Olin 11 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolle annoin kaikkeni. Minä aloitin eroprosessin, en jaksanut enää. Tuntuu tosi pahalta koska rakkaus ei ole hävinnyt mihinkään. Mutta mä en voi tehdä mitään jos mies ei näe ongelmia eikä ole valmis tekemään mitään asioiden eteen. Iltaisin on tosi vaikeeta, on niin ikävä että se sattuu. Silti tiedän että ero oli välttämätön, ei se silti poista tuskaa. Varsinkaan kun rakastaa edelleen. Mitä tehdä kun näkee että rakastamasi ihminen tekee itselleen eniten pahaa enkä saa häntä tajuamaan asiaa. En odottanut koskaan muuta kuin että hän tulisi puolitiehen vastaan ja osoittaisi miten tärkeä hänelle olen. On tosi rankkaa huomata että ei ole tärkeä, eniten merkitsee se että saa juoda silloin kun haluaa. Miten lopettaa rakastaminen ja siirtyä eteenpäin...?
viikko sitten eronnut
blues sydämessä
81804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika parantaa haavat.
Etsi itsellesi jotain uutta tekemistä. Kiinnitä huomiosi vaikkapa puiden kevään heräämiseen.
Älä jää yksin kotiin!
Samalta suurinpiirtein tuntuu täällä.Lisäksi mulla vaan yö-unet mennyt kokonaan.
Mutta jos joskus vielä sen onnen löytäis sen onnen rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tai toisaalta en kyllä taida enää jaksaa samanlaista rumpaa enää ,joten erakoituminen ja masentuminen lienee enää ainoat vaihtoehdot.
Sanoisin näin et ammattilaisille menisin puhumaan ongelmista..Etsiä vain oikeasti muuta tekemistä..Ja oikeanlaista seuraa "puhe" seuraa..Kyllä sitä tähän elämään on tarkoitettu vaan elämistä varten eli 100lasiin ja Nokka pystyyn uuteen nousuu!! Zemiä
sinä olet täydellinen. Itse aurinko.
Kylläpä kuullostaa niin tutulta tarinaltani... Sillä erotuksella, että ero oli pelkästään helpotus, koska pettymys, suru ja ahdistus olivat jo tuhonnut rakkauden. Sinä et ehtinyt niin pitkälle. Yritit kuitenkin saada aikaan muutosta, se on tärkeää. Yksin ei voi kuitenkaan onnistua. Älä suostu syyllistymään. Kunhan aika kuluu, silmäsi avautuvat ja tajuat, että tuollaisen itsekkään ihmisen kanssa ei kannata elämäänsä hukkaan heittää. Itse ajattelin, että olen vaikka loppuelämäni yksin, ennenkuin jatkan pettymysten yhteiselämää. Pahinta oli juuri se tunne, että en ole tärkeintä hänelle.
Puhu tunteistasi ystäville. Itse puhuin samat asiat ja moneen kertaan. Itke. Oma itkuni oli aluksi aivan kadoksissa, kunnes lopulta löytyi ja toi helpotusta. Harrasta liikuntaa, oikein rääkkää välillä itseäsi liikunnalla. Kuuntele musiikkia. Lue. Myös eroamisesta on kirjoitettu monenlaisia opuksia. Usko tulevaisuuteen. Elämänmuutoksesta toipumiseen kuluu aikaa yleensä vähintään vuosi. Ole kärsivällinen, itsekäs ja vahva! Älä etsi korvikesuhdetta.
Omasta erostani on kohta kaksi vuotta ja elämä hymyilee jälleen! Välillä tuntuu tosi pahalta, kun muistelen aikaa ennen eroa, kuinka pahasti ahdistunut ja umpikujassa olin.
sanoista! Kyllä minäkin ehdin siihen pettymykseen, suruun ja ahdistus vaiheeseen asti. Ja aina vain uudestaan jaksoin uskoa ja luottaa ja aina sain kylmää vettä niskaani. Toisilla taitaa vain kestää vähän pidempään ennenkuin tajuaa ettei tilanne koskaan muutu paremmaksi. Kauheinta taitaa olla just se, että on tehnyt itselleen hallaa kun on jättänyt oman elämän vähempiarvoiseksi kuin toisen. Mä ajattelin aina että mikä mä olen mitään vaatimaan, pääasia että mies on onnellinen, mun onnella ei oo niin merkitystä. Mutta onneks tajusin että en halua viiden vuoden päästä havahtua ja huomata että mikään ei oo muuttunut, oma elämä on jäänyt taka-alalle ja elämättä, ja minkä takia? Siks, että toinen on onnistunut tekemään itsestään tärkeämmän väheksymällä toista. Onneksi tajusin viimeinkin, että jos en ole hänelle tärkein niin olen sitten itselleni tärkein ja alan kohdella itseäni paremmin! Vielä kun saisin miehen tajuamaan miks ei ollut enää muita vaihtoehtoja kuin eroaminen. Pakko kai se on uskoa että valoa vielä löytyy tunnelin päästä. Mukavaa iltaa sinulle!
Käyn läpi suunnilleen samoja tunteita kuin sinä. Itse olen juuri lähtenyt avioliitosta ja yhteisestä kodista ja vaikka uuden elämän alkuun pääseminen on ollut pitkäaikainen "haave" niin silti kaikki tuntuu lähinnä kurjalta. Tunnen olevani toiveikas oman tulevaisuuteni suhteen enkä pelkää jääväni yksin, enkä oikeastaan edes kaipaa kotiin miehen luokse, minulla on kaikki mahdollisuudet avoinnna, mutta tieto siitä, että mies kotona suree ja kaipaa, tekee mut hulluksi. Haluan aloittaa uuden paremman elämän yksin, haluan kokea miltä tuntuu olla tärkeä ja rakastettu, haluan edes kerran tuntea huolenpitoa enkä aina joutua itse pitämään huolta kuin äiti. Silti tunnen valtavaa ahdistusta kun jouduin jättämään miehen yksin kotiin. Suren, miten toinen pärjää. Tunnen itseni syylliseksi ja pelkään ettei toinen enää saa elämäänsä käyntiin, pelkään että toinen joutuu elämään loppuelämänsä yksin onnettomana, vain sen takia että minä päätin olla itsekäs ja lähteä. Monta kertaa mietin, pitäisikö vain nöyrtyä ja mennä takaisin ja vielä kerran yrittää, mutta en uskalla, koska tiedän että hyvin pian tilanne on taas yhtä huono kuin ennen lähtöäni..
Rakkaus ei ole kuollut, se on vain muuttunut sairaalloiseksi.
puolivuotta on kulunut ,kun lähdin yhteisestä kodistani. mies oli kiduttanut henkisesti mua 26v .lupasi aina muuttaa tapansa, mut ne jäivät vain lupauksiksi vieläkin. olemme tavaneet kahdenviikon välein ,koska hänellä on ikävä mua ja en voi sanoa ei ja mies joka kerta lupaa maat -ja mannut, et palaisin kotiin. hullu en ole, hellan ja nyrkin väliin ns.. itken useasti, kaunis koti ja jo isot lapset halusivat jäädä kotiin, se tekee kipeää eniten.kuten sinulla ,mies ei nää ongelmaa ei ole koskaan nähnytkään,mussa oli aina vika ja sain tarpeekseni ja lähdin,nytkään tavatessamme, hän ei ymm. lähtemisen syytä. kipu sydämes hälvenee,käyn ulkona tansseissa ja töissäkin ,vaikka kaikki tympii ja masentaa.potki vaan ittees persuuksille ja lähe ulos,. se piristää hetkeksi.