Uskomatonta kuinka vaikeaa on olla onnellinen pysyvästi. Eli: Olen ollut vaimoni kanssa vuoden avioliitosta, josta 10 kuukautta olimme todella onnellisia. Toki riitelimme joskus, mutta impulsiivisina ihmisinä lepymme nopeasti ja olemme olleet taas kuin kyyhkyläiset anteeksi molemmin puolin pyydellen.
Noin 2 kk sitten kaikki muuttui. Vaimo rupesi tekemään ylipitkiä työpäiviä joka päivä. Kotiin tullessa oli ihan normaali ja tuli kainaloon. Kaikki muuten hyvin, mutta hyvässä hengessä aloin huomautella huoleni siitä, että meidän pitäisi vaalia myös yhteistä aikaamme. Mielestäni aviomiehenä minulla on siihen jopa velvollisuus. Ja kuten sanoin, mielestäni ainakin ihan rakentavassa hengessä. Olin näet kodissamme ainoa, joka oli pitkään aikaan ollut kiinnostunut kodin yhteisistä jutuista.
Vastauksena huoliini sanoin lähinnä vähättelyä ja raivon puuskia. Olen kuulemma pikkumainen nalkuttaja, joka ei hyväksy vaimoaan sellaisena kuin hän on. (HUOM! Itse hän kyllä muistaa huomauttaa aina, jos jokin mun toiminnassa ei miellytä). Ajattelin antaa ajan hieman kulua ja olla puuttumatta enää asiaan.
Viikko sitten laitoimme kotona pitkästä aikaa yhdessä ruokaa. Olimme ihan hyvällä tuulella, joskin hieman hiljaisia. Yhtäkkiä vaimo tokaisi minulle, että "Elämme niin eri elämää" ja "En rakasta sinua enää miehenä vaan lähinnä ystävänä". Oli oikea pommi niskaani, olimmehan juuri 2 kk sitten vielä kuin kyyhkyläiset.
Näiden lisäksi olen kuulemma vääränlainen mies hänelle, hän pitää enemmän toiminnan miehistä. Itse kyllä olen mielestäni juuri tuollainen, mutta hänen aiemmasta toivomuksestaan olen pehmentänyt käyttäytymistäni. Jotenkin tuntuu, että vaimo kokee huonoa omaa tuntoa siitä, että ei ole niin hyvä ja huomaavainen litossamme kuin minä. Aiemmin olin kuulemma liian etäinen, joten olen todella panostanut tähän puoleen, puhumiseen ja pussaamiseen.
Onko jollain kokemuksia vastaavista. Mitähän tämä tarkoittaa avioliiton tulevaisuuden kannalta. Se vielä lisäyksenä, että kolmatta osapuolta tähän ei liity, siitä olen varma.
Noin 2 kk sitten kaikki muuttui. Vaimo rupesi tekemään ylipitkiä työpäiviä joka päivä. Kotiin tullessa oli ihan normaali ja tuli kainaloon. Kaikki muuten hyvin, mutta hyvässä hengessä aloin huomautella huoleni siitä, että meidän pitäisi vaalia myös yhteistä aikaamme. Mielestäni aviomiehenä minulla on siihen jopa velvollisuus. Ja kuten sanoin, mielestäni ainakin ihan rakentavassa hengessä. Olin näet kodissamme ainoa, joka oli pitkään aikaan ollut kiinnostunut kodin yhteisistä jutuista.
Vastauksena huoliini sanoin lähinnä vähättelyä ja raivon puuskia. Olen kuulemma pikkumainen nalkuttaja, joka ei hyväksy vaimoaan sellaisena kuin hän on. (HUOM! Itse hän kyllä muistaa huomauttaa aina, jos jokin mun toiminnassa ei miellytä). Ajattelin antaa ajan hieman kulua ja olla puuttumatta enää asiaan.
Viikko sitten laitoimme kotona pitkästä aikaa yhdessä ruokaa. Olimme ihan hyvällä tuulella, joskin hieman hiljaisia. Yhtäkkiä vaimo tokaisi minulle, että "Elämme niin eri elämää" ja "En rakasta sinua enää miehenä vaan lähinnä ystävänä". Oli oikea pommi niskaani, olimmehan juuri 2 kk sitten vielä kuin kyyhkyläiset.
Näiden lisäksi olen kuulemma vääränlainen mies hänelle, hän pitää enemmän toiminnan miehistä. Itse kyllä olen mielestäni juuri tuollainen, mutta hänen aiemmasta toivomuksestaan olen pehmentänyt käyttäytymistäni. Jotenkin tuntuu, että vaimo kokee huonoa omaa tuntoa siitä, että ei ole niin hyvä ja huomaavainen litossamme kuin minä. Aiemmin olin kuulemma liian etäinen, joten olen todella panostanut tähän puoleen, puhumiseen ja pussaamiseen.
Onko jollain kokemuksia vastaavista. Mitähän tämä tarkoittaa avioliiton tulevaisuuden kannalta. Se vielä lisäyksenä, että kolmatta osapuolta tähän ei liity, siitä olen varma.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...kuulostaa siltä, että vaimo on löytänyt uuden miehen!!!
Kyllä todellakin käytös ja ylityöt hieman viittaavat siihen, että vaimollasi saattaa todellakin olla joku muu mies mielessä. Olisikohan vielä samalta työpaikalta?
kysy häneltä onko hän harkinnut avioeroa, saat selvyyden jatkaako vai ei avioliittoa.
Voi ei. Kuulostaa kyllä oikeesti siltä, että vaimosi on ihastunut, mutta johon kuhun muuhun kuin sinuun. Nyt hän on sitten kahden vaiheilla, että heittäytyäkö tähän uuteen suhteeseen vai voisko teidän suhteesta irrota vielä jotain uutta ja yllättävää. Nyt häh haluaa kait sit vielä testata sinua, että oletko niin rakastunut häneen, että alat anella häntä jatkamaan elämäänne ja esität parhaat sirkustemppusi.
Oi voi. Vaimosi taitaa olla aika itsekeskeinen tapaus. Menen itse kesällä naimisiin ja meillä on mieheni vahva tahto siihen, että yritetään rakentaa sellainen suhde, että siinä haluaa olla koko loppuelämänsä. Siksi minusta on aina hyvin hämmentävää lukea tällaisista suhteista, missä jo ekana vuonna aletaan miettiä, että onko tämä sittenkään. Eikö tuollaiset pitäisi miettiä ennen avioliittoa...
No, jälkiviisautta et varmaan kaivannut, joten anteeksi tuosta.
Pistähän vaimosi koville ja kysy, että miksi on mennyt kanssasi naimisiin, jos ei sitten näköjään kuitenkaan ole valmis tekemään mitään liiton eteen.
Naisilla on oikkunsa, varsinkin tiettyyn aikaan kuukautta. Hän on ehkä vain epävarma eikä ole vielä löytänyt rooliaan vaimona. Sinulla on hyvä asenne; jatka vaimosi tukemista, ja saat vielä nähdä hyviä tuloksia.
Sellaista jälkikäteen ilmenevää...
Meillä kovin samanlainen tilanne..
Minä olen vain se nainen!!
Me olemme olleet naimisis vajaan kolme vuotta ja kaks lasta on!!
Itse en oikein ole varma miten tästä eteenpäin, ehkä vaimollesikin on tullut epävarmuus kuvioihin!!
On ollut nimittäin kamala huomata että ei se avioliitto ole mitenkään onnellisempaa kuin avoliittokaan.. Ja sitten se, että ainakin itse ajattelin ennen naimisiinmenoa et "ainakaan meidän liitossa ei tule ongelmia mitä ei voida selvittää" tai että "me vaalitaan omaa liittoa niin hyvin kuin mahdollista" sun muuta..
Eli on ollut järkytys huomata että kaikkea ei aina jaksa ja että ongelmia todella tulee eteen!!
Yritä saada vaimo ymmärtämään että helpoin tapa olisi erota, MUTTA ongelmien selvittäminen on rohkeaa..
Ja yritä saada vaimo puhumaan omista tunteistaan kertomalla hänelle, että epävarmoissa ja hämmentävissä (avioliiton suhteen) tunteissa ei ole hävettävää eikä ne ajatukset ole väärin, vaan niistä täytyy puhua ja keksiä ratkaisu..
Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin, ja toivottavasti saatte asianne kuntoon! =)