Moi.
Olen 28 vuotias nainen ja olen etsinyt seuraa jo pitemmän aikaa. Vihdoin sitten löysinkin täältä suomi24:n kautta miehen, johon tunsin nopeasti rakastuvani.
Eka tapaaminen jäi kuitenkin viimeiseksi kun paljastui, että miehellä oli hirveä määrä luomia ja todella huono ryhti. Teki mieli koko ajan sanoa, että miksi ei ole leikkauttanut edes kaulastaan isoimpia luomia pois. Ei kai se niin paljoa maksaisi. Ryhti on tietysti mennyt netin ääressä istuessa. Sillekin voisi tehdä jotain.
Sinkkuilu jatkuu edelleen, biologinen kello tikittää ja miestä ei vain meinaa löytyä.
Olen 28 vuotias nainen ja olen etsinyt seuraa jo pitemmän aikaa. Vihdoin sitten löysinkin täältä suomi24:n kautta miehen, johon tunsin nopeasti rakastuvani.
Eka tapaaminen jäi kuitenkin viimeiseksi kun paljastui, että miehellä oli hirveä määrä luomia ja todella huono ryhti. Teki mieli koko ajan sanoa, että miksi ei ole leikkauttanut edes kaulastaan isoimpia luomia pois. Ei kai se niin paljoa maksaisi. Ryhti on tietysti mennyt netin ääressä istuessa. Sillekin voisi tehdä jotain.
Sinkkuilu jatkuu edelleen, biologinen kello tikittää ja miestä ei vain meinaa löytyä.
Vastaukset 35
Vanhimmat
onnistaa...
Mutta hänelläkin on varmasti tunteet. Ei käynyt mielessä, että saattaisi lukea myös näitä palstoja, jos on profiili treffeissä...
Jos toinen ei miellyttänyt selviät varmasti siitä omin avuin, jos et, hakeudu hoitoon, mutta täällä on nolo alkaa huudella toisen rumuudesta.
En ole kyseinen mies, enkä edes tiedä tapausta, mutta pikkuisen hienotunteisuutta peliin kiitos!
...meniköhän multa jotain ohi...sanot viestissäsi:
"löysinkin suomi24:n kautta miehen, johon tunsin rakastuvani."
JOS olisit todellakin tuntenut NIIN VAHVASTI, sinua ei luomet olisi haittanneet ja nehän voi poistaa pienellä operaatiolla lääkärin toimesta.
Miten kävi: hävisikö "rakkaus" tai sen tunne nähtyäsi miehen ulkonäön?
Toivottavasti sitten seuraavalla kerralla onnistaa. Hyvä kuitenkin, että älysit pitää mölyt mahassa, ties vaikka tunne olisi ollut molemminpuolinen.
Toivottavasti räjähdät kellosi kanssa omaan tökeryyteesi.Toivon sydämmestäni ettei kukaan mies pilaa elämäänsä tuollaisen kusipään kanssa.
Että joku voi olla tunteeton persesilmä.Rakasta vain itseäsi saatanan nauta.Tuolla ajatusmaailmalla et ikinä löydä miestä ja hyvä niin.Et kykene rakastumaan yhteenkään ihmiseen vaan pelkästään itse luomaasi harhakuvaan ihmisestä.Olet säälittävä.
Laitahan linkki omaan kuvaasi niin voimme nähdä kuinka virheetön itse olet!
Minäkin tapasin miehen, johon olin, en nyt ehkä rakastunut, mutta tod. ihastunut. Tunteet vaihtui pakokauhuun, kun tavattiin livenä. Mies, joka edelleenkin täällä mainostaa itseään "ok näköisenä", oli pieni, ryhditön, huono hampainen ja tökerösti pukeutunut. Teki mieli juosta karkuun. Ei taida mies olla sinkkuna nirsouden tai tarkan seulonnan takia, vaan koska yrittää naisia, jotka eivät ole ihan hänen omaa tasoaan =(
Täällä joukko naisia huutaa, että taso-teorioissa ei ole mitään perää, mutta sitten kun eksytään sokkotreffeille netti-ihastuksen kanssa niin huomataan, että tasoissa todellakin on eroja.
Minä olen oikeasti ok-näköinen sillä tiedän kyllä miltä itse näytän. Hampaani ovat täysin kunnossa eikä ulkonäössä muutenkaan ole juuri mitään vikaa. Mutta jos pitäisi antaa arvosana asteikolla 4-10 antaisin itselleni seiskan. Tämä siis pelkästään ulkonäköni puolesta. Tasosta voidaan olla monta mieltä, mutta pidän itseäni kuitenkin ulkoisesti paremman näköisenä kuin useimmat muut täällä. Luomia tai maksaläiskiäkään ei ole ja pidän kyntenikin leikattuina joten ei kaikki aina ole ulkonäöstäkään kiinni.
Eikö kannattaisi omassa deitti-ilmoituksessan tms. kertoa, että ulkonäkö on selkeä ykköskriteeri ja myös ominaisuus jonka perusteella arvioit ihmisen tasoa? Näin voisit välttyä ikäviltä tilanteilta.
silloinhan moni mies hyppäisi suoraan ilmoitukseen ja seassa saattaisi olla komeita mutta ajatuksiltaan silti terveitä miehiä. No, nämä oikein ja järkevästi ajattelevat miehet varmaankin tajuavat lempata pintaliitäjämatamin hevokkoon kun tajuavat minkä kanssa olevat tekemisissä...
Silloin on tietysti niin, että kumppania etsivällä naisella on suuri ongelma ja arvomaailma täysin sekaisin, jos hän kerran esittää etsivänsä sellaista ja sellaista miestä, mutta todellisuudessa ylivoimainen ykköskriteeri onkin sellainen (ulkonäkö), mitä hän ei ole mainostanut ja painottanut erikseen. Tällainen nainen valehtelee paitsi "ehdokkaille" myös itselleen. Kuten sanottu, arvomaailma täysin sekaisin. Mutta silloin ei ehkä kannata valittaa, jos "rakastettu" mies osoittautuukin muuksi kuin unelmien komeaksi ritariksi.
Siksi kannattaisi sitä ulkonäön merkitystä painottaa. Järkeäkö on pelätä vaikuttavansa pinnalliselta, jos kerran tosiasiallisesti sitä kuitenkin on? Eikö olisi aiheellista olla rehellinen heti alkuun ja myöntää itselleenkin olevansa pinnallinen? Eipähän tulisi ylimääräisiä pettymyksiä ja saisi paremman kuvan "markkinoista".
niin kyllä sillä on merkitystä seurustelusuhteessa, johon kuuluu myös halu fyysiseen läheisyyteen.
Ymmärtäisin tuomionne jos aloittaja olisi hylännyt ystävän tämän ulkonäön takia, mutta mitä te olisitte halunneet hänen tekevän? Aloittavan platonisen suhteen miehen kanssa? Olisiko sekään reilua häntä kohtaan.
Voisitteko itse seurustella tytön kanssa jolla on mädät hampaat ja henki haisee?
Olisiko teistä tosiaan väärin vaatia häntä stailaamaan itsensä teille sopivaksi =hoidattamaan hampaansa.
Pientä realiteettia!
Toisessa keskustelussa miehille ei kelvanneet esimerkiksi liian lyhyet naiset, joten turha jeesustella aloittajalle
"Toisessa keskustelussa miehille ei kelvanneet esimerkiksi liian lyhyet naiset, joten turha jeesustella aloittajalle"
Hieno esimerkki mahdollisimman typerästä kommentista tuossa.
Miten voi muka rakastua (niin kuin ketjun avaaja) tai melkein rakastua (niin kuin toinen ketjuun kirjoittanut), ja sitten tuomita ihmisen ulkonäön perusteella tapaamisen jälkeen? Mitä ihmettä ne miehet oikein teille kirjoittivat?
"Olen kuin nuori Richard Gere. Jos et ole vielä rakastunut ja ihastunut, niin tule tapaamaan paikan päälle, kiitos."
Kuvittelin ennen, että chat/deitti on hyvä tapa tutustua ihmiseen, siis hänen luonteeseensa, koska pärstäkerroin ei vaikuta heti mielikuvaan ihmisestä. Ajattelin tutustumisen olevan syvällisempää, mutta huomasin melkein heti, että asia ei olekaan niin. Kokeilin silti deittailua ja tutustuin erään televisiodeitin kautta toisella puolella Suomea asuvaan naiseen, jonka kanssa juttelimme paljon puhelimessa ennen kuin tapasimme. Kumpikaan ei pyytänyt toisen kuvaa, minä en tarvinnut sitä ja vaikka tiesin aiemmista kokemuksistani, kuinka tärkeä kuva on monille naisille, en tietenkään tyrkyttänyt sitä, kun hän sanoi, että ulkonäölläni ei ole väliä.
Tykkäsin jutella hänen kanssaan todella paljon ja oli päivänselvää, että tunne oli molemminpuolinen. Olimme ihastuneita toistemme luonteisiin, välillämme oli henkinen side, joka vaikutti lujalta. Sitten kun tapasimme ensimmäisen kerran, se kaikki mureni hetkessä, sillä en kelvannut hänelle fyysisesti. Nyt tiedän, että jos siinäkin tapauksessa ulkonäkö oli niin tärkeä, ei ole enää koskaan mitään mahdollisuutta uskoa siihen, että joku nainen voisi tutustua ensin minun luonteeseeni ja ottaa samalla naamani vastaan, minun on ensin annettava naamani ja vasta sitten tarjottava luonnettani... Niin, paitsi ei ruma pääse niihin loppupeleihin, joissa ulkonäöllä ei kuulemma ole väliä.
Tämä maailma on pinnallinen, mutta asioita vääristellään, sillä tämä maailma on vielä paljon pinnallisempi kuin väitetään. Enää millään muulla ei ole mitään merkitystä, vain ulkonäkö on tärkeä, mukava, mutta ruma saa vain valjua sympatiaa osakseen, niitä kliseitä, joilla ei tarkoiteta mitään. Rakkaus on todella halpa illuusio, kaikki on pelkkää pintaa ja tunteilla ei ole enää mitään merkitystä.
On varmaan selvää, että minulta ei löydy alkuperäiselle kirjoittajalle minkäänlaista sympatiaa, olen empaattinen ihminen, mutta jossakin minunkin rajani tulevat vastaan. Totta kai sinä löydät jonkun ja sinun kohdallasi se tikitys loppuu, mutta entä sen miehen kohdalla, kuinka paljon oikeasti välität ihmisistä? Sinulle ihmiset ovat pelkkää materiaalia, käyttötavaraa, olet kone, jonka tehtävä on synnyttää lapsi, olet robotti, jonka toimintaa ohjaava ohjelma eli ns. biologinen kello jo tikittää tik tik. Et välitä kenestäkään, se lapsesikin on vain uusi osa tähän koneistoon, jossa kaikki inhimillinen jyrätään ja jauhetaan hammasrattaissa, joilta ei voi saada minkäänlaista armoa. Oikeudenmukaisuutta ei ole, ei ole mitään reilua peliä, on vain kylmä halu ja sen avulla koneita tuotetaan lisää uusia koneita tuottamaan. Kone pyrkii täydellisyyteen, ns. luonnonvalinta on arjalainen täydellisen koneen ihanne puhtaimmillaan, vaillinaiset eivät pääse pilaamaan jälkeläistenne geenejä.
Olipa kerran ihminen, mutta enää on jäljellä pelkät ihmisen kuoret, joiden sisällä tunteeton mieli luulee olevansa edelleen ihminen.
Itselläni samankaltainen kokemus niin tv-deitistä sekä nettideitistä. Minun tapauksessani homma eteni kuten sinullakin: tutustuttiin, ihastuttiin ehkä (kovastikin yhden kanssa), luotiin henkinen yhteys, joka tuntui erittäin vahvalta. Vaihdettiin kuvia, kaikki ok. Parin kanssa tavatttiin ja homma eteni hyvin. Mutta sitten aina- joka kerta- toinen osapuoli löysi jonkun mielenkiintoisemman tai useampia, toinen kiinnostui enenmmän tuntemattomien panemisesta kuin mistään vakavammasta minun kanssani. Harmillista.
Kaikissa näissä tapauksissa oli erikoinen piirre se, että nämä naiset eivät millään muotoa olleet edustavia siinä mielessä, että olisin ilman etukäteistutustumista kahta kertaa vilkaissutkaan heihin. Suoraan sanottuna, ulkonäkönsä oli vähemmän miellyttävä. Sitä eniten ihmettelen, että miksi vähemmän kauniin ihmisen on pakko pettää toisen luottamus saadessaan pikkusen melaa mekkoonsa? Epätoivoisiako?
Itselläni ei ole mitään ongelmia ikinä ollut saada naisseuraa livenä, että omassa ulkonäössäni ei ole vikaa, mutta sitä ihmettelen tänä päivänäkin kovasti, että jos vähemmän kauniit ihmiset jakavat persettään miten sattuu, niin miten on laita kauniiden naisten kanssa? Olisiko heillä sama juttu kuin minulla, että ei tarvitse- tietävät muutenkin saavansa tahtoessaan toisin kuin vähemmän miellyttävät, joiden on pakko ottaa mitä saavat?
Joo, anteeks vuodatus, mutta petyin aikoinaan aika pahasti naisiin juuri tuonkaltaisten tapausten takia. Kolmeen vuoteen en ole nyt ollut kiinnostunut naisista, vaikka tilaisuuksia syvällisempän tutustumiseen olisi ollutkin. Jotenkin en vain jaksa uskoa enää naisten puheisiin, saatika tunteisiin.
Tsemppiä sinulle kirjoittaja. Kyllä niitä syvällisiä ja rehellisiä naisia jostain löytyy. Älä vain kysy mistä.
Ulkonäkö ei ole tärkein kriteeri, vaan osa kokonaisuutta. En itse vaadi, että kumppanin täytyy olla kuin "nuori Richard Gere", vaan toivon että hänen ulkonäkönsä mielyttäisi minun silmääni.
Tapaamani mies oli nähnyt kuvani ja itse en häneltä edes kuvaa pyytänyt, sillä hän tosiaan kuvaili itsensä "ok näköiseksi" ja "ikäisekseen nuorekkaaksi". Em. kuvauksien perusteella odotin tapaavani normaalin näköisen miehen, en mitään ressukkaa.
Ei kukaan voi aikuisten oikeasti ja silmät kirkkaina väittä, ettei ulkonäöllä ole MITÄÄN merkitystä piste
Hyvä kirjoitus tuo kirjoitus kokemuksistasi tunteettomien robottinaisten kanssa. Itse en ole tuollaista kokenut, mutta toisaalta en ole innokas deittailija eikä ulkonäköni ilmeisesti ole aivan vastenmielinen. Olen todella pahoillani sinun puolestasi. Tuollaiset tarinat ovat sydäntäsärkeviä. Toivon todella, että olisit vain sattumalta törmännyt vääränlaisiin naisiin, mutta tietysti näitä palstoja lukemalla tuntuu, että noin pinnallisia naisia on pelottavan paljon.
Jos ihastuisin syvästi jonkun naisen luonteeseen netissä, en voi kuvitellakaan, että hänen ulkonäkönsä olisi minusta niin kamala, että se ajaisi koko ihmisen ohi ja yli.
Ei kai kukaan ole väittänyt, ettei ulkonäöllä olisi _mitään_ merkitystä. Minusta on kyllä aika naurettavaa puhua siitä, että ulkonäkö olisi "osa kokonaisuutta", jos ulkonäkö voi muka totaalisesti tuhota ihastumisen (tai jopa rakastumisen) miehen luonteeseen. Kyllä silloin on kyse siitä, että ulkonäkö on ylivoimaisesti tärkeämpi kriteeri kuin mikään muu.
Olen pahoillani siitä mitä sinulle tapahtui, mutta näin käy takuu varmasti kun mielikuva on jotakin mitä todellisuus ei ole. Minä olen sitä mieltä, että (puhutaan mitä puhutaan) mutta ulkonäöllä on aina merkitystä. Niin ”pinnatonta” ihmistä ei olekaan, ettei sillä olisi merkitystä ja se olisi jokaisen ymmärrettävä, kun täältä netistä tai mistä muualta kumppania etsii. Kyllä sen (elämän)kumppanin ulkomuoto täytyy olla sellainen, että se toista myös miellyttää niin aamiaispöydässä kuin yhteisessä vuoteessa, eihän siitä yhteiselosta tule muuten mitään.
Ikävä tosiasia on myös se, että niin onnetonta naista ei olekaan, ettei hän jollekin miehelle kelpaisi. Miehiä taas on montakin jotka eivät kellekään naiselle kelpaa. Naisilla on sellaiset odotukset miehistä, joita nämä miehet eivät koskaan pysty täyttämään, ja osa miehistä sen myös hyvin itsekin tietää. Toisaalta mikään asiahan ei ole niin huonosi, ettei sitä voisi paremmaksi muuttaa halutessaan. Ulkonäköön pystyy vaikuttamaan aika paljon, jos näkee vaivaa ja on valmis muutokseen. Pinnallisessa maailmassa pärjää pinnallisilla asioilla. Jo se että käy parturissa ja leikkaa hiukset itselleen sopivaksi, hankkii itselleen sopivat vaatteet, laihduttaa jos tarvetta on, harrastaa liikuntaa ja on yleensä positiivinen asenne elämää, parantaa kenen tahansa ulkonäköä. Rumastakin saadaan ihan varmasti ainakin siedettävä ja sitten ollaan jo niissä loppupeleissä, jolloin sillä kuoren sisuksella on merkitystä.
Tämä maailma on monella tapaa vääränlailla vinksallaan, mutta senkin kanssa on vaan opittava elämään.
"Rumastakin saadaan ihan varmasti ainakin siedettävä ja sitten ollaan jo niissä loppupeleissä, jolloin sillä kuoren sisuksella on merkitystä."
Tämä avaa taas uuden sivuaiheen, joka askarruttanee robottinaisista kertonutta miestä. Mitä järkeä hänen olisi stailata itsestään ns. siedettävän näköinen? Haluaako hän ihan oikeasti naisen hinnalla millä hyvänsä? En usko, että hän haluaa naisen, joka voi hyväksyä hänet vasta sitten, kun hänet on stailattu ns. siedettäväksi... Miten tuosta päästään niihin loppupeleihin, jossa kuoren sisuksella on oikeasti merkitystä? Mielestäni ei mietenkään vaan sitten tämä onneton sankarimme on vain onnistunut ikään kuin huiputtamaan yhtä robottinaista.
Se on vähän kuin niiden naisten kohdalla, joilla on huono itsetunto ja he sen vuoksi tekevät kaikkensa ulkonäkönsä eteen ja käytännössä heidän koko elämänsä pyörii ulkonäön ja siitä murehtimisen ympärillä. Sitten he onnistuvat saalistamaan sen haluamansa komean miehen ja sen jälkeen elävät elämäänsä jatkuvassa ahdistuksessa ja pahassa olossa yrittääeen pitää miehensä ja ylläpitää miehen kiinnostusta. Ja vuodet vierivät. Surullinen kohtalo, mutta sellaisiakin naisia on todella olemassa.
tulisikin etsiä sellainen kumppani, jolle kelpaa juuri sellaisena kuin on.
Huijaamalla saat vain huvia hetkeksi ja jossakin vaiheessa eteen tulee hetki, jolloin ikään kuin kumpikin kasvaa ulos suhteesta.
Näitä tarinoita riittää varsinkin julkkisten piirissä.
on todellakin jäädä yksin. Joillekin se yksin jääminen on ihan hyvä vaihtoehto, ei siinä mitään, mutta jos sen naisen haluaa, sen eteen on tehtävä työtä. Naisten miehille asettama taso on niin korkealla, että mikä tahansa miehen reppana ei vaan kelpaa.
Se ”siedettävä” ulkonäkö laskee kynnystä ottaa sitä kontaktia toiseen ihmiseen, tämän reppanan puolelta kuin hänen puoleensa. Tämän henkilön kohdalla, nainenhan ei pitänyt hänestä fyysisesti, mutta ehkä jos mies olisi vähän petrannut ulkonäköään, hän ehkä olisi kelvannut? Kuka tietää, mutta luonne oli kuitenkin ilmeisesti kohdallaan.
Pinnan ”silotus” on yksi asia mitä voi yrittää ja kannattaa yrittää, mutta ei se tietenkään mikään itseään autuaaksi tekevä asia ole. Ei ole kyse persoonallisuuden muutoksesta, vaan ihan siitä ulkoisen habituksen muokkaamisesta toisten silmään sopivaksi. Jos ihminen kokee itsensä rumaksi ja kenellekään kelpaamattomaksi se todella valitettavasti näkyy muutenkin ihmisestä, mutta jos sitä itsetuntoa saa ylös vaikka vain uusien vaatekappaleiden tai laihdutuksen avulla se myös näkyy ihmisestä. Kovin pinnallista, tiedän sen, mutta näin se vaan menee.
Kaikkihan me tällä tavalla ”huiputetaan” toisiamme, ainakin ensimmäisillä treffeillä. Toiset vain joutuvat tekemään asian eteen enemmän työtä kuin toiset. Eikö jokainen halua olla parhaimman mahdollisen näköinen potentiaalisen kumppanin silmissä, ainakin silloin kun hänet ensimmäisen kerran kohtaa? Vai onko tämä muka vain naisellista turhamaisuutta? Kyllä minä ainakin tälläydyn (meikkaan ja pukeudun harkitusti) treffeille, vaikka kotona vanhassa t-paidassa meikittömänä pyörinkin.
Eihän se, että näkee huolta omasta ulkonäöstä tarkoita että ihmisestä tulisi automaattisesti vain omaan napaansa tuijottaja ja saisi pakkomielteen omasta ulkonäöstään. Se on sitten jo äärimmäisyys ja ihan eri keskustelun aihe, enkä viitsi siihen nyt mennä. Mutta tuskin kenestäkään ns. rumasta näillä kevyillä konsteilla edes tuollaista aikaan saataisi.
Niin, itseäni tämä huiputtamistendenssi on ihmetyttänyt iät ja ajat. Aina kuulee tarinoita joka suunnasta. Kuinka se ja se ihana & huomaavainen & romanttinen & kulttuurista kiinnostunut mies osoittautui pian häiden jälkeen moukkamaiseksi ja itsekeskeiseksi piipaapääksi, joka ei ole pätkääkään kiinnostunut vaimon tunteista, kulttuurista tai romantiikasta. Tai miten se ja se ihana ja valloittava ja hyväntuulinen nainen osoittautui pian yhteen muuttamisen jälkeen kiukuttelevaksi, nipottavaksi, lapselliseksi naudaksi, eikä seksikään ollut enää mahdollista kuin kerran kuussa muttei varmasti maassa, rakastelusta puhumattakaan.
Ja sitten on toisaalta näitä kertomuksia tässä ketjussa. Nainen rakastuu(!) mieheen, mutta tapaamishetkellä rakkaus katoaa, koska miehellä on naamassa paljon luomia ja ryhtikin on huono. En voi ikipäivänä kuvitella, että rakastuisin netin välityksellä ns. täydelliseen naiseen, jonka sitten torppaisin totaalisesti ensitapaamisella ulkonäkösyistä.
Mikäköhän tässä touhussa on ideana? Kuinkakohan moni mies (komea, tavallinen, sininen tai suppilovahveron näköinen) ottaisi esimerkiksi tämän ketjun avanneen naisen kumppanikseen, jos tietäisi naisesta tämän ketjun alussa mainitun kuvion?
Ehkä tuon luomi-ryhti-miehen pitäisi laittaa omaan ilmoitukseensa lisäyksenä: "Olen sensaatiomaisen ruma ja luomiakin on helvetisti enemmän kuin leppäpirkolla täpliä. Ryhti on kuin 90-vuotiaalla äijänkäppyrällä. Piste." ;)
minä en tarkoituksella ottanut kantaa tähän ketjun aloittajaan, koska minusta se oli lähinnä huono provokaatio, mutta tämän miehen kirjoitus oli vilpittömän oloinen, että siihen vastasin. Minä en ainakaan pysty keneenkään netin välityksellä rakastumaan, kyllä siihen tarvitaan kasvokkain olemista. Ihastua ehkä voisin, mutta siitäkin on vielä aika pitkä harppaus rakkauteen. Sen minäkin olen kyllä huomannut, että kun täällä netissä vain mielikuvilla pelataan, pettymyksiä useasti tulee puolin ja toisin, koska se ulkonäkö on tärkeä seikka. Ihmisestä voi saada kovin erilaisen kuvan, kun hän kirjoittaa sähköpostia ja kun hän sitten ilmestyy silmien eteen ilmielävänä kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.
Mitä muuta minä voin tuohon sanoa, kuin että rakkaus tekee sokeaksi ja avioliiton arki ne jälleen avaa? Tämä tapahtuu (ennemmin tai myöhemmin) kaikille jotka avioliitossa ovat olleet, mutta miten siitä eteenpäin ja miten siihen suhtautuu, on sitten jokaisen oma valinta. Mutta näissä tapauksissa (jos ylipäätään on huiputettu) ollaan jo ulkonäkö seikkoja syvemmällä, koska on muutettu koko ihmisen persoonallisuutta toisen vuoksi ja se ei nyt tietenkään pitemmän päälle onnistu. Minusta se, että tulen treffeille huolitellun/laitetun näköisenä ja pidän itsestäni muutenkin edes jotenkin huolta, ei ole suuren suurta huijausta. Tai sitten tämä koko ”suuri huijaus” on vaan sisäsyntyistä meille naisille.
"Mikäköhän tässä touhussa on ideana? Kuinkakohan moni mies (komea, tavallinen, sininen tai suppilovahveron näköinen) ottaisi esimerkiksi tämän ketjun avanneen naisen kumppanikseen, jos tietäisi naisesta tämän ketjun alussa mainitun kuvion?"
Tätä olen itsekin miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että valhe ulottuu koko yhteiskunnan lävitse. Monelle lapselle jokainen päivä koulussa on täyttä helvettiä kiusatuksi tulemisen takia. Kiusaamisesta on nykyään puhuttu ja sen laajuudesta ollaan tietoisempia kuin ennen, mutta silti olen varma siitä, että sellainen lapsi, jota ei kiusata ja joka ei oikeastaan välitä asiasta, koska se ei kosketa häntä, ei kouluaikojen jälkeen ajattele, että koulussa olisi ollut isoja ongelmia, ei lainkaan tiedosta, että jollakin olisi ollut toisten toiminnan takia paha olla. Tällainen ihminen ummistaa silmänsä totuudelta, ongelmaa ei ole, koska hän ei sitä näe, hän ei halua katsoa, koska hänellä on asiat hyvin. Hänen kuvansa asioista on valheellinen, vaikka hän uskoo vakaasti omaan totuuteensa.
Sellainen ihminen, jolla ei ole vaikeuksia löytää seuraa, joka on haluttu, hyvin todennäköisesti näkee yhtä vähän kuin edellä mainittu ihminen, joka ei ole kovinkaan tietoinen koulukiusaamisesta. Hän ei tunne kumppaninsa menneisyyttä eikä hänen tarvitse ottaa perin juurin selkoa hänen arvomaailmastaan, koska hänelle itselleen tuo ihminen antaa sitä mitä hän haluaa. Toisesta ei tarvitse tietää, kuinka pinnallinen hän on ja miten halveksivasti hän suhtautuu toisiin ihmisiin, koska itse kuuluu niihin onnekkaisiin, joiden ei tarvitse siitä välittää. Hänen kuvansa asioista on valheellinen, vaikka hän uskoo vakaasti omaan totuuteensa.
Minua kauhistuttaa ajatus, että olisin itse yksi näistä "onnekkaista" ja en näkisi sitä valhetta, joka käy läpi tämän yhteiskunnan. Minua kiusattiin koulussa ja minua on kohdeltu seuranhaussa kuin jotain epättöä, joten näen aivan asioiden pohjalta kaiken raadollisuuden. Näen perheitä, jotka näyttävät päällisin puolin onnellisilta, he kävelevät kaupungilla, mies, nainen, pari lasta, ja ajattelen heistä, että he eivät todennäköisesti tunne toisiaan, eivät tiedä, kuinka paljon toinen on aiheuttanut toisille pahaa oloa, he eivät välitä. Näen siinä potentiaalisen koulukiusaajan, vanhemmassa ja lapsessa, ja näen ihmisen, joka seuraa hakiessaan toimi kuin kone, jyräsi mielestään heikot ja ei välittänyt lainkaan toimintansa seurauksista. Siinä se on se suomalaisen yhteiskunnan tukiranka, lapsena ja aikuisena samanlainen kiusaaja, jolle muut ihmiset ovat välineitä. Hänen kumppaninsa ei sitä tiedä, mutta hänelle sillä ei ole todennäköisesti väliä, koska hän on itse kiusaaja tai yksi niistä, joka ummistaa silmänsä totuudelta. Tuo on suomalaisen yhteiskunnan tämänhetkinen kuva, kaikki puhe rakkaudesta, välittämisestä ja huolehtimisesta on valhetta, todellisuudessa koneisiin on sisäänkirjoitettu pyrkimys hallita muita koneita ja tuottaa uusia koneita, jotka voivat yhä paremmin hallita muita koneita. Keho näyttää olevan lihaa, mutta se on metallia, kuorten sisällä vallitsee tyhjä tunteettomuus. Ajatuksena on vain halu, vain minä. Asioiden tärkeys rajoittuu oman pään sisälle, edes empatian kuiskaava esiaste ei enää pommita egoaan täynnä olevan konepään metallisia seinämiä.
"Kuinkakohan moni mies (komea, tavallinen, sininen tai suppilovahveron näköinen) ottaisi esimerkiksi tämän ketjun avanneen naisen kumppanikseen, jos tietäisi naisesta tämän ketjun alussa mainitun kuvion?"
Varmasti löytyisi ottaja - niistä miehistä joiden käsitys elämästä ja olemisesta on samanlainen. Ja se olisikin ihanteellinen tilanne. Harmi vaan, että ihmisestä ei TIEDÄ minkälainen se on, ennen kuin sille on heikon kohtansa paljastanut; mahdollisimman tuhoisia kombinaatioita syntyy..
Todellista pomminpurkajan hommaa.
Kun ei kenenkään ajatuksia osaa lukea.. (toisaalta onneksi, olen varma että yhteiskunnat taantuisivat kivikauden tasolle viikossa, jos se olisi mahdollista).
Nykyajan ihmisellä on suunnattomasti pelkoja, joita yritetään uhon ja tuhon voimalla poistaa. Nöyryys nähdä ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin aidosti on puuttuu kokonaan. Niin.. ihmiskunta on kuin kollektiivisessa puberteetti iässä kiukutteleva koulutyttö/poika; uskoo tietävänsä vastauksen kaikkeen, muttei todellisuudessa kykene edes ruokkimaan itseään tai siivoamaan omia jätöksiään.
Viikon paatos.
"Ikävä tosiasia on myös se, että niin onnetonta naista ei olekaan, ettei hän jollekin miehelle kelpaisi. Miehiä taas on montakin jotka eivät kellekään naiselle kelpaa."
"Ikävä tosiasia" on myös se, että miehiä ja naisia on kutakuinkin yhtä paljon. Joten jos laskemme yhteen sinun sinun ja minun esittämät "ikävät tosiasiat", niin on montakin naista, jotka eivät ikinä saa miestä oman ranttuudensa vuoksi, tai korkeintaan saavat toimia silloin tällöin pussientyhjennysautomaattina jollekin "kelvolliselle" miehelle. Se kun naistenkin keskuudessa tuo "taso" vaihtelee aika lailla ja niillä "kelvollisilla" miehillä on varaa valita.
Turha on sitten näillä palstoilla valittaa, kun jää yksin tai kelpaa vain hyväksikäytettäväksi jos itse on alun alkaenkin liian ranttu (koskee molempia sukupuolia).
stereotypioista kun keskustellaan, mitä jos laitettaisiin mielikuvissa keskiverto ”vanhapoika” ja ”vanhapiika” yhteen ja katsotaan mitä syntyy. Olen suhteellisen varma miehelle kyllä nainen kelpaisi, mutta naiselle tämä mies ei. Kovin surullista se on kummankin osalta. Osa tämän maan miehistä ei tule koskaan saamaan osakseen edes sitä pussientyhjennysautomaattia josta kauniisti puhuit. Se on hiukan eri asia kuitenkin, jos ihminen tosissaan yrittäisi kumppania löytää ja hänet aina torjuttaisiin kelpaamattomuuden takia, tai se että ihminen torjuu kaikki halukkaat koska he eivät kelpaa hänelle. Jos nämä kaksi jää tästä syystä ilman parisuhdetta, toki kai tälle yksilölle jolle kukaan ei kelvannut, yksin elo on vähemmän ikävää, koska se on tavallaan hänen oma valintansa?
En minä ole mitään valittanut, olen vain kirjoittanut oman mielipiteeni.
Kyllä siinä annetaan muille miehille kohtuutonta tasoitusta, jos ei yritäkään tehdä mitään ulkonäkönsä ja muiden ominaisuuksiensa parantamiseksi.
On todella naivia ja lapsellista ajatella, että meille kaikille löytyy se oikea juuri sellaisina kuin olemme.
Karu totuus on, että kilpailu naisista, etenkin laatunaisista on kova. Kyllä tässä kilpailussa pitää käyttää ne apukeinot hyväkseen, mitkä on helposti käytettävissä, ja joita muutkin käyttävät. Yksi "apukeino" on siis se, että hankkiutuu ulkoisesti niin hyvään kuntoon kuin kohtuuvaivalla on mahdollista. Jos jaksaa nähdä enemmänkin vaivaa, niin aina parempi.
"On todella naivia ja lapsellista ajatella, että meille kaikille löytyy se oikea juuri sellaisina kuin olemme."
On todella naiivia ja lapsellista ajatella, että voisi löytää elämänkumppanin, jos koko pariutumiselämä perustuu yrityksiin luoda itsestään vetävä kuva (ei vain fyysisesti), jotta pärjäisi "markkinoilla". Parisuhteessa mielikuvat ja kuvat katoavat aika nopeasti.
Etsimällä etsit, etkä koskaan löydä mitään. Nostat jatkuvasti vaatimustasoasi ja pelaat itsesi lopullisesti ulos. Biologinen kello tikittää ja siksi olis syytä tarkistaa omaa tasoa alaspäin. Muuten sun aikasi menee ohi.
Suhteessa voisit mieheltä pyytää, että alkais treenaamaan sun kanssa ja leikkauttais isoimmat luomet pois kaulalta ihan terveyssyistä, jos nämä asiat sinua kerran niin ärsyttää.
Senpä takia minä en koskaan harrasta nettideittejä (tai silloin siis, kun oli vielä sinkku). Kun tapaan ihmisen esimerkiksi harrastusten, työn tai viihteen parissa, näen heti, onko ihminen myös ulkoisesti minua miellyttävä ja iskeekö kemiat. Sen tietää heti, haluaako jotain enemmän kun on nokikkain siinä kahvikupin ääressä juttelemassa. Kyllä mielestäni ulkonäöllä on se merkitys, että sen on oltava omaa silmää miellyttävä. Ihmisessä on oltava jotain, joka miellyttää tai jää positiivisesti mieleen. Jos toinen on omasta mielestä luotaantyöntävä, niin eihän ole mitään järkeä aloittaa seurustelua sellaisen ihmisen kanssa.
Nettideiteissä on se huono puoli, että paperilla voi synkata vaikka miten hyvin, mutta livenä homma ei sujukaan syystä tai toisesta.
Eli suosittelen tapaamaan miehiä ilman sitä nettiä ihan suoraan vaikka sitten siellä baarissa, jos muuten et miekkosiin törmää. Siellä ainakin näkee heti, mitä saa ja ollaanko samalla aaltopituudella.
Taas todiste siitä että rumat ja rentut saavat naisia mutta kunnolliset tavallisen näköiset jäävät ilman. No, minkäs sille mahtaa vaikka se tuntuukin epäoikeudenmukaiselta.
höpö höpö.. en mä ainakaa mitään renttu ja rumaa huolisi.. en vain tiedä mistä löytää kunnon miehii.. kun ei ne kotoakaa HAE!