uskaltauduin sisään

Tänään satuin kulkemaan siitä entisen huitsin nevadan ohi turussa, ja huomasin että siihen oli tullut joku gootti liike. No hämmästelin siinä lasin takana hetken, kunnes katselin ympärilleni ettei vaan ketään tuttuja näy, ja astuin sisään putiikkiin. No silmät pyöreinä sitten astuin sisään, ja täytyy myöntää että vähän pelotti tällasta poikarassua katsella niitä pelottavan näköisiä vaatteita joita siellä oli. Sisään mennessäni olin salaa toivonut josko sinne samaan aikaan olisi sattunut joku ihana gootti neito, mutta harmikseni ei ketään goottineitoa sattunut olemaan paikalla syrjäsilmällä vilkuiltavaksi.. Puhumaanhan heille ei uskaltaisi mennä vaikka miten mieli tekisi. Joten vähin äänin poistuin kaupasta, ja katsoin ulos astuessani vielä ympärilleni ettei ketään tuttua näkynyt, ja reitti oli selvä..
121338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

hemmetin hauska tarina! eikö se myyjä kattonut sua silleen et "mitäköhän toikin luulee täältä löytävänsä?"?

Äänestä
  • myyjä opasti mulle missä on miestenvaatteita, kun huomasi etten mä oikeen uskaltanut järkytykseltäni tehdä muuta kuin seistä paikallaan ja katsella ympärille. Vähän aikaa siinä sitten "muka" katselin niitä vaatteita, ja uskalsin jopa koskea johonkin.. Sitten sopivan tilaisuuden tullen luikin ulos ovesta.. =D

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    myyjä opasti mulle missä on miestenvaatteita, kun huomasi etten mä oikeen uskaltanut järkytykseltäni tehdä muuta kuin seistä paikallaan ja katsella ympärille. Vähän aikaa siinä sitten "muka" katselin niitä vaatteita, ja uskalsin jopa koskea johonkin.. Sitten sopivan tilaisuuden tullen luikin ulos ovesta.. =D

    en mä olis ite edes oikeen erottanu miesten ja naisten vaatteita, kun kaikki näytti enemmänki naisten vaatteilta jos niiltäkään.
    No olihan siellä sitten jotain aika hienoja paitoja naisille, näin nopeasti katsottuna..

    juu onhan siellä kyllä joitain miesten vaatteita, joita itsekin voisin mielelläni käyttää :). upein vaate kaupassa oli kuitenkin sellainen kiiltävä musta lateksi takki. sellainen pitkä ja siinä oli kaikenlaisia vöitä sun muita. hintaa kun on kuitenkin 160 euroa, niin taidanpas vain unohtaa sen takin :(

    Äänestä

  • dyingbride kirjoitti:

    Mahtaakohan tuo kauppa pysyä pystyssä kovin kauaa..
    Mutta niin, jos kerran Bride oot, niin mikset raahaa sulhasta kauppaan ja vihjaile takista jotain siihen suuntaaan;)

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Mahtaakohan tuo kauppa pysyä pystyssä kovin kauaa..
    Mutta niin, jos kerran Bride oot, niin mikset raahaa sulhasta kauppaan ja vihjaile takista jotain siihen suuntaaan;)

    nimimerkki on vaan kunnioitusta erästä bändiä kohtaan, että eipäs ole mitään sulhasia :)

    Äänestä

  • dyingbride kirjoitti:

    nimimerkki on vaan kunnioitusta erästä bändiä kohtaan, että eipäs ole mitään sulhasia :)

    poikaystävä asialle;)

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    poikaystävä asialle;)

    eipäs oikeastaan ole nyt sellaistakaan, mutta vaikka olisikin, niin en kyllä silti lähtisi kerjäämään noin hintavia kuteita häneltä :) heheh..

    Äänestä

  • dyingbride kirjoitti:

    eipäs oikeastaan ole nyt sellaistakaan, mutta vaikka olisikin, niin en kyllä silti lähtisi kerjäämään noin hintavia kuteita häneltä :) heheh..

    Mä voin spänkkii sua ;)

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Mahtaakohan tuo kauppa pysyä pystyssä kovin kauaa..
    Mutta niin, jos kerran Bride oot, niin mikset raahaa sulhasta kauppaan ja vihjaile takista jotain siihen suuntaaan;)

    Ja näköjään ihmiset on valmiita maksaan aika huimiakin hintoja vaatteistaan... Pitäs varmaan laittaa oma business pystyyn ;D

    Äänestä

  • -SM- kirjoitti:

    Mä voin spänkkii sua ;)

    no mutta sepäs olisi varsin hupaisaa :D

    Äänestä

  • dyingbride kirjoitti:

    no mutta sepäs olisi varsin hupaisaa :D

    Pääsiskö mukaan? :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-M- kirjoitti:

Tänään satuin kulkemaan siitä entisen huitsin nevadan ohi turussa, ja huomasin että siihen oli tullut joku gootti liike. No hämmästelin siinä lasin takana hetken, kunnes katselin ympärilleni ettei vaan ketään tuttuja näy, ja astuin sisään putiikkiin. No silmät pyöreinä sitten astuin sisään, ja täytyy myöntää että vähän pelotti tällasta poikarassua katsella niitä pelottavan näköisiä vaatteita joita siellä oli. Sisään mennessäni olin salaa toivonut josko sinne samaan aikaan olisi sattunut joku ihana gootti neito, mutta harmikseni ei ketään goottineitoa sattunut olemaan paikalla syrjäsilmällä vilkuiltavaksi.. Puhumaanhan heille ei uskaltaisi mennä vaikka miten mieli tekisi. Joten vähin äänin poistuin kaupasta, ja katsoin ulos astuessani vielä ympärilleni ettei ketään tuttua näkynyt, ja reitti oli selvä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu