisi ollut.

Kuinka pitkillä täyspaastoilla olette olleet ja miten paasto on mennyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu