Olen tavannut erään miehen kanssa muutaman kerran. Ensi tapaamisellamme olimme elokuvissa ja ilta oli mielestäni mukava. Olimme lähekkäin ja mies suutelikin minua. Siis todella suuteli ja useammin kuin kerran. Tapaamisen jälkeen ehkä liian innokkaasti lähettelin viestejä, mies taisi tuntea itsensä ahdistetuksi.. Hänelle jäi varmaankin mielikuva että haluan kaiken ja heti. Vähään aikaan en sitten tapaamisestamme puhunut vaan juttelimme niitä näitä puhelimessa.
Nyt kuitenkin tapasin hänet uudestaan ja menin hänen luokseen. Katselimme telkkaria ja juttelimme mukavia, en ottanut aiempia tapahtumia esille koska pelkäsin että pelotan miehen pois. Mies oli alku illan etäinen, mutta loppujen lopuksi hän vietteli minut sänkyynsä ja jäin yöksi. Nyt en kuitenkaan tiedä onko hän kanssani tosissaan vai halusiko hän vain seksiä ja läheisyyttä. Nukuin koko yön hänen sylissään ja se tuntui mukavalta. Aamullakin tunnelma oli oikein leppoisa eikä minkäänlaista tunnetta ollut etteikö hän olisi välittänyt. En uskalla kysyä häneltä missä mennään, sillä minusta tuntuu että hän on epävarma tunteistaan eikä halua puhua niistä.
Unohdanko vain koko miehen jos ei hän ota minuun yhteyttä vai ehdotanko kenties vielä tapaamista? Haluaisin todella tietää mitä hän minusta ajattelee, ja todella haluaisin olla häneen yhteydessä edes jollakin tasolla..
Nyt kuitenkin tapasin hänet uudestaan ja menin hänen luokseen. Katselimme telkkaria ja juttelimme mukavia, en ottanut aiempia tapahtumia esille koska pelkäsin että pelotan miehen pois. Mies oli alku illan etäinen, mutta loppujen lopuksi hän vietteli minut sänkyynsä ja jäin yöksi. Nyt en kuitenkaan tiedä onko hän kanssani tosissaan vai halusiko hän vain seksiä ja läheisyyttä. Nukuin koko yön hänen sylissään ja se tuntui mukavalta. Aamullakin tunnelma oli oikein leppoisa eikä minkäänlaista tunnetta ollut etteikö hän olisi välittänyt. En uskalla kysyä häneltä missä mennään, sillä minusta tuntuu että hän on epävarma tunteistaan eikä halua puhua niistä.
Unohdanko vain koko miehen jos ei hän ota minuun yhteyttä vai ehdotanko kenties vielä tapaamista? Haluaisin todella tietää mitä hän minusta ajattelee, ja todella haluaisin olla häneen yhteydessä edes jollakin tasolla..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voit pyöritellä asiaa lopun ikää omassa päässäsi. Kysy, perustele kysymyksesi, kyllä miehenkin kanssa voi keskustella. Suosittelen.
Joidenkin miehien kanssa on todellakin mahdotonta saada aikaan keskustelua mikä selventäisi tilanteen. Ikävää, mutta kannattaa yrittää. Ehkä tämä mies puhuukin :) Kyllä ne useimmiten puhuu. Siinä on vissiin taas yksi "sekopää" joka ei tiedä mihin pyörähtäisi. Käsittääkseni se ei kuitenkaan tarkoita sitä että ei välittäisi. Ehkä jopa todellakin päinvastoin. Niin nurinkuriselta kun se vaikuttaakin. Tsemppivä.
-paljon kokemusta erään sekopään kanssa-
Mieheltä voi hyvin kysyä missä mennään. Tunnetustihan miehen tunneskaalassa on noin kaksi asentoa ja naisilla noin tuhat. Miehet eivät myöskään osaa tulkita naisten pieniä vihjailuja yms. Suora lähestyminen on aina miesten mieleen.
Kaikki merkit viittaa ihan hyvin siihen että mies haluaa sinut ihan tosissaan. Nyt malttia, hiljaa hyvä tulee :))
Saattaa olla, että mies miettii sinusta ihan samaa.
Minun ohjeeni on, että ota nyt homma rauhallisesti, toisin sanoen, älä hermoile. Jos haluat tavata miestä, soita ja ehdota tapaamista. Jos haluat hänen tulevan yöksi, ehdota sitä joskus. Tee siis niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Älä kuitenkaan ihan joka päivä soittele, mutta silloin tällöin kuitenkin. Jos mies käyttää tekstareita, pistä silloin tällöin tekstari. Yritä olla mahdollisimman oma itsesi. Älä liikaa suunnittele etukäteen, vaan jos joskus haluat soittaa, soita vaikka samantien. Jos mies tuntee sinua kohtaan jotain, huomaat sen kyllä. Jos soittelet usein, mutta mies innokkaasti juttelee kanssasi, älä huolestu, vaikka hän ei soittaisikaan sinulle. Jos olet jo kertaalleen säikäyttänyt hänet nopeatahtisella yhteydenpidolla, hän voi olla vähän varovainen.
Missään tapauksessa älä yritä olla ajatustenlukija. Voit yrittää johonkin rajaan saakka tulkita miehen ajatuksia, mutta tulkitset herkästi väärin, koska sinä selvästi tunnet miestä kohtaan jotain.
Tapailkaa nyt jonkin aikaa, ja sen jälkeen voit ottaa asian puheeksi, jos vielä olet epäselvä hänen tunteistaan. Minä kuitenkin kannatan puhumista, joten jos osaat asiasta puhua niin, että mies ei säikähdä, puhu aikaisessa vaiheessa. Yritä myös ottaa asia puheeksi niin, että et ehdota mitään, vaan todellakin vain kysyt hänen tunteistaan. Alustukseksi voit kertoa, mitä itse ajattelet, mutta ole siinäkin varovainen.
Mulla oli samankaltainen tilanne nykyisen avovaimoni kanssa. Hän oli pitkään ollut sinkku, ja aluksi säikähti ajatusta parisuhteesta, joka olisi vienyt hänen vapautensa. Niinpä en aluksi ehdottanut seurustelua, vaan pidin häneen yhteyttä, ja tapailimme aika paljon. Sen jälkeen hän ei enää voinut elää ilman minua, joten seurustelun ehdottaminen oli helppoa :-)
vastaus.
Hei kuullostaa tosi tutulle, pikkusen samoissa ongelmissa pyörin itsekin.
Neuvoisin kuitenkin ottamaan rohkeasti yhteyttä.
Eikös nykypäivän naisen kuulu olla reipas ja aloitteellinen?
Jos mies tuosta pelästyy, niin sitten anna olla.
...Lähetin miehelle tekstarin jossa kysyin mitä hän haluaa, vastaus oli ettei hän todellakaan tiedä. Ehdotin sitten että tapailisimme ja olisimme niinkuin molemmista parhaalta tuntuu. No näin tapahtuikin ja menin miehen luokse, tällä kertaa hän pyysi minut heti viereensä makaamaan sohvalle. No, seksiinhän sekin ilta johti ja sovimme jo tapaavamme seuraavalla viikolla uudestaan. Tapasimme jälleen kerran, eli menin miehen luokse kyläilemään.. Elokuvan katselu keskeytyi seksin takia..
Vaikka kuulostaakin siltä että suhteemme on pelkkää seksiä, osoittaa mies kuitenkin tunteitaan muullakin tavalla. Heti jos ilmeeni muuttuu hiemankin apeaksi hän huolestuu heti että mikä hätänä. Mutta kuitenkin nyt viimeisellä tapaamisella kun kysyin että haluatko että jään yöksi, vastaus oli en tiedä.. Jonka jälkeen naurua ja 'oliks se väärä vastaus?' :) Joka tapauksessa seuraavana päivänä oli aikainen herätys ja päätin lähteä kotiin nukkumaan.
Mutta edelleenkin haluaisin miehestä enemmän kuin tällaisen epävarman (seksi)suhteen mutta en todellakaan uskalla häneltä kysyä että mitä hän minusta oikeasti haluaa. Kuinka kauan miehet yleensä tällaista asiaa pähkäilevät? vai eikö hän uskalla sanoa että haluaa pelkkää seksiä?
"vai eikö hän uskalla sanoa että haluaa pelkkää seksiä?"
Jos mies sanoo haluavansa vain seksiä, se on käsittääkseni varmin tapa saada nainen lopettamaan ko. suhde...