olla niin, että mies jota on petetty ja jätetty aikaisemmissa suhteissa, lähtee pakoon omia tunteitaan uudessa suhteessa ennen kuin toinen ehtii satuttamaan? (Ei- minulle ei ole käynyt mitään sellaista, palstaa lukiessa vaan joskus törmää tällaiseen ja mielenkiinnosta vain kysyn.)Siis voiko pettämisen seuraukset olla noin radikaalit, että enää ei uskalla rakastaa?
Voiko
todellakin
81197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että voi. Miehet on loppuviimeks aika haavoittuvaisia olioita.
Naiset eivät ilmeisesti voi käsittää, että pettäminen voi sattua mieheen todella pahasti. Varsinkin jos miehen lapsuudessa tai nuoruudessa on kokemuksia hylkäämisistä tai menetyksistä, jotka pettäminen taas nostaa mieleen.
Kun minulle selvisi että avovaimollani oli rinnakkaissuhde, masennuin vakavasti, yritin itsemurhaakin ja jouduin lopulta sairaalahoitoon josta olen vähitellen terapian avulla toipunut.
Pettämisestä on aikaa jo seitsemän vuotta mutta vieläkään en ole uskaltautunut vakaviin seurustelusuhteisiin. Kevyempiä suhteita minulla on ollut mutta olen aina lähtenyt pakoon kun en ole pystynyt luottamaan.
näin voi olla, ja varsinkin jos vielä lapsuudenkodissa on sitoutumiseen ja rakastamiseen vastattu hylkäämisellä, välinpitämättömyydellä tms. pahalla. Kokemukset kumuloituvat ja pian tuo ihminen, mies tai nainen, on ikiyksineläjä.
Kuulostaa minusta ihan miehen logiikan mukaiselta käyttäytymiseltä. Yritetään oppia eletystä elämästä ja peräännytään siinä vaiheessa kun tappiot ei vielä ole sietämättömiä.
on tunteet ja niitäkin voi joku loukata/satuttaa niinkin vahvasti että se vaikuttaa pitkään ehkä jopa lopun elämääkin. Ei kaikki miehetkään ole mitään sängystä toiseen pomppivia koneita mitkä ei ajattele muulla kuin sillä.
reikä miehille kelpaa...
tai itse en kelpaa kuin ainoastaan hetken hurmaan,
haluaisin muuttua myös sellaiseksi, osaisko joku opastaa kuinka voisi sellaiseksi muuttua?
Vahvista itsetuntoasi, rakasta itseäsi, selvitä mitä haluat ja elä sen mukaan- älä tee kompromisseja.
...