Olen asunut 8 viimeistä vuotta työni takia eri paikkakunnalla kuin mieheni.
Alkuvaiheessa ikävöin meidän yhteiseen kotiimme, mutta nyt sillä ei ole enää merkitystä, missä asun.
Suhde on ihan hyvä ja rakastamme toisiamme, mutta minulle toisaalta alkaa olla ihan sama käynkö enää yhteisessä kodissamme.
Olen etääntynyt koko kodistani ja kaikista siellä asuvista sukulaisista ja ystävistä.
Minulle on ihan sama kuinka jatkossa menee, mutta uudelle paikkakunnalle olen kotiutunut niin hyvin, etten enää haluaisikaan mennä varsinaiselle yhteiselle kotipaikkakunnalle enkä kotiinkaan.
Voin jatkaa tätä suhdetta näin tai voin lopettaa koko avioliiton.
Miten teillä muilla menee, jotka olette vastaavassa tilanteessa.
Alkuvaiheessa ikävöin meidän yhteiseen kotiimme, mutta nyt sillä ei ole enää merkitystä, missä asun.
Suhde on ihan hyvä ja rakastamme toisiamme, mutta minulle toisaalta alkaa olla ihan sama käynkö enää yhteisessä kodissamme.
Olen etääntynyt koko kodistani ja kaikista siellä asuvista sukulaisista ja ystävistä.
Minulle on ihan sama kuinka jatkossa menee, mutta uudelle paikkakunnalle olen kotiutunut niin hyvin, etten enää haluaisikaan mennä varsinaiselle yhteiselle kotipaikkakunnalle enkä kotiinkaan.
Voin jatkaa tätä suhdetta näin tai voin lopettaa koko avioliiton.
Miten teillä muilla menee, jotka olette vastaavassa tilanteessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse erosin ja kaipailin kovasti uutta miestä rinnalle kotiini asumaan. Nyt olen kuitenkin muuttanut mielen.. viihdyn lasteni kanssa niin hyvin että olenruvennut empimään.. en enää haluakaan miestä tähän. Minulle on mainio yhdistelmä että näen miestä "tarvittaessa", eli kun tuntuu sopivan aikatauluuni.
Ehkä haluan nauttia "sinkkuelämästä" vielä kun huomasin kuinka iihaaannnaaa tämä on.