"Miehelle seksi voi olla vain seksiä"

Meitä naisia on kovasti pilkattu erinäisissä viestiketjuissa sen vuoksi, että kun emme sitten millään tajua, että miehelle seksi voi olla vain seksiä.

Homoseksiä harrastavista suurin osa on miehiä, eläimiin sekaantujista suurin osa on miehiä, pedofiileista enemmistö on miehiä, kuminukkeen itsensä tyydyttävistä enemmistö on miehiä, miehet ovat pornoteollisuuden suurkuluttajia, miehet enimmäkseen käyttävät myös nettiä siihen, että hikikarpalot otsallaan vatkaavat itseään koneen ääressä yön hämärässä ja ylhäisessä yksinäisyydessään... Siis anteeksi, mutta mikä tässä on sellaista, minkä vuoksi naiset eivät ymmärtäisi, että miehelle seksi voi olla vain seksiä ja että miehelle on ihan sama mikä sen mällin saa lentämään? Paljon näkyvämmin selvempää asiaa kun ei voi olla.

Epäloogista on tosin se, että miehet samoissa viestiketjuissa pilkkaavat, ettei kolmekymppinen nainen enää kelpaa heille kun on niin vanhaa lihaa. Miehien logiikkaa seuraten kun mikä vain kelpaa. Sitä paitsi, nyky suomalaismies on jo niin kauaksi kulkeutunut siitä periaatteesta, että kaikki perustuisi suvunjatkamiseen sekä siihen, että siementen kohteeksi olisi saatava mahdollisimman nuori nainen.

Asia, rakkaat miehet, on niin että sperman laatu alkaa heiketä jo päälle kaksi kymppisenä. Ja etenkin suomalaismiesten sperman laatu on kaiken kaikkiaan romahtanut (oma päätelmäni on, että ilmeisesti myös suomal.miesten aivosolujen laatu on romahtanut). Näistä voi lukea ihan itse: http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2262

Että eipä miehenkään ole tarkoitettu jakavan siemeniään enää 40-50-vuotiaana ympäri kylää. Siinä se rupsahtaa missä toinenkin sukupuoli. Jos biologian kantilta asiaa mietitään, niin nuorien on tarkoitettu sikiävän keskenään ja sillä hyvä.

Luulen, että tämä kolmekymppisten naisten haukkuminen liittyy taas enemmänkin siihen, että miehet yrittävät silläkin keinoin alistaa naisen. Nainen ei kelpaa työelämään eikä enää seksielämäänkään 25v täytettyään. Miesten täytyy aina jotenkin yrittää päteä ja lynkata naiset, kun muut keinot loppuvat.

Ja tähdennän nyt, että ei toki kaikki miehet ole tuollaisia. Henkilökohtaisesti tunnen monia aivan ihania ja älykkäitä miehiä. Lähinnä puhun suurimmasta osasta miehiä, jotka tänne palstalle kirjoittelevat "älykkäitä" ajatuksiaan.
322859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Jep, muistan tuon tutkimuksen, koska meillä oli opiskeluryhmässä puhetta siitä, että tuossakin taas syytetään osaksi äitiä ja äidin tupakointia. Ei mainitakaan sitä, että isätkin tupakoivat ja passiivinen tupakointihan itse asiassa on vaarallisempaa.

Tämä on niin tätä. Kaikki on aina naisten vika. Olisi ehkä parempi, kun me naiset kuoltaisiin maapallolta pois, niin miehet saisivat homoilla täällä keskenään ;-)

Äänestä
  • ...

    Äänestä

vain seksiä naisellekin. Mutta normaalille ihmiselle se ei ole sitä AINA. Naisen ja miehen välisessä kanssakäymisessä on muitakin ulottuvuuksia. Jos toisesta haluaa vain sen, että pääsee purkamaan paineensa, ja tämä toiminta on päällä AINA, ilman mitään muita tunteita, kyseessä on todennäköisesti henkilö jolla on luonnehäiriö.

Äänestä

"Miesten täytyy aina jotenkin yrittää päteä ja lynkata naiset, kun muut keinot loppuvat"= Olen nainen ja mua vituttaa kun en voi olla mies ja mä yritän kaikin keinoin olla mies mut musta ei koskaan tule kuin homo.
Tiedoksi homoille samat säännöt kuin miehille. Et se lynnkauksesta. Sit eletään myös kuin miehet. Se on sitä tasa-arvoa kun ei kerta naisena pystytä olemaan.

