Tälläkin foorumilla on ollut keskustelua sinkkujen vaatimustasosta kumppanin suhteen, ja olen sitä omalla kohdallani itsekin miettinyt. Mutta jotta ajatukset ei alkaisi pyöriä liian pientä kehää, niin ulkopuolisten näkökulma asiaan ei ole koskaan pahitteeksi :) Niimpä kysyn ihan rehellistä mielipidettä ennen kaikkea miehiltä, mutta saa naisetkin heittää kommenttia sekaan.
Eli, mä olen sinkku ja haluisin miehen. No, mutta sepä ei käykään niin yksinkertaisesti. Olen itse pitkä, hoikka ja akateemisesti koulutettu nainen. En tupakoi, en käytä kovin paljon alkoholia, osaan pukeutua ja käyttäytyä hyvin. Pidän huolta itsestäni, harrastan liikuntaa ja arvostan perinteisiä elämänarvoja. Olen suht avoin ja sosiaalinen, ja tulen helposti ihmisten kanssa toimeen. Itsetunto-ongelmia tai muita vastaavia ei liiemmin ole, vaan olen suht tasapainoinen (muidenkin kuin itseni mielestä). Luotettava ja sitoutumiskykyinen ja -haluinen olen myös. Minkälaista miestä mulla on siis oikeus "vaatia"? Niin, ja ennenkuin joku kerkeää haukkua mut maanrakoon pinnallisuudesta, täydellisyydestä ja kusipäisyydestä siksi, koska satun olemaan "pitkä, hoikka ja akateeminen" (tiedän, että joku vetää siitä herneen nenään, mutta näin on nyt vain päässyt käymään), niin sanottakoon, ettei mulle noi asiat ole koskaan olleet mikään merkki täydellisyydestä, ei todellakaan. Pituudelleni en mitään voi, koulussa nyt vain olen viihtynyt, ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. That's it. Mutta takaisin asiaan... Eli, vaadinko liikaa, jos haen itselleni pitkää, liikunnallista, tupakoimatonta miestä, jolla ei myöskään ole mitään päihdeongelmaa? Ja joka ois viihtyny koulunpenkillä edes hiukan enemmänkin kuin peruskoulun (maisterin papereita en toki vaadi :)? Ja joka haluaa sitoutua ja osaa arvostaa kumppaniaan? Mä en ymmärrä, kun mullekkin joskus sanotaan, että laske rimaa, niin mun mielestä noi on niin perusjuttuja (tai no, mulle ne on, muistahan en tiedä), että en mä noitten suhteen enää voi laskea sitä rimaa hirveän paljon, jos yhtään. Tai sitten jos lasken, niin ei se sitten ole enää sitä mitä mä haluan ja mikä mua oikeasti kiinnostaa. Ja senkään takia en koe vaativani liikoja, koska noi mitä mieheltä toivon on just sellaisia juttuja mitkä itsekin pystyn täyttämään ja tarjoamaan vastavuoroisesti miehelle. En tietenkään edellytä mieheltä sellaista mitä en itsekään voi täyttää! Mutta en sitten tiiä, kai tuossakin listassa on oikeasti puolet liikaa kun tää kumppanin löytyminen on näin älyttömän vaikeaa... Mut vaikeaa on myöskin valita se, minkä "vaatimuslistalta" jättäisin pois, koska noi muutamat jutut on mulle kuitenkin tosi tärkeitä asioita joita itsekin arvostan. Eli sanokaapas nyt, vaadinko oikeasti liikaa vai olenko vaan antanut ympäristön aivopestä mut, ja kohta rupean oikeasti laskemaan rimaa niin, että löydän itseni jonkun resujuopon kainalosta.
Kiitos kommenteista ja aurinkoa kevääseen!
Eli, mä olen sinkku ja haluisin miehen. No, mutta sepä ei käykään niin yksinkertaisesti. Olen itse pitkä, hoikka ja akateemisesti koulutettu nainen. En tupakoi, en käytä kovin paljon alkoholia, osaan pukeutua ja käyttäytyä hyvin. Pidän huolta itsestäni, harrastan liikuntaa ja arvostan perinteisiä elämänarvoja. Olen suht avoin ja sosiaalinen, ja tulen helposti ihmisten kanssa toimeen. Itsetunto-ongelmia tai muita vastaavia ei liiemmin ole, vaan olen suht tasapainoinen (muidenkin kuin itseni mielestä). Luotettava ja sitoutumiskykyinen ja -haluinen olen myös. Minkälaista miestä mulla on siis oikeus "vaatia"? Niin, ja ennenkuin joku kerkeää haukkua mut maanrakoon pinnallisuudesta, täydellisyydestä ja kusipäisyydestä siksi, koska satun olemaan "pitkä, hoikka ja akateeminen" (tiedän, että joku vetää siitä herneen nenään, mutta näin on nyt vain päässyt käymään), niin sanottakoon, ettei mulle noi asiat ole koskaan olleet mikään merkki täydellisyydestä, ei todellakaan. Pituudelleni en mitään voi, koulussa nyt vain olen viihtynyt, ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. That's it. Mutta takaisin asiaan... Eli, vaadinko liikaa, jos haen itselleni pitkää, liikunnallista, tupakoimatonta miestä, jolla ei myöskään ole mitään päihdeongelmaa? Ja joka ois viihtyny koulunpenkillä edes hiukan enemmänkin kuin peruskoulun (maisterin papereita en toki vaadi :)? Ja joka haluaa sitoutua ja osaa arvostaa kumppaniaan? Mä en ymmärrä, kun mullekkin joskus sanotaan, että laske rimaa, niin mun mielestä noi on niin perusjuttuja (tai no, mulle ne on, muistahan en tiedä), että en mä noitten suhteen enää voi laskea sitä rimaa hirveän paljon, jos yhtään. Tai sitten jos lasken, niin ei se sitten ole enää sitä mitä mä haluan ja mikä mua oikeasti kiinnostaa. Ja senkään takia en koe vaativani liikoja, koska noi mitä mieheltä toivon on just sellaisia juttuja mitkä itsekin pystyn täyttämään ja tarjoamaan vastavuoroisesti miehelle. En tietenkään edellytä mieheltä sellaista mitä en itsekään voi täyttää! Mutta en sitten tiiä, kai tuossakin listassa on oikeasti puolet liikaa kun tää kumppanin löytyminen on näin älyttömän vaikeaa... Mut vaikeaa on myöskin valita se, minkä "vaatimuslistalta" jättäisin pois, koska noi muutamat jutut on mulle kuitenkin tosi tärkeitä asioita joita itsekin arvostan. Eli sanokaapas nyt, vaadinko oikeasti liikaa vai olenko vaan antanut ympäristön aivopestä mut, ja kohta rupean oikeasti laskemaan rimaa niin, että löydän itseni jonkun resujuopon kainalosta.
Kiitos kommenteista ja aurinkoa kevääseen!
Vastaukset 51
Vanhimmat
Tiedä sitten onko ylipäätään mitään järkeä vaatia tiettyjä ominaisuuksia mahdolliselta tulevalta kumppaniltaan. Niin kauan kun et ole tätä kohdannut etkä kehenkään ihastunut, niin saattaa tuntua mielekkäältä tuollaisten listojen laatiminen.
Miten käy, jos ihastut palavasti johonkin henkilöön ja se sattuukin olemaan vaikkapa hitsari, tai tupakoi? Hautaat tunteesi ja jatkat listasi mukaisen sinulle "täydellisen" kumppanin etsintää?
Itselläni ei ole mitään vaatimuslistaa; uskoisin olevani sen verran "aikuinen" jo, että osaan katsoa ihmistä sinä itsenään; en minkään tarkistuslistan kautta arvailemalla ihmisen sisintä. Jokin akateemisuus ei kerro ihmisestä mitään, mutta elämänkokemus paljonkin- joka on muuten paljon tärkeämpää kuin mikään liikunnallisuus tai alkoholin käyttö. En tietenkään itse mielelläni mihinkään alkoholistiin tai narkkariin kiintyisi, mutta sekin on sellainen asia, että sitä ei järjellä voi ohjailla kuin tiettyyn pisteeseen asti.
Muutenkin näyttäisi olevan nykyajan mukaista vaatia kumppanilta samoja ominaisuuksia kuin itse (kuvittelee) omaa. Silti yli 50% avioliitoista päätyy eroon. Miksi, jos toinen on juuri sen listan mukaan valittu? Saattaisi olla,että kumppaneiden erilaisuus on se kantava voima, joka kantaa pikkukarikoiden ylitse. Tai sitten ei. Jokatapauksessa henkinen yhteys täytyy olla ja sitä ei löydä mitään vaatimuslistaa tuijottamalla.
Materialisten määreiden kautta ei kuitenkaan henkisyyttä voi löytää.
Niin, itse olen sinkku mies enkä "vaadi" tulevalta kumppaniltani oikeastaan kuin kaksi asiaa:
1) On nainen. Ainakin tähän asti kiinnostukseni on kohdistunut vastakkaiseen sukupuoleen.
2) Molemminpuolinen ymmärrys ja kunnioitus. Niin että molemmat ovat itsenäisiä ja pärjäisivät aivan hyvin ilman toistakin: ei mitään riippuvuussuhdetta puolin eikä toisin, vaan molemmat ovat toisen kanssa vapaasta halusta ja rakkaudesta.
Muuten minulle on aivan sama käykö toinen iltaisin lenkilä vai juoko sohvalla tv:tä katsellen pari olutta tai kuinka paljon minua lyhyempi toinen on.
Mutta jokainen tietenkin tekee omat ratkaisunsa tässä elämässä ja saa vaatia kumppaniltaan mitä tahansa. Itseeni tuollainen "taso-ajattelu" ei istu.
Mitäs, saako kysyä oliko edellinen kumppanisi (olettaen, että olet aiemmin seurustellut) vaatimuslistasi mukainen vai poikkesiko hän radikaalistikin "unelmiesi prinssistä"? Kaatuiko suhde niihin listalla olleisiin piirteisiin vai johonkin muuhun?
Olet ihana :)
Haluan sanoa vielä sen verran liittyen hyvään vastakirjoitukseesi, että periaatteessa mä itsekin vieroksun kaikennäköisten kriteerilistojen tekemistä. Mutta elämä ja kokemus on opettanut, että mä nyt olen vain sellainen nainen, jolle ei riitä pelkästään se, että kumppani on mies, valitettavasti. Tiedän (ja uskon), että jos joskus se oikea rakkaus kävelee vastaan, niin siinä ei paljon listoja tuijotella, sen vaan tuntee kun näkee. Mutta... Jotta mies voisi kolahtaa mulle täysin ja henkinen yhteys ja kemia löytyisi, niin olen vain kokemuksen kautta huomannut, että mun kohdalla siihen tarvitaan noita aloitusviestissäni mainitsemia juttuja. Eli, suomeksi sanottuna: voin todellakin pahoin tupakansavusta ja mua oksettaa jo pelkkä ajatus seurustelusta korsteenin kanssa. Juoppoja en ala hyysäämään, koska itse en viinaa liiemmin juo. Jostain syystä itseäni pienikokoisempiin miehiin en ole tähän ikään mennessä tuntenut riittävästi seksuaalista vetoa, joten en usko, että tilanne muuttuu liiemmin tulevaisuudessakaan. Liikuntaa harrastamattomien kanssa mulla ei ole kovinkaan paljon yhteistä, koska itse olen liikkuvaa sorttia. Eli summa summarum... Miksi olisin niin typerä ja idiootti, että jatkaisin pääni seinään lyömistä jos tiedän kokemuksesta / huomaan parien treffien jälkeen, ettei meillä ole juuri mitään yhteistä, ajatusmaailma on erilainen ynnä muuta. Itse viehätyn samankaltaisuudesta, enkä voi sille mitään. Toisia kiehtoo erilaisuus, toisia samankaltaisuus, ja mä nyt vain kuulun tohon jälkimmäiseen ryhmään. Olen kokemusten, yritysten ja erehdysten kautta oppinut tietämään, millaisen miehen haluan, ja liian radikaalit poikkeamat siitä ovat valitettavasti tietoista pään hakkaamista seinään. Tähän saakka ne eivät ole toimineet, joten miksi toimisivat jatkossakaan.
Aiemmista suhteistani sanottakoon, että sinne on mm. mahtunut mies jolta en saanut arvostusta naisena, sekä myös viinaan meneviä tapauksia. Eli siinä on tullu noi isot kysymykset vastaan, ja jotta suhde olisi onnistunut se olisi vaatinut multa ajatus- ja arvomaailman kääntämistä päälaelleen. Ei onnistunut eikä tule jatkossakaan onnistumaan, valitettavasti. Tiedän siis, että parisuhteessa tarvitaan kompromisseja ja joustamista (ja siihen olen valmis, mutta sopivissa rajoissa), mutta jos oikeasti ollaan liian kaukana toisistaan niin se ei vaan onnistu, jos toisen pitäis muuttaa ittensä täysin, eikä se ole mitenkään tarkoituksenmukaistakaan. Eli sulle voin sanoa, että röökaavaan hitsariin en tule rakastumaan, tuskin edes ihastumaan - vaikkei tietty koskaan pitäisikään sanoa "ei koskaan". Mutta äärimmäisen epätodennäköistä mun kohdalla...
Loppukaneettina vielä haluan sanoa, että mun mielestä (kuten itsekin mainitsit) aikuismaista ajattelua on se, että heittää liiat vaatimukset ja listat mäkeen ja tutustuu ihmisiin ihmisinä. Niinhän mäkin teen, mutta jos alkaa kuulostella toista potentiaalisena kumppanina, niin kyllä ne omat arvot ja itselle tärkeät asiat sieltä vain väkisin puskee esiin, ei sille mitään mahda. Mutta toisaalta, niinhän sen pitääkin mennä, jos kaikille riittäisi kriteeriksi vain se, että toinen on vastakkaista sukupuolta, niin tuskin tässäkään maassa paljon sinkkuja sitten olisikaan.
Ja kun joku tossa ylhäällä epäili mun mielenterveyttä, niin vaikea sanoa, onko sitten korvien välissä jotain vikaa. Ympäristöltä olen ainakin saanut kuulla olevani tasapainoinen, viihdyn itseni kanssa hyvin ja ihmissuhteissa ei ole ongelmia (paitsi oikealta tuntuvan kumppanin löytämisessä). Hoitoon ei ole kukaan passittanut, eikä kukaan haukkunut itsekeskeiseksi tai hirviöksi. Eli luulen, ettei sielläkään puolella nyt mitään vakavampaa ole tai pahasti pielessä. Itte en keksi enää muuta syytä kun helvetin huono tuuri, mutta niin kai se on, etä epäonnistujiakin pitää joukkoon mahtua tilastoja pystyssä pitämään...
Ei tietenkään itseään tarvitse, eikä pidäkään muuttaa itseään toisen takia- ainakaan itselle tärkeissä jutuissa, kuten vaikkapa arvomaailma. Toki se muuttuu muutenkin jatkuvasti, joten toisen erilainen näkemys voi avartaa omaa arvomaailmaa ja saada ihmisen näkemään myös toisella lailla asioita. Mihinkään alisteiseen suhteeseen ei pidä ryhtyä, sehän nyt on päivänselvä.
Joku alkoholinkäyttö tai tupakointi kuten myös liikunta nyt ovat toissijaisia seikkoja; niihin voi oppia ja niistä voi oppia myös pääsemään eroon. Siinä mielessä niillä ei ole mitään tekemistä arvomaailman tai ajatusten kanssa. Lähinnä ne ovat motivaatio-kysymyksiä.
Jotenkin tuosta sinun kirjoituksestasi sain sellaisen kuvan, että olet tyytymätön elämääsi nykyisellään? Itsesi määrittäminen epäonnistujaksi ja luja halusi löytää itsellesi kumppani ovat merkkejä heikosta itsetunnosta. Sinun tulisi ennenkaikea opetella rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, vikoinesi kaikkineen ja lakata näkemästä itseäsi epäonnistujana. Ihmisarvo nyt mistään kumppanista ole kiinni: toisen kautta et voi elää elämääsi. Näin ainakin minä asian näen- voin olla väärässäkin, ja luultavasti olenkin. Elä elämääsi niinkuin tahdot ja haistata paskat muiden mielipiteillä.
Öh...?
Tarkoitin vain, että pidin kirjoituksesta, tai että minua ilahduttaa se etteivät kaikki listaa ominaisuuksia ynnä muuta - ja tuli jonkinlainen mielijohde sanoa se ääneen.
Menin vain hämilleni tuollaisesta kohteliaisuudesta:) Ei niitä joka päivä kuule.
Ei todellakaan ole toissijainen asia, jos esim toinen on alkoholisti! Samoin tupakointi ,jos sille sattuu olemaan allerginen.
Niin, ne ovatkin niitä totuttuja tapoja, joista voi pyrkiä eroon. Vaatii motivaatioita toki.
olipas kivasti ja fiksusti ajateltu, tuli ihan hyvä fiilis tuosta..
Vaatimukset naisen suhteen:
Terve fyysisesti ja menttaalisesti, sivistynyt, hoikka, pitää seksistä, osaa hoitaa kotia, halukas matkustelemaan, sekä tulot >3k€/kk ja varallisutta >100k€.
Sinun vaatimuslistasi miehen suhteen oli niin lyhyt, että jos et moista miestä saa.. sinussa on menttaalipuolla jokin suuri vika.
Mielestäni nuo pituus, koulutus, jonkin sortin liikunta, tupakointi ja alkoholinkäyttö ovat tärkeimmät asiat mitä voin itsekin vaatia. En halua tutustua sotanorsuihin sillä tuskin viityisin heidän seurassaan tai alkoholiongelmaisiin joka viikkonloppu ryypiskeleviin luusereihin.
Mutta kun jotkut rupeavat vaatimaan että musiikkimaku pitäisi olla täsmälleen sama, kävelytyylin myöskin, pitäisi katsoa samoja telkkariohjelmia ja käydä suihkussa aina samaan kellonaikaan, niin silloin ollaan mielestäni pahasti hakoteillä.
Niin, yksi asia mitä vaadin ja toivon on että olisi järkeä rahankäytössä. Esim. asunnon ostossa ei kannata ostaa uutta asuntoa sillä vanhatkin kelpaavat remonttien jälkeen yhtä hyvin kuin uudetkin.
En myöskään toivo että naisellani olisi kovin monia aikaisempia (seksi)suhteita ennestään sillä se kertoo ihmisen löyhästä moraalista ja arvostan itseäni niin paljon että haluan ainakin siinä mielessä samalla tavalla ajattelevan kumppanin. Ei pitäisi olla kovin pahoja vaatimuksia.
Vakituinen työpaikka on ja ammattikorkeakoulussa olen ollut joten elämän perusasiat ovat enemmän kuin hyvin. Mutta miksi naiset eivät välitä tutustua ainakaan netin kautta semmoisiin?
Ulkonäköön ei kannata liikaa paneutua jos saa kuvan pelkästään sähköpostitse sillä ihmisen naama voi näyttää ihan erilaiselta valokuvassa kuin mitä se oikeasti on. Olen sitä mieltä että jos nuo perusasiat ovat kunnossa ei ole mitään järkeä miksi ei tutustua hieman enemmän.
Sekoitat sanan moraali sanaan siveellisyys. Ihminen joka on joskus toiminut siveettömästi, voi kuitenkin olla myöhemmin siveellinen ja aatteiltaan moraalinen.
Ihminen joka on kerran tai joskus käyttäytynyt siveettömästi ei ole sitä aina. Siveetön ihminen on siis siveetön koko ajan, jatkuvasti ja myös tulevaisuudessa.
Moraaliltaan löyhä ihminen puolestaan voi olla moraaliton liittyen mihin tahansa uskollisuuteen tai velvoitteeseen liittyen. Moraali voi myös olla jokaisen ihmisen oma käsitys asiasta.
Tarkoitit siis siveettömyyttä, joka käsityksenä ei ole enää nykykielessä vastine moraalille.
Eli jokainen ihminen on joskus elämänsä aikan jonkun mielestä moraaliton. Siveetön ihminen on siveetön aina ja tulevaisuudessa.Moraalin omaava ihminen on saattanut olla joskus siveetön.
Käsitätkö tämän eron? Jos kyllä, niin saatat saada laajemman otannan unelmiesi naisen hakuun liittyen.
Siveettömyys taitaa kyllä olla parempi sana kuvaamaan touhua, kiitos muistutuksesta!
Ihan peruskamaa noi sun "kriteerit". Eli ihan tavallisen jampan kriteerit luettelit.
Sitä paitsi, mitään rimaa ei oo, kukanenkin tykkää mistä tykkää. That´s it. =) Toisesta saattaa vaan kuulostaa, että on rima korkealla kun luettelee omia mieltymyksiään. Minä taas haluaisin mieheltä miehekästä ulkonäköä, vahvaa itsetuntoa ja luonnetta, juoppo ei saa olla, töitäkin olis hyvä olla (ja jos ei oo niin olis hyvä jos töiden etsiminen kiinnostais), pitää olla hauska ja aikaansaava. Siinä nyt osa.
MUTTA voin vaikka vannoa, että elämääni ei tule yhtään semmoista miestä joka täyttäis kaikki mun "kriteerit" ja voin vannoa myös sen, että kun rakastun en muistakaan tuommosia ns. kriteerejä :)
Mun rimana on oikeestaan se, että jos ei natsaa niin ei natsaa. Simppeliä.
Nuo nyt ei todellakaan ole mitään ihmeellisen kummallisia vaatimuksia. Itseastiassa, sinkuksi jäädessäni luulin, että noilla ominaisuuksilla ei naisen saamisessa olisi kovinkaan suurta ongelmaa. Varsinkaan kun se naamataulukaan ihan pahimmasta päästä ole.
Erehdyin.
Miksi olet noin varma, ettei tilanne enää muutu?
Oletko kenties jo kuollut?
on rahaa ja tuhlaan tässäkin aikaani näpyttelemällä viestiä, joka ei tule johtamaan yhtään mihinkään.
Ole hyvä.
johonkin. Eikö voi nauttia hetkestä? Ja jos et nauti, niin miksi et tee jotain mistä nautit näpyttelyn sijaan?
Eläessäni tehnyt ainuttakaan asiaa joka ei johtaisi mihinkään. Omasta mielestäni sitä voisi kutsua vaikkapa "voittajan" periaatteeksi.
Hetkestä voi nauttia ja pitääkin, en minä sitä kielläkkään. Mitään nauttimisen arvoista ei tosin ole näpytellä viestiä neiti x:lle, joka useiden viestien, sekä kuvien vaihtamisen jälkeen lopettaakin sen näpyttelyn. Ilmeisesti onkin siis päässyt käymään niin, että se tekijä herra y on uutena tuttavuutena ollutkin paljon mielenkiintoisempi kuin tämä vanha tuttavuus. Mutta neiti x:hän ei tästä välitä, vaikka se vanha tuttavuus olikin kaikkea sitä, mitä tässäkin avauksessa peräänkuulutettiin; Pitkä, akateeminen, urheilullinen, tupakoimaton ja kyllä, ehkä jopa komea.
Mutta mitäpä tämä minua edes liikuttaa? En koe ollenkaan hullummaksi vaihtoehdoksi sitä, että vuoden päästä asun jossain hikisessä kaksiossa yksikseni ja ajelen tuliterällä urheiluautolla. Kyllä sitä elämän sisältöä löytyy muustakin kuin jostain neiti x:stä ja treffi kirjoittelusta, joka ei kuitenkaan _johda yhtään mihinkään_.
jos tapaisit niitä naisia jossain muualla kuin netissä? Treffipalstoilla roiku kuin epätoivoiset ja pelinaiset/miehet.
Itse ajattelen niin, että on aina mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin (tai virtuaalisesti uusiin ajatusmaailmoihin) ilman, että tavoitteena on hyötyä siitä sen enempää.
Tietysti jos naisesi lopettaa kesken mielenkiintoisen keskustelun kirjoittelun, se on varmasti turhauttavaa.
Mutta entä jos oletkin tosiaan ihan kunnon mies, mutta pettymyksesi aiempiin kirjoittelukavereihin paistaa läpi katkeruutena kirjoituksissasi? Ja toisaalta voisin kuvitella, että nainen säikähtää nopeasti sellaista miestä joka esim. tenttaa nopeasti naisen vaimopotentiaalia (ulkonäkö, lastenhankkimistavoitteet, koulutus ja tulot, vaikka ne tietysti tärkeitä ovat nekin) tutustumatta ja kiinnostumatta naisen mielipiteistä.
Tuo urheiluautoon viittaaminen saattoi olla tietysti vain katkera heitto, mutta ehkä kannattaa miettiä myös millaisia naisia vetää puoleensa mies, joka ensi sanoikseen ilmoittaa omistavansa hienon auton. Viihtyisitkö varmasti itse sellaisen naisen seurassa?
Tosi lyhyt "vaatimuslista" sinulla on mielestäni. Luulisin, että nämä kriteerit täyttäviä miehiä on paljonkin tarjolla.
Olisikohan ne muut "kriteerit" kuitenkin myös tärkeitä, joita luulisin jokaiselle olevan. Tuskin kuitenkaan olet niin "kylmä" ihminen kuin kirjoituksestasi voisi päätellä. Eli mm. kemioiden kohtaaminen (voisi kai sanoa myös ihastuminen, seksuaalinen vetovoima, rakastuminen), samantyyppinen arvomaailma ja ehkä samoja kiinnostuksekohteita. Nämä kun yhdistää edellisiin, niin sellainen ihminen onkin hankalampi löytää tai tunnistaa.
Täydennyksenä vielä, että omalla kohdallani ihastuminen, seksuaalinen vetovoima ja kemioiden kohtaaminen pohjautuu juuri noihin avausviestissäni mainittuihin seikkoihin lisättynä sillä, että on samantyyppinen arvo- ja ajatusmaailma sekä samantyyliset intressit. Se luo yhteenkuuluvuutta ja yhteenkuuluvuus synnyttää ystävyyttä, läheisyyttä ja kenties ihastumisen ja myöhemmin rakastumisen kautta rakkauttakin. Mutta kumppanin vaan pitää olla riittävän samalla aaltopituudella, vaikea kuvitella että löytäisin henkistä yhteyttä ja kemioiden kohtaamista täysin päinvastaisella elämänkatsomuksella, kiinnostuksenkohteilla, elämäntavoilla ja sosiaalisella taustalla / asemalla varustetun ihmisen kanssa... Tää on siis vain mun mielipide ja koskee mun elämää, en halua yleistää muita ihmisiä koskeviksi. Ja pyydän anteeksi, jos joku ei sitä ymmärrä. Mutta jos tulee kauheasti lokaa niskaan, niin ehkä mun pitää sitten ruveta muuttamaan tätä korvien väliä ja alkaa pakottaa itseäni ihastumaan ja rakastumaan myös tällä hetkellä liian kaukana musta oleviin miehiin, koska loppuelämän kestävä sinkkuus tuntuu kyllä jo ajatuksenakin painajaiselta...
Tyypillinen nainen... vaatimuksia, vaatimuksia ja vielä vaatimuksia vaatimusten perään. Ei taida tästä maasta löytyä naisia, jotka haluavat tutustua ihmiseen ihmisenä?
On tuossa jonkin verran hänellä miehen ominaisuuksista kuitenkin kertynyt:
-pitkä, ei pieni kokoinen
-liikunnallinen
-tupakoimaton
-ei päihdeongelmainen
-koulutettu
-samankaltainen kuin hän
-pitää "rakastua"
Tyypillinen nainen siis;)
Ja sekoaa alkoholin käyttäjiin - eli hänen mentaalipuolellaan on kuitenkin jokin ongelma..
Olin itse joskus samanlainen. Tuli laadittua listoja ja löysin itseni aina sen juopon kainalosta. Vaan tulipa aika jolloin katsahdin peiliin, totesin että joku on vialla kun asiat ovat tällä mallillaan. Nyt tiedostaessani tämän ongelmani, osaankin nauttia ihan toisenlaisten ihmisten seurasta.
Niin se vain on, että samankaltaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa, eli jos seurustelet ongelmaisen juopon kanssa, on itselläsikin jonkin sortin problem.
Ei elämä ole noin yksinkertaista. Ei ketään voi syyttää alkoholiongelmasta. Se syntyy pikkuhiljaa. Eikä se koskaan ole sen toisen syy. Voi aloittaa seurustelun ja huomata myöhemmin että mies/nainen on ajautunut alkoholistiksi ja millään et voi häntä auttaa/muuttaa. Vain hän itse voi tilanteensa muuttaa. Ei tunteita voi katkaista hetkessä toiseen..olisikin niin yksinkertaista.
Jos ihminen muutuu alkoholiksi suhteen aikana, se osoittaa juurikin sen, että toinen osapuoli (ei alkoholisti) on niin rasittava, että ilman viinaa ei kestä suhdetta;)
Eihän sitä kannata, ei jaksa eikä uskalla ketään "vonkaillakaan" ellei näy jotakin joka täyttää sen ihannekumppanin tai parhaimman mahdollisen mittoja. Kun itsensä tasoista seuraa hakee niin ei siinä mitään väärää tee. Oikeastaan se on ainoa vaihtoehto, jos hakee toimivaa suhdetta. Muuten on toki mahdollista, että alkukantaisen Uuno Turhapuron ja sivistyneen naisen suhde onnistuu hyvinkin...
Kyllä se sitten säväyttää se oikea, kun kohdalle osuu, oli hän sitten millainen tahansa :)
Se, millaista miestä voit vaatia, riippuu markkina-arvostasi ja siitä, kuinka tavoiteltuja haluamasi kaltaiset miehet ovat. Naisen markkina-arvon tärkein muuttuja on kauneus. Ongelma on ainakin siinä, että lähes kaikki naiset tavoittelevat niitä samoja miehiä, jotka sinä ilmoitat kriteereiksesi.
Laskennallisesti:
Pitkiä 40% miehistä
Tupakoimaton 70%
Liikunnallinen 40%
Ei alkoholiongelmaa 70%
Koulutusta 50%
Tuohon sitten pitää lisätä sellaiset oletusvaatimukset, joita listassasi ei ole, mutta jotka ovat käytännössä pakollisia, eli: vapaa, ei kauhean ruma, ikä jne.
Kaikki kun nuo ynnätään, niin huomataan, että haetun kaltaisia miehiä ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paljoa. Ja kun noitten miesten perässä on suurin osa naisista, niin kilpailu on kovaa.
Ongelma ei siis ole kriteeriesi määrässä tai yksityiskohtaisuudessa, vaan siinä, että vaadit juuri sellaisia ominaisuuksia miehessä, joita kaikki muutkin haluavat.
Jos esim. hakemiasi miehiä on viisi kertaa vähemmän kuin heitä haluavia naisia, niin sinun täytyisi kuulua ikäluokkasi kauneimpaan 20 prosenttiin, jotta voisit saada itsellesi tuollaisen miehen.
"Laskennallisesti:
Pitkiä 40% miehistä
Tupakoimaton 70%
Liikunnallinen 40%
Ei alkoholiongelmaa 70%
Koulutusta 50% "
Valitettavasti naisia harvoin kiinnostaa matematiikka ja tilastotiede. Siksi naiset ovat usein "numerosokeita"... monellakin tavalla!
Lasketaanpa siis tähän valmiiksi, mitä tuo edelläoleva käytännössä tarkoittaa, sillä veikkaanpa, että yli 90% naisista ei osaa sitä itse laskea (tai jos osaa, niin ei kiinnosta).
siis näin - Laskennallisesti:
Pitkiä 0.4
Tupakoimaton 0.7
Liikunnallinen 0.4
Ei alkoholiongelmaa 0.7
Koulutusta 0.5
Mikli oletetaan, ettei em. ominaisuuksilla ole keskinäistä korrelaatiota, niin tämä merkitse käytännössä seuraavaa:
0.4*0.7*0.4*0.7*0.5 = 0,0392
Ja tuo 0,0392:han on prosentteina ilmaistuna:
3,92 %
Siis 3,92% miehistä on sellaisia, jotka täyttävät kaikki edellämainitut ominaisuudet.
Jos naisilla todellakin on noin järjetön/epärealistinen vaatimustaso, niin ei ihme, ettei moni nainen löydä *mieleistään* miestä!
Eli jos 95% naisista kilpailee vajaa 4% miehistä, niin on selvää, että jos noista alle 4% miehistä vaikkapa reilu puolet eli 2% haluaa vakituista parisuhdetta, ja loput, huomattuaan kuinka hulluna suurin osa naisista on heihin, eivät halua sitoutua, vaan sextailla useiden eri naisten kanssa, usein jopa usean naisen kanssa vuorotellen site, että jokainen näistä naisista luulee olevansa miehelle se ainoa....
... niin silloin 95% naisista yrittää suhdetta 2% miehistä kanssa, silloin joka 47:s nainen saa haluamansa, eikä tuokaan ole sattumasta kiinni, vaan noiden haluttujen miesten määräämin kriteerein se onnekas 1/47 naisista, joita nuo miehet pitävät kaikkein haluttavimpana voi saada tuollaisen miehen omakseen.
Samaan aikaan moni muu nainen luulee seurustelevansa tuon 1,92% miehistä kanssa, mutta tuo vähemmän parisuhdetta arvostava miesryhmä siis pyörittää useaa naista samaan aikaan. Jos jokainen noista miehistä pyörittäisi esim. 5 naista kerralla, niin tuo 1,92% miehistä riittäisi n. 9,6%:lle naisista!
siis 12% kauneimmisto naisista pääsee tekemisiin noiden lähes kaikkien naisten haluamien miesten kanssa, 2% saa sellaisen omakseen, ja n. 10% luulee saavansa, mutta tosiasiassa jakaa tuon miehen n. 4:n muun naisen kanssa!
Ja mitä nuo 88% muista naisista tekee?
Valittavat, ettei muka löydy miestä!
Ihan varmasti löytyisi, kun ei pitäisi noin järjettömiä kriteereitä.
Yksi järjettömimmistä on varmastikin pituus. Sehän ei mitenkään paranna parisuhteen onnellisuutta. Mutta ehkä moni nainen pitää miestä enemmän näyttelyesineenä tyttkavereilleen kuin kumppanina.
Ehkä naisten kannattaisi:
1) Luopua korkokenkien käytöstä (ne sitäpaitsi pitkäaikaisesti käytettynä tuhoavat jalat) - veikkaanpa, että vanhojen mummojen keskuudessa kipeytyneet/rampautuneet jalata ovat paljon vanhoja vaareja yleisempiä!
2) hyväksyä samanpituinen/lyhyempi mies parikseen
Onkin käsittämätöntä, ettei nainen osaa parinmuodostusasioissa käyttää järkeään vaan toimii kuten villieläinnaaras, joka haluaa paritella lauman komeimman johtajauroksen kanssa, välittämättä siitä, että muutkin naaraat tekevät samoin!
Kai olet huomannut että joku tavallisen näköinenkin tuttavasi on muuttunut "paremman" näköiseksi kun näet hänet useamman kerran. Tutustumisen myötä jutut alkavat luistaa paremmin ja paremmin vaikka ei mitään eroottista olisikaan mielessä. Tosin pikkujoulut ym. "otin liika sinä iltana jne..." tapaukset poikkeavat säännöstä. Olipa tuttava sitten miten kouluttamaton tahansa niin varjosyillä sitten "langetaan".
Koulutuksestasi kiinnipitäminen rajoittaa seurusteluasi, "puhutaan kuin eri kielillä" , tuttua minullekin mutta molempien HUOM: MOLEMPIEN halu olla yhdessä saa tavat ja harrastukset muuttumaan. Ei kukaan iän myötä enää ajattele kuin silloin nuoruuden hulluina vuosina, toivottavasti!
Minä ainakin olen jo nähnyt niin paljon maailmaa ja elämää että tiedän etten olekaan kaikkein viisain ja kaikkien tulisi seurata minun esimerkkiäni. HAH Sanon niille jotka eivät osaa sopeutua.
Lueppas nyt tuo sinun omakuvasi vielä pari kertaa läpi. Selität itsesi pussiin. Olet ihmisiä karsinoiva, suvaitsematon, ylimielinen, ennakkoluuloinen, selvästi itsetunto-ongelmainen yksineläjä. Olet ns. on/off-tyyppinen päsmäri. Sinulle on olemassa vain tuhkaa ja timantteja. Ei mitään hienoa siltä väliltä. Jos et saa unelmiesi prinssiä, "joudut" tyytymään resupekka juoppoon. Voi elämän kevät. Toivotan todella onnea etsimisessäsi. Ehkä löydät rinnallesi samanlaisen elitistin joka lemppaa sinut hetkessä kun löytää paremman.
"pitkää, liikunnallista,"...."Ja joka haluaa sitoutua ja osaa arvostaa kumppaniaan?"
Aikamoinen ristiriita tässä. Pitkillä liikunnallisilla miehillä on niin paljon tarjontaa, että moni heistä on pelimies..
Muokataan lista muotoon: pitkä liikunnallinen, uskovainen mies, niin johan löytyy. Mutta, käykö muslimit?
Älkää vitsikö jauhaa paskaa. Kyllä niitä pitkiä ja liikunnallisia on vaikka muille jakaa. Itse olen juuri tälläinen ja eipä ole helppoa ollut. Taitaa vaan vähemmän pitkän ja vähemmän liikunnalliset miehet nyt kuvitella, että avain onneen olisi pituus/liikunnallisuus. Ei ole. Harhakuvitelmaa.
Minusta kirjoitit asiallisesti ja tottahan toki sinulla on oikeus etsiä sellaista miestä, kun sinä haluat ja millainen sinulle sopii.
Ei kannata turhaan liikaa löysätä kriteereitä, koska aivan taatusti etsimäsi kaltaisia miehiä on jossain ja monet heistä varmaan etsivät sinunlaistasi naista.
Jokaisella meillä on omat kriteerimme, joiden mukaan etsimme seuraa. Sinun kriteerisi ovat aivan yhtä oikeutetut, kuin kenen tahansa muiden.
Minusta jakaisen meistä on hyvä hahmottaa millainen on ihannepuolison
profiili. Mutta, tuijottamalla tarkasti tuohon ihanneprofiiliin on vaarana että valitsee puolisonsa LIIAN järkiperustein. Tottakai järkevä pitää olla, mutta usein näistä liian järkevistä liitoista tulee ns. kulissiliittoja. Kieltämättä puolisonvalinta on tosi vaikea asia, koska elämänkokemusta puuttuu. Niin ja kun on elämänkokemusta niin ihmisestä tulee entistä varovaisempi.
Mitä sitten kannattaisi tehdä? Mielestäni meidän jokaisen ihmisen kannattaisi olla avarakatseisempi kaikissa ihmisuhteissa. Kannattaa yleensäkin tutustua, eikä etukäteen päättää onko tyypistä aviomiesainesta. Tutustu ja unohda mihin tarkoitukeen olet etsimässä ihmistä.
Tällä tavoin saa enemmän tietoa ympärilläsi elävistä ihmisistä ja omasta käyttäytymisestäsi ihmisten parissa.
Juuri näin!
Itse pidän myös samantapaista vaatimustasoa yllä. Sitä paitsi sinun rimasi ei ole laisinkaan liian korkealla:) Jos liikut hiukankin enemmän opiskelijapiireissä niin löydät varmasti itsellesi kaikin puolin sopivaa seuraa. Minun mielestä on hyvä tietää oma paikkansa ja se mitä haluaa.
Itse olen samassa tilanteessa kuin sinäkin, epäröinyt hieman riman korkeutta, mutta tullut siihen tulokseen, että laatuun kannattaa panostaa. Baariseura on melko luokatonta tavaraa, ellei pelkkä seksiseura ole haussa. Itse aion pitää ainakin tasoa yllä vaikka se heikentäisi ehdokkaiden määrää. Kun pistää itsensä likoon niin saa mitä haluaa. Tällaisia kokemuksia minulla.
Mitä tarkoitat, ettet löydä kumppania? Siis ettet löydä ketään, joka vastaisi kriteerejäsi? Ei voi olla mahdollista. Missä vaiheessa siis tyssää? Ennen tapaamista vai jälkeen? Kuulostaa vain niin uskomattomalta, ettei muka kriteerit täyttävää löytyisi. Mikä kriteeri on osoittautunut ongelmaksi?
Ihan realistisilta nuo sinun manitsemat vaatimukset vaikuttavat. Ainakin minä olen pitkä, hoikka, urhelullinen, tupakoimaton, akateeminen mies ja osaan pukeutua, käyttäytyä jne, joten on meitä ihan oikeasti olemassa ;)
Saman suuntaisia odotuksia on minullakin naisten suhteen, enkä pidä niitä ollenkaan liian suurina. Parisuhteessa on kuitenkin kysymys niin suuresta asiasta, ettei kovin isoja kompromisseja kannata tehdä.
Omasta mielestäni on huomattavasti parempi vaihtoehto jatkaa itsenäistä elämää, kuin roikkua suhteessa henkilön kanssa, jolla on liikaa häiritseviä piirteitä. Mitä nämä häiritsevät piirteet sitten ovat, on jokaisen henkilökohtaisiin arvoihin perustuva kysymys. Seikka, jota joku ei voi sietää, on varmasti jonkun toisen mielestä ihan yhdentekevä.
Minullekin naisen suhtautuminen liikuntaan, alkoholin käyttöön jne. ovat tärkeitä asioita, sillä mielestäni ne kertovat laajemminkin hänen asenteistaan ja suhteesta omaan itseensä. Myös monet ulkoiset ominaisuudet, pukeutuminen ja käyttäytyminen eri tilanteissa ovat merkkejä henkilön "sisäisistä" ominaisuuksista, joten ei niidenkään merkitystä kannata väheksyä.
Kannattaa siis asettaa itselle suuria mutta kuitenkin realistisia tavoitteita - niin ihmissuhteiden kuin muidenkin asioiden suhteen. Itse olen huomannut, että onnistumiset ja menestys on yleensä seurausta siitä, että vaadin itseltäni paljon, enkä tyydy keskinkertaisiin tuloksiin.
Mielestäni jokainen saa asettaa minkälaisia vaatimuksia tahansa, riippumatta omista ominaisuuksista. Eli "rimasi" ei ole liian korkealla, (ellet sitten itse koe niin). Et muuten kertonut juurikaan siitä, minkälaista arkea haluaisit viettää kumppanin kanssa ja mitä toivot/haluat tulevaisuudelta. Eli tarkoititko liikunnallisuudella vain omasta kunnostaan huolehtimista vai haluatko yhteisiä liikunta harrastuksia? Koulutus tarkoittaa yleensä vastuullisempaa työtä, jne. mutta oletko esimerkiksi valmis siihen, että mies tekee normaalia pidempää työpäivää? Muuttamaan miehen perässä? Haluatko lapsia, (entä jäädä hoitamaan niitä)? Kuinka paljon haluat yhteistä aikaa? Mitkä ovat ne asiat, mihin miehen pitää sitouta? Jne, jne.
Lyhyesti siis, "pitkä, koulutettu, liikunnallinen ja tupakoimaton" sisältää kirjavan joukon mies tyyppejä aina kiireisestä ja varakkaasta liikemiehestä kiireettömään ja varattomaan duunariin. Seksi puolestakaan et maininnut mitään..
Aurinkoa myös sinne päin ja onnea mies rintamalle. :)
Jokaisella on oikeus omiin kiinnostuksen kohteisiin ..tietysti. Ja haluat saman tyylistä ihmistä kumppaniksi kuin itsekkin olet, se on ihan normaalia. Toki listojen kanssa kumppanin haku on aika vaikeaa, mut miks tyytyä johonkin mitä et halua. Parempi sit yksin ,kun surkeena kaksin.
Saat toki vaatia mitä vaan. Ota kuitenkin huomioon, että miehetkin tekevät samanlaisia listoja ja mittasi täyttävien miesten omat rimat voivat olla pääsi yläpuolella.
Surullista, miten surkeata on akateemisillakin ihmisillä suomenkielen taito. Voisit opetella hieman välimerkkien käyttöä, kappalejakoa ja virkkeiden jakamista "hieman" lyhyemmiksi. Sitten ehkä joku akateeminen mieskin voisi jaksaa sepustuksiasi lukea.
Ei voi muuta sanoa kuin, että kyllä on koulutuksen taso laskenut tässä maassa, kun akateemisen tutkinnonkin voi jo suorittaa noin heikolla äidinkielen osaamisella.
jossain oli tutkimus, että suhteellisesti suurin sinkkujen ryhmä on nimenomaan pääkaupunkiseudulla elävät 25-40 vuotiaat, pitkät ja koulutetut naiset. mitä tämä kertoo? Sen voi jokainen päätellä ihan issekseen...
Niinpä, nämä naiset blokkaavat ulos itsensä baareista,bileistä, laivoilta tms, koska siellä liikkuvat juuri ne miehet jotka täyttävät kriteerit ja etsivät tälläisiä naisia.. siis täydellinen paradoksi.
Ym humputtelupaikoissa on pakko liikkua koska kynnys jossain kirjastossa tms alkaa tehdä tuttavuutta on kyllä varsin korkea, ei uskalluksen vaan ns. naisten normikäyttäytymisen vuoksi (pitävät tuppautujana??)
Haluaisinpa minäkin pitkän, koulutetun ja muutenkin kunnollisen naisen omakseni, ja pystyn tarjoamaan saman vastineeksi. Mutta minkäs teet, kun en millään kelpaa naisille - en taida olla tarpeeksi jännittävä ja sulavapuheinen, vaan semmoinen tavallisen arkinen tyyppi.
Yksinäisyys tuntuu niin ikävältä, että en varmasti ala odottamaan tuohon ikähaarukkaan 25-40 asti. Ottaisin omakseni mielummin vaikka lyhyen ja vähemmän koulutetun, joka vain tajuaisi kelpuuttaa minut jo nyt.
Sopisin vaatimustasoosi lähes täydellisesti. Olen pitkä, hoikka ja koulutettu mies. Mutta yhtä puuttuu, jonka takia heittäisit minut yli laidan. Itsetuntoni on ollut varhaisesta nuoruudesta lähtien huono ja kuullut jatkuvasti naisilta (sen jälkeen kun ovat ensin olleet kiinnostuneet), että he haluaisivat jämäkämmän miehen.
Siispä en sopisi sinun täydellisyyden tavoitteluusi. Mahdollisesti Suomen heikkoitsetuntoisessa mieslaumassa ei ole sinulle sitä oikeaa, joten siirrypä muualle etsimään. Pelkästään EU:n alueella lienee kymmeniä- tai jopa satojatuhansia ellei peräti miljoonia sinulle sopivia miehiä. Kielitaitoinenkin lienet?
kyllähän sitä voi vaatia, mutta niinku itte sanoit niin pituudelles et mitään voi, eli olisko se niin paha "joutua" yhteen lyhyemmän miehen kanssa?