Hei miten voisin oppia kävelemään korollisilla kengillä? Olen jo aikuinen, mutta se taito on jäänyt saamatta. Olen vielä lyhyt(jalkainen), joten olisi niin kiva oppia.
Mikä se tekniikka siinä jalan siirtämisessä oikein on, ettei näytä könkkäämiseltä? Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta ei, näytän ihan naurettavalta jo ihan pienelläkin korolla.
Mikä se tekniikka siinä jalan siirtämisessä oikein on, ettei näytä könkkäämiseltä? Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta ei, näytän ihan naurettavalta jo ihan pienelläkin korolla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
pointtina on se et monet naiset eivät ojenna jalkojaan kun kävelevät koroilla. silloin kävely näyttää kamalalta marssimiselta.
kannattaa todellaki aloittaa hieman matalemmilla, tukevilla koroilla (kengillä jotka pysyy jalassa, esim saappailla on hyvä alottaa). yksi hassu keino on harjoitella hieman kotona, sitten vaan korot jalkaan ja baanalle. Muutaman drinksun jälkeen rentoutuu ja kävely alkaa sujua paremmin. toiminu ainaki itellä ku ostin syksyllä uudet seksyt korkkarit =)
Joko polvet jää koukkuun, tai sitten askeleesta kuuluu klopklop kun korko osuu ensin lattiaan (niin kuin normaalisti käveltäessä) ja sitten vasta päkiäosa ja taas siinä vaiheessa polvi menee koukkuun. Jotenkin tosi paljon pitäisi sitä jalkaa ojentaa ja ottaa tosi pieniä askeleita :) Vaikeaa.
Oon joskus katsonut malleja, sivustapäin, ja se etummainen jalka menee todellakin hyvin pitkälle eteen.. Jopa niin että se näyttää jopa pikkaisen hassulta, kun malleilla on niin pitkät jalat. Tuntuu että ne harppoo eteenpäin.
En ehkä ole ihan paras vastaamaan tähän koska olen aina osannut kävellä koroilla (pakko kun olen niin tappi) enkä ole koskaan ajatellut sitä sen kummemmin. Ideana taitaa kuitenkin olla se että pitää ottaa tarpeeksi pieniä askelia ja kävellä tarpeeksi hitaasti. Ja antaa lantion liikkua.
Joku 7 sentin peruskorkkari on ihan hyvä harjoituskenkä. Taikka vielä mielummin saapas. Niillä vaan kaupungille hieman pidemmän session pyörimään, niin kyllä se siitä.
Itsellä jostain syystä kuuden ja kahdeksan sentin korot tuntuvat ihan samanlaisilta. Mutta kahdeksasta kun vaihtaa kymmeneen senttiin, niin siinä se kaksi senttiä tuntuu jo huimalta korotukselta. Pitäisi varmaan itsekin lähteä kaupungille treenaamaan.
Sitten jos välillä koittaa oikein tosi korkeita korkoja ja treenaa niillä tuskaisesti yhtenä päivänä niin ne normaalikorot mihin tähtää ei tunnukaan enää pahoilta ja kävely sujuu huomattavasti paremmin.
Itse olen aina kuvitellut, että korkkareilla käveleminen on jotenkin kamalan vaikeaa ja epäkäytännöllistä...
Vaan syksyllä ostin elämäni ensimmäiset korkkarit (7cm korolla) ja hyvin pian perään toiset ja kolmannetkin. Koko talven olen käytännössä kävellyt korkkareilla aivan täysin hurahtanut niihin.=) Korottomat kengät laitan enää urheilemaan lähtiessä tai kotipihassa pyöriessä.
Eli pian niihin tottuu, kun vaan käyttää. Omasta mielestäni ulkona oli mukavempi ja luonnollisempi harjoitella ja kävely alkoi sujua ihan itsestään. Sisällä kävely tuntui alkuun paljon hankalammalta. Ja tosiaan helpompi alkuun harjoitella sellaisilla kengillä, joissa on edes vähän varttakin, ovat tukevammat jalkaan.
Hyviä vinkkejä oli jo tuossa monta, mutta olennaista on myös hyvä kenkä! Eli kun itse opettelin korkkareilla kävelyä, aloitin matalammista ja siirryin siitä korkeampiin pikku hiljaa, tosin se oma ylärajakin löytyy : / Tärkeää on valita kenkä, joka tuntuu jalassa hyvältä ja tasapainoiselta. Korko on tosi tärkeä! Välillä oli muodissa korkoa, joka on kengän ihan takareunalla! Ja niillä ei mielestäni voi kävellä kauniisti...hyvä jos ollenkaan..kamalat! Korko voi olla vaikka kuinka huikea ja kapea, kun painopiste on keskellä kantapäätä! Sellainen kenkä on kaunis ja kävely rentoa...Suomalaisista kenkäsuunnittelijoista Tarsalan kuuluisat naistenkengät ovat malliesimerkki siitä.
Kiitos teille vinkeistä. Pakko se kai vaan on jatkaa yrittämistä, vaikka musta kyllä näkee pitkälle ettei ole tottunut... se on vähän noloa.
Tuo koron malli ja paikka oli hyvä vinkki, täytyy pistää merkille.