On tää kanssa touhua. Kuukausia on jo erosta ja silti pitää märistä menneiden perään. Psykologin juttusillakin pitää käydä, kun en omin avuin tästä tunnu selviävän. Miten joku voi päästä niin syvälle ihon alle, että sitten kun käy huonosti, käy TOSI huonosti?
Sydänsurut on syvältä. En millään jaksaisi enää, mutta tähän ei kuulemma auta kuin aika.
Sydänsurut on syvältä. En millään jaksaisi enää, mutta tähän ei kuulemma auta kuin aika.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika tietysti auttaa, mutta ajan vaikutusta tehostaa se, että keksit itsellesi muuta tekemistä. Vaikka lukemista, askartelua, jokin uusi harrastus. Tuollainen tekeminen venyttää aikaa niin, että tuntuu kuin aikaa menneen ja nykyhetken väliin tulisi enemmän kuin silloin, jos vain olla möllöttää märehtimässä.
Kun niitä sydämensä palasia on korjaillu useemmankin kuin pari-kolme kertaa, niin kyllä siihen turtuu. Silläkin tavalla, etteipä enää alintajusen itsesuojelumekanismin takia tohdi edes heittäytyä "tosissaan" uusiin keisseihin. Näin se menee.
...sitä se oikea teettää!
Välillä tuntuu, että hajoaa totaalisesti just siihen ja välillä tuntuu, että asiat on hyvin. Yhtä vuoristorataa koko homma.
Tuntuu, että mikään ei auta. Ei pysty itkemäänkään. Hirveä ikävä vaan vaivaa. Pakko yrittää kuitenkin koko ajan selittää itselleen, että näin on parempi ja, että kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvin. Ei tässä oikein tunnu kuitenkaan olevan hirveästi mitään väliä millään.
Pakko kai se on kuitenkin yrittää jaksaa ja toivoa, että joskus tulee se hetki, että ei enään ole ikävä. Yrittää pitää huoli, että sitä odotellessa ei hajoa lopullisesti.
Miksi meillä ihmisillä on tunteet kun ei niillä mitään kuitenkaan tee.