Moi, osaisko joku kertoa jotain viisasta tai olisko kohtalotovereita...
Oon seurustellut nyt jotain vuoden verran mieskaverini kanssa ja mun miehestä alkaa paljastua hiljalleen aika outoja luonteenpiirteitä. Silloin kun tavattiin hän viehättyi siitä että oon itsenäinen nainen ja mulla on oma elämä hallussa ja kaikki asiat muutenkin kaikinpuolin ok. Samoin mieheni oli hyvin fiksun oloinen, vastuuntuntoinen ja muutenkin mukava tapaus joten ihastuinhan minäkin.
Puolen vuoden seurustelun jälkeen alkoi paljastua että mies tykkää nalkutuksesta. Kuvitelkaa, nalkutuksesta!? Itse en ole ole nalkuttavaa tyyppiä ja oon ihan sitä mieltä että jos aikuiselta ihmiseltä ei homma suju ilman useampaa eri sanomista niin ei sitten, siihen tuskin maailma kaatuu. Mutta mieheni onkin sitä mieltä että mun KUULUU nalkuttaa hänen asioistaan, menoistaan yms. asioista ja joskus hän oikein tekemällä tekee asiaa jotta saisi minut nalkuttamaan.
Mun puolesta hän saa tehdä asiat itselleen vaikka tosi vaikeiksi ja asua paskasta kämppää niin pitkään kuin huvittaa, mutta mua on turha pyytää marmattamaan siitä siivoamisesta tai muusta. Vielä kun asutaan eri asunnoissakin! En ala kyttään sen menoja tai muistuttelemaan asioita tai hoitamaan arkisia asioita vaan siksi että miehellä olis parempi olla.
Tyyppi on nytkin nälissään kun minä en muistuttanut sitä käymään kaupassa ennen kuin pääsiäispyhät alkaa ja herra ei siksi käynyt kaupassa ja nyt on vessapaperikin loppu... Siis täh?! Miten se nyt muka voisi olla mun ongelma jos mies ei itse tajua hoitaa omia asioitaan? En tajua miksi mun olisi pitänyt "nalkuttaa" koko viikko siitä että "muista käydä kaupassa kun tuleepyhät" jos se ei itse tajua hoitaa hommaa itse...
En tiedä, tuntuu että tää on jotenki vinoutunutta toi mieheni toiminta. Haluaa jonkun matamin siihen nalkuttamaan jotta voisi tuntea itsensä mieheksi vai mitä tää on?
Oon seurustellut nyt jotain vuoden verran mieskaverini kanssa ja mun miehestä alkaa paljastua hiljalleen aika outoja luonteenpiirteitä. Silloin kun tavattiin hän viehättyi siitä että oon itsenäinen nainen ja mulla on oma elämä hallussa ja kaikki asiat muutenkin kaikinpuolin ok. Samoin mieheni oli hyvin fiksun oloinen, vastuuntuntoinen ja muutenkin mukava tapaus joten ihastuinhan minäkin.
Puolen vuoden seurustelun jälkeen alkoi paljastua että mies tykkää nalkutuksesta. Kuvitelkaa, nalkutuksesta!? Itse en ole ole nalkuttavaa tyyppiä ja oon ihan sitä mieltä että jos aikuiselta ihmiseltä ei homma suju ilman useampaa eri sanomista niin ei sitten, siihen tuskin maailma kaatuu. Mutta mieheni onkin sitä mieltä että mun KUULUU nalkuttaa hänen asioistaan, menoistaan yms. asioista ja joskus hän oikein tekemällä tekee asiaa jotta saisi minut nalkuttamaan.
Mun puolesta hän saa tehdä asiat itselleen vaikka tosi vaikeiksi ja asua paskasta kämppää niin pitkään kuin huvittaa, mutta mua on turha pyytää marmattamaan siitä siivoamisesta tai muusta. Vielä kun asutaan eri asunnoissakin! En ala kyttään sen menoja tai muistuttelemaan asioita tai hoitamaan arkisia asioita vaan siksi että miehellä olis parempi olla.
Tyyppi on nytkin nälissään kun minä en muistuttanut sitä käymään kaupassa ennen kuin pääsiäispyhät alkaa ja herra ei siksi käynyt kaupassa ja nyt on vessapaperikin loppu... Siis täh?! Miten se nyt muka voisi olla mun ongelma jos mies ei itse tajua hoitaa omia asioitaan? En tajua miksi mun olisi pitänyt "nalkuttaa" koko viikko siitä että "muista käydä kaupassa kun tuleepyhät" jos se ei itse tajua hoitaa hommaa itse...
En tiedä, tuntuu että tää on jotenki vinoutunutta toi mieheni toiminta. Haluaa jonkun matamin siihen nalkuttamaan jotta voisi tuntea itsensä mieheksi vai mitä tää on?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tollasiin mäkin olen törmännyt. Jotku miehet kaipaa sitä että nainen paapoo ja valittaa. Vasta sitten tuntevat itsensä rakastetuksi ja mieheksi...
sait kirjoitukseenkin nalkutusta joten uskon kyllä että asia on toisin päin eli äijä haluais jo nalkutuksen loppuvan mutta et sitä nalkutukseltas huomaa...?
Siis nalkuta.
Ja siitä se mies sitten möksähtää ja ryhtyy tekemään erinäisiä temppuja katsoakseen miten kauan menee että rupeaisin nalkuttamaan. Eli luit kirjotuksen vähän väärin. Nuo kaikki asiat joista sinun mielestä "nalkutin" oli asioita joista mies siis haluaisi minun nalkuttavan hänelle, mutta en minä ole ruvennut sen leikkiin mukaan.
Koska mä en nalkuta. Olen sanonutkin että mua ei kiinnosta semmonen puuha koska siitä tulee vaan pahalle tuulelle ihan turhasta, ja mua on ihan turha pyytää esimerkiksi kylään jos kämppä on laitettu kuin pommin jäljiltä ja tyyppi istuu sohvalla sen näkösenä että "kohta se varmasti jo alkaa...."
Mutta ihan kiusakseni en nalkuta, ei kuulu mulle kun oma on asuntonsa ja mulla omani.
Katos kun sitä ärsyttää ihan eniten se että minä olen hiljaa enkä puutu "äijän tontille".
Ja sekös syöpi miestä.
Kuulostaa jokseenkin tutulta tuo sun kirjotus, mun exällä samainen asia ei vaan ilmennyt ihan samoilla tavoin, mutta luultavasti kyse on samasta asiasta. Eli, mitään ei tapahdu pyytämällä yhesti tai kahesti "nätisti", vaan siitä pitää syntyä ison luokan spektaakkeli pienestäkin jutusta. Sillä se johtui siitä (niiden kotielämää seurattuani huomasin) ettei mies ollut joutunut mitään koskaan itse tekemään, vaan kaikki oli tehty puolesta ja tehdään edelleen hyvin paljon. Ja jos exäni teki itse jotain, se johtui siitä, että äiti "nalkutti" siitä riittävästi. Miehen äiti oli muutenkin perheen "pää" ja hoiti hommat joka taholla, että mies odotti oman naisensa olevan samanlainen kaikki langat käsissään pitävä "hoivaaja".
Meidän suhteella oli myös samanlainen alku, vaikutti siltä että ex-mies oli tyytyväinen siitä että olin vahva, itsenäinen ja päämääriä elämässä, mutta loppua kohti tuntui, että ne eivät kuitenkaan olleet hyviä ominaisuuksia. Ehkä oma saamattomuus takana, kukaties. Mutta sinuna seuraisin (jos mahdollista) niitten kotivuorovaikutusta, koska sieltä monet käyttäytymistavat on opittu ja varmaan kannattaa puhua asiasta miehes kanssa ennenkun oot niin ärsyyntyny ja muuta, että puhuminen ei välttämättä enää auta!
Mun ex oli juuri kuin omasikin. Ihan minun kynästä koko juttusi. Ex-anoppi oli semmoinen jokapaikanhöylä, etten moista ole ennen tavannut. Ehti aikuisen poikansa suuhun perunatkin lapata, ennen kuin toinen ehti sanoa olevansa nälissään. Pojan ei ollut eläissään tarvinnut muuta kuin inahtaa, niin äiti hoiti kaikki mahdolliset toiveet.
Heti suhteemme alussa sanoin (kun huomasin, että melkoisen tahdottoman hlön kanssa olen tekemisissä), että minä en ole sun äitisi, en passaa aikuista ihmistä ja jokainen vastaa itse itsestään. Kahden vuoden ajan mies jaksoi hengata hoitamatta omia asioitaan....Varmaan odotti, että minä kyllästyn ja alan sitten kuitenkin paapoman. Vaan empä viitsinyt alkaa. Erityisen ihmeellisenä pidin sitä, että mies ei tosiaan saanut ruokaa suuhunsa! Hän saattoi sanoa esim. klo 18.00, että ompa kova nälkä, kun en ole koko päivänä syönyt mitään. Minä siihen, että no miksi et ole syönyt. Mene jääkaapista hakemaan ruokaa. Klo 22.00 mies vielä ihmettelee, että miten nälkä ei ole hävinnyt mihinkään, että pitäisköhän sitä syödä jotain. Että siis mitä? Jaksoin ihmetellä, että odottaako mies kuitenkin sen neljä tuntia, josko sittenkin menen passaamaan hänelle sen safkan nokan eteen!? Kun ei se millään meinannut oppia itse syömään, jos nälkä oli.
En sitten jaksanutkaan jäädä seuraamaan, että kuoleeko mies nälkään vai oppiiko käyttämään jääkaappia.
jonkun nalkuttamaan, jotta voi ulkoistaa itsestään huolehtimisen. Ei tartte kiinnittää huomiota arkipäivän askareisiin, kun joku niistä jatkuvasti muistuttaa. Kätevää, eikö?
Tuli ihan mieleen, että mies etsii itselleen uutta äitiä tms. Kuitenkin olette vasta noin vähän aikaa olleet yhdessä ja asutte eri osoitteissakin, niin eihän sun velvollisuus ole hänen asioitaan hoitaa...
Anna tyypin hoitaa omat asiansa ja jos ne jäävät hoitamatta niin so what? Aikuisen miehen pitää osata ottaa vastuuta omasta elämästään ja muistaa omat asiansa ilman muistuttamistakin.
Onneksi ei (kai) teillä sentään ole lapsia, sittenhän sinulla vasta tekemistä olisikin!
Otapa hepun kanssa kunnon keskustelu, että mitä hän haluaa, tyttöystävän vai äidin?
Vaikka ongelma on kuulemma enemmän miehen mielestä siinä että jättämällä puuttumatta sen asioihin osoitan välinpitämättömyyttä hänen hyvinvointiaan kohtaan.
Eli kun en nalkuta ja valita, en myöskään rakasta.
Ihmettelen vain että kun suhteemme alkoi hän hoiti hommansa ihan mallikkaasti; varmaankin juuri siksi että oli pakko eikä ollut naista siinä "osoittamassa huolenpitoaan".
Ainahan sitä kumppaniaan hyvänä haluaa pitää kutta rajansa kai kaikella kuitenkin? Muuten mieheni on hyvä kumppani, tämä pikkujuttu vaan osaa risoa mua niin hemmetisti...
Ehkä toi on vaan joku vaihe sun miehellä. Jos se tosiaan jollain tasolla pelkää, ettet rakasta. Kuulostaa liikuttavalta toi, että ennen suhteen alkua hoiti hommat hyvin ja sitten kun tyttö astuu kuvaan, alkaa hellittää. Toisaalta, aikuiset ihmiset ei käyttäydy noin. Voitko jutella asiasta hänen kanssaan asiallisesti? Miehelläsi on tässä nyt kasvun paikka.