Riitaa...

Moi!

Kannattaako parisuhdetta jatkaa, jos aina viikosta
toiseen riidellään milloin mistäkin. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa. Meillä molemmilla alkaa mitta olla täysi ja ei oikein tämä yhteiselo
oikein ota sujuakseen. Neuvoja kaivataan...
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen viimeaikoina pohdiskellut samaa asiaa hyvinkin tiiviisti, sillä lähes päivittäinen riitely on todellakuluttavaa ja tuntuu että se vie kaiken ilon elämästä. Suhteessa ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavalla...Minun tilanteessa oudolta tuntuu se että se mikä minusta on riitaa, on avomieheni mielestä pikku kinaa. Mielestäni riitely on välillä hyvästäkin, sillä se puhdistaa ilmaa, mutta silloin kun se on lähes päivittäistä ei se mielestäni ole normaalia. Minä olen vienyt suhteen mahdollista lopettamista jo astetta pidemmälle hankkimalla asunnonhaku kaavakkeita, mutta itse ratkaisu on todella vaikea tehdä...
Meillä ei (onneksi) ole lapsia kuvioissa, sillä se tekisi päätöksen teon vielä vaikeammaki. Kannattaisi ehkä miettiä, millaisista asioista teillä riidat syntyy, oletteko te tyytymättömiä suhteeseen vai onko teillä muita stressaavia asioita jotka ilmenee riitelynä suhteessa. Itse purkaan joslau omaa saamattomuuttani, tai työpaineita kumppaniini (valitettavasti), jolloin nämäkin riidat olisi ehkä voitu välttää. Meillä riidellään siivoamisesta, liiasta työteosta, yhteisen vapaa-ajamkäytöstä (jota ei todellakaan ole paljon)...Kuulostaako tutulta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ollako vai ei? kirjoitti:

Moi!

Kannattaako parisuhdetta jatkaa, jos aina viikosta
toiseen riidellään milloin mistäkin. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa. Meillä molemmilla alkaa mitta olla täysi ja ei oikein tämä yhteiselo
oikein ota sujuakseen. Neuvoja kaivataan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu