Nii eli juttu on sellanen, että tossa pari vuotta sitten ruvettiin kavereiden kanssa tekemään tuttavuutta parin jätkän kanssa. Mun paras kaveri oli kiinnostunut jo yhdestä näistä (sovitaan vaikka et Teemusta), mutta sitten saimme kuulla yhdeltä Teemun kaverilta, että Teemu olisi kiinnostunut musta. Muistan kyllä, että meillä oli jo silloin jtn silmäpeliä, mutta ei mtn vakavampaa. Mä en kuitenkaan ollut Teemusta kiinnostunut silloin ja asia sitten unohtui.
Sitten tuosta tapauksesta vuoden päästä eli vuosi sitten suunnilleen, mä rupesin yhtäkkiä kiinnostumaan Teemusta. Tuntui, että meidän välillä(katseissa&hymyissä) oli kuin olikin jtn, mitä olin koittanu kieltää kaverini takia. Ja sitten lisäsin Teemun messengeriini ja rupesimme juttelemaan päivittäin useita tunteja. Ihastuin Teemuun koko ajan enemmän.
Viime vappuna vietimme ihanan illan yhdessä(halailimme&suutelimme ym.) ja sovimme rupeavamme seurustelemaan.
Juttu ei kuitenkaan toiminut siitä syystä, että olimme toistemme ensimmäiset ja molemmat olivat niin kokemattomia ja ujoja. Teemu ei kuitenkaan jättänyt mua kuin vasta, kun otin asian itse puheeksi jolloin se sanoi, että parempi lopettaa vaikka välittää musta kuulemma edelleen ja on kuulemma vaikea katsoa mua enää silmiinkään.
Teemu kuitenkin pyysi, että oltaisiin kavereita ja mä lupasin yrittää.
Kaveruudesta ei kuitenkaan tullut yhtään mitään koko tänä kuluneena vuotena. Alku oli kaikkein pahin, koska me vaan riideltiin ja mä muistelin aina menneitä, jotka oli ilmeisesti sillekin arka aihe ja riideltiin tosi useesti ja haukuttiin toisiamme. Se sano useesti, että molempien kannalta ois helpompaa, että unohettais toisemme kokonaan ja käyttäydyttäisiin kuin toista ei olisikaan.
Mä en kuitenkaan voinu suostua, koska tajusin etten haluu menettää tota ihmistä mun elämästä lopullisesti, koska oltiin koettu kuitenkin niin paljon yhessä ja tunnettiin toisemme loppujen lopuksi paremmin kuin tajuttiinkaan...

Vastaukset 10
Vanhimmat
...Ja niinpä tilanne jatkui niin, että mä koitin jutella Teemun kanssa ja saada meijän välejä edes jotenkin kuntoon, mutta turhaan. Se vältteli mua parhaansa mukaan ja aina jos nähtiin, se ei edes moikannut mua.
Kuitenkin nyt tässä parin viime kuukauden aikana on tapahtunut jonkinlaista edistystä. Mä olen jutellut sen kanssa aina välillä mesessä ja tuntuu, että meidän jutut on vähän samantapaisia kuin joskus aikoinaan. Siltikään en ole saanut sitä sanomaan suoraan, että haluaako se olla mun kaveri vai ei? Ja se kohtelee mua vieläkin todella ilkeästi ja kylmästi. Sanoin monesti, että se voisi sanoa ihan suoraan, että mitä ajattelee musta, niin jättäisin sen rauhaan lopullisesti. Se oli kuitenkin vain hiljaa eikä vastannut mtn.
Ja nyt sitten tässä viime torstaina. Olimme samoissa bileissä Teemun kanssa. Molemmat joimme, mutta kumpikaan ei kuitenkaan aivan perseitä vetänyt...
"Ja nyt sitten tässä viime torstaina. Olimme samoissa bileissä Teemun kanssa. Molemmat joimme, mutta kumpikaan ei kuitenkaan aivan perseitä vetänyt... "
Eli mokasitko mahdollisuutesi tämän Teemun suhteen menemällä sänkyyn hänen kanssaan?
*huokaus*
En onneksi mitään sellaista. Mutta jos totta puhutaan niin olisin kyllä ollut valmis tekemään sen kanssa vaikka mitä, mutta en varmaan kelvannut edes siihen, kun piti joku horo jostain repästä siihen ja sen kanssa nuoleskella mun edessä. :/
Mutta kyllä mä niin säälittävä olisin varmaan ollut, että olisin sen kanssa sänkyyn mennytkin jos olisi vain ollut tilaisuus.
Eipä tuosta sänkyyn menosta taida mitänä hyötyä olla. Keksutelkaa aikuismaisesti kerrankin, jos mahdollista. Katsokaa sitten mikä on tilanne.
kirjoitettu 14.04.06:
Bileet on nyt ohi ja ne meni nyt niin ja näin.
Mä en onnistunu juttelemaan Teemun kanssa juuri ollenkaan vaan sen sijaan juttelin&halailin sen kaverin kanssa ja se sano, että oon tosi kiva tyttö ja puhuttiin sen kanssa Teemusta, koska tää jätkä on Teemun hyvä kaveri.
Ja se kaveri myös selitti, että mä olin Teemulle ensimmäinen tyttö, josta se oikeesti tykkäs. Ensirakkaus. Ja olin kuulemma myös ensimmäinen tyttö, joka sanoi Teemulle välittävänsä siitä. Ja sitten seki sano, että mun pitäs jutella Teemun kanssa asiat selviksi, mutta sanoin ettei se suostu puhumaan, ni tää sen kaveri lupasi puhuu sen kanssa. Se oli oikeesti tosi kiva mulle.
Teemu vissiin sitten näki sen, että tultiin hyvin juttuun sen kaverin kanssa, koska se sano mulle yhessä vaiheessa, että: "hei Sanna, tos on sulle helppo muna.." ja osotti just tätä sen kaveria.
Ja sitten vähän myöhemmin Teemu nuoli yhen tytön kanssa ja ne istuskeli vierekkäin ym. ja menin sitten juttelemaan niille, ni se sano yhessä vaiheessa siinä yhtäkkiä, että: "Sanna hei mee nuolemaan Rikua(riku on siis leikisti nyt tää sen kaveri, jonka kanssa halailin aiemmin)"
Mä katoin sitte sitä ihan ihmeissäni ja se jatko, että: "Mä oikeesti haluun nähä sen!"
että teillä on molemmilla vielä paljon tunteita pelissä, varsinkin sillä ex:lläsi. Tuo kylmä käytös, kaikki noi kommentit ja tuo toinen nainen, viittaavat mustasukkaisuuteen. Teidän tarttee keskustella asiat halki, ihan kasvokkain, kahdestaan, selvinpäin, ilman bileitä.
Juu, pitäs selvittää, että mitä haluan. Mutta oikeestaan tiedän aika selvästi, että haluan vaan Teemun. Mut tuntuu, että se ei halua mua enää, joten haluisin edes olla sen ystävä, koska sillon mä en menettäisi sitä kokonaan mun elämästäni vaan saisin tietää edelleen, että mitä sille kuuluu ym.ym.
Ja eipä sänkyyn menosta mitään hyötyä varmastikaan olisi ollut, mutta olisin ainakin saanut edes hetken olla lähellä Teemua vielä vaikkakin sitten vain helppona panona.
En vaan kestä sitä, että ikävöin sitä joka hetki ja sattuu niin kovasti, kun en saa olla sen luona enkä pysty/saa sanoa sille, että kaipaan sitä.
ihan kun ois provo tai jotain.
unohda koko jätkä!
hassua mullakin oli kerran 'teemu' ja samankaltainen tarina, jopa tuo nuolemis kohta.
mut joo joko tai. eli joko yrität ja roikut tai unohdat ja lähdet. voippi olla et se jopa muistaa sut kun oot lähtenyt ja yrittää sua sitten taas. älä tee elämästä niin vaikeet! itse en ikinä jäis kattoo miten toinen nuolee jonkun kanssa ja yrittämään häntä. usko tai älä en enään muista hyvin koko jätkää :D
varsinkaan kun et vaikuta mitenkään kiinnostavalta!
Ensiksikin, hyvä vain ettet mennyt hänen kanssaan sänkyyn, koska silloin se sattuis vielä enemmän. Parempi säästää jollekin paremmalle.
Toiseksi ensirakkaus harvoin kestää ikuisuutta, mulla kans meni poikki ensirakkauden kans 3kk jälkeen, se sano et haluaa olla kamuja, mutta kesti pitkään ennenkuin osattiin suhtautua toisiimme normaalisti, mulla keskikin puol vuotta päästä yli. Sanotaan, että toipuminen kestää 2 kertaa kauemmin kuin suhde. Joten anna itsellesi aikaa surra ja päästä yli. Haluatko varmasti hänet takaisin sen jälkeen miten hän sua on satuttanut?
Puhuminen toki tekisi hyvää, mutta jos ei hän suostu kuuntelemaan, niin kannattaa vaikka kirjoittaa kirje, jossa kerrot tunteistasi ja odotuksistasi, ehkä se herättäisi jätkän...kyllä miehilläkin on tunteet vaikkei aina uskoiskaan.
Älä väkisellä yritä mennä jutteleen, ehkei hän ole valmis kohtaamaan sinua vielä.