Olen vahvasti ihastunut työkaveriin. Olen itse naimisissa, enkä ole voinut tunteilleni mitään. Tätä on jatkunut jo muutaman vuoden. Miestäni en varsinaisesti ole vielä pettänyt, vain suutelua on harrastettu. Oma liittoni on ollu karilla jo pidemmän aikaa. Joka kerta kun tapaan, tosin harvoin, työkaverini, tunteeni häntä kohtaan vahvistuvat. Hän on kaikkea sitä, mitä mieheltä toivon ja vielä sinkku. Veto on molemminpuolista, mutta tulevaisuutta ei olla suunniteltu. Onko parempi antautua tunteiden valtaan ja sukeltaa suhteeseen ja erota vai unohtaa työkaveri ja jatkaa näivettynyttä liittoa?
Mitä tehdä?
hörsy
21221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos on näivettynyt niin sitten on näivettynyt. Kun painiskelen itse samanlaisen asian kanssa, suosittelen sulle että piste sille näivettyneelle.
On paljon helpompi suositella sitä toiselle kuin toteuttaa itse :-))) Sitä paitsi asia on 50% helpompi kun se toinen on sinkku. Aina ei näin ole :-(((
suhteesta toiseen hyppääminen ei onnistu. pitäisi antaa aikaa erolle... ja itselleen. jos nykyinen suhde tosissaan on huono, ja sen eteen on kaikki keinot koitettu, niin eroaminen jää varmaankin ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi.
ensiksi kyllä kannattaisi erota, ja sitten vasta sukeltaa uuteen suhteeseen... jos hän oikeasti haluaa sinusta muutakin kuin petikaverin, hän antaa tilaa ja jaksaa odottaa... tätä mieltä minä olen.