Ihastutaan ja rakastutaan,petetään puolisoa niin paljon kuin ehitään yleensä työreissuilla, mutta myös työpaikalla ja siinä vaiheessa, kun pitää alkaa valintoja tekemään ryömitäänkin sinne oman kullan kainaloon ja leperrellään kuinka hyvä ja rakas se kulta onkaan.
En ole katkera, mutta oksettaa... mutta sitä saa mitä tilaa, on edesspäin se päivä, että myös kotona tiedetään kaikki se mitä minä nyt tiedän.
En ole katkera, mutta oksettaa... mutta sitä saa mitä tilaa, on edesspäin se päivä, että myös kotona tiedetään kaikki se mitä minä nyt tiedän.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mieltä, ettei tota pettämistä voi millään puolustella. Aina on se mahdollisuus, että kertoo puolisolle ettei homma toimi. En ymmärrä mikä ihmisiä riivaa, satutetaan toisia. Tunnen erään miehen, jota tyttöystävä petti järjestelmällisesti ja niin ihanasta ja mukavasta, kiltistä miehestä on tullut kovakuorinen ihminen, joka pelkää rakastua tai syvempään suhteeseen ryhtymistä. Pettämisellä tuhotaan elämiä. Onko se huumaava seksi nyt niin ihanaa? Ihmisten hyväksikäyttö on tuomittavaa.
saavat maistaa omaa lääkettään näin se menee elämässä,vaikka sitä ei aina usko!
Olin se kakkonen ja vuosi mentiin ns. miehen ehdoilla sen jälkeen otin omat pelisäännöt, koska en kokenut olevani onnellinen ja tiesin ettei ollut vastapuolikaan kaikkein vähiten hänen vaimonsa.
Juttelin ystävieni kanssa henkilöstä hänen nimellään, miltä paikkakunnalta hän on ja ammatistaan ym. katsoin, että kaikista eniten petän kaikkia salaamalla ja kiertelemällä, asia tulkoon julki mikäli on tullakseen, en kadu sitä.
Ystävien kanssa juteltaessa voin aivan hyvin kertoa ja puhua hänestä nimeltä, minulla ei ole mitään menetettävää enään, enkä enään ala salailemaan vaan juttelen asioista niiden oikeilla nimillä myös tämän henkilön.
Mies palasi "häntä koipien välissä" takaisin vaimonsa luo vannoen hänelle rakkautta uskollisuutta, mutta en usko kenenkään olevan tänäpäivänä onnellisia, ehkä kaikista vähiten tämä mies.
voin sanoa että kaikista pahinta kun saa vielä taudin kaiken päälle!
Mikä varatussa viehätti?
ja koetut samanlaiset asiat, molemmilla suunnilleen samantyyppinen elämäntarina... oli kuin olis kohdannut "sielunveljen" jonka kanssa oli helppo jakaa asioita.
Kuule jos suostut seksiin varatun kanssa niin noinhan siinä käy. Halusi vaan seksiä kun puolisoa ei kiinnostanut silloin ne hommat.
Ja muista karma. Saat samanlaisen puolison itelleskin...
jos niin luulet, vaikka oma vaimo ei ollut antanutkaan. =)
Todella sairasta aina luulla, että seksi on se joka yhteen vie, ei meillä jos näin onkin teillä.