Teinkö oikein

Tapasin ihanan miehen ja seurusteltiin n. 2v. Mies on selvinpäin tosi fiksu, hyväkäytöksinen ja toisen huomioon ottava tyyppi. Elikkä todellinen herrasmies. Mutta n.puoli vuotta sitten alkoi ensin alkon vaikutuksen alaisena ensin haukkua ja nimitellä, sai kummallisia mustasukkaisuus kohtauksia. Tammikuussa sain sit kuonooni eka kerran, kun uskalsin kysyä asiasta että olisi läpsinyt lastani... kielsi kaiken ja sit tuli nyrkkiä. Nyt sitten pariviikkoa sitten ensin oli mukava alku ilta... olimme tansseissa, siellä tanssiessa sanoi että tappaa mut( arvatkaapa pelottiko) kotiin lähdettiin ja matkalla kävi kurkkuun kiinni, pääsin irti ja menin omaan asuntooni yksin. Seuraavana päivänä hain virkavallan kanssa tavarani pois sieltä. Ja vaihdoin puhelinnro:n salaiseksi jotta hän ei saa yhteyttä ja puhuttua 10 hyvää ja 15 kaunista mun heikkona hetkenä.
Nyt kun olen yksin kotona pelottaa joskus.. mikähän tuohon auttaisi, terapiako?
Rakastin todella paljon tuota miestä, mutta lähdin oman ja lapsen turvallisuuden vuoksi pois yhteiselosta. Luulen että aikaisemmat suhteet hänellä(myös 2 avioliittoa) ovat kaatuneet väkivaltaisuuteen.
4847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ollut rohkeutta lähteä jo ensimmäisestä lyönnistä.

Äänestä

ja rakkauttaan kannata tuhlata ihmiseen joka lyö ja kuristaa. Tottakai se yrittää puhua kymmenen hyvää ja kaunista, se kaipaa sinua ja lastasi takaisin väkivaltapurkaustensa kohteeksi.

Rakasta ja kunnioita itseäsi ja lastasi. Se, että tämä yksi mies ei niin selvästi teekään, ei tarkoita sitä ettettekö olisi rakkauden ja kunnioituksen arvoisia. Aurinkoista kevättä!

Äänestä

mitähän rakkautta se mahtoikaan olla,,

Äänestä

Ratkaisusi kuulostaa järkevältä tilanteen huomioiden. Onko hän muuten pyrkinyt uudestaan tapaamaan sinua? Oheisista:

"sanoi että tappaa mut"

Sanoiko hän pelkästään "Tapan sinut" vai oliko siinä ehtoja mukana? Siis esimerkiksi: "Tapan sinut jos vielä puhut muille". Kannattaa muistella tuo yksityiskohta. Se on aika tärkeä.

"Ja vaihdoin puhelinnro:n salaiseksi jotta hän ei saa yhteyttä ja puhuttua 10 hyvää ja 15 kaunista mun heikkona hetkenä."

Itse asiassa tuollaisessa tilanteessa kannattaa pitää vanha numero ja hankkia toinen(!) puhelinnumero. Jos hän ei enää tavoita sinua puhelimitse, kun numero on poissa käytöstä, hän saattaa onkia uuden numerosi itselleen tai siirtyä "astetta vahvempaan" so tulla etsimään fyysisesti.

Joka tapauksessa, kannattaa ottaa vanhaan numeroon vastaaja, mutta siihen EI pidä laatia omalla äänellä tervetulotoivotusta. Mieluiten joku naispuolinen, neutraali ääni. Uuden puhelimesi numeron voit jakaa muille tuttavillesi ja kohta kukaan muu ei soita sinulle vanhaan numeroon kuin eksäsi. Jos edelleen olet vastaamatta noihin puheluihin, niin pääset hänestä muutamassa viikossa.

Toivotaan, että tuo salainen numerosi riittää puolustuskeinona. Riippuu aika tavalla siitä, miten pakkomielteinen tyyppi on luonteeltaan.

"mikähän tuohon auttaisi, terapiako?"

Luultavasti siitä on hyötyä. Tärkeintä kuitenkin on, että et ole tekemisissä hänen kanssaan enää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie vaan kirjoitti:

Tapasin ihanan miehen ja seurusteltiin n. 2v. Mies on selvinpäin tosi fiksu, hyväkäytöksinen ja toisen huomioon ottava tyyppi. Elikkä todellinen herrasmies. Mutta n.puoli vuotta sitten alkoi ensin alkon vaikutuksen alaisena ensin haukkua ja nimitellä, sai kummallisia mustasukkaisuus kohtauksia. Tammikuussa sain sit kuonooni eka kerran, kun uskalsin kysyä asiasta että olisi läpsinyt lastani... kielsi kaiken ja sit tuli nyrkkiä. Nyt sitten pariviikkoa sitten ensin oli mukava alku ilta... olimme tansseissa, siellä tanssiessa sanoi että tappaa mut( arvatkaapa pelottiko) kotiin lähdettiin ja matkalla kävi kurkkuun kiinni, pääsin irti ja menin omaan asuntooni yksin. Seuraavana päivänä hain virkavallan kanssa tavarani pois sieltä. Ja vaihdoin puhelinnro:n salaiseksi jotta hän ei saa yhteyttä ja puhuttua 10 hyvää ja 15 kaunista mun heikkona hetkenä.
Nyt kun olen yksin kotona pelottaa joskus.. mikähän tuohon auttaisi, terapiako?
Rakastin todella paljon tuota miestä, mutta lähdin oman ja lapsen turvallisuuden vuoksi pois yhteiselosta. Luulen että aikaisemmat suhteet hänellä(myös 2 avioliittoa) ovat kaatuneet väkivaltaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu