Älä osta Valio:a!

Hyvät ihmiset!
Ehdotan, että käyttäisitte maakunnassa tuotettuja palveluja; joisitte Satamaidon tai Mouhijärven maitoa ja söisitte Kariniemen kananpoikaa. Älkää ostako m.m. Valion maitoa.
Kysytte MIKSI? Minäpä kerron. Tämä voi tuntua hassulta, mutta yhtiö, johon keskitätte ostoksenne, saa teidän avullanne enemmän työpaikkoja. Jos ostatte Valion tuotteita, Helsinki, kaupunki, jonne jo nyt muuttaa liikaa väkeä, saa lisää työpaikkoja. Jos taas ostatte Satamaidon tuotteita, Poriin, kaupunkiin, josta muuttaa pois enemmän ihmisiä kuin mitä tulee, tulee lisää työpaikkoja ja sen myötä paikkakunta tulee houkuttelevammaksi asuinpaikaksi.
Vaikutatte teoillanne! Vaikuttakaa siis positiivisesti!
4668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Valiolla on kaikenkaikkiaan yli 2000 työntekijää, väitätkö että ne kaikki olisi helsingissä? Ei todellakaan, siellä on ainoastaan murto-osa koko firman työntekijöistä.
Jatkakaa sitä Valion maidon litkimistä että minäkin, LANDELLA asuva saisin pitää työpaikkani.

Äänestä
  • Kaikki helvekon jehut on kerääntyny Helsinkiin, ja onhan nää muutkin maidontuottajat landella toimivia, niissä vaan suurin tuotto meneee maakunnalle itselleen toisin kuin Valiolla.

    Äänestä

Enpä oo vuosikausiin ostanu Valion tuotteita, jos vaan löytyy vaihtoehto muulta firmalta.

Syystä että Valio jo ajat sitten hinnoitteli itsensä ulos sekä kohteli todella huonosti pienempiä ostajia.

Äänestä

Toivottavasti et ole viime aikoina juonut MOM-tuotteita, sillä ko. putiikki on ollut jo vuosia kiinni. Kariniemi on osa Broilertaloa, joka on osa HK-ruokatalo/LSO -konsernia eli ehkä suurin linnunlihafirma. Satamaito markkinoi vain alueellisesti ja on siinä onnistunut upeasti. Porilaiset muistavat SOT:n teurastamon sulkemisen LSO-fuusion jälkeen ja pitävät huolen ettei Satamaidolle käy samoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reale kirjoitti:

Hyvät ihmiset!
Ehdotan, että käyttäisitte maakunnassa tuotettuja palveluja; joisitte Satamaidon tai Mouhijärven maitoa ja söisitte Kariniemen kananpoikaa. Älkää ostako m.m. Valion maitoa.
Kysytte MIKSI? Minäpä kerron. Tämä voi tuntua hassulta, mutta yhtiö, johon keskitätte ostoksenne, saa teidän avullanne enemmän työpaikkoja. Jos ostatte Valion tuotteita, Helsinki, kaupunki, jonne jo nyt muuttaa liikaa väkeä, saa lisää työpaikkoja. Jos taas ostatte Satamaidon tuotteita, Poriin, kaupunkiin, josta muuttaa pois enemmän ihmisiä kuin mitä tulee, tulee lisää työpaikkoja ja sen myötä paikkakunta tulee houkuttelevammaksi asuinpaikaksi.
Vaikutatte teoillanne! Vaikuttakaa siis positiivisesti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu