olisiko hyviä

Olen joskus aiemmassa suhteessani ollut itse "se pettäjä". Jälkikäteen ajatellen: _valitettavasti_ miesystäväni antoi minulle anteeksi.

Asia jäi kuitenkin kalvamaan - meitä molempia. Avomieheni jäi myöhemmin myös kiinni pettämisestä. Erosimme. No, kumpikaan ei jatkanut suhdetta sen ihmisen kanssa, jonka kanssa oli toista pettänyt.

Luulisin siis, että pettäminen ei unohdu...

Asiat eivät kuitenkaan ole mustavalkoisia. Tsemppiä Sinulle! Toivottavasti pystyt unohtamaan ja antamaan anteeksi.

Koska ihmiset ja pettämistapaukset ovat erilaisia, vinkkejä ei ole helppo antaa, mutta jokainen voi tietysti kertoa omista kokemuksistaan. Mielestäni on positiivista, että haluat eroon vihasta ja katkeruudesta. Molemmat tunteet auttavat pettämisen käsittelyssä, mutta niihin ei voi iäksi jäädä pyörimään. Itse huomasin, etten ikinä unohda pettämistä. Sitten aloin miettimään, voinko edelleen elää mieheni kanssa, vaikken pettämistä unohda. Valmistauduin eroon ja huomasin, ettei se olisi minulle mikään katastrofi eikä minulla niin ollen ollut mitään "pakkoa" jäädä suhteeseemme. (Mieheni ei siis halunnut erota). Jotenkin tuo yhdessä jatkamisen vapaaehtoisuuden tajuaminen oli yksi merkittävä askel. Tajusin, että voin tosiaan valita toisinkin. Varasuunnitelman laatiminen sai minut positiivisempiin ajatuksiin ja huomasin, ettei se elämä miehen munauksiin lopu.

Väillä tekee mieli taas palata pettämisasiaan ja edelleenkin (pari vuotta pettämisen jälkeen) mietin pettämistä. Pettämiskriisin aktiiviseen käsittelyyn meni meillä vuosi eli sinä aikana pettämisestä puhuttiin viikottain. Vaikka välillä otti pattiin tosi rankasti, päätimme joskus minun aloitteestani, että nyt on pettämisvapaa viikonloppu ja asiasta ei puhuta. Sitten päätimme, että palaamme asiaan kolmen viikon päästä jne. Jotenkin helpotti välillä keskittyä arkirutiineihin ja olla unohtavinaan asia. Sain itsekin ladattua akkuja, vaikka pettäminen nousikin ajatuksiin.

Mitäpä jos et miettisikään haluasi unohtaa tai antaa anteeksi? Entä jos keskittyisit omaan elämääsi ja yrittäisit rakentaa siitä niin hyvän kuin nykyisillä reunaehdoilla on mahdollista? Yrittäisit elää päivän kerrallaan ja lopulta ehkä huomaat, haluatko todella jatkaa miehesi kanssa vai et?

jos asia on sama kuin vaimon vieraissakäynti ei siitä pää se yli mitenkään. se on aina läsnä luottamusta ei enää uskalla antaa kenellekkään niinpä sitää alkaaa elää niin että mikään ei ole pysyvää

Anna ajan parantaa. Ala keskittyä ennen kaikkea itseesi. Hanki jokin uusi harrastus (erityistaito), huolehdi itsestäsi ja hemmottele itseäsi vaikkapa kampaamossa jne. Kun itsetuntosi kasvaa sisältä päin, se helpottaa vähitellen.

Meille kävi heti suhteen alussa, että mies petti. En kuitenkaan halunnut yhden teon pilaavan muuten hyvää juttua. Huusin viikon, juttelimme muutaman enemmän. Kun luottamusta ei ollut yhtään, niin aluksi piti tehdä "sääntöjä". Esim. mies ei saanut lähteä yksin baariin jne.
Suurimmaksi uhkaksi näin kuitenkin sen, että jos en pysty antamaan anteeksi, niin ei suhdetta voi jatkaa. Mielestäni ei ollut mitään järkeä siinä, että vuosi vuoden perään ottaisin asian puheeksi riidellessä.
Niinpä kuukaudet meni eteenpäin, ja aloin vähitellen luottaa mieheen uudelleen. Vuoden päästä asiat olivat suurinpiirtein ennallaan. Minä pystyin antamaan anteeksi, eikä asia tullut enää esille.
Nyt kolmen vuoden jälkeen olen onnellinen siitä, etten antanut pettämisen tulla väliimme. En ole mitenkään sinisilmäinen mieheni suhteen, mutta luotan häneen kuitenkin. Eihän sitä voi toista kahlita, ja hullua olisi murehtia "mitä jos"-asioita. Tapahtunutta en ole ajatellut enää ollenkaan.
Minun mielestä tärkeintä on, että pystyy antamaan anteeksi, eikä katkeroidu pettämisen takia. Ja kannattaa kuunnella vaan omia tunteitaan, eikä välittää muiden mielipiteistä.

Muutin pois kotoa. Sain omaa aikaa miettiä ja koota ajatukseni ilman jokapäiväistä muistutusta pettävästä miehestäni. Ero päätöstä en ole vielä tehnyt enkä tee ennen kuin ajatukseni selkiävät kokonaan mitä haluan ja pystynkö antamaan anteeksi ja luottamaan enää koskaan mieheeni. Oman ajan ottaminen ja itseensä panostaminen näkyy pikkuhiljaa tekevän tehtäväänsä.

Apua kannattaa hakea ulkopuolelta. Meillä Pettänyt osapuoli varasi ajan perheasiainneuvottelukeskukseen sieltä saimme hyviä neuvoja ja olemme olleet myös avioliittokurssilla. Kova työ siinä on mutta jos rakastatte toisianne niin kannatta. Petos ei unohdu ehkä koskaa mutta sen kanssa oppii elämään. Avioliittoa kannattaa hoitaa sillä ilman hoitoa se ei toimi. Ei kannata tehdä äkkipikaisia eropäätöksiä, voi olla että saa katua lopun elämäänsä.

Haluatko että sua satutetaan vaan lisää? Ei se sua rakasta jos teki noin. Sori!