U.S.A.:LLA HYÖKKÄYSSUUNNITELMA IRANIIN!!

WASHINGTON -POSTISSA OLLUT UUTINEN KERTOO, ETTÄ YHDYSVALTAIN NS. WASHINGTONIN HAUKAT OVAT TEHNEET JO ENNEN LAITONTA IRAKIN SOTAA SUUNNITELMAN HYÖKÄTÄ IRANIN ISLAMILAISEEN TASAVALTAAN KÄYTTÄEN KAIKKIA HYÖKKÄYSMUOTOJA: MAAVOIMAA, ILMAVOIMAA JA MERIVOIMAA!!!

ARKALUONTOISEN, TOKI JO SPEKULAATIOISSA ARVATUN TOSISEIKAN PALJASTI U.S. ARMEIJAN TIEDUSTELUTEHTÄVIÄ JOHTANUT NYT JO ERONNUT WILLIAM ARKIN!!!
-ARKIN KOROSTI MYÖS, ETTÄ JO SILLOIN 2002 LAAJAMITTAISIKSI KOKO MAATA KOSKEVIKSI TARKOITETUT HYÖKKÄYSSTRATEGIAT JA SUUNNITELMAT 0VAT EDENNEET JATKUVASTI!!!

YHDYSVALLOILLA TAISI OLLA SELVÄNÄ TAKTIIKKA-AJATUKSENA VALLATA ENSIN NOPEASTI TALOUSPAKOTTEIN JA KAUPPASAARROIN HEIKENNETTY IRAKIN TASAVALTA JA SEN RAJAN TURVIN ALOITTAA NOPEAAN TAHTIIN JO JOSKUS VUONNA 2004 YLLÄTYKSELLINEN MAAHYÖKKÄYS MAAILMAN SUURIMPAAN ÖLJYVALTIOON!!???

MUTTA KUTEN ON NÄHTY U.S.A.:N USEAT DIVISIOONAT OVAT VIELÄKIN HÄTÄÄ KÄRSIMÄSSÄ IRAKISSA NIIN SUUNNITELMAT OVAT ULKOISENTEKIJÄN TAKIA MUUTTUNEET PAKOSTA!
-NYT ALKAA OLEMAAN KOHTA D.C.:N HAUKKOJEN VIIMEINEN MAHDOLLISUUS ALOITTAA SOTATOIMET IRANIIN, SILLÄ GEORGE WALKER BUSHIN KAUSI ON VARMASTI LOPPU 2008 EIKÄ VOIDA OLLA TAKUUSSA SIITÄ, ETTÄ REPUBLIKAANIT SAAVAT VIRKAA MYÖS SEURAAVIKSI VUOSIKSI!!
-NÄIN SOTA ON PAKKO ALOITTAA ENNEN, KUIN G. W. BUSH JOUTUU LUOPUMAAN VIRASTAAN, SILLÄ YHDYSVALTAIN HISTORIA ON OSOITTANUT, ETTÄ SOTAA EI LOPETETA VAIKKA PRESIDENTTI VAIHTUISI YLI PUOLUERAJOJEN!!!

YHDYSVALTAIN ARMEIJAA ON ALETTU JUURI NYT PÄÄSIÄISEN AIKANA MOBILISOIMAAN HUOLESTUTTAVASTI YMPÄRI MAAILMAA, MUTTA MYÖS MUITA ERITTÄIN MERKITTÄVIÄ MOBILISOINTEJA ON TAPAHTUNUT JO AIEMMIN!... HAUKKA NRO: 1. PAUL WOLFKOWITZ SUORANAISESTI JYRÄTTIIN IBRD/IDA:N (MAAILMANPANKKI) JOHTOON JA HAUKKA JOHN BOLTON ON KIRISTÄNYT YK:TA VÄHÄN VÄLIÄ UHKAUKSILLAAN!! LISÄKSI VIELÄ G. W. BUSHIN YKKÖSPYÖVELI DONALD DRUMSFELD ON SAANUT JATKAA RIKKOMUKSISTA JA VIRHEISTÄ HUOLIMATTA JA RIVISTÄ HAIRAHTUNEILLE KENRAALEILLE ON ANNETTU KURINPALAUTUSTA!!!

MUTTA KAIKKIEN NÄIDEN ONGELMIEN LISÄKSI ON VIELÄ SUUREMPIKIN ONGELMA SYNTYNYT NÄIDEN VUOSIEN AIKANA!!
IRAN ON SAANUT MERKITTÄVÄN, LÄHES JUMALANA PALVOTUN JOHTAJAN JOKA ON MONISSA USKONTOPIIREISSÄKIN SUOSITUMPI, KUIN HENGELLINEN JOHTAJA AJATOLLAH ALI SEYYED HOSSEINI KHAMENEI... NIMITTÄIN KARISMAATTISEN MAHMOUD AHMADINEJADIN, MIEHEN JOKA VUODESSA ON KYYKYTTÄNYT KOKO SOTAISAN LÄNSIMAAILMAN TAPAAN JOHON OSAMA BIN LADENKIN VOI OLLA KATEEELLINEN!!!
461915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat
  • teli?

    Äänestä

Sehän pohjustaa toimia ja muokkaa mieliä, hyväksyväisiksi:

Iranin presidentin lausunnot RAHAN VALLASTA elävässä, "puolueettomassa ja riippumattomassa", ns prsnta-mediassa ovat todennäköisesti tavalla tai toisella "väritettyjä", siis sillä tavoin sopivasti muotoiltuja, että länsilukija tulkitsisi ne aivan toisin, kuin mitä puhuja on esittänyt, jos ylipäätään on esittänyt.

Muistammehan impperialistin veruketehtailun myös Irakin tapauksessa. Puheet joukkotuhoaseista ja niiden olemassaolosta tilanteessa, jossa impperialisti itse oli asetarkastuksissa paikan- päällä. Huh huh, mikä valehtelija impperialistista lopultakin paljastui. Ja kaiken se soopan, jota impperialisti suolti, oma sinivalkoinen prsnta-koneistomme myös aivan kritiikittömästi toisti.

Uskotko todellakin, että impperialisti enää on puheissaan "uskottava", sillä kerran valehtelija, aina valehtelija, eikö totta.

Äänestä
  • http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=89807

    "Iran on koonnut joukon koulutettuja itsemurhapommittajia valmiuteen Iranin ydintukikohtiin mahdollisesti suunnitteilla olevien iskujen varalta, kertoo brittilehti The Sunday Times.

    Lehden haastattelemien iranilaisten viranomaislähteiden mukaan 40 000 itsemurhapommittajan joukko on valmis iskemään valikoituihin kohteisiin Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

    Länsimaat ovat YK:n turvallisuusneuvoston johdolla vaatineet Irania lopettamaan ydinohjelmansa, sillä ne uskovat maan kehittelevän ydinasetta. Lopettamisen takarajaksi on asetettu tämän kuun 28. päivä. Iran on toistuvasti vakuuttanut ydinohjelmansa olevan rauhanomainen."

    Äänestä

  • vastasuunnitelma: kirjoitti:

    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=89807

    JOS SINNE TUNKEVAT SE ON USA:N LOPUN ALKU!!!

    MIEHIÄ MENEE 2X ENEMMÄN KUIN VIETNAMISSA... VÄHINTÄÄN!!!

    Mitä noi itsemurhapommittajat on ? Ampuuko ne pommeja avoimesti itsensä uhraten. Vaai käyttääkö ne lentokoneita lentäen kohteeseen, 69 koneella, vai mitä ne on kerro se meille kaikille?

    Äänestä

  • Maatiaine kirjoitti:

    Mitä noi itsemurhapommittajat on ? Ampuuko ne pommeja avoimesti itsensä uhraten. Vaai käyttääkö ne lentokoneita lentäen kohteeseen, 69 koneella, vai mitä ne on kerro se meille kaikille?

    BRITTILEHTI SUNDAY TIMES ON KERTONUT, ETTÄ IRANILAISLÄHTEISTÄ SAADUT TIEDOT KERTOVAT:

    "40 000 ITSEMURHAPOMMITTAJAA ON VALMIITA ISKEMÄÄN VALIKOITUHIN KOHTEISIIN YHDYSVALLOISSA JA BRITEISSÄ!!"

    Äänestä

  • vastasuunnitelma: kirjoitti:

    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=89807

    "Iran on koonnut joukon koulutettuja itsemurhapommittajia valmiuteen Iranin ydintukikohtiin mahdollisesti suunnitteilla olevien iskujen varalta, kertoo brittilehti The Sunday Times.

    Lehden haastattelemien iranilaisten viranomaislähteiden mukaan 40 000 itsemurhapommittajan joukko on valmis iskemään valikoituihin kohteisiin Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

    Länsimaat ovat YK:n turvallisuusneuvoston johdolla vaatineet Irania lopettamaan ydinohjelmansa, sillä ne uskovat maan kehittelevän ydinasetta. Lopettamisen takarajaksi on asetettu tämän kuun 28. päivä. Iran on toistuvasti vakuuttanut ydinohjelmansa olevan rauhanomainen."

    Kuin lähettää sinne ydinpommi ?

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    JOS SINNE TUNKEVAT SE ON USA:N LOPUN ALKU!!!

    MIEHIÄ MENEE 2X ENEMMÄN KUIN VIETNAMISSA... VÄHINTÄÄN!!!

    Paljonko niitä amerikkalaisia nyt olikaan?

    Olisiko n. 265 miljoonaa?

    Vietnamin sota vaati noin 65000 amerikkalaisen hengen.

    Jos se tuplataan Iranin mahdollisen sodan seurauksena, se olisi n.130000 kaatunutta.

    Neuvostoliiton kärsimät miestappiot meitä vastaan käydyssä Jatkosodassa olivat n. 305000.

    USA menettäisi siis alle puolet siitä määrästä, mitä N-liitto menetti Jatkosodassaan Suomea vastaan.

    Summa summarum: Miten hyökkäys Iraniin voisi merkitä USA:n "lopun alkua", kun se voi milloin tahansa polkaista jalkeille muutaman miljoonan sotilaan kokoisen armeijan, jolla on käytössään sotatekniikan viimeisimmät saavutukset?

    Ovatko nuo ajatukset sinun harhaisia päiväuniasi?

    Äänestä

  • Tasapuolinen lukija kirjoitti:

    SEKIN MÄÄRÄ RIITTÄÄ JOS USA EI SEN ENEMPÄÄ JOUKKOJA SINNE MAASTOON LÄHETÄ...

    ON NAURETTAVAA VERRATA SUOMEN SOTAAN NIITÄ LUKUJA... STALINHAN TARJOSI MILJOONAA KAATUNUTTA PROTOKOLLALLAAN (JOUKOT KÄVELI PYSTYSSÄ KARVAHATUT PÄÄSSÄ), MUTTA EI SUOMEN AMATÖÖRIT SAANEET JUOKSUHAUDOISTA ENEMPÄÄ KAATUMAAN... SÄÄLITTÄVÄÄ!!!

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    JOS SINNE TUNKEVAT SE ON USA:N LOPUN ALKU!!!

    MIEHIÄ MENEE 2X ENEMMÄN KUIN VIETNAMISSA... VÄHINTÄÄN!!!

    pari taktista pommia ja iran antautuu

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    BRITTILEHTI SUNDAY TIMES ON KERTONUT, ETTÄ IRANILAISLÄHTEISTÄ SAADUT TIEDOT KERTOVAT:

    "40 000 ITSEMURHAPOMMITTAJAA ON VALMIITA ISKEMÄÄN VALIKOITUHIN KOHTEISIIN YHDYSVALLOISSA JA BRITEISSÄ!!"

    kommari propagandaa

    Äänestä

  • no problem kirjoitti:

    pari taktista pommia ja iran antautuu

    VÄHÄN KATTAVAMPI PERUSTELU... MITKÄÄN POMMIT EI VOI KOKO MAATA TUHOTA JA IRANILAISET OVAT MAAILMAN KIIHKEIMPIÄ MAANSA PUOLUSTAJIA!!!

    Äänestä

  • valhetta koko uutinen kirjoitti:

    kommari propagandaa

    KUN AITAA KAATUU ONKO KOMMUNISTI-MUSLIMI, VAI KAPITALISTI-SIONISTI-IMPERIALISTI OIKEASSA!?

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    VÄHÄN KATTAVAMPI PERUSTELU... MITKÄÄN POMMIT EI VOI KOKO MAATA TUHOTA JA IRANILAISET OVAT MAAILMAN KIIHKEIMPIÄ MAANSA PUOLUSTAJIA!!!

    koko Iranin

    Äänestä

  • herää unesta kirjoitti:

    koko Iranin

    MIKÄÄN MAAILMAN YDINASE EI KYKENE TUHOAMAAN KOKO IRANIN ALUETTA.. PISTE!

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    MIKÄÄN MAAILMAN YDINASE EI KYKENE TUHOAMAAN KOKO IRANIN ALUETTA.. PISTE!

    ihan varmasti sopiva määrää ydinohjuksia tuhoaa koko iranin.USA voi tuhota vaikka koko maapallon

    Äänestä

  • USA rules kirjoitti:

    ihan varmasti sopiva määrää ydinohjuksia tuhoaa koko iranin.USA voi tuhota vaikka koko maapallon

    SUURI SELLAINEN¨VOI TUHOTA MAAILMAN!! SE ON 100% FAKTA...

    USA:LLA PITÄISI OLLA SATATUHATTA YDINKÄRKEÄ JOS SE TOTEUTUISI!!

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    SUURI SELLAINEN¨VOI TUHOTA MAAILMAN!! SE ON 100% FAKTA...

    USA:LLA PITÄISI OLLA SATATUHATTA YDINKÄRKEÄ JOS SE TOTEUTUISI!!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Halliburton

    Äänestä

En viitsi lukea kirjoituksistasi kuin otsikon.

Minkä ikäinen/tasoinen ihminen? ja millä järjenjuoksulla varustettu kirjoittaa TIKKUKIRJAIMIN?

No, mikä uutinen mielesäsi tämä esittämäsi on.
Tottakai pitää olla hyökkäyssuunnitelma!
Ja hyvä!
Ja varmasti onkin hyvä, valloitettiinhan naapurimaakin viikossa. Kokemusta löytyy!

NL:n hyökkäyssuunnitelma oli helvetin huono:

http://www.lukio.palkane.fi/raate/raate.html

Opiskele lukion kurssia tästä.

Äänestä
  • URHEILUTIETÄJÄ olikin laatimassa tota venäjän hyökkäyssuunnitelmaa.

    Äänestä

  • Joni kirjoitti:

    URHEILUTIETÄJÄ olikin laatimassa tota venäjän hyökkäyssuunnitelmaa.

    AINA TÄÄLLÄ PÄÄTÄSI AUKOMASSA... ETKÖ USKALLA REKISTERÖIDÄ NIMIMERKKIÄSI?

    Äänestä

  • ENKÖ SAA TOIVOA MAAILMAAN RAUHAA JA HARMONIAA?

    ENKÖ SAA TOIVOA IMPERIALISTISTA SIIRTOMAAPOLITIIKKAA UNHOLAAN?

    Äänestä

se on armeijan tehtävä

Äänestä
  • ONKO U.S.A.:LLA SITTEN SUUNNITELMA MYÖS HYÖKKÄYKSESTÄ SUOMEEN.. JOS SE ON ARMEIJAN TEHTÄVÄ??

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    ONKO U.S.A.:LLA SITTEN SUUNNITELMA MYÖS HYÖKKÄYKSESTÄ SUOMEEN.. JOS SE ON ARMEIJAN TEHTÄVÄ??

    sehän kuuluu armeijan tehtäviin. Maailmassa on noin 200 valtiota ja niiden kaikkein valtaamiseksi on hyvin todennäköisesti suunnitelma olemassa. Se on USA armeijan perustehtäviä. Mitä ihmeellistä siinä sinun mielestäsi on?

    Äänestä

  • veteraaani kirjoitti:

    MALMIA!!! JA PARI ÖLJYN VARMUUSVARASTOA!! HEHHEH!!

    EDES WOLFKOWITZ SUSINEEN EI OLE NIIN EPÄTOIVOINEN!!

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    MALMIA!!! JA PARI ÖLJYN VARMUUSVARASTOA!! HEHHEH!!

    EDES WOLFKOWITZ SUSINEEN EI OLE NIIN EPÄTOIVOINEN!!

    sotaa missä päin maapalloa tahansa.

    Ei ole kyse luonnonvaroista tai aikeista valloittaa Suomea.

    Totean vain että USA on kartoittanut koko maailman mahdollisen sotilasoperaation kannalta.

    Jos kuvittelet, että näin ei ole olet naivi...

    Äänestä

  • veteraaani kirjoitti:

    sotaa missä päin maapalloa tahansa.

    Ei ole kyse luonnonvaroista tai aikeista valloittaa Suomea.

    Totean vain että USA on kartoittanut koko maailman mahdollisen sotilasoperaation kannalta.

    Jos kuvittelet, että näin ei ole olet naivi...

    TODELLA SURKEA SOTILASMAHTI MIEHISTÖLTÄÄN... ASEET KYLLÄ HUIPPULUOKKAA!!

    IRAKIA EI OLISI KOSKAAN VALLATTU ILMAN VUOSIKAUSIA JATKUNEITA ILMAPOMMITUKSIA JA KAUPPASAARTOJA...

    HUSSEIN AL-TIKRITIN PAHAMAINEISEN KOVA TASAVALTALAISKAARTI OLISI AAMUVERYTELLYT MERIJALKAVÄEN JA VIHREÄT BARETIT TIGRISIIN..

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    TODELLA SURKEA SOTILASMAHTI MIEHISTÖLTÄÄN... ASEET KYLLÄ HUIPPULUOKKAA!!

    IRAKIA EI OLISI KOSKAAN VALLATTU ILMAN VUOSIKAUSIA JATKUNEITA ILMAPOMMITUKSIA JA KAUPPASAARTOJA...

    HUSSEIN AL-TIKRITIN PAHAMAINEISEN KOVA TASAVALTALAISKAARTI OLISI AAMUVERYTELLYT MERIJALKAVÄEN JA VIHREÄT BARETIT TIGRISIIN..

    USA:sta löytyy huippusotilaita.

    Irakiin on tosin lähetetty parin viikon koulutuksella porukkaa, joka ei sinne kuulu.

    Äänestä

  • veteraaani kirjoitti:

    USA:sta löytyy huippusotilaita.

    Irakiin on tosin lähetetty parin viikon koulutuksella porukkaa, joka ei sinne kuulu.

    KIM YONG IL:N HUIPPUSOTILAAT
    ENTINEN HUSSEIN AL-TIKRITIN TASAVALTALAISKAARTI
    AHMADINEJADIN HUIPPU MOTIVOITUNEET SOTILAAT...

    U.S. HALLINTO MAKSAA "LAATU"SOTILAILLEEN TÄHTITIETEELLISTÄ PALKKAA NÄMÄ EM. TEKEVÄT TYÖN MAANSA PUOLESTA!!!

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    KIM YONG IL:N HUIPPUSOTILAAT
    ENTINEN HUSSEIN AL-TIKRITIN TASAVALTALAISKAARTI
    AHMADINEJADIN HUIPPU MOTIVOITUNEET SOTILAAT...

    U.S. HALLINTO MAKSAA "LAATU"SOTILAILLEEN TÄHTITIETEELLISTÄ PALKKAA NÄMÄ EM. TEKEVÄT TYÖN MAANSA PUOLESTA!!!

    Kaikki enemmän tai vähemmän pakotettu tehtäviinsä..

    Äänestä

  • veteraaani kirjoitti:

    Kaikki enemmän tai vähemmän pakotettu tehtäviinsä..

    JOS KAIKILTA RIISUTAAN NYKYASEET JA TANKIT YMPÄRILTÄ POIS JA ISKETÄÄN MORAPUUKOT KOURAAN NIIN NÄMÄ MAINITSEMANI VOITTAA 100%

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    JOS KAIKILTA RIISUTAAN NYKYASEET JA TANKIT YMPÄRILTÄ POIS JA ISKETÄÄN MORAPUUKOT KOURAAN NIIN NÄMÄ MAINITSEMANI VOITTAA 100%

    jos pelkät puukot aseina

    Äänestä

  • veteraaani kirjoitti:

    jos pelkät puukot aseina

    VETERAANINA JA SOTILAANA HIEMAN VALOITTAA LYHENNETTÄ IDF?

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    NO... PELKKIÄ MOSSADIN JA SIONISTIEN LAMPAITA... ONNISTUVAT VAIN VÄÄRIEN IHMISTEN SALAMURHISSA... MORA TUSKINV PYSYY EDES KÄDESSÄ?

    idf on aina sodassa pyyhkinyt arabit taivaan tuulii vaikka heillä on ollut vähemmän miehiä taistelemassa?

    Äänestä

  • Jom Kippur kirjoitti:

    idf on aina sodassa pyyhkinyt arabit taivaan tuulii vaikka heillä on ollut vähemmän miehiä taistelemassa?

    NYKYPÄIVÄNÄ ARABEILLA ON VENÄJÄN LAATUASEITA... ENÄÄ EI TARVITSE HÄVITTÄJÄÄ VASTAAN MENNÄ KEPEIN JA KAMELEIN!!!

    TUOMIOPÄIVÄ...

    JA IDF ON KÖYHDYTETTY VITSI!!

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    NYKYPÄIVÄNÄ ARABEILLA ON VENÄJÄN LAATUASEITA... ENÄÄ EI TARVITSE HÄVITTÄJÄÄ VASTAAN MENNÄ KEPEIN JA KAMELEIN!!!

    TUOMIOPÄIVÄ...

    JA IDF ON KÖYHDYTETTY VITSI!!

    mutta hävisi kuitenkin

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    NO... PELKKIÄ MOSSADIN JA SIONISTIEN LAMPAITA... ONNISTUVAT VAIN VÄÄRIEN IHMISTEN SALAMURHISSA... MORA TUSKINV PYSYY EDES KÄDESSÄ?

    Israelin armeija on erittäin hyvin varustautunut mies miestä vastaan käytyyn sotaan

    Äänestä

  • rehellisyyttä peliin kirjoitti:

    mutta hävisi kuitenkin

    ILMAN VAHTIKOIRA YHDYSVALTOJA, ISRAELIN PAIKALLA OLISI OLLUT VUODESTA 1973 LÄHTIEN PALESTIINAN VALTIO, EGYPTIN & SYYRIAN ARMOSTA, KUTEN KUULUISIKIN!!

    Äänestä

  • veteraaani kirjoitti:

    Israelin armeija on erittäin hyvin varustautunut mies miestä vastaan käytyyn sotaan

    NAURAN... HEHEHEH...

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    NAURAN... HEHEHEH...

    suht hyvin pärjänneet

    Äänestä

  • URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

    KIM YONG IL:N HUIPPUSOTILAAT
    ENTINEN HUSSEIN AL-TIKRITIN TASAVALTALAISKAARTI
    AHMADINEJADIN HUIPPU MOTIVOITUNEET SOTILAAT...

    U.S. HALLINTO MAKSAA "LAATU"SOTILAILLEEN TÄHTITIETEELLISTÄ PALKKAA NÄMÄ EM. TEKEVÄT TYÖN MAANSA PUOLESTA!!!

    se olikin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

URHEILU-TIETÄJÄ kirjoitti:

WASHINGTON -POSTISSA OLLUT UUTINEN KERTOO, ETTÄ YHDYSVALTAIN NS. WASHINGTONIN HAUKAT OVAT TEHNEET JO ENNEN LAITONTA IRAKIN SOTAA SUUNNITELMAN HYÖKÄTÄ IRANIN ISLAMILAISEEN TASAVALTAAN KÄYTTÄEN KAIKKIA HYÖKKÄYSMUOTOJA: MAAVOIMAA, ILMAVOIMAA JA MERIVOIMAA!!!

ARKALUONTOISEN, TOKI JO SPEKULAATIOISSA ARVATUN TOSISEIKAN PALJASTI U.S. ARMEIJAN TIEDUSTELUTEHTÄVIÄ JOHTANUT NYT JO ERONNUT WILLIAM ARKIN!!!
-ARKIN KOROSTI MYÖS, ETTÄ JO SILLOIN 2002 LAAJAMITTAISIKSI KOKO MAATA KOSKEVIKSI TARKOITETUT HYÖKKÄYSSTRATEGIAT JA SUUNNITELMAT 0VAT EDENNEET JATKUVASTI!!!

YHDYSVALLOILLA TAISI OLLA SELVÄNÄ TAKTIIKKA-AJATUKSENA VALLATA ENSIN NOPEASTI TALOUSPAKOTTEIN JA KAUPPASAARROIN HEIKENNETTY IRAKIN TASAVALTA JA SEN RAJAN TURVIN ALOITTAA NOPEAAN TAHTIIN JO JOSKUS VUONNA 2004 YLLÄTYKSELLINEN MAAHYÖKKÄYS MAAILMAN SUURIMPAAN ÖLJYVALTIOON!!???

MUTTA KUTEN ON NÄHTY U.S.A.:N USEAT DIVISIOONAT OVAT VIELÄKIN HÄTÄÄ KÄRSIMÄSSÄ IRAKISSA NIIN SUUNNITELMAT OVAT ULKOISENTEKIJÄN TAKIA MUUTTUNEET PAKOSTA!
-NYT ALKAA OLEMAAN KOHTA D.C.:N HAUKKOJEN VIIMEINEN MAHDOLLISUUS ALOITTAA SOTATOIMET IRANIIN, SILLÄ GEORGE WALKER BUSHIN KAUSI ON VARMASTI LOPPU 2008 EIKÄ VOIDA OLLA TAKUUSSA SIITÄ, ETTÄ REPUBLIKAANIT SAAVAT VIRKAA MYÖS SEURAAVIKSI VUOSIKSI!!
-NÄIN SOTA ON PAKKO ALOITTAA ENNEN, KUIN G. W. BUSH JOUTUU LUOPUMAAN VIRASTAAN, SILLÄ YHDYSVALTAIN HISTORIA ON OSOITTANUT, ETTÄ SOTAA EI LOPETETA VAIKKA PRESIDENTTI VAIHTUISI YLI PUOLUERAJOJEN!!!

YHDYSVALTAIN ARMEIJAA ON ALETTU JUURI NYT PÄÄSIÄISEN AIKANA MOBILISOIMAAN HUOLESTUTTAVASTI YMPÄRI MAAILMAA, MUTTA MYÖS MUITA ERITTÄIN MERKITTÄVIÄ MOBILISOINTEJA ON TAPAHTUNUT JO AIEMMIN!... HAUKKA NRO: 1. PAUL WOLFKOWITZ SUORANAISESTI JYRÄTTIIN IBRD/IDA:N (MAAILMANPANKKI) JOHTOON JA HAUKKA JOHN BOLTON ON KIRISTÄNYT YK:TA VÄHÄN VÄLIÄ UHKAUKSILLAAN!! LISÄKSI VIELÄ G. W. BUSHIN YKKÖSPYÖVELI DONALD DRUMSFELD ON SAANUT JATKAA RIKKOMUKSISTA JA VIRHEISTÄ HUOLIMATTA JA RIVISTÄ HAIRAHTUNEILLE KENRAALEILLE ON ANNETTU KURINPALAUTUSTA!!!

MUTTA KAIKKIEN NÄIDEN ONGELMIEN LISÄKSI ON VIELÄ SUUREMPIKIN ONGELMA SYNTYNYT NÄIDEN VUOSIEN AIKANA!!
IRAN ON SAANUT MERKITTÄVÄN, LÄHES JUMALANA PALVOTUN JOHTAJAN JOKA ON MONISSA USKONTOPIIREISSÄKIN SUOSITUMPI, KUIN HENGELLINEN JOHTAJA AJATOLLAH ALI SEYYED HOSSEINI KHAMENEI... NIMITTÄIN KARISMAATTISEN MAHMOUD AHMADINEJADIN, MIEHEN JOKA VUODESSA ON KYYKYTTÄNYT KOKO SOTAISAN LÄNSIMAAILMAN TAPAAN JOHON OSAMA BIN LADENKIN VOI OLLA KATEEELLINEN!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu