Taas se aika vuodesta,kun jotenkin "herään" tähän elämään ja tajuan, että en ole onnistunut saamaan ainoatakaan ystävää itselleni.
Toki minun mieheni on paras ystäväni,mutta kaipaan sellaista ystävää rinnalleni,jolle voin soittaa vaikka keskellä yötä,jos on hätä. Tarvin ystävää,joka kuuntelee minua,jonka seurassa saan olla oma itseni.
Olen 23 vuotias eikä minulla ole ketään kavereita jäljellä edes peruskoulusta,ei ammattikoulusta.Olen aina ollut "se tyttö",joka on yksin esim.juhlissa ja silloin nuorempana juhannukset ym.oli "tosi kivaa" olla ainoa tyttö isossa jätkälaumassa.
Menin viime kesänä naimisiin ja pyysin kaasokseni ihmistä,jonka olin tuntenut reilun vuoden verran.No,eipähän siitäkään jäänyt käteen kuin paha mieli,hän katkaisi välinsä meihin hiukan häidemme jälkeen.Hän on myös poikamme kummitäti eikä siis mitään yhteyttä pitänyt.
Minä en ole ikinä kuulunut mihinkään "tyttö-porukkaan".
Kai tähän ikään mennessä luulisi saaneen sellaisia ihmisiä elämäänsä,joka jäisi pysyvästi.
Jospa näin nopeasti laskeskelen,niin viimeisen 6 vuoden aikana 7 ihmistä,joita pidin ystävinäni,ovat katkaisseet väklinsä minuun,tavalla tai toisella.
Minä olen useimmiten ollut se yhteydenpitäjä".Kovin usein on käynyt niin, ettei edes olla ilmoitettu.Kerran odotin kaveriani 3 tuntia,hän ei ilmoittanut mitään,ettei tulekaan.
Minua ahdistaa katsella muita nuoria äitejä,jotka naureskellen lykkivät lapsiaan-minä lykin yksin. Meillä ei käy ikinä vieraita(paitsi vanhempamme),mutta ei muita.
Olen mielestäni sosiaalinen,urheilen aika paljon,käyn töissä(asiakaspalvelu),joten olen ihmisten kanssa tekemisissä.
Olen jopa miettinyt itsemurhaa,niin ahdistunut olen välillä ollut. Mieheni kannusti minua ottamaan yhteyttä kavereihini,mutta huomasi hänkin lopulta, ettei kukaan ikinä poikennut kylään tai pyytänyt minua,vaikka oli luvannut.
Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että vika on minussa.Miksi kukaan ei pidä minusta?
Yritän kuunnella muita,pitää yhteyttä,pyydän kylään,en kerro luottamuksellisia asioita muille jne.
Nytkin pidätän kyyneleitä,koska tätä on jatkunut jo vuosia.Mikä minussa on vialla,kun musta ei pidetä??
Toki minun mieheni on paras ystäväni,mutta kaipaan sellaista ystävää rinnalleni,jolle voin soittaa vaikka keskellä yötä,jos on hätä. Tarvin ystävää,joka kuuntelee minua,jonka seurassa saan olla oma itseni.
Olen 23 vuotias eikä minulla ole ketään kavereita jäljellä edes peruskoulusta,ei ammattikoulusta.Olen aina ollut "se tyttö",joka on yksin esim.juhlissa ja silloin nuorempana juhannukset ym.oli "tosi kivaa" olla ainoa tyttö isossa jätkälaumassa.
Menin viime kesänä naimisiin ja pyysin kaasokseni ihmistä,jonka olin tuntenut reilun vuoden verran.No,eipähän siitäkään jäänyt käteen kuin paha mieli,hän katkaisi välinsä meihin hiukan häidemme jälkeen.Hän on myös poikamme kummitäti eikä siis mitään yhteyttä pitänyt.
Minä en ole ikinä kuulunut mihinkään "tyttö-porukkaan".
Kai tähän ikään mennessä luulisi saaneen sellaisia ihmisiä elämäänsä,joka jäisi pysyvästi.
Jospa näin nopeasti laskeskelen,niin viimeisen 6 vuoden aikana 7 ihmistä,joita pidin ystävinäni,ovat katkaisseet väklinsä minuun,tavalla tai toisella.
Minä olen useimmiten ollut se yhteydenpitäjä".Kovin usein on käynyt niin, ettei edes olla ilmoitettu.Kerran odotin kaveriani 3 tuntia,hän ei ilmoittanut mitään,ettei tulekaan.
Minua ahdistaa katsella muita nuoria äitejä,jotka naureskellen lykkivät lapsiaan-minä lykin yksin. Meillä ei käy ikinä vieraita(paitsi vanhempamme),mutta ei muita.
Olen mielestäni sosiaalinen,urheilen aika paljon,käyn töissä(asiakaspalvelu),joten olen ihmisten kanssa tekemisissä.
Olen jopa miettinyt itsemurhaa,niin ahdistunut olen välillä ollut. Mieheni kannusti minua ottamaan yhteyttä kavereihini,mutta huomasi hänkin lopulta, ettei kukaan ikinä poikennut kylään tai pyytänyt minua,vaikka oli luvannut.
Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että vika on minussa.Miksi kukaan ei pidä minusta?
Yritän kuunnella muita,pitää yhteyttä,pyydän kylään,en kerro luottamuksellisia asioita muille jne.
Nytkin pidätän kyyneleitä,koska tätä on jatkunut jo vuosia.Mikä minussa on vialla,kun musta ei pidetä??
Vastaukset 13
Vanhimmat
Millainen sä olet luonteeltasi? Millaisen kuvan sä annat itsestäsi ihmisille? Kelpuutatko ihmisiä elämääsi ukonäköön ja statukseen katsomatta? Onkohan sussa jotain ärsyttävää pinnallisuutta ja puhut vain itsestäsi etkä kuuntele muita? Siinä jotain mietittävää.
everything people say I am I'm not... Huokaus. Sori, vähän asian vierestä.
Olisit onnellinen, sinulla on se tärkein eli oma mies. Eikö miehesi kuuntele sinua, etkö hänen seurassasi voi olla oma itsesi?
Ei puolisoa voi verrata kavereihin. On ihan eri lähteä viettämään iltaa ystävien kuin sen rakkaan kanssa. Molemmat tietysti kivoja tapoja. Mutta ystävät vaan ovat tärkeitä, ei siitä mihinkään pääse.
Mutta voisit ehkä löytää ystäviä netin kautta? Näin keskustelupalstoilta/chatista? Tai viedä poikaasi jonkinlaiseen äiti-lapsi -harrastukseen...?
Olen perusluonteeltani kiltti.Monet ovat sanoneet minua "liian kiltiksi"(mitä se sitten tarkottaakin).
Hyväksyn ihmiset rotuun tai ulkonäköön tai ikään katsomatta. Tulen jostakin syystä hyvin toimeen itseäni vanhempien kanssa(yli 10 vuotta ainakin)
Puhun itsestäni ja perheestäni jos minulta kysytään kuulumisia. Kyselen myös muiden kuulumisia.
Mieheni on paras ystäväni ja tottakai voin olla oma itseni hänen seurassaan.
Mutta olisi ihanaa,kun joku toivottaisi mulle onnea syntymäpäivänä, soittaisi yhtäkkiä, että voinko poiketa kahville jne.
Minun olisi AINA pitänyt olla se osapuoli,joka pytää jne.mutta ystävyydessä kai kumpikin osapuoli on osallisia.
Välillä tuntuu siltä, että kökötän vanhuutenikin ilman ainuttakaan ystävää,silloin varmaan olen jo katkera akka,kun elämä on niin paskamaista.
Ystävyys on elämän suola,mutta mistä sitä sais,kun ostaa ei voi??
[email protected]
Joskus on ollut viime aikoina samanlaisia tuntemuksia. Tiedän mistä puhut.
Ollaan ystäviä ja ihmisiä toisillemme.
Olen naimisissa ja 26-vuotias kahden koiran omistaja. Tuntuu, että häviän kahdelle asialle, kun pyydän ihmisiä käymään.Ne ovat Sanat Kiire ja Joskus ehkä toiste.
Et ole ainoa, joka tästä kärsii.
että naispuolisia kavereita haluaisit? kelpaako miespuoliset? missäpäin asustelet?
...tuntuu että olisin osittain kirjoittanut tuon viestin itse. Ystäviä ilmankin pärjää, mutta niitä silti kaipaa. Haluaisitko laittaa sähköpostiosoitteesi tänne, jotta voisi kirjoittaa?
no joo..olemme saman ikäisiä samalla tilanteella ja samoja asioita harmitellaan.olen myöskin naimisissa oleva nainen..ei yhtään ystäviä.kaikin puolin tilanteemme on täysin sama.ei riitä vaikka itse olisi miten reilu ja uskollinen,sun muuta ystäville..ne jättää aina kuitenkin.tuntuu että on ollu kaikenaikaa hyväksikäytetty,kelpaa pönkittämään itsetuntoa tms.mulla on tosiaan usko menny ystävyyteen,koska tätä on ollut ihan koko elämän ajan.syytä en tiedä.ei meilläkään käy ketään kylässä,kukaan ei soita.saa soittaa itse ja mennä itse kylään.nyt on vaan tullut mitta täyteen.
Olipas kiva lukea etten todellakaan oo ainoa ihminen vailla ystäviä.(tai edes yhtä)
Täs s-posti jos joku haluis [email protected]
Kyllä meitä on muitakin yksinäisiä... Asutko missäpäin suomea?
Kaipaisin nimittäin myös sitä sydänystävää...
4-vuotiaasta asti minua on lohduteltu,että kyllä sinä Ronja vielä saat ystäviä,kaikki saa.Mutta ei se niin vaan mennyt..
Siitä on jo tosi kauan aikaa,eikä mulla vieläkään ole sitä ensimmäistä ystävää.Olen kyllä yrittänyt hankkia niitä eri paikoista, työpaikoilta, internetistä, sisarusten kavereista ynnä muualta,tuloksetta.Kaikki karttavat,koska en ole heidän tyyppiään.Kun kaikki ajattelevat minusta samoin,kenestäkään ei tule ystävääni.
Mihin tahansa menen,jään yksin.Peruskoulun ja lukion välitunnit vietin käytävillä yksin.Lapsena olin kiltti,iloinen ja rohkea,siitä asti olen menettänyt persoonallisuuttani ja minusta on tullut erittäin tylsä ihminen,joka ei osaa puhua kenenkään kanssa mitään.
En usko että vika löytyy minusta.Olen vaatimaton,kiltti,rehellinen,luotettava,huomioonottava .Lupaan kyllä kohdella ystävääni hyvin,kunhan saan hänet.Olen lapsesta asti yrittänyt tosissani löytää ystäviä,mutta kukaan ei ala mua vielä tänäkään päivänä =(