Olen seurustellut vähän aikaa erään 19-vuotiaan pojan kanssa. Itse olen 18-vuotias. Poikaystäväni on todella ihana ja huomaavainen. Hän kohtelee minua todella hyvin.
Pulmana on kuitenkin se, että pelkään etten tunnekkaan poikaa kohtaan mitään ns "romanttisia tunteita". Kun olemme yhdessä, kaikki on todella hyvin ja olen todella onnellinen, MUTTA kun tulen kotiin ja alan ajattelemaan asioita, niin huomaan että en tunnekkaan samalla tavoin häntä kohtaan enää kun silloin kun vietämme aikaa yhdessä.
Ennen tätä suhdetta minulla on ollut samantapaisia ongelmia, mutta kuitenkin olen selvinnyt niistä. Kuitenkin entiset suhteet kummittelevat sen verran, että pelkään että nykyinenkin pettäisi minua. Olen vain ihan sekaisin, koska haluaisin tuntea vahvemmin tätä poikaa kohtaan, mutta en tiedä että pystynkö siihen.
Olenko vain tunnevammainen vai kuuluuko tämä nuoruuteen?
Pulmana on kuitenkin se, että pelkään etten tunnekkaan poikaa kohtaan mitään ns "romanttisia tunteita". Kun olemme yhdessä, kaikki on todella hyvin ja olen todella onnellinen, MUTTA kun tulen kotiin ja alan ajattelemaan asioita, niin huomaan että en tunnekkaan samalla tavoin häntä kohtaan enää kun silloin kun vietämme aikaa yhdessä.
Ennen tätä suhdetta minulla on ollut samantapaisia ongelmia, mutta kuitenkin olen selvinnyt niistä. Kuitenkin entiset suhteet kummittelevat sen verran, että pelkään että nykyinenkin pettäisi minua. Olen vain ihan sekaisin, koska haluaisin tuntea vahvemmin tätä poikaa kohtaan, mutta en tiedä että pystynkö siihen.
Olenko vain tunnevammainen vai kuuluuko tämä nuoruuteen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuo on ihan normaalia nuoruuteen ja epävarmuuteenkin liittyvää elämää. Poikaystäväsi on sanojesi mukaan ihana, huomaavainen ja kohtelee sinua hyvin! Mikä sen hienompaa? Unohda entiset pettymyksesi ja anna itsesi nauttia tästä uudesta suhteestasi.
Aika näyttää mikä suhteenne kohtalo tulee olemaan, mutta jos nyt olet siihen tyytyväinen, niin keskity siihen, äläkä murehdi tulevaisuutta liikaa!
Itse olin juuri 18-vuotta täyttänyt, kun tapasin tulevan mieheni, en silloin olisi ikinä uskonut, että hänen kanssaan tulisin viettämään lopun ikääni... Ja nyt, yli 20 vuoden jälkeenkin onni kukoistaa :)
Ns. kunnollisia ja hyviä miehiä on niin harvassa, että jos tuntuu, että sellainen on löytynyt, pidä tiukasti kiinni ja nauti elämästäsi, hänen kanssaan.
miettinyt ettet ehkä ole suhteen ainoa osapuoli joka noin pohtii? Usein tuollainen epäröinti kyllä välittyy toiselle vaikka yrittäisitkin sen salata. Ja tästä seurauksena toinenkin ehkä epäröi. Tai saattaisi epäröidä ilman sinun epäröintiäsikin. Kun keskittyy tuolla tavoin omien tunteidensa miettimiseen, helposti unohtuu että se toinenkin on ihminen ihan yhtä laajasti ja syvällisesti.
Olen, mutta häneltä on vaikea saada vastausta erilaisiin asioihin, kuten juuri tunneasioihin. Hän on melko ujo ja osin sulkeutunut. Onnistun kyllä salaamaan tämän häneltä, koska perheen sisäiset asiat ovat opettaneet minut piilottamaan omia tunteita.
Mutta ehkä se tästä..
Mä seurustelen 21v jätkän kanssa ja itse olen 18v. Poikaystävä on todella ihana ja huomaavainen mua kohtaan, ei kukaan ole ennen mua näin kohdellut, mutta välillä mulla on sellanen tunne että mä en ole riittävä hänelle tai hän haluaa jonkun muun. Tiedän kuitenkin että, hän rakastaa minua koska ei hän ole sellainen joka vain leikkisi toisten tunteilla. Ja tunnen sen että, hän välittää minusta. Luulen että, se ajan kanssa menee ohi kun oppii tuntemaan toista ja tietää heikot kohdat niin silloin on varmempi myös itsestään. Mä toivotan teille onnnea ja kerron ettet tosiaan ole ainoa joka pohtii näitä asioita. :)
on sellainen ns. ongelma että meillä on ns. liikaa tunteet ensimmäisenä mielessä. Eli tarkoitan sitä että nainen aina yleensä ajattelee ja sanoo ekana että MUSTA TUNTUU... Kaverini mies opetti kaverilleni että koitapas kerrankin olla ajattelematta tuota MUSTA TUNTUU aina ensimmäisenä ja kaverini sanoi että suhdekin menee paljon paremmin kun ei aina heti sano tai mieti että MUSTA TUNTUU.. Tuo on itsellänikin ongelmana ja se on mulle itelleni ainakin ns. kirosana tuo musta tuntuu.. Antaa suhteen mennä omalla painollaan ja kyllä sitä sit ajan kanssa huomaa että mihin suhde kehittyy ja onko mies se oikea jota on etsinyt. Itse olen 27 vuotias nainen ja olen löytänyt "sen oikean" vuotta nuoremmasta miehestä. Olemme antaneet ajan kulua ja olemme tutustuneet toisiimme ihan rauhassa ja ajan kuluessa olemme huomanneet että kumpikin on sellainen jota on aina etsinyt...
Tsemppiä, kyllä se siitä!
Hyvä kuulla että en ole ainoa näiden asioiden kanssa painija :)
Ja kiitos paljon kaikista neuvoista, niistä on paljon hyötyä. Ehkäpä tästä tulisikin jotain parempaa kuin edellisistä suhteista.
Hyvää alkavaa kevättä kaikille!