Äänestä

vittu mitä uikutusta. eikös sinulla ole muuta tekemistä, kun kertoilla näitä "hitonmoisia paljastuksia" miehistä..hohhoijaa niin peruskamaa pornoo, runkkaamista, tasa-arvo paskaa, syyllistämistä ja ainoastaan sen takia että sinulla ei ole käynyt flaksi markkinoilla??? tiedetään, se on aina muiden vika, jos oma sormi menee paperista läpi...älä puhu mistään "suurimmista osista", et sä niitä miehiä kumminkaan tunne. tosin kolmikymppisten haukkumis asiassa olet ihan oikeassa.

Äänestä

Fakta on se, että mitä viriilimpi mies, sitä alempi vaatimustaso. On tietty myös niin, että mitä tasokkaampi mies ulkonäöllisesti, sitä korkeampi vaatimustaso. Eli hyvännäköinen "vähähimoinen" mies kelpuuttaa vain 20v Janina Frostellit. Muille kelpaa tavallinen nainen. Jos ei kelpaa, niin sit istutaan ruudun ääressä hikisenä kerta toisensa jälkeen... kunnes aika korjaa omansa.

Suorastaan koomista lukea jonkun uhoa, ettei kelpaa sellanen eikä tällanen. Miehiä ja naisia on yhtä paljon, joten sieltä on valittava. Harva jää ilman. Ehkä jotkut Keskiset ym. ikuiset kiertäjät.

Äänestä
  • nyt sä unohdit kokonaan hyvännäköinen viriili mies. Se saa naista koko ajan eikä tarvi runkata vaan ruudun ääressä. Sillä on vaatimustaso kova seurusteluun muuten se vaan panee kunnes löytää sen oikean nk. pelimies.

    Äänestä

ja johtopäätöksiä oikein vedät. Etköhän nyt itsekin syylisty miesten haukkumiseen ja mollaamiseen. Yrität ajaa jotain omia näkökantojasi miehistä. Sperman laatukin piti sekoittaa tekstiin. Siihen vaikuttaa niin monet tekijät ettei sitä oikein vieläkään tiedetä varmuudella mistä laatuerot johtuvat. Tutkimuksen mukaan tanskalaisilla on muuten puolet huonompi laatu kuin suomalaisilla miehillä ja Hefner on tehnyt lapsia ison liudan vielä yli 70 vuotiaanakin, että näin.

Kolmekymppisten naisten mollaminen on todellakin typerää mutta en nyt siihen mitään alistamista sotkisi. Noissa seksiasiosta muuten eläimelliset vaistot sitä pitkälti ohjaa, ei se ole tiedostettua. Ethän itsekään ole päättänyt että oletko hetero vai lesbo. Sen takia naisen on vaikea ajatella noissa asioissa miehen kantilta. Tutki paviaaneja niin tiedät miten mies seksuaalisesti toimii.

Äänestä

"Luulen, että tämä kolmekymppisten naisten haukkuminen liittyy taas enemmänkin siihen, että miehet yrittävät silläkin keinoin alistaa naisen."

Kerrankin näin päin. Yleensä saa kuulla irvailua miehisestä seksuaalisuudesta naisten toimesta.

Äänestä

Tulipa kokeiltua maksullista seksifilmin vuokrausta. Alkoi jo kyllästyttämään ilmaisen etsiskely, niissä ei koskaan ehdi kunnolla runkkaamaan ja fiilis katkeaa kun saa kelailla taas uuttta clippiä auki.

www.filmpoint.net vastasi hinta laatu suhteellaan tavallista video vuokraamoa, sillä erolla, ettei tarvinnut lähteä kotoaan minnekään.
Filmi tulee streamina ja alkaa näkyä heti .
Maksu tapahtuu tekstiviestillä ja kuvaruutu aukeaa välittömästi, ei tarvitse miettiä mitään koodeja.
Filmeissä toimii kelaus ominaisuudet ja kuvan laatu on erinomainen.
Katseluaikaa on 24h ja välillä voi lopettaa, sammuttaa koneen jne ja aina voi aloittaa uudestaan mistä kohtaa filmiä tahansa.

Oiva filmivuokraamo/Hyvä runkku voittaa narisevan naisen

Äänestä

"Luulen, että tämä kolmekymppisten naisten haukkuminen liittyy taas enemmänkin siihen, että miehet yrittävät silläkin keinoin alistaa naisen. Nainen ei kelpaa työelämään eikä enää seksielämäänkään 25v täytettyään. Miesten täytyy aina jotenkin yrittää päteä ja lynkata naiset, kun muut keinot loppuvat."

Tämähän todistaa vain, että naisissa on miehille jotain todella pelottavaa. Heidän on kaikin eri tavoin varmistettava ns. valta-asemansa.

Äänestä
  • todista! koska se oli täyttä paskaa!

    Äänestä

  • §§§§§ kirjoitti:

    todista! koska se oli täyttä paskaa!

    valta mieheen ihan sieltä vauvaiästä lähtien, ja sehän se miestä loppupeleissä pelottaa. Naisentarve on suuri, mutta se pitää jotenkin neutraloida että tuntisi olevansa MIES ja itsensä herra.

    Äänestä

  • pelottavan suuri kirjoitti:

    valta mieheen ihan sieltä vauvaiästä lähtien, ja sehän se miestä loppupeleissä pelottaa. Naisentarve on suuri, mutta se pitää jotenkin neutraloida että tuntisi olevansa MIES ja itsensä herra.

    Onkohan sillä jotakin merkitystä miesten pelkoihin, että vanhempi nainen uskaltaa jo ajatella omilla aivoillaan eikä ole enää niin vaan höynäytettävissä. Mies pelkää jäävänsä jotenkin alakynteen, jos nainen lisäksi osoittaa vahvuutensa. (Puhutaan nyt vaan niistä tietyntyyppisistä miehistä, ettei tarvi loukkaantua!)

    Kun taas nuoreen hehkeään naiseen liitetään helposti naivius, kokemattomuus ja ehkäpä jopa pienempi älykkyysosamäärä. Nuorta naista voi vielä viedä kuin lammasta laitumella ja mies kokee olevansa, missäpä muussakaan kuin vallan kahvassa.
    Mies voi tuossa tilanteessa alistaa naista ja tuntea olevansa itse kukkojen kukko :-)

    Äänestä

  • ja naivi kirjoitti:

    syy siihen, miksi keski-ikäisillä naisilla ei ole niin suurta vientiä kuin nuoremmilla, kuin se syy, mitä aina tuputetaan: että mies on nuoruuden ja kauneuden perään. Mies on naiiviuden perään, siis ainakin jotkut miehet ;)

    Äänestä

  • olla se todellisempi kirjoitti:

    syy siihen, miksi keski-ikäisillä naisilla ei ole niin suurta vientiä kuin nuoremmilla, kuin se syy, mitä aina tuputetaan: että mies on nuoruuden ja kauneuden perään. Mies on naiiviuden perään, siis ainakin jotkut miehet ;)

    Voin kyllä sanoa naisena, että JOKAISELLE miehelle on sata varmasti aivan ihanaa saada opastaa tai opettaa kokematonta nuorta tyttöä. Siinä on heistä jotain niin viehkeää ja suloista ja mies tuntee itsensä erityiseksi. Kuka mies ei haluaisi kerran elämässään "korkata" neitsyttä?
    Ja niin hullua (tai sairasta) kuin se on, tuntuu että vanhemmat miehet nauttivat tuollaisesta vielä enemmän kuin nuoret.

    Äänestä

  • oikeastaan kaikkiin kirjoitti:

    jollekin viehkolle neidille. Kukaan ei siis voi viedä tuota "arvostettavaa" ja ainutkertaista paikkaa naisen elämässä, ei kukaan toinen mies! Kerrassaan hätkähdyttävän ainutlaatuista. Sitä voi muistella sitten sekä hyvinä että huonoina päivinä, sekä keski-iässä että vanhana patuna. "Tuon naisen minä olen korkannut". Todellinen miehen työ siis ;)

    Äänestä

  • oikeastaan kaikkiin kirjoitti:

    Voin kyllä sanoa naisena, että JOKAISELLE miehelle on sata varmasti aivan ihanaa saada opastaa tai opettaa kokematonta nuorta tyttöä. Siinä on heistä jotain niin viehkeää ja suloista ja mies tuntee itsensä erityiseksi. Kuka mies ei haluaisi kerran elämässään "korkata" neitsyttä?
    Ja niin hullua (tai sairasta) kuin se on, tuntuu että vanhemmat miehet nauttivat tuollaisesta vielä enemmän kuin nuoret.

    Aivan! Kts vaikka noita unelma nainen tilaukseen -kyselyitä, kuinka monta neitsyttä on tilauksessa. Lisäksi ristiriitainen vahva seksuaalisuus -kohta on myös valittu. Hah hah. Runkkaava neitsyt.

    Äänestä

Mutta porno ja nuoret naiset ovat vain niin nastaa! Vanha nainen ei kiihota.

Äänestä

alistamiseen ja valtataisteluun täytyy sanoa kun tuossa ylempänä oli keskustelua siitä että:
Täyttä paskaa! Kaikkia naurettavuuksia sitä kuuleekin. Ap yrittää nyt vetää jotain omia naurettavia johtopäätöksiä.

Katsotaanpas nyt vähän noita yli 30 v naisia. Niinkuin näilläkin palstoilla on helposti huomattavasti yli 30 naisilla on kauhea tarve päteä kuinka he ovat hyvinsäilyneitä, kauniita, näyttävät ikäisiään nuoremmilta ja vastaavaa.
Ja ovat tosi herkkänahkaisia jos joku mies laukaisee vähänkin sinne suuntaan että "vanhahan sä oot" ja nostavat tämän jälkeen sellaisen mellakan joka synnyttää vastaavasti vastareaktion, niin sotahan siitä sitten syntyy.

Moni yli 30 v nainen ei vaan halua tunnustaa sitä tosi asiaa että se ikääntyminen vaan näkyy ei sille vaan voi mitään. Kyllä miehet osaavat ihan silmiä käyttää, ei siihen mitään logiikoita tarvita. Yli 30 v naiset on saanut uuden vastustajan taisteltaessa miehistä, alle 30 v naiset, jotka piinaavat aina siellä taustalla. Ennen sai taistella vaan ihan omalla tantereella. Yli 30 v nainen vaan ei enää niin viehkeä kuin alle 30 v vuotiaat kanssa sisarensa jos pelkällä viehkeydellä vaan yrittää taistella niin takkiin tulee varmasti. Nyt pitäisi yrittää hyödyntää ikääntymisen tuomia etuja: elämänkokemusta, henkistä kypsyyttä, henkisiä arvoja niin niillä se voi hyvinkin voittaa "taistelussa" nuoremmat kanssasisarensa. Monet naiset tajuavat tuon eikä heillä ole vanhempanakaan ongelmia saada miestä.
Sitten ovat nämä ennen kauniit joista ikä vaan on ajanut ohi jotka yrittävät sinnitellä sillä samalla kaavalla kuin 25 vuotiaina. Se ei vaan enää toimi. Jos henkinen taso on sama niin tottakai mies ottaa ennemmin sen alle 30 v naisen se on ihan selvää.

Huom! Niin tällä tekstillä ei nyt todellakaan ollut sitten tarkoitus loukata ketään

Äänestä
  • tuollaiset miehet, joille ulkonäkö, nuoruus ja kauneus on se tärkein asia. Mitä sellaisella miehellä pitemmän päälle oikein tekee?

    Äänestä

  • naista kiinnosta kirjoitti:

    tuollaiset miehet, joille ulkonäkö, nuoruus ja kauneus on se tärkein asia. Mitä sellaisella miehellä pitemmän päälle oikein tekee?

    tuota edellistä tekstiä..

    Äänestä

  • Hitsi en ikinä ole ennen tuntenut itseäni vanhaksi.
    Vasta luettuani tätä palstaa täällä tajuan olevani
    ikäloppu.
    Jos 30 v on vanha niin 40 vee on liki haudassa.
    Nuorempi ja mielestäni syötävän komea mies kulkee
    meidän kotona ja harrastaa kanssani villiä seksiä.

    Käydessämme ulkona yhdessä en voi olla huomaamatta
    nuoria siis niitä ilmeisesti alle 30 vee naisia jotka hyörivät mieheni ympärillä.
    Nyt on siis vain ajan kysymys koska mies huomaa
    minun vanhuuteni ja vaihtaa nuorempaan???

    Kääk toivon etten olisi eksynytkään tänne sivuille.

    Äänestä

  • Sehän nyt on niin, että palstoilta lukee sellaisia asioita, jotka itseään koskettavat/kiinnostavat. Minua luonnollisesti kiinnosti tämä yli 30-v kirjoitus, sillä olen sen ikäinen itsekkin(nainen myös).
    Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta miehet näyttivät tuomitsevan aloittajan jutut, haukkuivat häntä ja löivät vielä otsaan kunnon huoran leiman. Lisäksi näitä: että et voi olla oikeasti nuorennäköinen plaa plaa plaa.

    Minua ainakin nämä kommentit ärsyttivät, vaikka ei kylläkään esittämistäsi syistä (päteminen, herkkänahkaisuus jne). Siis ensinnäkin: miten joku voi väittää vastaan jollekkin näkemättä ja kokematta sitä mitä kirjoittaja on kokenut. Kyllä tuollaisia asioita voi tapahtua ja tapahtuukin paljon, minullekin. Itse olen kuitenkin varattu ja kerronkin sen heti. Kyllä se on niin päin, että ne miehet ne jahtaavat minua.

    Lisäksi naisen ikää on hyvin vaikeaa arvioida välillä 18-35. Luultavasti, luulisit minuakin 20:ksi, jos vastaan kävelisin. En näytä stereotypiseltä 30:ltä yhtään. Onko tämä 30-v, jotenkin maaginen luku, jonka jälkeen naiset alkavat rupsahtelemaan. Huvittavaa.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    tuota edellistä tekstiä..

    sitä, että 30-v. nainen ei halua sellaista miestä, jonka saadakseen hänen tarvitsee "voittaa" nuorempi ja viehkeämpi nainen kokemuksellaan, viisaudellaan jne. Ei meidän tarvitse voittaa ketään.

    Äänestä

  • jahas kirjoitti:

    Sehän nyt on niin, että palstoilta lukee sellaisia asioita, jotka itseään koskettavat/kiinnostavat. Minua luonnollisesti kiinnosti tämä yli 30-v kirjoitus, sillä olen sen ikäinen itsekkin(nainen myös).

    vaan on maaginen luku tuo 30.

    Äänestä

  • itse ymmärtää kirjoitti:

    sitä, että 30-v. nainen ei halua sellaista miestä, jonka saadakseen hänen tarvitsee "voittaa" nuorempi ja viehkeämpi nainen kokemuksellaan, viisaudellaan jne. Ei meidän tarvitse voittaa ketään.

    yhtä taistelua. Battaglian voi vain voittaa tai hävitä. Voittajat jatkavat, hävijät joutuvat kävelemään yksin St. Helenan saarelle: lue Napoleon ja Waterloo.

    Äänestä

  • jahas kirjoitti:

    Sehän nyt on niin, että palstoilta lukee sellaisia asioita, jotka itseään koskettavat/kiinnostavat. Minua luonnollisesti kiinnosti tämä yli 30-v kirjoitus, sillä olen sen ikäinen itsekkin(nainen myös).
    Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta miehet näyttivät tuomitsevan aloittajan jutut, haukkuivat häntä ja löivät vielä otsaan kunnon huoran leiman. Lisäksi näitä: että et voi olla oikeasti nuorennäköinen plaa plaa plaa.

    Minua ainakin nämä kommentit ärsyttivät, vaikka ei kylläkään esittämistäsi syistä (päteminen, herkkänahkaisuus jne). Siis ensinnäkin: miten joku voi väittää vastaan jollekkin näkemättä ja kokematta sitä mitä kirjoittaja on kokenut. Kyllä tuollaisia asioita voi tapahtua ja tapahtuukin paljon, minullekin. Itse olen kuitenkin varattu ja kerronkin sen heti. Kyllä se on niin päin, että ne miehet ne jahtaavat minua.

    Lisäksi naisen ikää on hyvin vaikeaa arvioida välillä 18-35. Luultavasti, luulisit minuakin 20:ksi, jos vastaan kävelisin. En näytä stereotypiseltä 30:ltä yhtään. Onko tämä 30-v, jotenkin maaginen luku, jonka jälkeen naiset alkavat rupsahtelemaan. Huvittavaa.

    kyllä se ikääntyminen alkaa yli 30 v naisessa vaan näkymään. Mutta näkyköön, eihän täällä ikuisesti nuoria olla.
    Muuten tuota ikäkysymystä ei kannattaisi hirveästi näillä palstoilla jauhaa, pienikin hipaisu voi näköjään täällä aiheuttaa mellakan ja syntyy sota. Itse kyllä vaihdan upseeriarvoni sivariksi tällaisessa sodassa.

    Äänestä

  • Battaglia kirjoitti:

    yhtä taistelua. Battaglian voi vain voittaa tai hävitä. Voittajat jatkavat, hävijät joutuvat kävelemään yksin St. Helenan saarelle: lue Napoleon ja Waterloo.

    Senkun ottaa mitä haluaa. Ne on Venäjällä ne naiset kun taistelevat miehistä ja eivät raukat syökään mitään, että olisivat tarpeeksi laihoja.

    Äänestä

  • tekstilläni tarkoitin tietysti jotain seurustelusuhteeseen viittaavaa. Yhden yön suhteeseen ja seksisuhteeseen pätee ihan eri säännöt.

    En olisi varmasti kommentoinut koko asiaa mutta nuo 30-vuotiaan naisen alistamis ja valtataistelut olivat jo niin paksua juttua että piti nyt sanoa oma sanani aiheesta.

    Äänestä

niitä senkaltaisia viestejä, joihin otat kantaa, kannattaa niin vakavasti ottaa. Taitavat olla vain elämää ymmärtämättömien keskenkasvuisten juttuja. Pätemisen tarvetta, kuten pikkupoikien tupakanpoltto ja kiroilu. Luullaan jotain muuta mitä todellinen vaikutus sillä pätemisellä on.

Ja mitä tuohon otsikkoon tulee, jos seksi on vain seksiä, niin se on sitten vain korviketta. Yhden (ja vain yhden) kerran elämäni aikana olen harrastanut seksiä naisen kanssa, johon ei ole ollut mitään tunteita ja täytyy sanoa, että kaukana on sellainen seksi seksistä rakastamansa naisen kanssa.

Äänestä

toistemme mollaaminen,miehet ja naiset
kuitenkin tarvitaan toisiamme ja maailma olis aika tylsä jos olis vaan yks sukupuoli,eikös vaan
ei olis enää mitä haukkua...;)
tai kyl naiset naisiakin moittii ja takanapäin varsinkin...

t.yx nainen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Nainen. kirjoitti:

Meitä naisia on kovasti pilkattu erinäisissä viestiketjuissa sen vuoksi, että kun emme sitten millään tajua, että miehelle seksi voi olla vain seksiä.

Homoseksiä harrastavista suurin osa on miehiä, eläimiin sekaantujista suurin osa on miehiä, pedofiileista enemmistö on miehiä, kuminukkeen itsensä tyydyttävistä enemmistö on miehiä, miehet ovat pornoteollisuuden suurkuluttajia, miehet enimmäkseen käyttävät myös nettiä siihen, että hikikarpalot otsallaan vatkaavat itseään koneen ääressä yön hämärässä ja ylhäisessä yksinäisyydessään... Siis anteeksi, mutta mikä tässä on sellaista, minkä vuoksi naiset eivät ymmärtäisi, että miehelle seksi voi olla vain seksiä ja että miehelle on ihan sama mikä sen mällin saa lentämään? Paljon näkyvämmin selvempää asiaa kun ei voi olla.

Epäloogista on tosin se, että miehet samoissa viestiketjuissa pilkkaavat, ettei kolmekymppinen nainen enää kelpaa heille kun on niin vanhaa lihaa. Miehien logiikkaa seuraten kun mikä vain kelpaa. Sitä paitsi, nyky suomalaismies on jo niin kauaksi kulkeutunut siitä periaatteesta, että kaikki perustuisi suvunjatkamiseen sekä siihen, että siementen kohteeksi olisi saatava mahdollisimman nuori nainen.

Asia, rakkaat miehet, on niin että sperman laatu alkaa heiketä jo päälle kaksi kymppisenä. Ja etenkin suomalaismiesten sperman laatu on kaiken kaikkiaan romahtanut (oma päätelmäni on, että ilmeisesti myös suomal.miesten aivosolujen laatu on romahtanut). Näistä voi lukea ihan itse: http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2262

Että eipä miehenkään ole tarkoitettu jakavan siemeniään enää 40-50-vuotiaana ympäri kylää. Siinä se rupsahtaa missä toinenkin sukupuoli. Jos biologian kantilta asiaa mietitään, niin nuorien on tarkoitettu sikiävän keskenään ja sillä hyvä.

Luulen, että tämä kolmekymppisten naisten haukkuminen liittyy taas enemmänkin siihen, että miehet yrittävät silläkin keinoin alistaa naisen. Nainen ei kelpaa työelämään eikä enää seksielämäänkään 25v täytettyään. Miesten täytyy aina jotenkin yrittää päteä ja lynkata naiset, kun muut keinot loppuvat.

Ja tähdennän nyt, että ei toki kaikki miehet ole tuollaisia. Henkilökohtaisesti tunnen monia aivan ihania ja älykkäitä miehiä. Lähinnä puhun suurimmasta osasta miehiä, jotka tänne palstalle kirjoittelevat "älykkäitä" ajatuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu