Miten eroon

Apua! Ystäväni leikkasi parturissa todella ihanat hiukset, haluaisin samalle parturille, mutta minulla on parturipelko! Tiedän että se kuulostaa hassulta, mutta se, kun istuu siihen parturin tuoliin, ja parturi heittää viitan päällä ja alkaa kampaamaan hiuksia, ja saksien ääni kuuluu, niin se saa perhoset lentelemään vatsassa. Siis miten pääsisin siitä eroon? Tähän asti olen itse tukkaani leikellyt n.36 vuotta, n.4-5 vuoden välein, ja kaksihaaraisia hiuksia on 90% hiuksistani.Auttakaa parturipelkoista naista!
6452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

1vk päästä tuttavalla häät joihin olen menossa kaasoksi! Miten pääsen eroon parturipelosta!? Kertokaa nyt ihmeessä!

Äänestä

Sitä, että leikataan rumasti vai vuollaan korvasta pala pois? Kerro kampaajalle, että pelottaa (kysy ensin joltakulta, missä olisi kiva kampaaja), ja jos on oikein kauhea olo, käy pyytämässä lääkäriltä rauhoittava nappi parturipäiväksi.

Äänestä
  • kun itse hiukseni leikkaan, ne jäävät epätasaisiksi, mutta kun ne kaverin hiukset ovat niin kauniit! Monet tuttavani ovat kertoneet että parturit joissa ovat käyneet, niin parturi tytöt/pojat leikkelevät oman päänsä mukaan. Tietenkään se ei ole niinkään iso ongelma sillä en tiedä minkä mallin haluaisin hiuksiini. Menisinkö kenties ammattikouluun malliksi? Riittääkö se (jos menen malliksi, että hiukset ovat pitkät? Ja luulisi harjoittelijoiden vain pitävän siitä, että saavat leikellä oman päänsä mukaan, vaikka lyhyeksi! Kun kerran niitä kaksihaaraisia löytyy paljon, eikö silloin pitäisi leikata aika paljonkin pois?

    Äänestä

  • että rumasti leikataan kirjoitti:

    kun itse hiukseni leikkaan, ne jäävät epätasaisiksi, mutta kun ne kaverin hiukset ovat niin kauniit! Monet tuttavani ovat kertoneet että parturit joissa ovat käyneet, niin parturi tytöt/pojat leikkelevät oman päänsä mukaan. Tietenkään se ei ole niinkään iso ongelma sillä en tiedä minkä mallin haluaisin hiuksiini. Menisinkö kenties ammattikouluun malliksi? Riittääkö se (jos menen malliksi, että hiukset ovat pitkät? Ja luulisi harjoittelijoiden vain pitävän siitä, että saavat leikellä oman päänsä mukaan, vaikka lyhyeksi! Kun kerran niitä kaksihaaraisia löytyy paljon, eikö silloin pitäisi leikata aika paljonkin pois?

    kuva mallista, jota mielit, tai katso kampaamon kirjoista. Menee ainakin lähelle.

    Äänestä

typerä vitsi."Tähän asti olen itse tukkaani leikellyt n.36 vuotta, n.4-5 vuoden välein, ja kaksihaaraisia hiuksia on 90% hiuksistani.Auttakaa parturipelkoista naista!"jos olet sama kirjoittaja tuolla alhaalla ja olet siellä joku lapsi jos ymmärsin oikein.

Äänestä
  • TÄÄ ON
    varmaan joku.. kanssa! Miten joku muka voisi pelätä mennä parturiin? Hiuksia vain, hei haloo!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parturipelosta kirjoitti:

Apua! Ystäväni leikkasi parturissa todella ihanat hiukset, haluaisin samalle parturille, mutta minulla on parturipelko! Tiedän että se kuulostaa hassulta, mutta se, kun istuu siihen parturin tuoliin, ja parturi heittää viitan päällä ja alkaa kampaamaan hiuksia, ja saksien ääni kuuluu, niin se saa perhoset lentelemään vatsassa. Siis miten pääsisin siitä eroon? Tähän asti olen itse tukkaani leikellyt n.36 vuotta, n.4-5 vuoden välein, ja kaksihaaraisia hiuksia on 90% hiuksistani.Auttakaa parturipelkoista naista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu