vinkkejä

Miten saan loppumaan "ykkösen" häiriköinnit ja uhkailut???? Haluaisin että hän keskittyisi kotona selvittelemään ongelmia eikä tuhlaisi voimavarojaan minun uhkailemiseen ja häiriköintiin. Ihminen olen minäkin ja tunteet minullakin. Levittelee juttuja ja leimaa "huoraksi" vaikka kahden vuoden sisällä minulla ei ole ollut muita seksikumppaneita kuin hänen miehensä, jota en ole raiskannut vaan aloite tullut häneltä. Mies on saanut anteeksi ja minä yksin syyllinen tapahtuneeseen vaikka oli molempien yhteinen päätös suhteeseen ruveta.
1237732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

jospa myö kakkoset ollaan nii vaarallisia,että täytyy aivan päätoimisesti saada höykyytettyä...ajattele miten ykkönen saa tyydytystä kun tuntee olevansa jotenkin yläpuolella...heh,mie kuiteski oppinu jo yhen perussäännön,että jos joku menee kohinalla ylös ,se tulee sieltä myös yhtä kohinalla alas...ja jos ei muuta elämällänsä keksi tehdä kuin murehtia kakkosen kohtaloa tai moittia sitä ni kovimpa se o tyhjää...olen samaa mieltä kanssasi,että hoitelis sen perheensä asioita,jottei mies taas kohta ole karkuteillä...:)

Äänestä
  • kakkoselle itselleenkin ;)

    Tämä vaihe varmaan kakkosen elämässä se kohinalla alas tulemista, kun se salasuhde oli vielä sitä ilolla ylös menoa ja oman itsetunnon pönkittämistä petetyn kustannuksella =))) ja kovinpa innolla sitä oltiin toisten elämään nenää työntämässä..

    Että ei sitä nyt sovi sitten noin herkkänahkaiseksi alkaa, jos hiukan paskaa sataa niskaan. Niin makaa kuin petaa ja joskus ne laskut on maksettava - kakkosenkin.

    Äänestä

  • neuvo kirjoitti:

    kakkoselle itselleenkin ;)

    Tämä vaihe varmaan kakkosen elämässä se kohinalla alas tulemista, kun se salasuhde oli vielä sitä ilolla ylös menoa ja oman itsetunnon pönkittämistä petetyn kustannuksella =))) ja kovinpa innolla sitä oltiin toisten elämään nenää työntämässä..

    Että ei sitä nyt sovi sitten noin herkkänahkaiseksi alkaa, jos hiukan paskaa sataa niskaan. Niin makaa kuin petaa ja joskus ne laskut on maksettava - kakkosenkin.

    paljon samaa mieltä ,=D))))))... ihme valitusta kakkoselta. Mitä muuta olisi voinut odottaa? Siis kiittelyä siitä, että on pitänyt miehestä niin hyvää huolta, ja niin pyyttettömästi salassapäin ettei vaimokaan ole tienny kiittää ;D))))))

    Äänestä

  • Ystävättäreni (perheellinen) yritti itsemurhaa miehen pitkän sivusuhteen paljastuttua ja oli siinä miltei onnistua . Ajattele valehtelevan petturimiehen moraalia kun nöyryyttivät häntä. Hänen maailmansa romahti, ei siksi,että olisi niin riippuvainen tai tasapainoton vaan siksi, että hän oli tuon pettämisen aikana saattanut lapsensa hautaan. Hän ei kestänyt enää sitä kipua.
    Eikö miehen olisi silloin ollut paikallaan olla tukemassa. Uskotko, että kaiken paljastuttua miehellä ei tällä paikkakunnalla paljon ystäviä ole. Se nainen asuu muualla perheineen ja suhteen päätyttyä jopa lähettänyt tstävättärelleni kirjeitä missä kertoo kaikkea mitä ystäväni perhe-elämästä tietää. Siis ei tippaakaan sympatiaa pettäjälle. Jos on mies , kertoo heti muuten on vellihousu. Jos on nainen kertoo heti, muuten on kateellinen hutsu.
    Mies on kyllä katunut, mutta ystäväni sanoo, ettei tuollainen valehteleva itsekäs, nautinnonhaluinen mammanpoika (ei löydy miehistä miestä) ole hänen elämässään kauan ellei jotai aivan radikaalia tapahdu. Tajuatko, että kahdenvuoden pettämissuhde tuo petetylle vuosien jopa loppuelämän tuskan!!! Se on hirveän julmaa ja itsekästä.

Tässä nyt on se sama ohje kuin mitä yleensä petetyille annetaan: KATSO PEILIIN.

Ymmärrä nyt sinä vuorostasi tekosi seuraukset. Ja miksi ihmeessä näin päin pitäisi miehelle laittaa mitään vastuusta tapahtuneesta, kun petettyä syyllistettäessäkään ei se mies ole ollut osallinen mihinkään..

Samat säännöt meille kaikille, niin kyllä se elämä taas luistaa.

Ja jos häiriköinti on luokkaa "herjaus", eli ei väitteille mitään perää, niin nosta vaikka kunnianloukkaussyyte "huorittelusta".

Vai olisiko viisainta, että sinä omaa petetylle ehdottamaa toimintatapaa noudattaisit itsekin? Älä tuhlaa energiaasi täällä asian vatvomiseen, vaan hoida se omassa päässäsi. Yritä vaikka miettiä, miksi se mies ei sinua puolusta? Miksi petetty purkaa sinuun kiukkuaan? Voisitko itse edes näin jälkikäteen tehdä jotain oman tilanteesi korjaamiseksi?

Äänestä
  • itepähän ootte valintanne tehneet ja soppanne keittäneet kun ootte suostunu varatun miehen kanssa suhteeseen. teillä ei ole MITÄÄN OIKEUTTA ruveta vaatimaan ykkösiltä ihmisyyttä, ettehän tekään kovin inhimillisesti ole ykköstä kohtaan käyttäytyneet. Ottakaa nyt vaan paska selkä suorana vastaan, tilausta kun ei voi enää peruuttaa.

    Äänestä

  • vinkuko kirjoitti:

    itepähän ootte valintanne tehneet ja soppanne keittäneet kun ootte suostunu varatun miehen kanssa suhteeseen. teillä ei ole MITÄÄN OIKEUTTA ruveta vaatimaan ykkösiltä ihmisyyttä, ettehän tekään kovin inhimillisesti ole ykköstä kohtaan käyttäytyneet. Ottakaa nyt vaan paska selkä suorana vastaan, tilausta kun ei voi enää peruuttaa.

    Ei mitään varaa valittaa!

    Heti alunalkaen olisi pitänyt tietää, tai ainakin olla jonkinlainen aavistus, että ennemmin tai myöhemmin se jossain muodossa ilmi tulee. Ja hyvä niin, ei se näytä vuosikymmeniä "salassa" pysyminenkään mitään hyvää itsetunnolle tekevän...

    Itse olen noin suunnilleen anteeksi antanut exälle ja kakkoselle, mutta vieläkin (aikaa n 25 v) kaverit sen muistaa ja heitä muistavat muistuttaa. Omapahan oli valintansa.

    Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.....

    Äänestä

  • mitä tilaa kirjoitti:

    just niinpä ne ykkösetkin kestäköön leikkinsä...voittekohan koskaan enää olla varmoja etten vain hiiviskele jossakin lähettyvillä viettelemässä teidän omaa kultuanne... :)

    Äänestä

  • secondlady kirjoitti:

    just niinpä ne ykkösetkin kestäköön leikkinsä...voittekohan koskaan enää olla varmoja etten vain hiiviskele jossakin lähettyvillä viettelemässä teidän omaa kultuanne... :)

    niin.. kuten sinun on aina mietittävä sitä, saatko koskaan oikeaa parisuhdetta, vai oletko aina varattujen käytössä, kun heille sopii.

    ja jos joskus sattuisit saamaan oikean parisuhteen, niin nurkissa saattaa hiipiä uusi "secondlady" veittelemässä kultaasi, tai joku, joka kertoo kullallesi sinun taipumuksesta varattuihin.

    tiedän tapauksen, jossa ex-kakkonen löysi ihanan miehen ja he olivat todella onnellisia, kunnes eräiden sattumien kautta mies kuuli "kultansa" olleen toinen nainen aikanaan. totesi vain, ettei toinen nainen voi koskaan olla uskollinen, koska ei ymmärtänyt sen merkitystä toisen suhteelle.

    Äänestä

  • vinkuko kirjoitti:

    itepähän ootte valintanne tehneet ja soppanne keittäneet kun ootte suostunu varatun miehen kanssa suhteeseen. teillä ei ole MITÄÄN OIKEUTTA ruveta vaatimaan ykkösiltä ihmisyyttä, ettehän tekään kovin inhimillisesti ole ykköstä kohtaan käyttäytyneet. Ottakaa nyt vaan paska selkä suorana vastaan, tilausta kun ei voi enää peruuttaa.

    Kun aina haukutaan kakkosnaisia niin kysyisin haukutteko ukkoja kotonanne yhtä paljon vai keitättekö kenties pullakahvit ukollenne siitä hyvästä että palasi kotiin, jotain hyväähän siinä kakkosnaisessa täytyy olla koska miehennekin lähtee kakkosen luo, löytysköhän vikaa sieltä kotoa.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Joka päivä riidellään! Turpaankin on saanut!

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Kun aina haukutaan kakkosnaisia niin kysyisin haukutteko ukkoja kotonanne yhtä paljon vai keitättekö kenties pullakahvit ukollenne siitä hyvästä että palasi kotiin, jotain hyväähän siinä kakkosnaisessa täytyy olla koska miehennekin lähtee kakkosen luo, löytysköhän vikaa sieltä kotoa.

    toisin päin..

    Vika on siis kakkosnaisessa ja hänen kodissaan, kun mies aina palaa vaimon luokse, eikä jää kakkosen tykö.

    Keittääkö kakkonen pullakahvit siitä ilosta, että mies palaa vaimon luokse? Miksi kakkonen haukkuu vaimoa, vaikka jotain hyvää hänessä ja liitossa täytyy olla, kun mies sinne aina kuitenkin palaa..? ;)

    Niin.. Jos ei siis kakkosen luokse jää, niin vika on kakkosessa =)))

    Äänestä

  • sanasi kirjoitti:

    Monet miehet palaavat vaimojensa luokse pelkästään sen vuoksi koska tietävät vaimojen ottavan heidät avosylin vastaan ja lapset saavat taas isän, mutta miksi se mies lähtee aina kakkosen luokse jos ei perheessä ole mitään vikaa.

    kakkonen avosylin vastaan, hei iines, ja sitten pois, kun siellä on jotakin vikaa. Ja sitten taas kotiin... Joskus sitten se viimeinen reissu eikä mee enää. Ihankun luulisit olevasi joku maailman ihanin ihminen itse ja sitä intät täällä... no huoh

    Äänestä

  • hei haloo, iines kirjoitti:

    kakkonen avosylin vastaan, hei iines, ja sitten pois, kun siellä on jotakin vikaa. Ja sitten taas kotiin... Joskus sitten se viimeinen reissu eikä mee enää. Ihankun luulisit olevasi joku maailman ihanin ihminen itse ja sitä intät täällä... no huoh

    Tiedän monta paria tuttava piirissä jossa mies seuhkaa kahden naisen välissä ja kun olen kysellyt miehiltä miksi menevät takasin kotiin niin vastaavat, että kiva mennä kakkosen luo kun entinen akka pesee paidat ja housut ,niin on kiva mennä raflaan kakkosen kanssa, että silleen.

    Äänestä

  • ei iines kirjoitti:

    kakkosen kanssa ei ravintoloissa käydä, vaan siellä käydään pikaisesti panemassa kiihottavat pikapanot. Vain älykääpiö vie jonkun muun kuin omansa ravintolaan, kiinni siitä jää. Ja minulla eikä kenelläkään ole kuule tarkoitus jäädä kiinni muista naisista.

    Äänestä

  • Joneksi Paneksi kirjoitti:

    Siivooppas suutas, kaikki ei ole niinikuin sinä jotkut osaavat jopa käyttäytyä, tiedän parin jossa mies osti kakkoselle turkin ja vaimolle yleiskoneen, että silleen. Onhan tietty sellaisiakin törkyturpia jotka käyvät vaan panolla kun vaimo on lakannut antamasta jota en laiskaan ihmettele.

    niin paljon juttuja, että suurin osa pakko olla mielikuvitusta. En oikein ymmärrä mihin pyrit, mutta yritä ensin kasvaa. Kai sun pikkupi**us jollekin sitten tärkee, usko niin, niin ei tarvitse täällä paskaa jauhaa ;-)

    Äänestä

  • Joneksi Paneksi kirjoitti:

    kakkosen kanssa ei ravintoloissa käydä, vaan siellä käydään pikaisesti panemassa kiihottavat pikapanot. Vain älykääpiö vie jonkun muun kuin omansa ravintolaan, kiinni siitä jää. Ja minulla eikä kenelläkään ole kuule tarkoitus jäädä kiinni muista naisista.

    Joo munkin ukko0 kävi ruokatunneil naimassa hoitoaan!

    Äänestä

  • hohhohhoijakkaa kirjoitti:

    niin paljon juttuja, että suurin osa pakko olla mielikuvitusta. En oikein ymmärrä mihin pyrit, mutta yritä ensin kasvaa. Kai sun pikkupi**us jollekin sitten tärkee, usko niin, niin ei tarvitse täällä paskaa jauhaa ;-)

    Pyrin siihen että tangoon tarvitaan kaksi jos et sitä senkin taliaivo vielä ole huomannut, millaiseksi minun pitäs kasvaa, samanlaiseksi laput silmillä kulkijaksi kuin sinä. Ja mulla on ihan hyvä pillu, ukkokin on tykännyt 25 vuotta ja varmaan tykkää tästä eteenkin päin, sulla ei taida olla edes ketään ja eihän sinun tarvitse täällä lukea näitä, mene vaikka lähi baariin iskeen joku jos saat niin ei tartte täällä paskanjauhamista toitottaa.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Monet miehet palaavat vaimojensa luokse pelkästään sen vuoksi koska tietävät vaimojen ottavan heidät avosylin vastaan ja lapset saavat taas isän, mutta miksi se mies lähtee aina kakkosen luokse jos ei perheessä ole mitään vikaa.

    kaksi asiaa.

    Asioita voisi verrata esittämälläs tavalla, jos kaikki kolmiodraaman osapuolet asuisivat erillään. Silloin olisi vain kaksi suhdetta, ei yhtään "perhe-elämää".

    Järki sanoo sen, että sellaisen ihmisen kanssa asutaan yhdessä ja pyöritetään sitä arkea, josta välittää enemmän, ja jonka kanssa KAIKKI asiat sujuvat paremmin. Kun ollaan suhteessa, niin silloin ei tarvitse nk. arjen sujua; on vain ne tietyt hetket.

    Siksi hiukan ihmetyttää, että miksi verrataan kahta aivan eri ihmissuhdetta kuvaamallasi tavalla? Ja toinen on tämä ikuisuus olettamus, että vaimoa kohtaan miehellä ei olisi tunteita, vaan paluu on ikään kuin velvoitteisiin sidottu.

    Onko tällaiset heitot vain sitä tavanomaista naisen laskelmoivaa ilkeyttä?

    Tosiasia on se, että jos perheessä tai perhe-elämässä on todella vikaa, niin kyllä sieltä pois lähdetään - lopullisesti. Ja jos se kakkonen todella olisi niin paljon parempi, niin kyllä hänen kanssa haluaisi kai ihminen muutakin kuin satunnaisia tapaamisia. Vai onko tosiaan niin, että kakkosten ihmissuhteet pyörivät navan ja polvien välissä? Että kun kakkoset itsekin sanovat, etteivät sitä miestä halua, vaan loistavaa seksiä, niin heillekin riittää ihmissuhteeksi fyysiset kontaktit?

    Edellinen kommentti oli minusta hyvä juuri siksi, että kun asiat ei ole musta valkoisia..

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Pyrin siihen että tangoon tarvitaan kaksi jos et sitä senkin taliaivo vielä ole huomannut, millaiseksi minun pitäs kasvaa, samanlaiseksi laput silmillä kulkijaksi kuin sinä. Ja mulla on ihan hyvä pillu, ukkokin on tykännyt 25 vuotta ja varmaan tykkää tästä eteenkin päin, sulla ei taida olla edes ketään ja eihän sinun tarvitse täällä lukea näitä, mene vaikka lähi baariin iskeen joku jos saat niin ei tartte täällä paskanjauhamista toitottaa.

    olla äitis eronnu. Sinä surustellut 2,5 vuotta ja äidilläsi aviossa oleva mies?

    Äänestä

  • arvasinko oikein? kirjoitti:

    olla äitis eronnu. Sinä surustellut 2,5 vuotta ja äidilläsi aviossa oleva mies?

    kasvanut koiranputkea jo kohta kymmennen vuotta ja minä olen ollut naimisissa 25 siis huomaa 25 vuotta, monellako nykyajan parilla kestää avioliitto edes kymmentä.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    kasvanut koiranputkea jo kohta kymmennen vuotta ja minä olen ollut naimisissa 25 siis huomaa 25 vuotta, monellako nykyajan parilla kestää avioliitto edes kymmentä.

    on parempi nyt mennä oman kullan viereen tutimaan. Kyllä se elämä opettaa sitten 25:ssä vuodessa omat juttunsa ;-)

    Äänestä

  • elämä opettaa kirjoitti:

    on parempi nyt mennä oman kullan viereen tutimaan. Kyllä se elämä opettaa sitten 25:ssä vuodessa omat juttunsa ;-)

    Hellimään hiljaa ja puhumaan muutenkin kuin itsekseen.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Hellimään hiljaa ja puhumaan muutenkin kuin itsekseen.

    se opettanut puhumaan uskottumuus-palstalla ;-)

    Äänestä

  • hehheh ja hoohohoo kirjoitti:

    se opettanut puhumaan uskottumuus-palstalla ;-)

    voihan täällä käydä lukemassa ja vastaamassa vaiikei itse olekkaan pettäjä.

    Äänestä

Minunkin olisi siis tyynesti hyväksyttävä kun "rouva" uhkaa autolla ajellessaan ajaa yli ja nurkilla kyttää ja etsii tilaisuutta siihen. Sairasta tuommoinen. Oli kyseessä kuka ihminen hyvänsä!

Äänestä
  • "Kyttäsitkö" sinä tämän vaimon elämää millään tavoin? Oliko hänellä varaa valita, haluaako sinut elämäänsä vai ei?

    Nyt kyllä sitten pitäisi toisen pysyä SINUN elämästä pois..

    Ei kovin aikuismaista vaatia toisilta sitä, mihin ei itsekään pysty. Sairasta on jonkun mielestä myös suhde varattuun ja sitten kitistä täällä, kun petetty ei siitä pitänytkään. Ihan kuin olisit muuta odottanut ;)

    Mutta hyvä, että lopussa huomasit sen, että sairasta on kytätä toisen elämää ja odottaa tilaisuutta iskeä toiseen - millään tavalla. Luet siis onneksi itsesikin näihin sairaisiin =)

    Äänestä

  • udella..? kirjoitti:

    "Kyttäsitkö" sinä tämän vaimon elämää millään tavoin? Oliko hänellä varaa valita, haluaako sinut elämäänsä vai ei?

    Miksi vaimo kyttää kakkosta jos hän haluaa tämän pois elämästään? Miksi väkisin hakee sitä että toinen pysyy siinä elämässä? Haluaa antaa petos kumppaneille toisen mahdollisuuden...?

    Äänestä

  • udella..? kirjoitti:

    "Kyttäsitkö" sinä tämän vaimon elämää millään tavoin? Oliko hänellä varaa valita, haluaako sinut elämäänsä vai ei?

    Nyt kyllä sitten pitäisi toisen pysyä SINUN elämästä pois..

    Ei kovin aikuismaista vaatia toisilta sitä, mihin ei itsekään pysty. Sairasta on jonkun mielestä myös suhde varattuun ja sitten kitistä täällä, kun petetty ei siitä pitänytkään. Ihan kuin olisit muuta odottanut ;)

    Mutta hyvä, että lopussa huomasit sen, että sairasta on kytätä toisen elämää ja odottaa tilaisuutta iskeä toiseen - millään tavalla. Luet siis onneksi itsesikin näihin sairaisiin =)

    Kyllä lopulta itse sitä mieltä, ettei kenenkään henkeä saa riistää. Eikä väkivaltaa. Jokatapauksessahan me naiset ollaan parhaimpia siinä henkisessä väkivallassa, joten tyydyttäisiin ihan siihen vaan.

    Muuten kyllä, alkuperäiselle ja sinullekin, kannattaa vaan kestää. Vaikka olen sitä mieltä, ettei syy ole eniten kakkosessa, niin kyllä jokainen täysipäinen tajuaa, että se vaimo voi suuttua asiasta. Sen riski olisi pitänyt tiedostaa ja jos et niin tehnyt niin nyt vaan kestettävä. Kyllä se aikanaan luulisi laantuvan.

    Äänestä

  • tilanteestasi poliisille ja kerro kuka on uhkaillut ja jos sulle tapahtuu jotain niin se narttu on lirissä, poliisi voi jos haluaa käydä antamassa varoituksen asiasta.

    Äänestä

olisi kannattanut miettiä asioita paremmin kakkoseksi ryhtymiseen. yksin joudut kärsimään. ukko painellut häntä solmussa ykkösen helmoihin ja haukkuu sinua yllyttäen siippaansa kostotoimiin. yksin saat haavasi nuolla. tiedän ykkösiä jotka ovat mustamaalanneet kakkosen työpaikalla, suvulle, niin että toinen on joutunut muuttamaan kauas kaikesta. tavallaan olet kerjännyt verta nenästäsi selän takana vehkoomisesta ja nyt on maksun aika. kumpa pääparkasi kestää vyörytyksen...

Äänestä
  • mieluummin huoran mainetta kannan kuin haukkana vahtivan kotkan... :)

    Äänestä

  • jotka haukkuu toisia naisia huoriksi niin he ovat vaan katkeria kun miehet ei juokse niiden perässä.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    jotka haukkuu toisia naisia huoriksi niin he ovat vaan katkeria kun miehet ei juokse niiden perässä.

    ollaan sinulle kateellisia. Menehhän lisäämään sitä pinkkiä huulipunaa.. Oot tosi sode ja ihana, kaikki miehet haluu sua. Ne kaikki haluu olla sun kans, ei kenekään muun. Yritä nyt valita joku, niin meille rumemmille jää jotakin.

    miehet juoksee perässä?
    Mielestäni nainen arvostaa ja rakastaa itseään/elämää kun ei antaudu miesten vietäväksi vaan uskaltaa olla ottamatta onkeensa näitä ongenonkijoita hameen alle.
    Se päästääkö miehen sänkyyn tai meneekö sinne itse, se ei kerro sitä eikä ole mittari siitä juokseeko miehet perässä vai ei.

    Äänestä

  • kadekade kirjoitti:

    Jos sinä vielä käytät pinkkiä huulipunaa niin olispa hauska nähdä vaatekaappisi, tiedoksi vaan pinkki huulipuna on pois muodista jo, eletään nimittäin 2000 lukua, minä olen valintani tehnyt jo 25 vuotta ollaan oltu yhdessä, mites sulla. Taidat olla todella ruma kun pitää täällä valittaa.

    Täällähän itsekin valitat.... olen tässä lukenu näitä kirjotuksia täällä ja kuvittelen tunnistaneeni useamman sinun kirjoittamaksesi. sinulla taitaa olla käsittely kesken. Sulla on mies pettäny. No, tuskin on 25 vuoden aikana ensimmäinen kerta. Haloo nainen! Luuletko tosiaan että elelee sinun kanssas 25 vuotta ennen kuin päähän pälkähtää pettäminen. Jos näin on niin sitten se toinen nainen on ollu kyllä tosi ihana kun on saanut 25 vuoden jälkeen petoksen tielle. Lapsellista toisen ulkonäköä täällä haukkua kun et ihmisiä tunne, itsestäsi taidat puhua! Katsopa peiliin ja mieti miksi miehesi sinua on pettänyt! Tuommosta sekoa kestä kukaan ilman että käy välillä purkautumassa muualle! Pidä varasi!

    Äänestä

  • kriteerinä? kirjoitti:

    Niin en kirjoittele tänne sen vuoksi että oma aviomieheni olis pettänyt minua, seuraan huvittuneena sitä asiaa että aina kakkosnaista haukutaan ja siitä omasta petävästä miehestä ei mainita mitään. Jos minun mieheni lähtis pettämään niin ensimmäinen asia minkä tekisin olisi se että alkaisin miettimään miksi mies lähti ja nostaisin sen kissan pöydälle siellä kotona, en täällä, ja mitä siihen ulkonäkö asiaan tulee niin toistin vain sinun itsesi sanomaa, että jättää jotain meille rumillekkin ja taisi mennä oikeaan osoitteeseen.

    olet emävalehtelija tai narsisti. Ihan puhtaat jauhot ei pussissa ole, asiat joista puhut, ovat vääristyneet oloisia. Tuskinpa sinulla miestä on. Olet nuori ja idealisti tai kakkonen, joka on loukkantunut arvostelustasi. Elämänkokemusta sinulla ei ole, sen huomaa kirjoituksistasi.

    miestä voi haukkua kotona. Miksi sitä sinulle pitäisi haukkua. Kakkonen on täällä kuulolla... kuten sinäkin.

    Äänestä

  • arvio kirjoitti:

    En ole kumpikaan ja mitä kirjoituksiin tulee niin olen kirjoittanut neljä kirjoitusta ja joku muu kirjoittaa mun nimmarilla. Olen perheen äiti ja naimisissa 25 vuotta, mulla vaan on tapana puhua asiat halki kasvotusten ja siksi seurannut tätä kirjoittelua vähän huvittuneena, elämänkokemusta Jaaá, kukahan sitä pystyy mittaamaan, sinä vai , tuskimpa.

    Äänestä

  • hmm...... kirjoitti:

    miestä voi haukkua kotona. Miksi sitä sinulle pitäisi haukkua. Kakkonen on täällä kuulolla... kuten sinäkin.

    Kuka sinun on käskenyt sitä minulle haukkumaan, et taida osata lukea tai et ymmärrä lukemaasi. Sinä voit olla vaikka kymmenen miehen kakkonen mutta minä olen mieheni ykkönen, sitä pitää osata vaalia avioliittoa niin ei tavitse huudella miehensä perään ja haukkua kakkosia.

    Äänestä

  • kuinka kovasti kirjoitti:

    miehet juoksee perässä?
    Mielestäni nainen arvostaa ja rakastaa itseään/elämää kun ei antaudu miesten vietäväksi vaan uskaltaa olla ottamatta onkeensa näitä ongenonkijoita hameen alle.
    Se päästääkö miehen sänkyyn tai meneekö sinne itse, se ei kerro sitä eikä ole mittari siitä juokseeko miehet perässä vai ei.

    Asian voi pukea monella eri tavalla, itse tarkoitin kylläkin sitä että moni mies ihailee naisena, en suinkaan niin että menisin sänkyyn tai päästäisin hameeni alle. Minulle on moni mies sanonut ihailevansa minua, en ole tuulen vietävissä ja asiat hoituu puhumalla, miehet kunnioittaa sellaista.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Kuka sinun on käskenyt sitä minulle haukkumaan, et taida osata lukea tai et ymmärrä lukemaasi. Sinä voit olla vaikka kymmenen miehen kakkonen mutta minä olen mieheni ykkönen, sitä pitää osata vaalia avioliittoa niin ei tavitse huudella miehensä perään ja haukkua kakkosia.

    olla äidilläsi vieras mies?

    Äänestä

Että tämä ykkönen toimisi salassa satuttaakseen sinua? Niin, että sinulle kiellettäisiin kertomasta..?

Hyväksyit itsellesi suhteen varattuun, vaikka tiesit, ettei se ole tätä petettyä kohtaan oikein. Olit salainen, koska ilmeisesti itsekin häpesit rooliasi..? Eli onko tämä julkinen nöyryytys sinusta nyt sitten kohtuutonta?!

Ei petetty ole syyllinen sinun valintoihin. Miksi hänen pitäisi pysyä salassa ja hiljaa? Ei hänellä ole mitään hävettävää. Kuinka on sinun laita?

Äänestä
  • Kyllä voivatkin olla tyhmiä nämä petetyt, kun täällä meuhkaavat! Perusilkeitä akkoja kaikki ja miehensä etsineet lämpimämmän kainalon juuri siksi. Ei tarvitse yhtään ihmetellä ulkopuolisenakaan, kun näitä tarinoita kaikkine nimityksineen ja haukkumasanoineen forumilla lukee.

    Äänestä

  • näiden onnettomien joukossa kirjoitti:

    Kyllä voivatkin olla tyhmiä nämä petetyt, kun täällä meuhkaavat! Perusilkeitä akkoja kaikki ja miehensä etsineet lämpimämmän kainalon juuri siksi. Ei tarvitse yhtään ihmetellä ulkopuolisenakaan, kun näitä tarinoita kaikkine nimityksineen ja haukkumasanoineen forumilla lukee.

    katkeruus tekee ihmisestä ilkeän... vaimot saavat huomata etteivät olekaan täydellisiä miestensä mielestä kun pitää lähteä merta edemmäksi kalaan... kukaan ei ole täydellinen, ei ykkönen eikä kakkonen saati sitten kolmonen. Liika katkeroituminen käy vain itselleen vaikeimmaksi loppujen lopuksi ja osuu vain omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • näiden onnettomien joukossa kirjoitti:

    Kyllä voivatkin olla tyhmiä nämä petetyt, kun täällä meuhkaavat! Perusilkeitä akkoja kaikki ja miehensä etsineet lämpimämmän kainalon juuri siksi. Ei tarvitse yhtään ihmetellä ulkopuolisenakaan, kun näitä tarinoita kaikkine nimityksineen ja haukkumasanoineen forumilla lukee.

    asioiden kulusta..

    Olet siis sitä mieltä, että tämä "petettyjen" meuhkaaminen tässä ketjussa on ollut se syy miehen hakeutua kakkosen kainaloon..? Aika naurettava sun älys, koska tää meuhkaaminenhan tulee vasta sen kainalossa käynnin jälkeen..

    Kyllä nyt hävettää itselläkin tämä naisena olo. Siis noin tyhmäksikö tulee kakkosena?! Ei parane siis koskaan kokeilla.

    Ja sekin nyt ihmetyttää, että kakkonenhan se täällä - ja pari lajitoveria lisäksi - täällä meuhkas ykkösen käytöksestä. Mutta kakkonen siis kääntää nekin ykkösten sanomisiksi.. No, en kyllä yhtään ihmettele, että ne varatut miehet luikkivat teidänkin luota pois.. ;)

    Ja muutenkin taitaa nyt pata täällä kattilaa soimata ;) Ei ole yhtään ulkopuolisen silmin tarkasteltuna nuo kakkostenkaan sanat fiksuja.. Mutta sitähän ei kakkonen pysty myöntämään, että hänessä olisi mitään vikaa, tai että hän tekisi mitään väärää.. Jatka samaan malliin, niin kyllä kaikki ymmärtää sen, miksi kakkonen on kakkonen.

    Äänestä

  • outo käsitys kirjoitti:

    ehkä ei kakkosta ole kaikesta huolimatta hyljännytkään... vaimo vaan luulee niin...

    Äänestä

  • näiden onnettomien joukossa kirjoitti:

    Kyllä voivatkin olla tyhmiä nämä petetyt, kun täällä meuhkaavat! Perusilkeitä akkoja kaikki ja miehensä etsineet lämpimämmän kainalon juuri siksi. Ei tarvitse yhtään ihmetellä ulkopuolisenakaan, kun näitä tarinoita kaikkine nimityksineen ja haukkumasanoineen forumilla lukee.

    mieltä.
    Ihmeellistä kun eräät luulevat omistavansa toisen ihmisen.
    Jos petetyksitullut on niin saaplarin hullu että jatkaa liittoa niin "pulinat pois"!

    Äänestä

Herjaaminen ja uhkailu on rikos. Ota yhteys poliisiin. Kas kun taas kakkosia täällä haukutaan vaikka miestä tuskin väkisin sänkyyn raahanneet. Jos puoliso lähtee pettämään on todennäköisesti ongelmia ollut jo ennestään jonka syystä pettäminen on tullut mieleen. Tsemppiä.

Äänestä
  • Ja sielä "vieraassa" sängyssähän ne parisuhdeongelmat ratkaistaan...

    No tuskin väkisin..mutta eihän kukaan pettäjän vastuuta teoistaan ole väheksynytkään! Ja poliisit sitten tykkää tällaisista tapauksista, saa kyllä kuulla tasan mitä mieltä ne on.."hoitais asiansa ku ne sotkenukki on.."!!

    Äänestä

  • Ajattelitko, että huoraksi nimittely on herjaamista? Katsoppa, mitä sivistyssanakirja sanoo sanasta "huora". Eli oikeudessa ei mene herjaussyyte kakkosen osalta läpi, jos hän vaatii rangaistusta itsensä nimittelystä huoraksi.

    Toisekseen on olemassa "liventävä asianhaara" ja "tietyissä olosuhteissa tehty teko". Eli kakkosen oma toiminta tulee myös esille ja onneksi nuo käräjäoikeuden istunnot on julkisia, joten voisi maine siinä mennä, eikös?

    Miksi kakkosia ei voisi haukkua? Ei kaikkien tarvitse pitää kakkosita eikä hyväksyä heidän toimintaansa. Ykkösiäkin kakkoset haukkuu, eivät siis ole siinäkään pulmusia.. Ja ymmärtää kyllä sen, että petty ei puhu kauniisti kakkosesta, mutta mikähän olisi se syy kakkosella halveksia tai haukkua petettyä; tai syyllistää petettyä miehen uskottomuudesta? Etkös juuri ollut itsekin sitä mieltä, että miestä väkisin sänkyyn raahattu..? Oma valinta, kuin myös kakkosella ryhtyä kakkoseksi.

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    Ajattelitko, että huoraksi nimittely on herjaamista? Katsoppa, mitä sivistyssanakirja sanoo sanasta "huora". Eli oikeudessa ei mene herjaussyyte kakkosen osalta läpi, jos hän vaatii rangaistusta itsensä nimittelystä huoraksi.

    Toisekseen on olemassa "liventävä asianhaara" ja "tietyissä olosuhteissa tehty teko". Eli kakkosen oma toiminta tulee myös esille ja onneksi nuo käräjäoikeuden istunnot on julkisia, joten voisi maine siinä mennä, eikös?

    Miksi kakkosia ei voisi haukkua? Ei kaikkien tarvitse pitää kakkosita eikä hyväksyä heidän toimintaansa. Ykkösiäkin kakkoset haukkuu, eivät siis ole siinäkään pulmusia.. Ja ymmärtää kyllä sen, että petty ei puhu kauniisti kakkosesta, mutta mikähän olisi se syy kakkosella halveksia tai haukkua petettyä; tai syyllistää petettyä miehen uskottomuudesta? Etkös juuri ollut itsekin sitä mieltä, että miestä väkisin sänkyyn raahattu..? Oma valinta, kuin myös kakkosella ryhtyä kakkoseksi.

    Miksi pitää yleensäkään ketään haukkua??? Itse olen ykkönen ja tunnustan että minussakin on ollut vikaa kun en ole älynnyt parisuhdettani hoitaa. Kova oli herätys. Asiat ei parane kakkosta haukkumalla eikä uhkailemalla.

    Äänestä

Ensiksikään petetty vaimo ei ole sinulle mitään luvannut, joten hänen ei tarvitse sinun tunteistasi välittää. Herjaaminen on sinänsä rikos ja siitä voi nostaa syytteen. Jos vaimo pysyy suurin piirtein totuudessa ja kertoo miehensä pettämisestä ja sinusta, siinä ei liene mitään väärää. Kuulijat tulkitsevat tapahtuneen omaan moraalikäsitykseensä perustuen ja Suomessakin on yllättävän paljon ihmisiä, jotka eivät tuollaista avioliiton ulkopuolista suhdetta hyväksy. Eivät edes sen kakkosen roolia. Toisaalta uskottomuusdraaman läpikäynyt -kuten minä- suhtautuu pettämiseen aika arkipäiväisesti. Sinänsä ex-mieheni kakkose ajattelu ei aiheuta minussa enää mitään tunnetiloja. Kun erosimme tai oikeastaan jo ennen sitä, sanoin suoraan ihmisille syyn eroomme. Se oli mieheni suhde neiti X:ään. Huomasin välillä, että asia oli kuulijoille vaikeampi kuin minulle ja ihmiset eivät oikein tienneet miten suhtautua asiaan. Samanlaista suhtautumista kohtaavat ihmiset, jotka kertovat, että heillä on syöpä. Minulla ei ole mitään tarvetta herjata kyseistä neiti X:ää (hänen ja exäni juttu ei jatkunut enää eromme jälkeen), mutta ei minulla ole kyllä mitään tarvetta ajatella hänen toiveitaankaan. Tapahtunut, mikä tapahtunut.

Täyttänet myös huoran määritelmän, jos olet mieheltä jotain vastinetta saanut seksistä. Välttämättähän sen ei tarvitse olla rahaa, vaan illallisia, lahjoja jne. Jos jokaisesta huorittelusta nostettaisiin syyte, aika moni teini-ikäisistä olisi syytettyjen penkillä. Opettajat nimittäin kuulevat tuota huorittelua usein. Sen voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos ei omasta mielestään ole huora. Mutta se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa...

Äänestä

Entä jos olisit se ykkönen ja yhdessä olisitte siihenkin suhteeseen päättäneet ruveta, ennen kakkosta? Antaisit anteeksi miehellesi ja niin pois päin. Taitaisit toimia itsekin samoin kuin tuo ykkönen nyt?

On niin helppoa sanoa "jos oma mieheni olisi uskoton, antaisin hänelle kenkää" niin kauan kuin ei ole sitä miestä.

Äänestä
  • ei se niin yksiselitteistä ole. Kyse on siitä että vaimo keskittää voimavaransa kiusaamiseen parisuhteen hoitamisen kustannuksella. Tuskin parisuhde paranee kakkosen haukkumisella. Tai voihan olla että mies huokaisee helpotuksesta kun on saanut koko syyn toisen niskoille ja itse pääsee kuin koira veräjästä. Ainakin tuo kiusaaminen tuo esiin että asiat on selvittämättä vielä vaikka anteeksi on annettu, ja taas se tuo esille sen ettei ne asiat ainakaan sillä kiusaamisella selviä. Jotain mätäähän siellä on ollut koska pettämiseen on ajautunut joten selvittelyä aivan varmasti olisi. Vai onko niin että "onnellisessa" avioliitossa on myös pettämistä? Vai olenko niin naivi että kuvittelen vain sen ettei rakastavassa onnellisessa suhteessa ole pettämistä? Vaikka olen ollut kakkonen niin syvällä sydämessäni uskon että kun rakastaa aidosti molemmat toisiaan se voittaa vaikeudet ja ei ole tarvetta pettämiselle. Minulla on pitkä parisuhde takana, joten siitäkin on kokemusta kun miehelle annetaan "kenkää", ei tosin pettämisen takia.

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    ei se niin yksiselitteistä ole. Kyse on siitä että vaimo keskittää voimavaransa kiusaamiseen parisuhteen hoitamisen kustannuksella. Tuskin parisuhde paranee kakkosen haukkumisella. Tai voihan olla että mies huokaisee helpotuksesta kun on saanut koko syyn toisen niskoille ja itse pääsee kuin koira veräjästä. Ainakin tuo kiusaaminen tuo esiin että asiat on selvittämättä vielä vaikka anteeksi on annettu, ja taas se tuo esille sen ettei ne asiat ainakaan sillä kiusaamisella selviä. Jotain mätäähän siellä on ollut koska pettämiseen on ajautunut joten selvittelyä aivan varmasti olisi. Vai onko niin että "onnellisessa" avioliitossa on myös pettämistä? Vai olenko niin naivi että kuvittelen vain sen ettei rakastavassa onnellisessa suhteessa ole pettämistä? Vaikka olen ollut kakkonen niin syvällä sydämessäni uskon että kun rakastaa aidosti molemmat toisiaan se voittaa vaikeudet ja ei ole tarvetta pettämiselle. Minulla on pitkä parisuhde takana, joten siitäkin on kokemusta kun miehelle annetaan "kenkää", ei tosin pettämisen takia.

    olet naiivi :) - kyllä pettämistä tapahtuu ihan kaikennäköisissä suhteissa - myös onnellisissa, jos on tapahtuakseen, jos on tarvetta, jos... Kaikissa suhteissa ei tietenkään petetä, mutta se ei läheskään aina riipu suhteen "onnellisuustasosta". Uskottomuuden yli pääseekin parhaiten, jos molemmat arvostavat toisiaan kaikesta huolimatta. Kakkosen kiusaaminen kertoo siitä, ettei kiusaaja ole päässyt tapahtuman yli ja on umpikujassa. Ikävä juttu. Ja onhan ykkönen tavallaan oikeassa; ellei kakkosta olisi kuvioissa, hän voisi olla, ehkei nyt ihan onnellinen, mutta paljon onnellisempi.

    Rakastuinpa itse kerran helvetillisesti :D sinkkumieheen. Kovin paljon ei tapahtunut, mutta se mikä tapahtui, niin... Muuta en voi sanoa paitsi juuri tuon minkä edellä; totaalisen eromme vuoksi (yritimme myös ystävinä) olen paljon onnellisempi kuin hänen kanssaan, vaikka jollain tasolla edelleen rakastan häntä. Hän ei kestänyt suhdetta minuun, koska olin varattu - tuntui kunnioittavan paitsi minua niin miestänikin. Arvostamisesta ja kunnioittamisesta tässä koko elämässä kai loppujen lopulta on kysymys. Mitä on rakkauskaan ilman niitä?

    Äänestä

  • Oona kirjoitti:

    on mies joka on aviossa ja ei eroa ,pitää kuitenkin toista naista!Useimmin he valehtelee kakkoselle kaikkea että homma jatkus ja jos kakkonen on rakastunut alkaa vaimoa vihaamaan.
    Eli lopettakaa tappelu ja kyllä miehen pitää osata päättää aikuisena mitä aiheuttaa muille omilla teoillaan.
    Voi olla että hän nauttii kun hänestä tapellaan.
    Itse jätin pettäjämiehen mutta katsoinkin sitä 20vuotta ja käytös ei muuttunu vaikka kuinka hyvä olisin ollut!

    Äänestä

En kirjoittanut tänne saadakseni haukkuja lisää vaan saadakseni neuvoja miten tilanteen voi ratkaista niin että vaimo keskittyisi parisuhteensa hoitoon miehensä kanssa minun kiusaamisen sijaan. kiusaaminen ei helpota yhtään meidän kolmen elämää. Tekee kaikille kolmelle asian vaikeammaksi vain. Vaimoa on satutettu, sitä en kiellä, mutta... se kuuluisa mutta.... kukaan meistä kolmesta ei ole tästä "haavoitta" päässyt. Toivon että enempää "haavoja" ei tule kenellekään enää.

Äänestä
  • Valitettava fakta on, ettet pysty tässä vaiheessa asialle juuri mitään tekemään. Kuulun itse niihin fiksuihin naisiin, joille pettämisen jälkeen kakkonen oli pelkkää ilmaa, mutta kuulostaapa siltä, että se pettäjä-mies on sinua totisesti mustamaalannut, eikä ykkösnainen enää näe metsää puilta. Sulta vaaditaan nyt rautaisia hermoja, seuraavalla kerralla varmaan jo etsit miehen, jolle itse olet se ykkönen. Tsemppiä.

    Äänestä

  • Tällä hetkellä tunteista päällimmäisenä on viha ja kostonhimo. Olet satuttanut häntä ja nyt on sinun vuorosi kärsiä. Tyhmyydestä sakotetaan.

    Äänestä

  • ja tunteet ne on silläkin. kirjoitti:

    Tällä hetkellä tunteista päällimmäisenä on viha ja kostonhimo. Olet satuttanut häntä ja nyt on sinun vuorosi kärsiä. Tyhmyydestä sakotetaan.

    tyhmyydestä sakotetaan, siis tehköön vaimo nyt tyhmyyksiä tarpeeksi paljon niin rikkoo viimeisetkin mahdollisuudet onnistua korjaamaan parisuhteensa? Taidankin kääntää tilanteen niin että "yllytän" vielä enempi kostamaan....

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    tyhmyydestä sakotetaan, siis tehköön vaimo nyt tyhmyyksiä tarpeeksi paljon niin rikkoo viimeisetkin mahdollisuudet onnistua korjaamaan parisuhteensa? Taidankin kääntää tilanteen niin että "yllytän" vielä enempi kostamaan....

    Et ole vielä ilmeisesti kaikkea elämässä oppinut.

    Minäkin katkeruuksissani provosoin aikoinaan salarakkaani vaimoa kaikin keinoin. Tuntui niin väärältä, että he jatkoivat yhdessä, ja minun liittoni hajosi ja omaisuus ositettiin.

    Lopputulos oli se, että vaimo oli nauhoittanut kaikki puheluni ja antoi tietysti miehensäkin kuulla ne. Ja sitten kuulin minä kunniani tältä mieheltäkin. Nyt minulla on ehdoton yhteydenotto kielto kumpaankaan. Toimistani on ilmoitettu jopa poliisillekin.

    Tee niin kuin huvittaa. Mutta ota se riski, että moni muukin kuin se vaimo kääntyy sinua vastaan.

    Äänestä

et ilmeisesti ole lopettanut tätä suhdetta varattuun, vaan haluat edelleen jatkaa vaikka olette jääneetkin kiinni. eikö olisi parasta laittaa mies valitsemaan teidän väliltä. istutte saman pöydän ääreen ja pyydätte miehen valitsemaan kumman ottaa. hävinnyt myöntää tappionsa ja valittu kerää potin. mies onkin varmaan oikea kultakaivos kun niin jaksatte tapella. kummastakohan tässä on kyse, rakkaudesta vai ylpeydenloukkauksesta ja häpeästä..

Äänestä
  • Kun suuri pisteiden laskija tulee kirjaamaan sinun saavutuksesi, hän ei
    kirjaa mitä sinä voitit tai hävisit, vaan sen kuinka sinä pelasit.
    (Grantland Rice)

    Äänestä

  • suhde jatkuu edelleen, emmekä halua sitä lopettaa, vaan haluamme että tilanne rauhoittuu ja pysyy ennallaan, mies naimisissa vaimonsa kanssa ja suhde minun kanssani. Huh, kaamealta kuullostaa omissa korvissanikin mutta totta se on. Olen rakastunut mieheen, mutta en ole valmis miestä kokonaan itselleni "ottamaan", on se mahdollista tai ei. tappelun haluan lopettaa.

    Äänestä

Haluatko itse kokonaan irti tilanteestasi?

Jos vastaus on kyllä, niin teet kaikki tarvittavat toimenpiteet, että näin myös käy. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että elät, niin kuin heitä ei olisikaan, vaihdat numeron ja katoat heidän molempien elämästä.

Jos vastaus on ei, niin jatkon tiedätkin.

Äänestä
  • Tämä taitaa olla paras ratkaisu, "katoat heidän molempien elämästä"..ei ehkö helppoa jos pieni paikkakunta.

    Kyllä se ykkönen ajankanssa rahoittuu, ja alkaa ehkä muutakin ajattelemaan. Siihen aikaa menee, ettekä luultavasti koskaa samaan huoneeseen mahdu.

    Koitappa ajatella asiaa ykkösen kantilta, ei niin mukava tilanne, ja jos puoliso siinä vielä vieressä, asiasta muistuttamassa...huh huh...

    Älä tee yhtää mitää, kaikki vaan pahentaa asiaa!!!

    Äänestä

  • mää kirjoitti:

    Tämä taitaa olla paras ratkaisu, "katoat heidän molempien elämästä"..ei ehkö helppoa jos pieni paikkakunta.

    Kyllä se ykkönen ajankanssa rahoittuu, ja alkaa ehkä muutakin ajattelemaan. Siihen aikaa menee, ettekä luultavasti koskaa samaan huoneeseen mahdu.

    Koitappa ajatella asiaa ykkösen kantilta, ei niin mukava tilanne, ja jos puoliso siinä vielä vieressä, asiasta muistuttamassa...huh huh...

    Älä tee yhtää mitää, kaikki vaan pahentaa asiaa!!!

    aikaisemmin tuon johtopäätöksen tuonne kirjoitin lähinnä henkisen väsymyksen puuskassa... minä tiedän ettei tämä tilanne ole helppo kenellekään meille kolmelle. olen ollut tekemättä mitään, olen pysynyt rauhallisena, yrittänyt jatkaa elämääni niin etten liikoja säiky uhkauksia, mutta ne pelottaa. Minä olen ollut ottamatta yhteyttä vaimoon, vastaamatta viesteihin/soittoihin, vältellyt niin etten samaan ruokakauppaan ole mennyt ettei hänen tarvitsisi minua nähdä ja en siten olisi olemassaolollani yllyttämässä lisää uhkailuihin vaan tilanne rauhoittuisi yms. mutta se taas tuntuu häntä yllyttävän enempi ja on ruvennut järeämpiin toimenpiteisiin minun kiusaamiseksi. Nyt olen päättänyt etten karttele enää vaan käyn siellä vakio kaupassani vaimosta välittämättä ja elän elämääni niin kuin ennenkin. Olen miettinytkin asioita vaimon kannalta ja siksi mietinkin mitä minä voisin tehdä että hän keskittyisi olennaiseen eikä kiusaamiseen, koska se kiusaaminen ei varmasti loppujen lopuksi helpota hänen oloaan.

    kysyn kuitenkin.

    Kaikki tuo mitä kerroit elämästäsi nyt, ja miten et voi enää elää elämääsi - todennäköisesti et koskaan, kuten ei se petettykään. Aina, kun näette toisenne, muistatte myös sen, kuinka liitytte elämäänne. Ja ilmeisesti asutte kohtalaisen pienellä paikkakunnalla, koska törmäätte jopa ruokakaupassa. Todennäköisesti moni siis tietää sinun tavasta suhtautua parisuhteisiin, tai niiden pulmiin - oletan, että ajattelet suhteessa olleen vikaa, kun mies petti vaimoaan.. On mahdollista, että sinut tullaan sulkemaan tietyistä sosiaalisista ryhmistä pois - näin tapahtui meidän "kylällä" eräälle kakkoselle myös. Ikävää oli se, että äidin teoista rangaistiin myös lapsia, ja monet perheet ovat kieltäneet lapsiaan kaveraamasta tämän kakkosten lasten kanssa. Lapset myös tietävät syyn, samoin tämän kakkosen lapset.

    Kuulostaa julmalta, mutta toisaalta ymmärtää sen, että jokaisella on mahdollisuus elää satuttamatta toisia, ja jos on itse sille tielle lähtenyt, niin kai tämä on nyt sitä "sitä saa mitä tilaa" osastoa.

    Ja siksi kysynkin, että oliko se kakkosena vietetty aika kaiken nyt kokemasi arvoista? Mietin vain itse, kuinka paljon oma elämäni muuttuisi pienessä kaupungissa, jos ryhtyisin kakkoseksi. Siitä roolista tuntuu olevan tosi vaikea päästä eroon - vähän niin kuin pettäjänkin omastaan. Pettäminen ei ole "töppi", se on ihmisestä itsestään kertova valinta. Samoin kakkosena olo ei ole "töppi", sekin on ihmisestä itsestään kertova valinta.

    Ei niin pieni paikkakunta mutta sama kaupunginosa kuitenkin. Sama tunnelma kuitenkin kuin pienessä pitäjässä. Opettava kokemus kaikinpuolin. Pahoillani olen vaimon puolesta mutta ei silti kadutakaan että tutustuin mieheen. Töppäys tämä ei ole ollut vaan harkittu suhde.

    Jos harkinta ei tuo parempaan lopputulokseen johda, tulevaisuutesi ei kovin valoisalta näytä. Jos kyse olisi mokasta (ja jokainenhan mokailee elämänsä aikana), niin olisi mahdollisuus parantaa.

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    aikaisemmin tuon johtopäätöksen tuonne kirjoitin lähinnä henkisen väsymyksen puuskassa... minä tiedän ettei tämä tilanne ole helppo kenellekään meille kolmelle. olen ollut tekemättä mitään, olen pysynyt rauhallisena, yrittänyt jatkaa elämääni niin etten liikoja säiky uhkauksia, mutta ne pelottaa. Minä olen ollut ottamatta yhteyttä vaimoon, vastaamatta viesteihin/soittoihin, vältellyt niin etten samaan ruokakauppaan ole mennyt ettei hänen tarvitsisi minua nähdä ja en siten olisi olemassaolollani yllyttämässä lisää uhkailuihin vaan tilanne rauhoittuisi yms. mutta se taas tuntuu häntä yllyttävän enempi ja on ruvennut järeämpiin toimenpiteisiin minun kiusaamiseksi. Nyt olen päättänyt etten karttele enää vaan käyn siellä vakio kaupassani vaimosta välittämättä ja elän elämääni niin kuin ennenkin. Olen miettinytkin asioita vaimon kannalta ja siksi mietinkin mitä minä voisin tehdä että hän keskittyisi olennaiseen eikä kiusaamiseen, koska se kiusaaminen ei varmasti loppujen lopuksi helpota hänen oloaan.

    Onko ykkönen töissä siellä kaupassa missä käyt vai minkä vuoksi törmäätte juuri kaupassa tai kerroit viestissäsi kaupasta?
    Eikö kummallakaan osapuolella ole lapsia?

    Äänestä

  • Leotar kirjoitti:

    Onko ykkönen töissä siellä kaupassa missä käyt vai minkä vuoksi törmäätte juuri kaupassa tai kerroit viestissäsi kaupasta?
    Eikö kummallakaan osapuolella ole lapsia?

    On lapsia. Arkipäivän esimerkkinä vain mainitsin, lähimmästä kaupasta on helpoin ruokaa lapsille hakea, kaikkien osapuolten. Sattumalta olemme saman kaupan kanta-asiakkaita. Esimerkkinä olisin voinut mainita ihan minkä muun tahansa, vaikka lenkkeily polut.

    Koska kerroit, että kyseisestä tilanteesta kärsivät kaikki kolme, entä sitten lapset, mielestäni he kärsivät myös ja todennäköisesti sanattomasti vielä, mutta kuinka käy sitten kun he kasvavat?

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    aikaisemmin tuon johtopäätöksen tuonne kirjoitin lähinnä henkisen väsymyksen puuskassa... minä tiedän ettei tämä tilanne ole helppo kenellekään meille kolmelle. olen ollut tekemättä mitään, olen pysynyt rauhallisena, yrittänyt jatkaa elämääni niin etten liikoja säiky uhkauksia, mutta ne pelottaa. Minä olen ollut ottamatta yhteyttä vaimoon, vastaamatta viesteihin/soittoihin, vältellyt niin etten samaan ruokakauppaan ole mennyt ettei hänen tarvitsisi minua nähdä ja en siten olisi olemassaolollani yllyttämässä lisää uhkailuihin vaan tilanne rauhoittuisi yms. mutta se taas tuntuu häntä yllyttävän enempi ja on ruvennut järeämpiin toimenpiteisiin minun kiusaamiseksi. Nyt olen päättänyt etten karttele enää vaan käyn siellä vakio kaupassani vaimosta välittämättä ja elän elämääni niin kuin ennenkin. Olen miettinytkin asioita vaimon kannalta ja siksi mietinkin mitä minä voisin tehdä että hän keskittyisi olennaiseen eikä kiusaamiseen, koska se kiusaaminen ei varmasti loppujen lopuksi helpota hänen oloaan.

    Sun tuskas, haista v.... missä se todellinen tuska on! Et tiedä siitä mitään itsekäs , itsesäälinen röyhkeä. Hae miehiä muualta, jos niitä pystyt saamaan .Sun rakkautes on vain lapsellista ihastusta, kun asuisit perhe-elämää miehen kanssa olisi toinen ääni kellossa petettynä vaimona. Eiks juu. Et sinä sille miehelle sen kummempi ole, aivan yhtä petettåvissä kuin nykyinen vaimokin. Naivi olet

    Äänestä

  • tööt kirjoitti:

    siksi en haluakaan miehen eroavan vaimostaan. Kerran pettää, aina pettää. Olen ihastuntut, rakastuntu mutta järkipäässä tässä asiassa. Vaimo saa pitää pettäjän minun puolesta ja minä saan laatuaikaa ilman parisuhde ongelmia. Eiköhän minun ihastuminen/rakastuminen hiipuile pikkuhiljaa kun järki vie lopullisen voiton. Sopiva itsekkyys on tervettä. Jokainen huonosti kohdeltu oppii sen jossain vaiheessa elämää.

    suot sen itsekkyyden, joka sopivassa määrin on ihan tervettä??!!

    Mutta vaimo, joka itsekkäistä syistä haluaa potkia sinut elämästään pois, niin onkin häirikkö ja kiusantekijä..?

    Sairaammaksi sinun jutut menee koko ajan. Ei ihme, että sinä olet yh. Oma miehesi tuli näemmä järkiin - odotllaan milloin se järki saavuttaa sinut! Enkä tosiaankaan usko, että sinusta on - tekstejäsi luettuani - koskaan parisuhteeseen. Tosin, et ole edes sitä ansainnut, eikä kukaan ole tehnyt niin paljoa pahaa, että olisi ansainnut sinut.. Ei edes ko. pettävä mies.

    Äänestä

tapaus olet kun varatulle äijälle pillua annat titoisesti. Tosin säälittävä on ykkönenkin kun sellaisessa mulkvistissa roikkuu. Millaista käytöstä sitten odotit ykköseltä? Voi olla hällä hiukan paha olo meinaan.

Äänestä

Jo on otsaa mennä neuvomaan parisuhteen parantamista, kun on itse ollut osallisena saattamassa sitä huonoon jamaan!

>siis tehköön vaimo nyt tyhmyyksiä tarpeeksi >paljon niin rikkoo viimeisetkin mahdollisuudet >onnistua korjaamaan parisuhteensa?

Äänestä

Halusinko jakaa mieheni toisen naisen kanssa! Lapsiltamme ei kysytty, halusivatko he isänsä kulkevan toisen naisen vuoteessa. Emme me petetyt itse ole osaamme valinneet. Pillun puutteesta ei edes ole ollut kyse! En voi mitään sille, että vihaan ihmistä, joka tuhosi liittomme. Onko näin, että petetyksi tulleella ei ole oikeutta puolustaa avioliittoaan, perhettään ja kaikkea sitä mitä vuosikymmenien aikana on yhdessä rakennettu!?! Jos et hyväksy vihaani, ok, mutta minäkään en hyväksy pettämistä! Sitä saat mitä olet tilannut, totisesti... Kantsii miettiä kaksi kertaa ennen kuin housujaan alkaa joka ukon kanssa riisumaan!

Äänestä
  • Täytyypä tunnustaa että oonpa ite ollu liiton tuhoaja kun vieraisiin läksin.

    Äänestä

  • Ukkosi teidän liittonne tuhosi. Ei häntä kukaan vieraisiin pakottanut. Ja jos pillun puutteesta ei ollu kysymys, niin ehkä siinä oli tunteista kysymys. Ja ei se, et jos joku on riisunut pöksynsä ukkosi kans, tarkoita sitä et se riisuu ne joka ukon kanssa. Turhaan vääristelet asioita. Petetyllä on toki oikeus puolustaa liittoaan, mutta joskus on myös kohdattava tosiasiat ja päästettävä irti. Väkisin ei voi eikä saa ketään pitää/omistaa.

    Äänestä

  • itsekkin eronnut kirjoitti:

    Ukkosi teidän liittonne tuhosi. Ei häntä kukaan vieraisiin pakottanut. Ja jos pillun puutteesta ei ollu kysymys, niin ehkä siinä oli tunteista kysymys. Ja ei se, et jos joku on riisunut pöksynsä ukkosi kans, tarkoita sitä et se riisuu ne joka ukon kanssa. Turhaan vääristelet asioita. Petetyllä on toki oikeus puolustaa liittoaan, mutta joskus on myös kohdattava tosiasiat ja päästettävä irti. Väkisin ei voi eikä saa ketään pitää/omistaa.

    kukaan sitä kakkostakaan pakottanut. Ihan tarkotuksella teki vaikka tiesi varatuksi.Pitäs tajuta se, että vihat siitä saa niskaansa, vaikka kuinka tuntee itsensä viattomaksi.

    Äänestä

  • "...puolustaa avioliittoaan...", takertumista tuo on. Vinkki sinulle, otappa lusikka kauniiseen käteesi ja mieti onko ukkos sen arvonen. Ei ihme jos ukkos on halunnut karata vieraisiin, ahistavia tuommoset roikkujat. "...tuhosi liittomme...", jos se on tuhoutunut niin eihän siinä mitään puolustamista ole vaan tyhjässä roikut. "...alkaa joka ukon kanssa riisumaan!" eikös alkuperäinen kirjoittanut ettei kahteen vuoteen muiden kanssa ole ollut, ei toisen naisen asemassa oleminen heistä jakorasioita tee. Kannattais sinunkin miettiä ja suunnitella elämä niin ettet ole ukostas niin riippuvainen. Tekee hyvää itsetunnolle.

    Äänestä

  • käytä järkeä kirjoitti:

    "...puolustaa avioliittoaan...", takertumista tuo on. Vinkki sinulle, otappa lusikka kauniiseen käteesi ja mieti onko ukkos sen arvonen. Ei ihme jos ukkos on halunnut karata vieraisiin, ahistavia tuommoset roikkujat. "...tuhosi liittomme...", jos se on tuhoutunut niin eihän siinä mitään puolustamista ole vaan tyhjässä roikut. "...alkaa joka ukon kanssa riisumaan!" eikös alkuperäinen kirjoittanut ettei kahteen vuoteen muiden kanssa ole ollut, ei toisen naisen asemassa oleminen heistä jakorasioita tee. Kannattais sinunkin miettiä ja suunnitella elämä niin ettet ole ukostas niin riippuvainen. Tekee hyvää itsetunnolle.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000010&posting=22000000015673815

    Äänestä

  • Ei se määrä, vaan LAATU!

    Äänestä

  • käytä järkeä kirjoitti:

    "...puolustaa avioliittoaan...", takertumista tuo on. Vinkki sinulle, otappa lusikka kauniiseen käteesi ja mieti onko ukkos sen arvonen. Ei ihme jos ukkos on halunnut karata vieraisiin, ahistavia tuommoset roikkujat. "...tuhosi liittomme...", jos se on tuhoutunut niin eihän siinä mitään puolustamista ole vaan tyhjässä roikut. "...alkaa joka ukon kanssa riisumaan!" eikös alkuperäinen kirjoittanut ettei kahteen vuoteen muiden kanssa ole ollut, ei toisen naisen asemassa oleminen heistä jakorasioita tee. Kannattais sinunkin miettiä ja suunnitella elämä niin ettet ole ukostas niin riippuvainen. Tekee hyvää itsetunnolle.

    Haist.. p...! Läheisriippuvuuttako se onkin kun rakastaa puolisoaan? Ja jopa molemmat rakastavat, pettämisestä huolimatta halutaan yrittää ja unohtaa (vaikka vitun vaikeaa on kun huora-mälliskän naama vilahtelee kylillä vastaan!)Aiemmin vielä ahdisteli törkeästi miestäni tämän työpaikalla kulkemalla jatkuvasti koko suvun asioita hoitelemassa että sai tekosyyn tapailla miestäni!
    Mikä sitten on rakkautta? Vapaat seksisuhteetko, että hypitään aidan taakse aina kun sattuu naitattamaan ja puoliso ei satu olemaan syystä tai toisesta saatavilla?!? Mielenkiintoista!

    Äänestä

  • hihihihiii kirjoitti:

    Ei se määrä, vaan LAATU!

    Tule niin kokeillaan!

    Äänestä

  • höpöt ittelles kirjoitti:

    kukaan sitä kakkostakaan pakottanut. Ihan tarkotuksella teki vaikka tiesi varatuksi.Pitäs tajuta se, että vihat siitä saa niskaansa, vaikka kuinka tuntee itsensä viattomaksi.

    joka on siis perheenrikkoja saanut mitään vihoja vaan olalle taputuksen. :/

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    joka on siis perheenrikkoja saanut mitään vihoja vaan olalle taputuksen. :/

    osansa on saanut aivan varmasti. Olisiko pitänyt löylyttää niin hieveriin fyysisesti ja henkisesti, ettei enää kotiin uskalla vaan korvat luimussa kakkoselle karkuun??? Sitäkö olet vailla?

    Äänestä

  • Vihainen kirjoitti:

    Haist.. p...! Läheisriippuvuuttako se onkin kun rakastaa puolisoaan? Ja jopa molemmat rakastavat, pettämisestä huolimatta halutaan yrittää ja unohtaa (vaikka vitun vaikeaa on kun huora-mälliskän naama vilahtelee kylillä vastaan!)Aiemmin vielä ahdisteli törkeästi miestäni tämän työpaikalla kulkemalla jatkuvasti koko suvun asioita hoitelemassa että sai tekosyyn tapailla miestäni!
    Mikä sitten on rakkautta? Vapaat seksisuhteetko, että hypitään aidan taakse aina kun sattuu naitattamaan ja puoliso ei satu olemaan syystä tai toisesta saatavilla?!? Mielenkiintoista!

    Ukkos on tainnu rikkoo vaitiolovelvollisuutta työasioistaan joristessa tai valehdellu päin naamaas käynnin syyt, varmaa naineet jossai siivouskomerossa. Useimmissa asiakaspalvelu töissä on vaitiolovelvollisuus jost on allekirjoitettava paperi. tainnu vaimo olla mielessä ku nai muita muijia. Sekö rakkautta? Oot säälittävä. Miksi et ollu saatavilla? Jos niil on himot hyrränny niin ei siinä vaimon saatavuus syynä millon nai millon ei. Siinä vaiheessa sitä etsii ja järjestelee niitä tilaisuuksii. Taitaa olla luulo teil että elämässä ei o muuta ku naintia ja että saat ukkos pidettyä tyytyväisenä pelkäl nainnil. Kivat sulleki. Onni et o minu muija. Mielikuvitusta sulla ainaki on tai sitte ukkos syöttää sulle paskaa.

    "hypitään aidan taakse aina kun sattuu naitattamaan ja puoliso ei satu olemaan syystä tai toisesta saatavilla" eli sinunko pitäisi koko ajan pitää varasi että olet saatavilla jos miehen rupeaa tekemään mieli seksiä? Kun ajattelen tuota lausetta tarkemmin niin mieleeni tulee että jos miehesi on vain ja ainoastaan silloin käynyt vieraissa kun vaimo ei ole ollut saatavilla on kyseessä tosiaan "rakastava" mies(Luojan kiitos ei minun mies). Huh, eipä ole semmoista miestä vielä tullut minulle vastaan lähipiirissä joka ei malttaisi hetkeä odottaa että rakas vaimo on taas käytettävissä ellei muutenkin haluaisi vieraisiin. Pettäjä ja toinen nainen ei tarvitse tekosyitä tapaamisille vaan kun he haluavat naida he järjestävät tilanteen, suunnittelevat etukäteen milloin sopiva tilaisuus on käydä käsiksi toisiinsa. Ei se niin ole että jos vaimo ei ole käytettävissä niin vain silloin nai. Se menee niin että kun vaimo häipyy kuvioista vähäksi aikaa vaikka reissun päälle niin mies käyttää tilanteen hyväkseen kun on pienempi riski kärähtää ja nauttii tilanteesta täysin siemauksin kunnolla ajan kanssa, suunnittelee etukäteen jo että silloin on mahdollisuus rauhassa toimia. Jos vaimo koko ajan maisemissa on hankalampi tapaamisia järjestää mutta aina johonkin väliin pikaset mahtuu. (Tuon kuulin veljeltäni joka käy vieraissa.) No, noin kuulema toimivat pitkään samaa vierasta pitävät, sitten on se toinen pettäjä tyyppi. Jotka eivät välitä ketä naivat kunhan vaan saavat tarpeeksi hyvännäköisen ja anteliaan yhden yön hoidon. Joskus joku pettäjä yhdistää nämä kaksi "pettämisen muotoa". On kuulema oikea taiteen laji kun osaa pettää oikein... Se on joka tapauksessa varmaa että jos miehesi on sinua pettänyt niin tuskin on ensimmäistä kertaa asialla. Eikä se lopu tähän. Joskus joku yksilö pitää taukoa pettämisessä vuoden tai pari(viikon tai pari)olosuhteiden pakosta ja pian etsii uutta uhria tai jatkaa entisen kanssa. Sinun on hyväksyttävä nämä tosiasiat mikäli haluat miehesi kanssa pysyä tai lähteä ja etsiä paremman miehen, koska niitä on. Vielä kuvittelen omani olevan sellainen, mutta ikinä ei tiedä.

    Äänestä

  • näköjää kirjoitti:

    Ukkos on tainnu rikkoo vaitiolovelvollisuutta työasioistaan joristessa tai valehdellu päin naamaas käynnin syyt, varmaa naineet jossai siivouskomerossa. Useimmissa asiakaspalvelu töissä on vaitiolovelvollisuus jost on allekirjoitettava paperi. tainnu vaimo olla mielessä ku nai muita muijia. Sekö rakkautta? Oot säälittävä. Miksi et ollu saatavilla? Jos niil on himot hyrränny niin ei siinä vaimon saatavuus syynä millon nai millon ei. Siinä vaiheessa sitä etsii ja järjestelee niitä tilaisuuksii. Taitaa olla luulo teil että elämässä ei o muuta ku naintia ja että saat ukkos pidettyä tyytyväisenä pelkäl nainnil. Kivat sulleki. Onni et o minu muija. Mielikuvitusta sulla ainaki on tai sitte ukkos syöttää sulle paskaa.

    Ei tarvinnu mennä siivouskomeroon, menipähän akan kotiin ruokkiksel ja töiden jälkeen kun tiesi ettei ole vaaraa tulla yllätetyksi. Teki kaiken siksi kun oli varma siitä että minä petän. Halusi näin varmistaa selustansa ettei jää yksin jos niin käy. Sittenpä tuli hätä käteen kun totuus paljastui. Kipikapi kotiin oman kullan luo. Käyn kaiken maailman terapioissa, että löytäisin "itseni" ja oppisin tuntemaan itseni kuka ja mikä olen. Onko minun elämäni tämän miehen rinnalla... Sijaisperheenä olemme tarjonneet kodin useammalle sijoituslapselle ja nyt tämä sijoituslapsen sukulainen ystävää esittämällä oli valmis tuhoamaan kaiken, myös tämän pienen sijoitustytön elämän, joka hoiviimme on suotu kuusi vuotta sitten. Leperteli aina että miten ihanaa oli kun annoimme kodin tälle pienelle tytölle ja tilaisuuden tullen "puukotti selkään". En toki kiellä etteikö syytä löydy miehestänikin, mutta mietin onko 25v yhteistä historiaa vaakakupissa se joka enemmän painaa.
    Turha tuomita ja haukkua kun ette oikeasti tiedä mitä elämäämme on mahtunut. Muutakin kuin seksi. Elämässä on ollut paljon ylä- ja alamäkiä. Yhdessä on aina selvitty mutta joskus taakka käy ylivoimaiseksi.

    Äänestä

  • kakkosen sukulaiselle kirjoitti:

    Ei voi olla oikea syy pettämiselle se että epäilee sinun olleen uskoton. Oikea mies ei tuommoisen syyn takia lähde vieraisiin. Kuullostaa uhmaikäiseltä eikä mieheltä, ei ainakaan rakasvalta puolisolta. Syyllistää vain sinut omille tekemisilleen. Eiköhän sieltä se oikea syykin paljastu. Kovin pitkään salainenkaan suhde ei voi jatkua niin ettei siihen tunteet tule kuvioon mukaan molemmin puolin tai miehesi on täysin tunteeton myös sinua kohtaan kun on pystynyt "kylmäpäisesti" pettämään. Hätä voi miehelle/naiselle tulla "elämän peruspilareiden" kaatumisesta vaikka ei osaisi rakastaa. Hätä siitä että jää yksin kun ei osaa olla yksin eikä sillä ole väliä kenen kanssa elää kunhan ei ole yksin. Ihmiset on heikkoja. Miten sitten käy kun miehesi taas epäilee sinua jostain? Pettää uudelleen? Etsii uuden "hätävaran" ettei jäisi yksin? Vai tarvitseeko syyksi mitään?

    Totuus on että he olisivat tehneet sen ilman sijoituslapsen olemassa oloa. Tuolla asenteella saat vain lapsen tuntemaan syyllisyyttä. Tuskin he ovat asiaa niin laajasti miettineet ja suunnitelleet miten tuhoavat sijaislapsen elämän naimalla. Olosuhteet huomioon ottaen siitä mitä kerrot uskon heidän ihastuneen toisiinsa ja tunteneet seksuaalista vetoa toisiaan kohtaan niin että eivät ole ajatelleet muuta kuin miten saavat kahden keskiset hetket järjestymään. Jos kyse on ihastumisesta ei tarvitse tapaamisten väliin kuin pieni hetki että näkevät toisensa vaikka sinun läsnä ollessasi tuomaan vipinää arkisiin kuvioihin.

    Sinulle suosittelisin lämpimästi että unohdat 25 vuotta "kokonaan" ratkaisua tehdessäsi ja mietit vain ja ainoastaan itseäsi ja sitä mikä sinusta tuntuu NYT hyvälle ratkaisulle. Ei sitä mikä oli hyvää 25 vuotta sitten. Sinun on elettävä elämää eteen päin, ei taakse päin. Ota etäisyyttä asioihin. Kokeile vaikka vähän aikaa erossa olemista miehestäsi, sovitte vaikka että katsotte kumpi vaihtoehto tuntuu paremmalle ero vai yhdessä olo. Liikut ja tapaat ystäviäsi, nautit elämästä etsit uusia ilon aiheita, flirttailet miehille ilman "taka-ajatuksia" tai niiden kera (kohottaa itsetuntoa).Voi tuoda selkeyden tilanteeseen, ja saa sinut tuntemaan sen mikä sinulle on oikea ratkaisu. Kun olette sitten päätöksenne tehneet ja olette varmoja siitä on hyvä lähteä "uudelleen tutustumaan" toisiinsa ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Teidän on oltava varmoja ratkaisusta jo lapsienkin takia ettette väärällä ratkaisulla revi heitä enemmän riekaleiksi.

    Äänestä

  • mirri kirjoitti:

    Olevinaa asiatekstiä ja jotenkin kuitenkin sitä omaa pikkurömssäänsä ajattelee(?). En tiedä mistä mielikuvan sain, vaikka noin periaatteessa asiatekstiä, mut jotakin häijyä ja salakavalaa kuultaa läpi. Mitä mieltä te muut? Ehkä harkitsemattomasti valittu nimimerkki; mirri eli römpsä. En pitäisi ainakaan ystävän puheine, huolikoon jutun joku muu, en minä.

    Äänestä

  • öööh, no ei kiitos kirjoitti:

    Kokemuksen äänellä sanoin tuon, koska petetyksi olen tullut itsekin ja siitä selviämässä pikkuhiljaa. Saanut kuunnella miehen valheet suhteen paljastuttua. Ne vie itsetunnon alas. Paras mitä siinä tilanteessa tein alkujärkytyksen jälkeen oli se että keskityin itseeni, otin aikaa itselleni ja mietin pääni puhki mitä haluan. Kaikki on vielä kesken mutta pikkuhiljaa olen alkanut elämään ja huomaamaan että minun elämäni ei ole kiinni miehestä vaan minä itse teen oman elämäni mieleiseksi. Vielä en tiedä kuuluuko pettäjä mieheni kuvioihin myöhemmin ja haluaako hän edes siihen lopulta kuuluakaan mutta minun elämäni ei siihen lopu!

    yksi hyvä keino ajatusten selvittelyssä on myös kirjoittaa paperille kaikki "plussat" ja "miinukset" ja katsoa kummat painaa enemmän.

    Äänestä

  • oikea syy kirjoitti:

    Ei voi olla oikea syy pettämiselle se että epäilee sinun olleen uskoton. Oikea mies ei tuommoisen syyn takia lähde vieraisiin. Kuullostaa uhmaikäiseltä eikä mieheltä, ei ainakaan rakasvalta puolisolta. Syyllistää vain sinut omille tekemisilleen. Eiköhän sieltä se oikea syykin paljastu. Kovin pitkään salainenkaan suhde ei voi jatkua niin ettei siihen tunteet tule kuvioon mukaan molemmin puolin tai miehesi on täysin tunteeton myös sinua kohtaan kun on pystynyt "kylmäpäisesti" pettämään. Hätä voi miehelle/naiselle tulla "elämän peruspilareiden" kaatumisesta vaikka ei osaisi rakastaa. Hätä siitä että jää yksin kun ei osaa olla yksin eikä sillä ole väliä kenen kanssa elää kunhan ei ole yksin. Ihmiset on heikkoja. Miten sitten käy kun miehesi taas epäilee sinua jostain? Pettää uudelleen? Etsii uuden "hätävaran" ettei jäisi yksin? Vai tarvitseeko syyksi mitään?

    Sitäpä mietin koko ajan.. Muutakaan selitystä ja vastausta mieheltäni en ole saanut. Talous on ollut tiukkaa, lasten kanssa vaikeaa. Ei ole helppoa kun lapsi paljastuu huumeiden ja lääkeiden sekakäyttäjäksi ja homoksi. Ei ole helppoa ei.. Kaikki minun syytä tietysti! Varsinkin kun sänkypuuhat ei ole jaksaneet innostaa kuten ennen niin johan sitä raavas mies alkaa kuvitella kaikenlaista tai sitten peittelee valheitaan joita olisi liian kipeää tunnustaa..

    Äänestä

  • Sijaisäiti kirjoitti:

    Miehen mielestä varmaan tuossa on jo paljon syytä pettää, elämä persiillään ja vaimokaan ei ole kiinnostunut sänkypuuhista. Semmosia ne miehet on. Iän myötä vaan pahenevat kun haluavat todistella olevansa yhä nuoria ja seksuaalisia ja etsivät yhä nuorempia ja nuorempia seksikumppaneita. Minä en petosta pysty ikinä anteeksi antamaan enkä voi enää sietää mieheni kosketusta. Silmieni eteen nousee koko ajan kuva heistä rakastelemassa. Olemassa toiselle ihana, kiltti, hellä ja kiihkeä rakastaja. Kaikki mikä olisi kuulunut minulle, sai toinen ja kotona teeskenteli että kaikki on hyvin. En ikinä pysty antamaan kaikkea anteeksi, pettämisen myötä valehdellut minulle koko ajan, kaikesta! Niitä valheita kuukausien ajan... toista naista pitänyt lähellään ja rakastellut. Ei, tätä en anteeksi anna!

    Äänestä

Uskottomuus ja toisena naisena/miehenä oleminen on vain ja ainoastaan itsekkyyden suurin ilmentymä. Vain minun onneni merkitsee, muiden tuskalla tai sen määrällä ei ole mitään väliä. Koska MINULLA on oikeus onneeen, koska MINÄ olen parempi, sopivampi, kauniimpi.

Olen myös täysin vakuuttunut siitä, että tekemällä ihmisille vain hyviä asioita, ansaitsen ja saan myös itse elämässäni hyvää. Elokuvan mukaan laitan siis elämässäni hyvän kiertämään. Sinä olet nyt laittanut pahan kiertämään.

Äänestä

Jätä se ykkösen aviomies ja etsi itsellesi mies vapailta markkinoilta! Ei se ole sen vaikeampaa. Eri asia on tietysti jos sinä ja muut kakkoset saatte seksuaalista nautintoa vain varattujen kanssa, kun onhan siinä se kielletyn hedelmän maku vai??

Äänestä

Pyysit siis neuvoja..

Annat ymmärtää, että nyt olisi heidän aika korjata suhdettaan, ja että koska sinä olet perfekti, niin sinun elämään puuttuminen ei ole oikein:

Empaattista esität – edelleen perfektissä..

Tulevaisuuteen katsot toivoa täynnä, ettei enää ketään satuteta..

Annat ymmärtää, että sinulla on vipitön halu auttaa petettyä ja että ymmärrät hänen tunteensa:

Mutta sitten paljastat todellisen luonteesi ja sen, kuin kiero ihminen oikeasti olet. Surutta esitit kaikelle kansalle täällä skeidaa ”ymmärtämyksestäsi”, ”auttamishalustasi” ja ”empaattisuudesta”, kunnes:

Kun siis vertaa aiemmin kirjoittamaasi ja sen mitä haluat meidän lukijoiden ymmärtävän tuohon kommenttiin, niin ei voi muuta sanoa kuin että se ongelma olet sinä, ei vaimo. Yritit epätoivoisesti antaa itsestäsi parempaa kuvaa, ehkä siksi, että itselläsikin on omassa itsessäsi liikaa kestämistä.

Mutta:

Sinäkin rakastat siis miestä ja olet ilmeisen vakuuttunut siitä, että hänkin sinua, koska haluaa edelleen olla kanssasi. Eli todiste siitä, että rakkaus ei riitä estämään pettämistä. Ja olet valmis hyväksymään sinun pettämisen sillä, että mies ei halua erota vaimostaan. Joten sinun on tyydttävä siihen kakkosen rooliin, vaikka niin kovin yritit meitä vakuutella siitä, että et edes ole varma, haluaisitko miehen kokonaan itsellesi.. Senhän tiedät, että mies ei halua sinua kokonaan itselleen. Ymmärtääkseni olet itse säälittävä roikkuja, joka ei osaa lopettaa, mutta vain vaimon toiminnassa näet sen piirteen.

Uskon, että jos jotakuta ihmistä rakastaa, niin hänet kyllä haluaa ”kokonaan” itselleen. Ei ihmisiä rakasteta osissa, tai vain tietyn hetken ajan viikossa. Siihen joutuu kyllä tyytymään jotkut – kuten sinä.

Äänestä
  • Mutta eikö kukaan muu tajunnut, että ap vedättää kympillä??!!

    Sairasta touhua HÄNEN puoleltaan.

    Ja totta: ap on PAHEMPI VALEHTELIJA kuin se pettävä mies! Eipä ihme, että kakkonen on kakkonen ja hänen lasten isä on lähtenyt kälppimään. Noin kieroa yksilöä ei ole edes korkkiruuveissa.. ;)

    Äänestä

  • Tiedän että mies ei minua rakasta, eikä vaimoaan. Mutta väkisin näinkin pitkässä suhteessa jonkinlaisia tunteita on kehittynyt. Minä olen se joka on rakastunut. Kuvitteletteko te että minä kaiken tämän keskellä mietin asioita ilman että tunteet ja mietteet heilahtelevat laidasta laitaan. Tod. näk. vaimo välillä miettii haluaako erota vai ei. Samat mietteet minulla, ei kaikki ole niin mustavalkoista. Ei tämä minulle ole helppoa vaikka vaimo ei kiusaisi ja häiriköisikään. Mutta tämän kaiken lisäksi minun on selviydyttävä niistäkin. Välillä ajattelen asioita vaimon kannalta, välillä itseni. Tämä ei totisesti ole helppoa kakkosillekaan!!!! Te kuvittelette että me olemme jotain kylmiä narttuja, mustamaalaatte täällä ja pidätte huorina ja valehtelijoina. Ihminen minäkin olen joka on tällä hetkellä epätietoinen mitä seuraavaksi tapahtuu. Tunteet heilahtelevat sinnä tänne. Suhteen jatkoa mietimme ja toistaiseksi jatketaan koska tunnemme saavamme toisistamme tukea tämän sekamelskan keskellä kun kaikki on vielä kesken. Jos lopetamme suhteen jossain vaiheessa niin näin pitkässä suhteessa tulee kuvaan myös erontuska väkisin. Ei se ole niin että kylmästi lopetetaan kun on jonkinlaisia tunteita kuvioissa vaikka niin suurta rakkautta ei olisikaan. Meille on ajan myötä kehittynyt ne omat arkiset kuviot. Heillä omansa. Ei se ole pitkässä suhteessa vain kiimaista naintia jolla ei ole muuta kuin seksuaalista merkitystä! Ajan oloon väkisin tunteita tulee kuvioon! Minulla on ajatukset sekaisin ja kokeilin että täältä saisin jotain selvyyttä niihin, mutta turhaan!!!! Täällä ei ole kuin toisten ihmisten tuomitsijoita!!!!! Ette yritä ymmärtää toista ihmistä kun valmiiksi jo tuomitsette sen aseman perusteella että olen KAKKONEN!

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    Tiedän että mies ei minua rakasta, eikä vaimoaan. Mutta väkisin näinkin pitkässä suhteessa jonkinlaisia tunteita on kehittynyt. Minä olen se joka on rakastunut. Kuvitteletteko te että minä kaiken tämän keskellä mietin asioita ilman että tunteet ja mietteet heilahtelevat laidasta laitaan. Tod. näk. vaimo välillä miettii haluaako erota vai ei. Samat mietteet minulla, ei kaikki ole niin mustavalkoista. Ei tämä minulle ole helppoa vaikka vaimo ei kiusaisi ja häiriköisikään. Mutta tämän kaiken lisäksi minun on selviydyttävä niistäkin. Välillä ajattelen asioita vaimon kannalta, välillä itseni. Tämä ei totisesti ole helppoa kakkosillekaan!!!! Te kuvittelette että me olemme jotain kylmiä narttuja, mustamaalaatte täällä ja pidätte huorina ja valehtelijoina. Ihminen minäkin olen joka on tällä hetkellä epätietoinen mitä seuraavaksi tapahtuu. Tunteet heilahtelevat sinnä tänne. Suhteen jatkoa mietimme ja toistaiseksi jatketaan koska tunnemme saavamme toisistamme tukea tämän sekamelskan keskellä kun kaikki on vielä kesken. Jos lopetamme suhteen jossain vaiheessa niin näin pitkässä suhteessa tulee kuvaan myös erontuska väkisin. Ei se ole niin että kylmästi lopetetaan kun on jonkinlaisia tunteita kuvioissa vaikka niin suurta rakkautta ei olisikaan. Meille on ajan myötä kehittynyt ne omat arkiset kuviot. Heillä omansa. Ei se ole pitkässä suhteessa vain kiimaista naintia jolla ei ole muuta kuin seksuaalista merkitystä! Ajan oloon väkisin tunteita tulee kuvioon! Minulla on ajatukset sekaisin ja kokeilin että täältä saisin jotain selvyyttä niihin, mutta turhaan!!!! Täällä ei ole kuin toisten ihmisten tuomitsijoita!!!!! Ette yritä ymmärtää toista ihmistä kun valmiiksi jo tuomitsette sen aseman perusteella että olen KAKKONEN!

    Huomaa kyllä, että olet menettänyt elämäsi hallinnan. Sekoitat keskenään vaimon tunteet, omat halusi, miehen rakkauden jne. Kuitenkin oma elämäsi on vain sinun käsissäsi.

    Ensiksikään sinä et voi tietää, rakastaako mies vaimoaan. Usein kai rakkauden määritelmään sisältyy vaikeista ajoista selviäminen ja tottumuskin voi olla osa rakkautta. Monet sekoittavat nykyään intohimon ja rakkauden. Jos ei tunne automaattisesti intohimoa puolisoaan kohtaan, ei rakastakaan. Mielestäni intohimon taso pitkässä suhteessa vaihtelee, vaikka rakkautta olisikin. Ainakaan kukaan ulkopuolinen ei voi toisen puolesta määritellä rakkautta, mutta onhan se niin lohdullista ajatella, ettei mies rakasta vaimoaan vaan oikeastaan mies on pelkkä läpimätä yksilö.

    Toiseksi olet itse osasi valinnut ja valitettavasti se osa näyttää nyt olevan sellainen, ettet hallitse enää tilannetta. Sinun pitäisi nyt itse miettiä, mitä elämältäsi haluat, koska reunaehdothan tiedät. Luultavasti mies ei jätä vaimoaan ja sinä voit roikkua miehessä ja tyytyä osaasi kakkosena. Tai sitten voit unohtaa koko jutun ja yrittää rakentaa elämäsi uudelleen. Veikkaanpa, että pienellä paikkakunnalla tai pienissä piireissä uudelleen aloittaminen on vaikeaa, mutta muutto voisi auttaa asiaa.

    Käytännössä voi käydä myös niin, että mies ja vaimoa eroavat, mutta mies ei halua sinua vakituiseksi kumppanikseen. Sinun pitäisi miettiä elämääsi vain ja ainoastaan omista lähtökohdistasi käsin, mutta menneisyyshän seuraa mukana. Miehen vaimon viha ja katkeruus hellittää ajan kanssa, eroavat he tai eivät, mutta olet todennäköisesti "väärintekijä" aika monen ihmisen mielestä.

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    Tiedän että mies ei minua rakasta, eikä vaimoaan. Mutta väkisin näinkin pitkässä suhteessa jonkinlaisia tunteita on kehittynyt. Minä olen se joka on rakastunut. Kuvitteletteko te että minä kaiken tämän keskellä mietin asioita ilman että tunteet ja mietteet heilahtelevat laidasta laitaan. Tod. näk. vaimo välillä miettii haluaako erota vai ei. Samat mietteet minulla, ei kaikki ole niin mustavalkoista. Ei tämä minulle ole helppoa vaikka vaimo ei kiusaisi ja häiriköisikään. Mutta tämän kaiken lisäksi minun on selviydyttävä niistäkin. Välillä ajattelen asioita vaimon kannalta, välillä itseni. Tämä ei totisesti ole helppoa kakkosillekaan!!!! Te kuvittelette että me olemme jotain kylmiä narttuja, mustamaalaatte täällä ja pidätte huorina ja valehtelijoina. Ihminen minäkin olen joka on tällä hetkellä epätietoinen mitä seuraavaksi tapahtuu. Tunteet heilahtelevat sinnä tänne. Suhteen jatkoa mietimme ja toistaiseksi jatketaan koska tunnemme saavamme toisistamme tukea tämän sekamelskan keskellä kun kaikki on vielä kesken. Jos lopetamme suhteen jossain vaiheessa niin näin pitkässä suhteessa tulee kuvaan myös erontuska väkisin. Ei se ole niin että kylmästi lopetetaan kun on jonkinlaisia tunteita kuvioissa vaikka niin suurta rakkautta ei olisikaan. Meille on ajan myötä kehittynyt ne omat arkiset kuviot. Heillä omansa. Ei se ole pitkässä suhteessa vain kiimaista naintia jolla ei ole muuta kuin seksuaalista merkitystä! Ajan oloon väkisin tunteita tulee kuvioon! Minulla on ajatukset sekaisin ja kokeilin että täältä saisin jotain selvyyttä niihin, mutta turhaan!!!! Täällä ei ole kuin toisten ihmisten tuomitsijoita!!!!! Ette yritä ymmärtää toista ihmistä kun valmiiksi jo tuomitsette sen aseman perusteella että olen KAKKONEN!

    Tiedät siis, että mies ei halua erota vaimostaan, mutta koska sinä rakastat häntä, niin olet valmis - ilman rakkautta! - olemaan kakkonen..

    Onko sinulla yhtään itekunnioitusta tai ylpeyttä?!

    Tiedät siis sen, että mies eirakasta vaimoaankaan. Sinulla on siis kristallipallo hallussa. Katsoppa sieltä samalla tulevaisuutesi. Ja lastesi. Ei ihme, että sosiaalihuollolla on lastensuojelussa ruuhkaa! Sinulla on elämä aivan sekaisin.

    Et edes sitä vaivautunut sanomaan, että ei se vaimollakaan helppoa ole tällä hetkellä, vaikka SINUA ei olisi enää olemassa hänen elämässään. Onko sinusta todellakin jotenkin outoa että vaimo "kiusaa" ja "häiriköi"?! Anteeksi vaan, mutta sinä se oikea kiusan tekijä ja häirikkö olet..

    Mutta ihme, ettei se mieskään saa vaimoaan kuriin. Kun te kerran haluatte jatkaa, jotta selviäisitte tästä kamalasta vaiheesta.. Tutkituta ihminen hyvä pääsi! Tai lue kaikki kirjoittamasi vastaukset ja mieti, millaisen kuvan sinä itsestäsi muille annat.

    Ja parasta olisi, jos sen pienen lähiön, jossa te asutte, ihmiset tunnistaisivat sinut. Maineesi olisi mennyttä ainakin näiden kirjoitustesi jälkeen - ja vaimon "häiriköinti" ja "kiusaaminen" kääntyisivät sinun tekosiksi.

    Äänestä

Mitä rakkautta se on jos mies elää kahta elämää, oletko vain panopuu, jota mies käy hässimässä aina kun kotoa ehtii?
Mene itseesi ja mieti!
Annan kaiken kannustuksen "miehen" vaimolle, mutta omalla kohdallani mies sais lähteä kävelemään, ei ole sen arvoinen, että jäisin kattelemaan kuten et sinäkään.

Äänestä

SITÄ SAA MITÄ TILAA!!!! TÄTÄHÄN OLET KERJÄNNYT !!!!
NIIN MAKAA KUIN PETAA!!! Taidat olla vailla tunneälyä ja empatiaa.

Äänestä

Mä en kestä.. Miten tyhmiä ihmisiä sitä maa päällänsä kantaa?

Vinkki, eliminoi itsesi.. :D

Äänestä

Hei, et varmaankaan saa muita miehiä kun noin epätoivoisesti roikut heikkoa miehistä itsetuntoaan pönkittävässä miehessä. Toivottavasti vaimo löytää uuden oikean miehekkään miehen, joka osaa rakastaa ja arvostaa. Te kaksi .....läjää sopisitte hyvin yhteen. Moraali sama , persoonallisuus suoraan pers......

Äänestä

ei tollasta kukaan järkevä itseään kunnioittava tekis. Musta huorakin on parempi kuin sä. En ikinä huolis perheellistä enkä alkais vaan seksivälineeksi miehelle.

Äänestä

Sitä saa mitä tilaa...
Eli kun rupeat varatun kanssa suhteeseen,et voi väittää ettet ymmärtäisi kaiken olevan mahdollista.
Ei noissa geimeissä fiksua,korrektia ja siistiä peliä pelata.
Tiesit mihin rupesit,kanna vastuusi ja kestä seuraukset valittamatta.
Mutta kun seuraavan kerran on tarjolla "korvamerkittyä" härkää,niin mieti...
Hyvää kevään jatkoa sinulle

Äänestä

myötätuntoni sille vaimolle, jonka miehen kakkonen sinä olet. Kamala taakka olet kenelle tahansa naiselle.

Äänestä
  • on niitä helpoimpia saaliita, koska niille kelpaa melkolailla minkä näköinen lunttu vaan, kunhan saa vähän seikkailua. Kakkoset on aina KAKKOSIA; niitä ei viedä äidille näytille eikä kirkkoon. turha mustamaalata kakkosia täällä, nehän on vaan hyväksikäytettyjä pikku tyhmeliinejä, jotka kuvittelevat olevansa jotenkin erikoisia, kun uskoton aviomies hyppää heidän sänkyynsä. Aviomiehet niitä paholaisia on!

    Äänestä

jätä tämä aviopari rauhaan.

Äänestä
  • Mut jos se onki ettei mies haluu tulla rauhaa jätetyks, niit on semmosiiki ukkoi. Haluu vaa vierast kaikest huolimati ja siinä samal pitää kaike muunki. Naurattaa tää touhu. Jokaine eläkööt tavallaa.

    Äänestä

  • pallo hukassa kirjoitti:

    Mut jos se onki ettei mies haluu tulla rauhaa jätetyks, niit on semmosiiki ukkoi. Haluu vaa vierast kaikest huolimati ja siinä samal pitää kaike muunki. Naurattaa tää touhu. Jokaine eläkööt tavallaa.

    ilmeistä kuitenkin ettei miehen vaimo halua elää niin. Saako sekin elää tavallaan ilan tuon ämmän valittamista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kakkonen kirjoitti:

Miten saan loppumaan "ykkösen" häiriköinnit ja uhkailut???? Haluaisin että hän keskittyisi kotona selvittelemään ongelmia eikä tuhlaisi voimavarojaan minun uhkailemiseen ja häiriköintiin. Ihminen olen minäkin ja tunteet minullakin. Levittelee juttuja ja leimaa "huoraksi" vaikka kahden vuoden sisällä minulla ei ole ollut muita seksikumppaneita kuin hänen miehensä, jota en ole raiskannut vaan aloite tullut häneltä. Mies on saanut anteeksi ja minä yksin syyllinen tapahtuneeseen vaikka oli molempien yhteinen päätös suhteeseen ruveta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu