Onko minulla edes oikeutta vaatia mitään...
Onko liikaa, jos pyydän, että niin harvoin kuin näemme toisiamme, tekisimme, kokisimme muutakin kuin ne neljä seinää ja uusimmat leffat? Onko liikaa vaadittu, että näiden 4 vuoden jälkeen tahdon keskustella tulevaisuudestamme, vakavasti? Onko liikaa pyydetty, jos haluan että sinäkin kertoisit oletko tässä onnellinen? Vaadinko liikaa, jos pyydän pohtimaan kanssani mitä voisimme tehdä, jotta kokisimme kaikkea ihanaa niinä lyhyinä hetkinä joina tapaamme? Vaadinko ihan mahdottomia, jos kysyn mitkä ovat sinun unelmasi ja mitä haluat tässä elämässä vielä kokea, minunkin kanssani? Onko liikaa, kun kerron, että kanssasi on täydellistä, mutta haluaisin kokea ja nähdä kanssasi maailman? Vaadinko lapsellisia ja liikaa, jos haluaisin, että ottaisit minut hellimmin huomioon ja että intohimoista Rakkautta riittäisi vielä näiden 4 vuoden jälkeenkin? Onko oikein, jos minä vaadin sinulta sanoja ja tekoja, tässä ja nyt?
Niin. Siinä sinä edessäni kiemurtelet ja väistelet katsettani kuin piinassa. Sanasi, reagointisi ja katseesi satuttavat -tuntuu kuin olisin yksin tässä vaatimassa liikaa. Vaadin, vaadin ja vaadin. En halua vaatia sinulta mitään mitä et halua! Mutta ei kai mitään tällaista voi yksinkään muuttaa. En halua pakottaa. Halusin niin kovasti, että voisin pyyhkiä nämä kysymykset ja ajatukset mielestäni. Olla niin kuin ennenkin, olla vaan, vaatimatta mitään. Mutta haluan niin paljon muutakin kokemuksia elämältä. Sinunkin kanssasi. Niin paljo muutakin minä haluan tältä elämältä kuin vain ne tutut ajatukset ja neljä seinää. Ja taas minä vaadin. Sinunkin mielestä kai liikaa. Ja olen niin pahoillani, että pilasin tämänkin pienen ajan minkä annoit minulle. Mutta eikai elämässä saa mitään jos ei vaadi. Vai saako?
Tiedän sisimmässäni, ettei näin voi jatkua. Haluammeko silti eri asioita elämässä? Mikset vastaa? Vai vaadinko taas liikaa? Minä haluan vielä kokea niin paljon tässä elämässä. Niin paljon haluan nähdä, eikö se sinustakin olisi upeaa? Miksi et enää jaksa saavutella niitä kaikkia unelmia, joita meillä alussa oli? Miten voit olla tyytyväinen tähän hetkeen ja elämään, niin paljon? Olen minäkin tyytyväinen, mutta haluan niin paljon enemmän!
Katseesi harhailee ja sanasi takeltelevat. Kosketukset tuntuvat tyhjiltä ja lupaukset...niin uskallanko niihin enää luottaa...En kuule mitään mikä lohduttaisi minua...Ja minä vihaan tätä viileä tuulta sisälläni, joka tuntuu vain yltyvän...tahtoisin vain Rakastaa...En tiedä mitä tehdä...
Onko liikaa, jos pyydän, että niin harvoin kuin näemme toisiamme, tekisimme, kokisimme muutakin kuin ne neljä seinää ja uusimmat leffat? Onko liikaa vaadittu, että näiden 4 vuoden jälkeen tahdon keskustella tulevaisuudestamme, vakavasti? Onko liikaa pyydetty, jos haluan että sinäkin kertoisit oletko tässä onnellinen? Vaadinko liikaa, jos pyydän pohtimaan kanssani mitä voisimme tehdä, jotta kokisimme kaikkea ihanaa niinä lyhyinä hetkinä joina tapaamme? Vaadinko ihan mahdottomia, jos kysyn mitkä ovat sinun unelmasi ja mitä haluat tässä elämässä vielä kokea, minunkin kanssani? Onko liikaa, kun kerron, että kanssasi on täydellistä, mutta haluaisin kokea ja nähdä kanssasi maailman? Vaadinko lapsellisia ja liikaa, jos haluaisin, että ottaisit minut hellimmin huomioon ja että intohimoista Rakkautta riittäisi vielä näiden 4 vuoden jälkeenkin? Onko oikein, jos minä vaadin sinulta sanoja ja tekoja, tässä ja nyt?
Niin. Siinä sinä edessäni kiemurtelet ja väistelet katsettani kuin piinassa. Sanasi, reagointisi ja katseesi satuttavat -tuntuu kuin olisin yksin tässä vaatimassa liikaa. Vaadin, vaadin ja vaadin. En halua vaatia sinulta mitään mitä et halua! Mutta ei kai mitään tällaista voi yksinkään muuttaa. En halua pakottaa. Halusin niin kovasti, että voisin pyyhkiä nämä kysymykset ja ajatukset mielestäni. Olla niin kuin ennenkin, olla vaan, vaatimatta mitään. Mutta haluan niin paljon muutakin kokemuksia elämältä. Sinunkin kanssasi. Niin paljo muutakin minä haluan tältä elämältä kuin vain ne tutut ajatukset ja neljä seinää. Ja taas minä vaadin. Sinunkin mielestä kai liikaa. Ja olen niin pahoillani, että pilasin tämänkin pienen ajan minkä annoit minulle. Mutta eikai elämässä saa mitään jos ei vaadi. Vai saako?
Tiedän sisimmässäni, ettei näin voi jatkua. Haluammeko silti eri asioita elämässä? Mikset vastaa? Vai vaadinko taas liikaa? Minä haluan vielä kokea niin paljon tässä elämässä. Niin paljon haluan nähdä, eikö se sinustakin olisi upeaa? Miksi et enää jaksa saavutella niitä kaikkia unelmia, joita meillä alussa oli? Miten voit olla tyytyväinen tähän hetkeen ja elämään, niin paljon? Olen minäkin tyytyväinen, mutta haluan niin paljon enemmän!
Katseesi harhailee ja sanasi takeltelevat. Kosketukset tuntuvat tyhjiltä ja lupaukset...niin uskallanko niihin enää luottaa...En kuule mitään mikä lohduttaisi minua...Ja minä vihaan tätä viileä tuulta sisälläni, joka tuntuu vain yltyvän...tahtoisin vain Rakastaa...En tiedä mitä tehdä...
Vastaukset 9
Vanhimmat
juuri tuontapasesta suhteesta ottamassa irtiottoa,mietin pyhät ja tulos on että lopetan.En ole mikään kaikenvaralta oleva esine vaan ihminen!
...sillä odottavan aika on pitkä ja lopulta voit vaan joutua kovasti pettymään, kun olet ns.tuhlannut aikaasi. Rakkauteen ei mielestäni kuulu ehtoja ja jos toisen mielestä "vaadit" liikaa, epäilen suuresti, ettei hän vain ole sinulle "se oikea" ihminen.
Neljän vuoden jälkeen ei ole todellakaan liikaa vaadittu, että haluaa jo jotain enemmän.
Jos et sitä häneltä saa, ei sitä voi pakottaakkaan.
Löydät varmasti sellaisen ihmisen, joka haluaa kanssasi samaa. :)
luovun vuoden kestäneestä kaukosuuhteesta. Minä rakastan ja rakkaus vain syvenee, mutta mies ei tunnu ajattelevan/tuntevan samoin. Ajoittain hänkin kertoo miten rakastaa ja silloin koemmekin hienoja hetkiä, mutta usein joudun vain odottamaan ja odottamaan milloin hänelle sopii tapaaminen. Tällainen suhde on niin raastavaa ettei normaali ihminen jaksa sellaista. Siis, minäkin lopetan vaikka sattuu.
Rakas, muistele joskus minua...
Minulla loppui monen vuoden suhde, eikä ole helppoa olla.
Kun täällä lukee näitä juttuja huomaa, että ne on niin samanlaisia, moni kuin omasta elämästä.
On ikävä toisen luo, mutta kait tämäkin kipu aikanaan loppuu.
Toivotan onnea kaikille heille, joilla on kaukosuhde ja se toimii.
mies haluaa vain naida siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Vaikka se niin sattuukin: kokemuksesta ( ja juuri erokuvioissa kärvistelevänä) sanon:
lähde JO NYT !
Se ei siitä parane, itsellä meni kilttinä ihmisenä kaikki nämä vuodet tajuta, että vaikka toinen on periaatteessa "hyvä mies", niin kysy sinäkin se KYSYMYS:
ONKO TÄMÄ SUHDE HYVÄKSI MINULLE ?
Ja vastaa Rehellisesi, mietittyäsi tarpeeksi pitkään, vaihtoehtoja punnittuasi.
Onnea matkaan !
"En ole mikään kaikenvaralta oleva esine vaan ihminen!"
Toi on ihan kuin omasta suustani sanottuna. Han on muusikko ja ollaan kaiken lisaks oikein kunnon kaukosuhtees. Han sanoi olevansa epavarma meidan suhteesta, epavarma tulevaisuudestamme ja epavarma siita etta jaksaako enaa odottaa. Ja oli epavarma siita etta haluaako loppujen lopuks perhetta vai sellaista taiteellista vapautta/vapaata elamaa.
Niin, en ole esine vaa ihminen, jolla on, itseasias, paljonkin tunteita!
Tuon lauseen olen kuullut vaimoni suusta yhden jos toisenkin kerran....Asia vaan ei ole aina näin. Naiset vain luulevat jostain syystä näin. Jos minä haluaisin HALATA,SUUDELLA tai PITÄÄ vain kädestä kiinni===> ONKO TÄMÄ MUKA SITÄ ETTÄ MIES HALUAA AINA VAIN NAIDA.
Vaimo on sanonut haluavansa romantiikkaa avioliittoomme, vaan miten se oikein onnistuu!? siihen kun tarvitaan AINA kaksi. Tähän mennessä vaimo on kyllä ollut se joka on tehnyt selväksi ettei minun seurani kelpaa, silti hän kuitenkin aina narisee kun lähden Mpk ry:n kurssille... Ota tuosta nyt sitten selvä!
Vuosihan tässä on tosiaan tainut vierähtää ja koko sen vuoden ajan olen odottanut loppua. Se on vaan niin pirun vaikeeta. Ei vaan jaksa enää odottaa vastauksia kysymyksiin.
Tuntuu niin jumalattoman vaikeelta päästää irti, kun tietää, että on tavannut erityisen ihmisen, eikä koskaan tule tapaamaan ketään samanlaista. Pahinta on kuitenkin ehkä se, että ei halua ketään muuta. Kaikki se muu tuntuu väärältä... Eikä vaan voi, vaikka kuinka ehkä haluaisikin.
Oon niiiin kyllästyny tähän. Kokoajan tuntuu kuin olisi stressi päällä. Kurkussa ja vatsassa on sellainen kummallinen paine ja tuntuu turhauttavalta herätä aamulla. Otin ensimmäisen askeleen kohti vapautta poistamalla hänet messengeristä ;). Luulin, että olo paranisi, mutta päinvastoin tuli vaan entistä kaameampi olo. No, toivotaan, että se menee ohi...