Olen elänyt mieheni kanssa 2½ vuotta. Rakastan häntä kovasti ja haluaisin elää hänen kanssaan, mutta tuntuu, ettei halu oikein enää riitä. Joskus tuntuu siltä, että se olisi jopa mahdotonta.
Miehelläni on tapana raivostua pienimmästäkin asiasta. Esimerkiksi jos hän sanoo jonkun mielipiteensä ja minä sanon siihen omani, sota on päällä. Yleensä alkaa minun haukkuminen, sättiminen ja erolla uhkailu sekä paasaus "sinä et saa sanoa mielipiteitäsi kun minä sanon omani" tai "älä puhu mitään, pidä se suusi kiinni" tai "ei ole tarkoitus, että sinä sanot jotain". Tässä tilanteessa miehelläni on kuohunut totisesti jo yli. Mieheni mielestä haluan erityisesti haastaa riitaa kesken mukavan koti-illan. Viimeeksi sain huudot, kun nukuin iltapäivällä. Sanoin, että tunnen oloni masentuneeksi, vastauksena "mikä masennus sinulla nyt olisi, voivoi, mitä vielä keksit?".
Vaikka kuinka yritän sanoa, että ei ollut tarkoitus haastaa riitaa, vittuilla tai tehdä pahaa hänelle, ei mikään auta. Hän tietää AINA, mitä yritin ja tein. Jos pyydän anteeksi (vaikka en tiedä mitä pyydän), ei mitään vaikutusta. Hän ei anteeksipyyntöjä kuuntele. Joskus olen pyytänyt itkien anteeksi jotain pikkujuttua, mutta ei auta. Jossain toisessa suhteessa tällaisella raivolla käydään läpi varmaan vähän vakavampia juttuja. Minä olen säännöllisesti "tuomiolla" pienimmistäkin asioista.
Jos odotan anteeksipyyntöä myöhemmin, sitä ei tule. Koska "sinähän se aloitit" ja "minä en anteeksi pyytele, se on ihan turhaa". Vaikka siis olisin sata kertaa sanonut, ettei tarkoitukseni ollut häntä suututtaa.
Sitten tulee taas aika, ettei miestäni raivostuta mikään. Sillon elämä on kivaa yhdessä. Hän sanoo rakastavansa ja hellittelee. On hyvä olla yhdessä. Ainoa miinus on se, että minun pitää olla koko ajan kieli keskellä suuta sanojeni kanssa, ettei niitä ymmärretä jälleen kerran väärin ja päivä on pilalla.
Mitä tehdä, kun yksi lause tarkoittaa molemmille aivan eri asiaa? Toiselle mielipiteen ilmaisua tai keskustelun avausta, toiselle riidan haastamista tai vittuilua! Mitä tehdä, kun tuntuu siltä, että riitoja tulee koko ajan, vaikka ei sitä todellakaan halua? Mitä tehdä miehelle, joka ei itse ymmärrä, että välillä menee vähän liiankin usein/paljon reagointi yli?
Miehelläni on tapana raivostua pienimmästäkin asiasta. Esimerkiksi jos hän sanoo jonkun mielipiteensä ja minä sanon siihen omani, sota on päällä. Yleensä alkaa minun haukkuminen, sättiminen ja erolla uhkailu sekä paasaus "sinä et saa sanoa mielipiteitäsi kun minä sanon omani" tai "älä puhu mitään, pidä se suusi kiinni" tai "ei ole tarkoitus, että sinä sanot jotain". Tässä tilanteessa miehelläni on kuohunut totisesti jo yli. Mieheni mielestä haluan erityisesti haastaa riitaa kesken mukavan koti-illan. Viimeeksi sain huudot, kun nukuin iltapäivällä. Sanoin, että tunnen oloni masentuneeksi, vastauksena "mikä masennus sinulla nyt olisi, voivoi, mitä vielä keksit?".
Vaikka kuinka yritän sanoa, että ei ollut tarkoitus haastaa riitaa, vittuilla tai tehdä pahaa hänelle, ei mikään auta. Hän tietää AINA, mitä yritin ja tein. Jos pyydän anteeksi (vaikka en tiedä mitä pyydän), ei mitään vaikutusta. Hän ei anteeksipyyntöjä kuuntele. Joskus olen pyytänyt itkien anteeksi jotain pikkujuttua, mutta ei auta. Jossain toisessa suhteessa tällaisella raivolla käydään läpi varmaan vähän vakavampia juttuja. Minä olen säännöllisesti "tuomiolla" pienimmistäkin asioista.
Jos odotan anteeksipyyntöä myöhemmin, sitä ei tule. Koska "sinähän se aloitit" ja "minä en anteeksi pyytele, se on ihan turhaa". Vaikka siis olisin sata kertaa sanonut, ettei tarkoitukseni ollut häntä suututtaa.
Sitten tulee taas aika, ettei miestäni raivostuta mikään. Sillon elämä on kivaa yhdessä. Hän sanoo rakastavansa ja hellittelee. On hyvä olla yhdessä. Ainoa miinus on se, että minun pitää olla koko ajan kieli keskellä suuta sanojeni kanssa, ettei niitä ymmärretä jälleen kerran väärin ja päivä on pilalla.
Mitä tehdä, kun yksi lause tarkoittaa molemmille aivan eri asiaa? Toiselle mielipiteen ilmaisua tai keskustelun avausta, toiselle riidan haastamista tai vittuilua! Mitä tehdä, kun tuntuu siltä, että riitoja tulee koko ajan, vaikka ei sitä todellakaan halua? Mitä tehdä miehelle, joka ei itse ymmärrä, että välillä menee vähän liiankin usein/paljon reagointi yli?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiharoista vedettyä:
Hanki sanelukone.
Seuraavan kerran, kun tällainen raivokohtaus taas tulee, nauhoita se.
Kun tilanne on ohi, vaikka seuraavana päivänä, soita nauha hänelle.
Kysy silloin, käyttäytyikö miehesi mielestään asiallisesti. Kysy haluaisiko hän pyytää anteeksi.
Kerro miten paljon sinua ahdistaa sellainen käytös. Kerro että mietit onko hän se mies, jonka kanssa haluat elää, koska koet että sinua kohdellaan väärin.
Ehkä hän saa hieman etäisyyttä omaan käytökseensä, kun kuuntelee sitä myöhemmin. Ehkä ei.
Kuvauksesi perusteella hän vaikuttaa vallanhaluiselta narsistilta, joka ei tule käytöstään muuttamaan, mutta toivottavasti olen väärässä. On olemassa ihmisiä, jotka saavat kiksejä siitä, että heidän edessään madellaan. Ehkä miehesi on sellainen. Silloin et voi tehdä muuta kuin jättää hänet. Jos et tee sitä nyt, tulet tekemään sen myöhemmin, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
Käy täällä:
http://narsistienuhrientuki.info/
Kuulostaa siltä, että viisainta on jättää tuollainen mies. Jätä hänet, ennen kuin teillä on lapsia ja sinun on vaikeampi lähteä.
Ei kenenkään kuulu olla kotonaan perheensä parissa koko ajan varuillaan sanojensa suhteen, usko vaan, ettei se ole normaalia.
omaa pahaa oloaan, ja se on väärin. Luultavasti miehesi on jo ärsyyntynyt jostain ennen kuin sanoo mitään ja valitsee sen sanomisensa sen mukaan, että saa sinut sanomaan ihan mitä vaan, jotta voi sitten vetää siitä hepulit.
Ei tommosen ihmisen kanssa voi kukaan elää.
mÄ olen erittäin pahoillani että joudut olemaan sellasessa suhteessa. En ala neuvomaan sua että "jätä" tai muuta. Ei ole mun asiani. Siksi tätä kirjoitan että mulla melkein sama tilanne. Kun yritän puhua miehelleni jostain asiasta hän suuttuu. Puhun hänelle aina ns. minä muodossa eli "minusta tuntuu että...." mutta jostain syystä hän ottaa ne aina henkilökohtaisesti. Esimerkkinä voin sanoa että aloitin keskustelun jossa halusin kertoa hänelle miksi olin ollut haluton tekemään yhtään mitään. Aloitin "minusta tuntuu että minulla ei ole kaikki ihan hyvin. Teen kolmivuorotyötä ja sitten ihan kaikki kotityöt päälle. Nyt tunnen itseni masentuneeksi ja oikeen mikään ei enää jaksa kiinnostaa..." Tähän mieheni vastasi....."ja minunko vikani tuokin on???? Aina mua syytät joka asiasta!!"
Jostain syystä joillekin miehille ei pysty puhumaan niin että he ymmärtäisivät ettei heitä syytetä joka asiasta. Minun tapauksessani mun mies ymmärtää kaiken ns. rakentavan keskustelun niin että kaikki on hänen vikansa...eli tyypillinen marttyyri. Vaikka kuinka yritän selittää että en lähde keskustelemaan kenenkään syyllisyydestä-kaikuu se kuuroille korville.
Toivon että löydät ratkaisun tilanteeseen. EHKÄ puhuminen auttaa jos kerrot hänelle että "heiiiii...musta tuntuu nyt näin..." tai sitten ei. Toivon kuitenkin että jotenkin pääset omaan ratkaisuun joka tyydyttää molempia. Onnea sulle ja hyvää kevään jatkoa...
Mun mies oli tuollainen "hallitsija" puolitoista vuotta ennenkuin alkoi pikkuhiljaa käyttää myös väkivaltaa. Kuuden vuoden suhteemme loppui pari vuotta sitten. Onneksi loppui, olin kadottanut itseni toisen vuoristoradassa.
Niin, kiitokset vastauksista.
Monet suosittelivat suoralta kädeltä eron ottamista. Se ei tietenkään ole mikään yllätys, koska olinhan juttuuni ottanut ne pahimmat lauseet tästä lähiajoilta. Kuitenkaan mieheni ei petä minua, ei ole sairaalloisen mustasukkainen, ei kontroloi minua, ei ole epärehellinen eikä ryyppää tai käytä huumeita. Eikä varmasti koskaan lyö minua, minä se pikemminkin alan läpsimään ärsytettynä. En todellakaan ymmmärrä aina mieheni käytöstä, mutta toisaalta teenhän minäkin vääriä asioita - niinhän kaikki tekee joskus suhteessa luulisin. Mieheni on myös sanonut, miten vaikea ja kärsimätön luonne hän on. Siksi tämä yritys ja ymmärrys.
Ehkä olisi vain halunnut kuulla mielipiteitä/kokemuksia siitä, mitä kannattaisi tehdä kun raivoaminen alkaa...käydä "leikkiin" mukaan, lähteä ulos, haukkua samalla tavalla..no en tiedä, ehkä viisainta olisi olla hiljaa, silloinhan riita ei enää voi jatkua ;).
Onhan se hienoa, että miehesi ei ryyppää tai jopa käytä huumeita (kuinka moni käyttää?) jne. Mutta riittääkö se? Moni joita puoliso kohtelee huonosti tuntuu puolustelevan toisen käytöstä ja etsii väkisin niitä hyviä puolia ja että huonomminkin voisi olla. "toisaalta teenhän minäkin vääriä asioita". Tuokaan ei vaikuta hyvältä... Totta kai teet? Ei täydellistä ihmistä tai täydellistä parisuhdetta olekaan! Kaikki teemme joskus virheitä. Mutta onko sinun tekemisesi samalla tasolla? Miehesi tuntuu aika ilkeältä ja alistavalta…
On hyvä, että miehesi on huomannut ja myöntää olevansa vaikea ja kärsimätön luonne. Sekin on jo hyvä. Mutta jos hän ei yritä tehdä mitään sille vaan toteaa, että "mä nyt oon vaan tämmöinen" niin se ei ole hyvä.
Sinun ei kannata alkaa ainakaan haukkumaan häntä samanlailla, se ei auta mitään. Yritä käyttäytyä mahdollisimman asiallisesti. Ulos lähteminenkin voi olla joskus ok, vaikka miehesi kyllä pitäisi olla se joka lähtee jäähylle. Baariin ei kannata missään tapauksessa mennä, eikä pitkäksi aikaa mihinkään, kuten jotkut tekee.
Hiljaa oleminen voi ehkä auttaa ja riidan vältteleminen viimeiseen asti, mutta onko sekään pidemmän päälle hyvä? Asiat pitäisi selvittää, ettei ne jää hampaan koloon. Eikä vaan olla hiljaa ja antaa toisen sättiä ja odottaa, että kohtaus menee ohi. Eikä ole tarkoitus, että sinä aina pyydät anteeksi vaikka vika ei olisi sinussa. Eikä ainakaan pyytää ensimmäisenä anteeksi. Se antaa miehellekin tunteen, että hän ei ole tehnyt mitään pahaa, vika oli sinussa. Sinä ärsytit jne. Jos riidat on noin rajuja ja niitä on usein niin ei hyvältä vaikuta. Itsellänikin on kokemusta hölmöistä asioista tulleista riidoista, mutta niitä ei ollut usein. Ja mua on esim. joskus uhkailtu erolla ja se oli mielestäni todella epäreilua ja ärsyttävää. Tein selväksi miehelle, että ei puhu erosta ennen kuin todella haluaa erota. Että ei joka riidan yhteydessä voi uhkailla erolla ja en minäkään tee niin. Ja että se tuntuu todella ikävältä ja haluaako mies sitten todella erota ja mun kanssa ole pakko olla jne.
Kun mies on rauhallisemmalla päällä niin yritä jotenkin kertoa miltä sinusta tuntuu ja kysyä, että vaivaako miestä jokin jne. Jos mies alkaa hermostumaan niin yritä vaan pysyä vaikka hammasta purren mahdollisimman tyynenä ja rauhallisena. Ja vakuuttaa, että et halua riidellä vaan keskustella. Ja että asioista pitäisi pystyä keskustelemaan riitelemättä. Yritä pysyä jämäkkänä ja älä alistu. Jos mies ei muuta käytöstään niin kannattaa erota. Mitä pidemmälle tuo jatkuu sitä rikkinäisempi olet.
Mulla on läheinen ihminen jonka puoliso on oikea tyranni. Aluksi hän ärsyyntyi siitä ja myös huusi, uhkasi erolla yms. mutta nykyään on täysin alistunut. Hän antaa kaikessa periksi, jotta ei vaan tulisi riitaa. Puoliso kohtelee häntä tosi törkeästi (päivä päivältä vaan pahemmin), mutta hän ei tunnu välittävän. Se on aika surullista.
Miksi en saa puolustella miestäni tai oikeastaan sanoa asioita, joiden takia olen hänen kanssaan? Kun tätä ja pari muutakin ihmissuhteisiin littyvää foorumia olen lueskellut, luettelemani asiat ovat erittäin kallisarvoisia eivätkä todellakaan itsestäänselviä kuten annat tekstissäsi ymmärtää.
Jos mieheni vika on se, että hän raivostuu määrätyssä mielentilassa pienimmästäkin asiasta, huutaa ja sättii, rauhoittuu ja asiat on "ok", niin eihän siinä oikeastaan tarvitse kun sulkea korvansa. Tuntuuhan se pahalta, mutta jos ihmisessä on kymmenen hyvää ja kaksi huonoa, niin kyllähän se ilmeisesti plussapuolelle jää..
Ihmettelen aina ja edelleen tämän foorumin ihmisten tarvetta heti erottaa ihmiset. Sehän on toki jokaiseen kriisiin/ongelmaan se ratkaisu numero 1. Kaikkeen on ratkaisuna "sinun ei tarvitse kestää, pilaat elämäsi, mieti itseäsi, ota heti ero, ero ainakin ennen lapsia, kohta olet alistunut, miehesi on hirviö, miehesi lyö kohta sinua, miehesi on tyranni...". Ja jos tällaiseen viestiin uskalla vastata jonkunlaisella "mieheni on kuitenkin ihan ookoo", vastauksena on "mitä sinä puolustelet, eroa siitä paskasta". Toki olen joskus ikävimpinä hetkina ajatellut eroa, mutta sitten on taas pitkiä aikoja, että olen todella onnellinen.
Ihmettelen sitä, miten kukaan ei ole kyseenalaistanut minun toimintaani. Vittuilenko/ärsytänkö tahallaan? Olenko nalkuttava akka? Mitä minä hänelle huudan? Hmm. Niin.
Onneksi teillä kaikilla on 100% täydelliset miehet, jotka eivät tee ikinä mitän väärin saati ole ilkeitä. Ja onneksi heillä on teidänlaiset fiksut naiset. Apua.
tänne, kun et sitten ollutkaan valmis kuuntelemaan ihan hyvää tarkoittavia neuvoja.
Sait asiallisia viestejä, mutta tuo sun viimeinen viestisi ei ollut kovinkaan asiallinen.
Itsehän sinä teet itseäsi ja elämääsi koskevat päätökset. Ei niitä muut voi tehdä, eikä haluakaan.
Voi silti olla joskus ihan terveellistä pysähtyä kuuntelemaan enemmän elämää nähneiden ja kokeneiden neuvoja.
Oikein hyvää kevättä sulle!