Amina (hänen koko nimeään ei tiedetä) surmattiin 21. maaliskuuta Urgun alueella Afghanistanissa Badakhanin osavaltiossa. Poliisit raahasivat hänet ulos vanhempiensa talosta ja hänet tapettiin julkisella paikalla paikallisen oikeusistuimen antaman virallisen kuolemantuomion mukaisesti. Tappaminen suoritettiin perinteisellä äärimmäisen raa'alla tavalla, mikä islaminuskossa on varattuna naisille, joita syytetään uskottomuudesta: hänet kivitettiin hengiltä.
Talibanvallan aikana kuoliaaksi kivittäminen oli tavallinen rangaistus. Uhri sidottiin, ahdettiin juuttisäkkiin ja kaivettiin vyötäröä myöten maahan. Sitten raivohullu joukko, "Allah on suuri"-huutojen säestämänä, innosta ulvoen kivitti uhria hänen ympärilleen piirretyn ympyrän takaa. Kämmenenkokoiset ja suuremmat kivet osuivat uhriin joka puolelta, murskasivat hänen päänsä ja kasvonsa. Verta vuosi kangassäkin läpi, ihmismöykky nytkähteli tuskasta ja kauhusta kunnes jokin kivistä viimein tappoi hänet. Tappamisia ei ole kirjattu mihinkään, mutta on arvioitu että satoja naisia kivitettiin kuoliaaksi talibanvallan aikana, joka päättyi syksyllä 2001.
Talibanin jälkeisen, Yhdysvaltain suojeluksessa hallitsevan hallituksen aikana ihmisoikeuksia on edelleen räikeästi rikottu. Vaikka maan rikosoikeusjärjestelmä on virallisesti uudistettu, nainen voidaan silti tuomita uskottomuudesta kuolemaan ja toisinaan heitä edelleen surmataan Talibanin barbaariseen tapaan. Aminan tapauksessa paikalliset viranomaiset totesivat että uudet säännöt eivät salli uhrin kivittämistä kuoliaaksi yleisön toimesta. He silti pitivät laillisena että aviomies voi kivittää vaimonsa kuoliaaksi, ja toimivat sen mukaisesti.
Alle 48 tuntia tuomion jälkeen 29-vuotias Amina oli vainaja. Ensimmäiset kansainväliset raportit tapahtumasta ilmestyivät useita päiviä myöhemmin. Kenelläkään ei ollut tilaisuutta yrittää painostaa Afghanistanin hallitusta kunnioittamaan allekirjoittamaansa kansainvälistä ihmisoikeusjulistusta ja pelastaisi Aminan hengen. Miestä jonka kanssa Amina väitetysti petti miestään lyötiin piiskalla sata kertaa ja hänet vapautettiin. Human Rights Commission of Afghanistanin paikalliset yhteyshenkilöt epäilevät että uskottomuussyyte tekaistiin Aminan murhaamiseksi koska hän oli vaatinut avioeroa. Aviomies, paikallinen Taliban-johtaja, pakeni Iraniin heti vuoden 2001 sodan alettua ja oli juuri palannut kotiin lähes viiden vuoden jälkeen.
Amnesty Internationalin mukaan Aminan surmaaminen oli ensimmäinen kivittäminen Talibanin vallan kaatumisen jälkeen. Paikalliset todistajat sen sijaan kertovat että Urgun alueella ainakin eräs toinenkin nainen on kivitetty kuoliaaksi sinä aikana, kun Hamid Karzai on ollut Afghanistanin presidentti.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Et sillai islam toteuttaa ihmisoikeuksia ja lakia ... ja sitä länsimaihinkin Saudit yrittävät juuruttaa.
ellei Josef olisi pelastanut häntä.
omansa miten lystäävät.
sitä, että tarinan mukaan jotakuta rääkättiin ja naulailtiin ristille kitumaan parituhatta vuotta sitten. Ilosanomaa kristitystä maailmasta!
oli kaksi kalaa - sillä ei ollut sellaista markkina-arvoa kuin roomalaisella teloitusvälineellä.
Tiet Rooman olivat ristiinnaulattuja täynnään, ja mitä kauemmin rikollinen oli hengissä roikkuessaan sitä arvostetumpi oli teloittajansa.
http://www.iran-e-azad.org/stoning/video.html
SOPIMUKSIA??
NIINPÄ NIIN...
edes sivua aihetta.
ahistaako?
Niin se vain on