Kaipaisin

näkökulmaa seurustelustani.

Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä vuoden päivät. Ja noin suurimmaksi osaksi meillä on yhdessä hauskaa ja seksikin toimii. Hän on tavatessamme kaikinpuolin ihana ja pitää sylissä tms. Mutta... Kun me emme asu yhdessä niin emme näe jokapäivä. Mikä on minustakin ihan tervettä tietyllä tavalla. Ongelma on kuitenkin että poikaystävälleni tuntuu riittävän, että näemme noin kerran viikossa. Ja jos tapaamisemme peruuntuu ei hän yleensä tunnu olevan kovinkaan harmissaan, Joskus todella harvoin saattaa jotain sen suuntaista mainita... Hän ei puhu tunteistaan kovinkaan avoimesti ja joskus minun on vaikea ottaa selkoa, mitä hän oikeati tarkoittaa. Rakastan sinua on myös harvoin kuultua. Hän vastaa siihen kyllä minun sanoessa sen, mutta äärimmäisen harvoin hän tekee sen omasta aloitteestaan.

Yhtäkään yötä emme ole tähän mennessä nukkuneet vierekkäin ja hän aina sanoo minun sitä ehdottaessa että "kyllä vielä joskus". Baariin hän ei halua minua ottaa poikien kanssa mukaan vaikka kelpaan kyllä kyyditsemään pojat kotiin, jos satun olemaan itse liikenteessä autolla. Hänen vanhempiensa kanssa tulen todella hyvin toimeen ja minunkin vanhemmat pitävät poikaystävästäni.

Hän on kyllä aina ollut ujo ja omalaatuinen, mutta minua on alkanut jo mietityttämään onko hän vakavissaan minun suhteeni vai olenko vain varalla siihen asti kunnes löytyy jotain parempaa.

Mitä mieltä te muut miehet olette?
5496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ihmettelen vain, että miten ette ole päätyneet saman peiton alle.. Tietysti tilanne saattaa johtua osaksi siitä minkä ikäisiä olette tällä hetkellä.

Ikäväksesi voin sanoa, etten ystäväpiiristäni ole poikaystäväsi kaltaista tapausta tavannut...

Äänestä
  • ihmettelen minäkin. Kun ei niin ei. Kyllä tässä pitäisi ikää alkaa olemaan ihan riittävästi kuitenkin molemmilla tai sitten 22vuotiaina ei ole normaalia viettää yötä yhdessä....huoh.

    Äänestä

Älä suunnittele riippakiveksi ryhtymistä vaan paljasta ajatuksesi miehelle.

Äänestä

Rohkeasti vähän hämmennä suhdetta niin että saat hänestä selvää. Riskinä on tietysti että menetät hänet. Keksi omia menoja, ala harrastaa sellaista missä joudut tekemisiin muiden miesten kanssa. Tee hienovaraisesti hänet mustasukkaiseksi ja katso mitä tapahtuu. Mutta ole häntä kohtaan niin viehättävä kuin voit.

Äänestä

Eikö tuon kirjoituksesi perusteella ole jo aivan selvää, ettet ole hänen tärkeysjärjestyksessään kovin korkealla? Tapaaminen kerran viikossa riittää eikä tapaamisen peruuntuminenkaan jaksa harmittaa. Jo tuon perusteella tietää, ettei hän voi olla sinusta kovin kiinnostunut. Hänellä ei ilmeisesti ole mitään sinua vastaan, mutta toisaalta hän ei myöskään pidä sinua tärkeänä. Hänen kannaltaan on ilmeisesti hauskaa, että on olemassa tyttöystävä, jota voi joskus nähdä, mutta siihen se sitten jääkin. Eiköhän tämä juttu ole aika selvä. En jaksa uskoa, että hän sinua ryhtyisi palavammin rakastamaan tai kiihkeämmin arvostamaan. Jos haluat erota, voi olla, että hänen kiinnostuksensa lisääntyy ainakin vähäksi aikaa, mutta ajan myötä asiat palaavat nykyiselleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miesten kirjoitti:

näkökulmaa seurustelustani.

Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä vuoden päivät. Ja noin suurimmaksi osaksi meillä on yhdessä hauskaa ja seksikin toimii. Hän on tavatessamme kaikinpuolin ihana ja pitää sylissä tms. Mutta... Kun me emme asu yhdessä niin emme näe jokapäivä. Mikä on minustakin ihan tervettä tietyllä tavalla. Ongelma on kuitenkin että poikaystävälleni tuntuu riittävän, että näemme noin kerran viikossa. Ja jos tapaamisemme peruuntuu ei hän yleensä tunnu olevan kovinkaan harmissaan, Joskus todella harvoin saattaa jotain sen suuntaista mainita... Hän ei puhu tunteistaan kovinkaan avoimesti ja joskus minun on vaikea ottaa selkoa, mitä hän oikeati tarkoittaa. Rakastan sinua on myös harvoin kuultua. Hän vastaa siihen kyllä minun sanoessa sen, mutta äärimmäisen harvoin hän tekee sen omasta aloitteestaan.

Yhtäkään yötä emme ole tähän mennessä nukkuneet vierekkäin ja hän aina sanoo minun sitä ehdottaessa että "kyllä vielä joskus". Baariin hän ei halua minua ottaa poikien kanssa mukaan vaikka kelpaan kyllä kyyditsemään pojat kotiin, jos satun olemaan itse liikenteessä autolla. Hänen vanhempiensa kanssa tulen todella hyvin toimeen ja minunkin vanhemmat pitävät poikaystävästäni.

Hän on kyllä aina ollut ujo ja omalaatuinen, mutta minua on alkanut jo mietityttämään onko hän vakavissaan minun suhteeni vai olenko vain varalla siihen asti kunnes löytyy jotain parempaa.

Mitä mieltä te muut miehet olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu