Olen muutaman vuoden asunut muualla kuin kotikaupungissani, johon jäi myös paras ystäväni ja nykyinen kummityttöni äiti.
Olimme ennen kummiutta jo hiukan etääntyneet toisistamme ja tuntui, että hänellä ei löytynyt enään lapsen tulon jälkeen aikaa meidän yhteisiin menoihin. Aina tavatessamme (viivyn viikonlopun yli kerran kolmessa kuukaudessa) meillä on ollut kummityttöni mukana. Minä olen tuntenut itseni todella petetyksi kun hänellä on aina jotain esteitä tai ei vaan viitsi kun edes ehdotan jotain muuta toimintaa kuin lapsen kanssa olemista.
Emme ole käyneet yhteisesti ulkona kertaakaan näiden kolmen vuoden aikana, mitä hän on äitinä ja minä kummina ollut.
Tökeröintä on huomata, että kyllä kaverini sitten muiden kanssa käykin vielä viihteellä, mutta minun roolini hän on tehnyt jo kyllin selväksi.
Viime käynnilläni olimme sopineet, että hän ja miehensä tulevat meidän kanssamme keilaamaan. Varasimme vuoron ja soittelimme vielä molemmin puolin edellisenä iltana. No, me odotimme mieheni kanssa hallilla, katselimme epäuskoissamme kelloa ja kun reilu puoli tuntia oli kulunut, soitimme ihmeissämme, että missähän he ovat. Vastaukseksi saimme vain tylyn ei nyt päästä tulemaankaan, kun meni eilen tuolla kyläillessä niin myöhään. Eli olivat olleet näiden Ei-kummikavereiden kanssa juhlimassa. No eipä siinä mitään, mutta eivät voineet edes ilmoittaa asiasta, vaan antoivat meidän odottaa heitä turhaan.
En kuullut heistä vasta kun seuraavana vkona, kun yrittivät soittaa. En voinut vastata, enkä tiedä voinko ottaa heihin enään muuten yhteyttä kuin pakon edessä. Olen vieläkin niin loukkantunut, enkä ymmärrä kuinka joskus tuntemani sympaattinen, toiset huomioiva ihminen voi käyttäytyä noin törkeästi. Otin tempauksen täysin rankemman puoleisena kannanottona tai pilana.
Viikon päästä on vielä kummityttöni syntymäpäivät, joihin sain kutsun tekstiviestillä. Haluaisin kyllä nähdä tytön, mutten vanhempia! Ikävä tilanne, joka tahtomattanikin vaikuttaa varmasti myös kummin rooliini.
Olimme ennen kummiutta jo hiukan etääntyneet toisistamme ja tuntui, että hänellä ei löytynyt enään lapsen tulon jälkeen aikaa meidän yhteisiin menoihin. Aina tavatessamme (viivyn viikonlopun yli kerran kolmessa kuukaudessa) meillä on ollut kummityttöni mukana. Minä olen tuntenut itseni todella petetyksi kun hänellä on aina jotain esteitä tai ei vaan viitsi kun edes ehdotan jotain muuta toimintaa kuin lapsen kanssa olemista.
Emme ole käyneet yhteisesti ulkona kertaakaan näiden kolmen vuoden aikana, mitä hän on äitinä ja minä kummina ollut.
Tökeröintä on huomata, että kyllä kaverini sitten muiden kanssa käykin vielä viihteellä, mutta minun roolini hän on tehnyt jo kyllin selväksi.
Viime käynnilläni olimme sopineet, että hän ja miehensä tulevat meidän kanssamme keilaamaan. Varasimme vuoron ja soittelimme vielä molemmin puolin edellisenä iltana. No, me odotimme mieheni kanssa hallilla, katselimme epäuskoissamme kelloa ja kun reilu puoli tuntia oli kulunut, soitimme ihmeissämme, että missähän he ovat. Vastaukseksi saimme vain tylyn ei nyt päästä tulemaankaan, kun meni eilen tuolla kyläillessä niin myöhään. Eli olivat olleet näiden Ei-kummikavereiden kanssa juhlimassa. No eipä siinä mitään, mutta eivät voineet edes ilmoittaa asiasta, vaan antoivat meidän odottaa heitä turhaan.
En kuullut heistä vasta kun seuraavana vkona, kun yrittivät soittaa. En voinut vastata, enkä tiedä voinko ottaa heihin enään muuten yhteyttä kuin pakon edessä. Olen vieläkin niin loukkantunut, enkä ymmärrä kuinka joskus tuntemani sympaattinen, toiset huomioiva ihminen voi käyttäytyä noin törkeästi. Otin tempauksen täysin rankemman puoleisena kannanottona tai pilana.
Viikon päästä on vielä kummityttöni syntymäpäivät, joihin sain kutsun tekstiviestillä. Haluaisin kyllä nähdä tytön, mutten vanhempia! Ikävä tilanne, joka tahtomattanikin vaikuttaa varmasti myös kummin rooliini.
Vastaukset 4
Vanhimmat
noh, menet katsomaan kummityttöä, vaihdat pari sanaa muiden kanssa ja kun sieltä lähdet, et ota heihin yhteyttä.
...teet tästä lähtien itse myös selväksi, että tulet vain oikeastaan tapaamaan kummityttöäsi, etkä heidän vanhempiaan.
Kummilapsen kanssahan voi tehä mukavia retkiä lapselle mieluisiin paikkoihin yhdessä, tietenkin, jos vanhemmat antavat luvan. Kummilasta voi muistaa aina korteilla, jos tuntuu, että ei jaksa heidän vanhempiaan nähdä. Voi myös soittaa ja kysellä lapselta itseltään kuulumisia, kun hän oppii puhumaan.
Muista, että olet lapselle kummi edelleen. Olivatpa vanhemmat millaisia hyvänsä.
älä kosta lapselle vanhempien typeryyttä, mutta ei tuollaisia ihmisiä kannata kaverina pitää...
Eli hoida kummin roolisi, mutta älä enää kaveruuttasi.
Itselläkin on joskus ollut kaveri joka yllättäen teki ohareita ym. Kyllästyin häneen ja nyt on parempia kamuja.
Itselläni kävi aivan samalla tavalla entisen parhaan likkakaverini kanssa. Lupauduin kummiksi siinä uskossa, että olemme ystäviä. Suhde muuttui yllättäen yksipuoliseksi ja huomasin olevani ainoa, joka piti yhteyttä. Sain itse aina käydä kylässä ilman toivoa vastavierailuista. Kutsuin kyllä kyläilemään usein ja ehdotin myös kaverilleni yhteisiä menoja, mutta kaikkeen löytyi aina ympäripyöreä selitys. Silti hänellä oli kyllä aikaa käydä viihteellä muiden kanssa. Jaksoin yksipuolista suhdetta viisi vuotta, ennenkuin tajusin arvoni.
Ei siinä enään kummiuskaan paljon painanut kun toinen oli minusta jo omalla käytöksellään näyttänyt miten tärkeä olen. Nyt en ole nähnyt kaveriani, enkä kummilastani moneen vuoteen ja puhunkin usein olleeni kummiksi huijattu.