yhtään hemmetin nettitreffiä, enkä jaksa vastata enää yhden ainoankaan miehen viestiin. Mikä mulla on? Onko muilla ollut samanlaisia oireita?
Poistin ilmoitukseni ja tunsin huojennusta.
Poistin ilmoitukseni ja tunsin huojennusta.
aaeeiiiäääh
mä en jaksa enää
161239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Täällä ei ole kuin meitä miehiä. Saadaan ruveta iskemään toisiamme.
Treffisysteemin pitäs olla semmoinen, että miehet ovat vain näytillä ja naiset pystyy valitsemaan mieluisensa.
Miehenä kuitenkin tutustun mielummin naisihmisiin.
Vai ei mieht vastaa? Kuulostaa omituiselta, itse
kyllä vastaan kaikille naishenkilöille jotka viestiä pistävät.
kun mä en jaksa enää vastata takaisin. ¤%&%¤/&%¤)
Ihan normaaleja ja mukavilta vaikuttavia miehiä ovat, mutta kun on jotenkin mennyt maku koko juttuun. Ja usko. Ilmeisesti liika-annostuksesta on tässä nyt kyse, eli täytyy pitää ainakin pieni breikki, ennen kuin jatkaa tätä touhua.
.. sama kun mulla, poistin lopullisesti myös ton joutavan ..., ja keskityn ihan oikeaan elämään jälleen, se on toiminut aina, toi homma ei, joten helpotus myös.
tai ainakin kohta, että onko sitä kemiaa kahden ihmisen välillä vai eikö. Nettideittailussa näin ei ole, joten se on aina pienoinen pettymys, kun tapaa muuten ihan mukavan kaverin, mutta kun ei sytytä niin ei. Täytyyhän siinä nyt edes jotakin miehen ja naisen välistä jännitettä olla, että edes harkitsee jatkoa.
Onnea oikeaan elämään!
..sehän se, oikeassa elämässä kun sitä ensin kiinnittää huomion siihen ulkoiseen olemukseen, ja sitten katsoo vasta "sisältöä", täällä taas juuri nurinpäin, kehitellen kaikkia harhaisia kuvitelmia, eikä valokuvakaan paljonkaan paranna asiaa, ei siitä näy luonne, ei tyyli, ei eleet eikä mikään muukaan todella merkitsevä juttu niistä sinänsä pienistä asioista jotka lopulta merkitsee.
Se jännite tulee ihan live elämässä jo silmäpelistä, sitä ei netti voita edes livecam systeemein, niin se vaan on.
Ja onnea myös sulle ;D
että netin kautta vaikka kuvatkin vaihtaisi ei sitä kemiaa voi testata. Voidaan mailailla, meseillä ym.vaikka viikkotolkulla turhaan vain huomatakseen sitten treffeillä ettei sytytä yhtään. Kyllä live-elämä aina tämän virtuaalitouhun voittaa. Kemiat heti testiin.
kuin sulla, minullakin. Ilokseni huomaan että moni on kyllästynyt nettitreffeihin ja hakuihin ja palanneet taas normaali live-elämään. Jotenkin sen osasi arvata, ei tuota nettihakua kestä kukaan kauan...
Itse olen ihastunut ihan live-elämässä erääseen mieheen, jonka tapasin omalla kotipihallani. Tämä ihanuus oli peruskorjaamassa erästä asuntoa ja aloimme juttelemaan. Siitä se lähti ja nyt ollaan ihan käyty treffeillä; syömässä, lenkillä, kahvilla ja tuntuu että toista haluaa nähdä enemmän ja enemmän...IHANAA tämä kevät ja rakkaus sekä real life !!! Hyvää pääsiäistä ja kaunista kevättä kaikille !
että törmäisi just tuolla tavalla luontevasti oikeassa elämässä johonkin ja siitä tulisi jotain. Voiko parempaa enää olla, että noin luontevasti alkaa juttu kulkemaan raksamiehen kanssa. Itsekin niitä aina sillä silmällä katselen, mutta ei ole onnistunut. Joku aika sitten kaupassa alkoi juttu kiinnostavan oloisen ja näköisen miehen kanssa lemmikeistä - oltiin just samaa lahjaa ihailemassa. Mutta sitten lähdin pois, vieläkin harmittaa. Olisi ainakin kannattanut yrittää. Aina kannattaisi ja kaikkialla, koskaan ei voi tietää missä tärppäisi ellei yritä.
Mulle kävi samoin, ilmoitus oli pari kuukautta ja sitten poistin sen. En vaan jaksanut enää treffailla
ja kirjotella. Tuntu jotenkin niin turhauttavalta. No, osasyynä poistamiseen oli myöskin yhden äijän häiriköinti.
Kun miljoonan ukon kanssa yrittää treffailla yhtäaikaa ;)
kanssa, mutta riittäiskö noin 40? Minä kerkesin tavata sen määrän miehiä ennen "burn outia" tällä virtuaalideittailun ja sokkotreffailun raskaalla saralla. Kiitti mulle riitti tätä lajia.
mullakin...en jaksa enää tätä puutaheinää, hyvää päivää kirvesvartta. Ajanhukkaa, mihinkään johtamatonta, loputonta viestittelyä, profiilien tsekkaamista, nettitreffejä jotka ei johda koskaan mihinkään. Pettymystä toisensa jälkeen. Ei tää ihan tervettä touhua ole. Poistinkin profiilini joku aika sitten, enkä aio enää palata millekään deittisaitille. Todella turhauttavaa touhua ja sekin aika poissa tärkeämmistä hommista. Nyt olen helpottunut, kun sen poistin.
Minäkin olen myös ihan väsynyt nettideittailuun. Tapasin viisi miestä, kenenkään kanssa ei minkäänlaista "sitä oikeaa kemiaa", yksi jäi ikävästi roikkuun. Tapaamieni lisäksi olen kirjoitellut n. 15 kanssa, heistä suurin osa ei ole kyennyt ehdottamaan tapaamistakaan / tai ei sitten halunnutkaan. Ylipäätään minusta ovat olleet kiinnostuneita sellaiset joista minä en ole alunperinkään ollut kiinnostunut - huomattavasti vanhemmat... ja nörtit. Olen itsekin ottanut yhteyttä minua kiinnostaviin, ehkä kolmeen. Ei vastakaikua minulle, ei natsaa.
Nyt lopetan. Amen. Eikä tule ikävä. Jos ei tule livenä, niin ei sitten tule.
olla siinä, että naiset etsivät sitä täydellistä kundia, jolloin oikein mikään ei natsaa. Mutta tosi elämässä lähdetään raksamiehen kyytiin tuontaivaallisia mittailematta ja haahuilematta. Se on ihan omista asenteista kiinni ja valmiudesta käsitellä muutakin kuin ulkoista informaatiota.
En todellakaan etsi täydellistä! "Mukava" riittäisi oikein hyvin, sellainen jolla olisi lempeää huumorintajua ja myönteinen rento ote elämään, huolimatta siihen kuuluvista vaikeuksista ja suruista...
Voin kertoa jotain mistä minulla ovat jääneet kemiat ilmaantumatta: a) vastapuoli heti tavatessamme 1. kertaa "haukkuu" minulle exäänsä b) jos vastapuolen mielestä (ja vielä oma jalkansa kiireestä vispaten) minun paikkani on välittömästi hänen huushollissansa (ns. "passissa" ollen) c) jos vastapuoli esittää että olisin jatkossa hänen taloudellinen voimavaransa d) jos vastapuoli pälyilee koko ajan kaikkiin ilmansuuntiin ja nauraa kohdissa joissa minua ei naurata yhtään, ja vielä ärsyttävällä ja kuuluvalla nauruäänellä maksattaa minulla omatkin kulunsa tässä tapaamisessa (20 ekeä) lopulta epäkohteliaasti ja vieläpä juosten poistuu paikalta d)jos vastapuolella onkin normaaliin arjesta selviytymisessä tarvittavaan toimintakykyyn ratkaisevasti vaikuttava pitkäaikaissairaus, jonka huomaa, ja jonka minä tajuan vasta tavatessamme - eikä hän itse kerro siitä minulle silloinkaan...
Tässä lyhyesti. Ukonäkö olisi ollut vain yhden edellä mainitun kohdalla hidaste (ainakin, nimittäin oli pahoin ukkoutunut ja hampaatkin olivat epäkurantit) mutta hän onneksi juoksikin sitten itse pois... : )
Kirjoitteluista sanoisin, olen kirjoittanut paljon - minä en voi mitään jos se ei johda mihinkään (jossain vaiheessa olen vihjaillut ja ehdottanutkin tapaamista jne.)- kirjoitteluun minä väsyn aina lopulta, ja sitten ehdotan lopettamista...
Ne joihin olen itse ottanut yhteyttä, ovat minusta jotenkin sivulauseissaan ilmaisseet etteivät ehkä ole "niin" kiinnostuneita, tai eivät ole selkeästi vastanneet lainkaan.
Yhden kohdalla tosin kävi niin, että hän olisi kyllä jatkanut, mutta minä totesin itse että olosuhteet olivatkin mahdottomat jatkolle (etäisyys, työt, perhesuhteet, ja elämäntyylikin oli meillä lopulta erityyppinen, ratkaisevalla tavalla).
Vastapuolen jatkuva tupakointi pistää minut kyllä miettimään - jos on toiveita että hän voi siitä päästä eroon, sekään ei ole ehdoton este. Etsin kuitenkin ensisijaisesti tupakoimatonta tai vain harvoin satunnaisesti polttavaa kumppania. Alkoholi-ongelma on este, samoin jos on varattu (tätä en edes tajua miksi joku "joka kokee itsensä varatuksi" hakee kumppania/seuraa???).
Ulkonäölle minulla ei ole ehdottomuuksia, saa olla lyhyt, kalju, ylipainoakin saa olla käsitettävässä määrässä, saa olla aivan tavallisen näköinen jne. Mutta sisäisesti toivon aina sydämen sivistystä, ihmisyyttä ja miehekkyyttä löytyvän - ihan sama mikä on koulutus, ammatti yms.
Lopultahan asian ratkaisee aina se onko yhteistä kemiaa, ja tietysti olennaista on onko vastapuolikin kiinnostunut minusta. Minun mielestäni joskus olisi aivan aiheellista tavata toisenkin kerran kemioiden selville saamiseksi.