on pienehkö ongelma seksi suhteen vaimon kanssa, pelit kyllä pelaa ja vähän liiankin hyvin.
olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja naimisissakin jonkin aikaa. suhteen alusta lähtien en ole koskaan saanut vaimolta suuseksiä (kunnon suihinotto) itse olen lähes joka kerta halunnut hänelle antaa suuseksiä,mutta vain muutamia kertoja hän on suostunut siihen,tällöinkään vaikka ollaan oltu 69 asennossa hän ei tee muuta kuin "hiplaa" penistä,runkkaa ja voihkii samalla hyvästä tunteesta (kuitenkin vain muutamia kertoja suostunut tähän)?. luulisi haluavan enemmän jos kuitenkin tuntuu hyvälle?. olen muutaman kerran näistä asioista koittanut hänen kanssaan keskustella mutta keskustelut "katkeaa" aina johonkin, sen verran olen saanut "selville" että hänestä peniksen imeminen taitaa olla jotenkin siveetöntä? monesti kun ehdotan että voisin hieman "maistaa" niin hän keksii tekosyyksi alapään pesemättömyyden (vaikka on hetkeä ennen käynyt vessassa ja bideellä pessyt, pesseekö lie hampaitaan sillä?). olen hieman tällä hetkellä alamaissa koska itselläni tähän suuseksin puutteeseen liittyy ongelmana nopea laukeaminen normaaliyhdynnässä, jos olen saanut hyvän suihinoton kestän helposti 30-40min naimisen ennen laukeamista, ilman n.10-15min, parhaillaan 5min ja se on siinä.
en tiedä mistä tuo nopea laukeaminen johtuu ilman suuseksiä ja muutakin "poikkeavaa" esileikkiä. haluanko vaan nopeasti eroon tuosta tavisseksistä??????? näin sen olen koittanut itselleni perustella. olen vaimollekin kertonut tästä "ilmiöstä" mutta ei häntä tunnu haittaavan eikä kiinnostavankaan.
vaimoni ei monestikaan anna kädellä tyydyttää "esileikin" aikana (jota on aivan liian lyhyt aika ennen yhdyntää) ja haluaa heti peniksen sisäänsä, itselleni tämä on hieman kiusallista koska tässä vaiheessa minulle tulee "kiire" päästä nukkumaan koska tiedän seksikuviomme liian hyvin, 10min pumppausta takaapäin,hänen voihkintaansa (olen alkanut epäillä näytelmäksi jo) ja laukamiseni hänen selälleen, tämän jälkeen hän lähtee heti pesemään itseään aivan kuin seksi olisi likaista hänelle???
vaimoni on todella mukava,älykäs,viehättävä,kaunis ja seksikäskin mutta ei vaan tämä homma tunnu toimivan.
itse haluan seksiltä (vaikkei olekaan pääasia) enemmän jottei nämäkin asiat jää kokematta elämän aikana hänen kanssaan. aikaisempien naiskumppanien (tarkka luku muuten 32 naista/"tyttöä,koska nuorena olin kohtuu "vilkas" näissä asioissa) lähes poikkeuksetta harrastimme kaikkea seksiä (suu,peppu,kevyttä sitomista,videointia jne.) ja sain usein kehuja juuri estottomasta ja kokeilunhaluisesta seksistä, myös naiset olivat sitä mieltä että rakastelun aikana tuntuu kivalle kun puhutaankin ja kysytään suoraan mitä halutaan eikä vaan koiteta "elokuva" tyyliin "tiedän mitä haluat",sitäkin oli mutta välillä vähän "rajumpaa" menoa. tulihan niitä haukkujakin mutta mitäpä niistä kertomaan,tulee vaan pahat muistot mieleen.
nyt onkin sitten kysymyksen paikka...
-alanko käydä vieraissa,maksuttomissa vai mitä teen? enää en vaan jaksa/halua odottaa että alamme ihan oikeaa seksiä harrastaa näiden siveysjuttujen tilalle. sen verran on pieni itsellänikin enkä ole niin notkea että itseltäni voisin suihin ottaa.....

Vastaukset 10
Vanhimmat
tullut aika keskustella vaimosi kanssa oikein perusteellisesti. Selvität hänelle tilanteen ja sen mihin olet päätymässä mikäli muutosta ei tule. Seksissä ei kuitenkaan saa pakottaa toista mihinkään sellaiseen mitä ei halua. Itse olen ollut hyvinkin "ahdasmielinen" mutta pikkuhiljaa olen vapautunut. Tosin on (2) asioita jota en vieläkään tee. En edes mieheni mieliksi. Kun en kerta kaikkiaan pysty. Huomasin kyllä senkin että kun otti huumoriakin sänkyyn niin se auttoi vapautumaan. Muuten esim. 60-70 luvulla ukot kävi imuttamassa maksullisilla kun aviovaimot eivät sitä tehneet....
Entistä ukkoa vihasin sydämeni pohjasta ja siksipä seksikin oli yhtä suurta teatteria. Yritin vaan miellyttää sitä, että se olisi rakastanut, mutta eihän se rakastanut. Kumpa vielä saisinkin miehen joka oikeasti tykkäis minusta niin saattaisin luopua vaikka periaatteistani... hups! :)
siis ei o lainkaan kunnolla imenyt??!
ihmettelen suuresti! itse rakastan imeä mieheni kullia ahnaasti, mutta ah niin hellästi ja parasta siinä on nähdä miten mies nauttii! se on uskomatonta, tehdä niin hyvää rakkaudesta omalle ukolleen! :)
kannattas puhua vaimokkeen kanssa asiasta, suihinotto kuuluu parisuhteeseen ehdottomasti ja se on erittäin nautinnollista!
toivottavasti naises edes antaa tarpeeks muuten...onnea sulle ja jos ei muutosta tule niin muista että on naisia jotka oikeasti nauttivat suihinotosta ilman että tarttis huoriin lähteä!
rakkautta. Olen seksuaalinen ihminen, niinkuin me kaikki. Hyvä että sinulla on käynyt flaksi ja olet saanut rakastavan miehen.
"onnea sulle ja jos ei muutosta tule niin muista että on naisia jotka oikeasti nauttivat suihinotosta ilman että tarttis huoriin lähteä!"
tarkoitatko että ei kun erotaan jos ei homma pelaa vai meinaatko että huorien sijaan vieraisiin (eikös huorissa käynti ole sama asia?) naisiin?.
todellakin otin tuon vieraissa ja maksullisissa käynnin esille kysymyksenä, en siitä vaihtoehdosta ole kovinkaan kiinnostunut (tai no olempas koska olen kuitenkin mies) mutta lähinnä olen miettinyt että onko asia niin tärkeä itselleni että eroaisin ja etsisin uutta kumppania? en kuitenkaan usko että löytäisin naista jolla on niin paljon muita "avuja" kuin nykyisellä vaimollani (äly,ulkonäkö jne.) kuitenkaan nyt mitenkään aliarvioimatta teitä naisia mutta tuntuu vaan että kaikki ne "supernaiset" (älykäs,kaunis,seksikäs,himokas jne)on jo varattu. on tietysti aika kova juttu mennä toiselle sanomaan että "jos et kerran ime niin minä lähen"....ei taida olla kovinkaan aikuismaista, enkä noinkaan halua tehdä. puhumista olen yrittänyt ja vaikka vaimo on helvetin älykäs (yleisjärjen ja koulutuksenkin osalta) niin ei hän tätä asiaa tunnu tajuavan tai sitten ei halua tajuta. mitään uskontoon liittyvää tässä ei ole sen tiedän mutta kyllähän hän on sellainen ns."kilttityttö" elämässään ollut, ei seksiseikkailuita tai mitään "rajuja" harrastuksia (esim.benji tai mp-ajo jne) niitä tavallisisa kotityttöjen harrastuksia hiihtoa ja pyöräilyä. ei sen puoleen yksi aikaisemmista tyttöystävistäni oli oikea "isän pikku kulta" ja oli sellainen seksipeto että meinasi itseltä loppua kantti kesken,kunnialla se kuitenkin meni ja ko. neiti on pitänyt silloin tällöin yhteyttäkin vuosien mittaan mutta mitään sen enempää ei ole tapahtunut,eikä tapahdu sillä ihan oikeasti en voisi hänen kanssaan asua ja olla vakituisessa suhteessa, se selvisi itselleni 3-4kk suhteemme aikana, olisin varmasti ensimmäinen "kullirampa" mies suomessa...sen verran oli imua ja panoa siinä suhteessa....tosin äly oli kaukana toisella planeetalla...aikansa kutakin.
Meillä taas mieheni ei halua nuolla minua. Ei ole kuin muutaman kerran vähän kokeillut, eikä ikinä ole siten nuolemalla tyydyttänyt minua. Minä olen kylläkin ottanut häneltä suihin. Tosin nykyisin otan suihin häneltä enää harvoin, koska hän ei ns. tarjoa minulle samaan. Olemme olleet naimisissa parikymmnetä vuotta.
tulee tunne että tänne pitäisi perustaa palsta jolla vaihdetaan puolisot (eiköhän ole kyllä jo olemassa) aina seksin ajaksi toisiin....?
itseäni hatuttaa kun kaikki arkipäivän asiat on kohdallaan ja rakkautta riittää mutta yksi pieni asia eli seksi on vähän niinkuin bussilla ajoa ilman lippua...ei kovinkaan jännää. itse lähinnä haluaisi ajaa vuoristoradalla jossa ei ole jarruja....minkäs itselleen voi kun pitää kaikesta seksiin liittyvästä ja haluaisi siitä osan jakaa rakastamansa ihmisen kanssa....
mulla on niin et toiseaalta haluisin ottaa mieheltä suihin kun se siitä tykkäis kovasti mut ajatus siitä jotenki yököttää.haluisin siitä kyl päästä yli.ja mietin että en osaa ja et jos siinä vaiheessa alkaa kunnolla yököttää niin ottaako mies sen itseensä?ja muuteski meijä seksielämä on sitä samaa vaix haluisin olla villi.mut epäilen et en osaa ja jotai sinne päin.sitten ei kehtaa yrittää.itseluottamus ei taida olla kohallaan mulla.
kuinka hän pääsi yli tuosta "yökötyksestä".
hän halusi että käymme aina yhdessä suihkussa ennen seksiä ja pesimme toisemme hyvän tuoksuisella saippualla (samalla hieman esileikkiä). hän sanoi että aina kun otti suihin hän näki siinä himokkaan jäätelön ja aloitti aina nuolemalla kuin jädeä, tuntui todella jännälle ja myöhemmin harrastettiin suuseksiä (molemminpuolin) todella paljon, hän suorastaan siitä innostui....tapansa jokaisella "yökötyksensä" poistaa....rohkeasti vaan otat "oksasta" kiinni....
Yllätävän monista naisista suuseksi on ällöttävää.
Pesetkö itse alapääsi ennen kuin pyydät suuseksiä?
Ehdota vaikka jäätelön tai kermavaahdon kokeilemista puhtaalle penikselle. Voi inspiroida naistasi yrittämään enemmän ;)
Seksiputiikeissa on myös erillaisia makuvaihtoehtoja.
Toisaalta vaimosi ei ole mikään pakko tehdä mitäään mitä ei halua. Edes avioliitto ei siihen pakota.