sen pituinen

Nonii... tämä on vähän erikoinen asetelma. Tai siis oli. Suhde on jo loppu käytännössä, tunnetasolla ei täysin =)

Joka tapauksessa kaukosuhteesta on kyse. Pari vuotta sitä jatkui, loppukesästä suhteelle laitettiin lopullinen stoppi. Eihän siinä mitään ihmeellistä, kaikki loppuu aikanaan, minulle kylläkin jatkokin olisi vielä kelvannut.

Nainen oli siis lopettajaosapuoli. Ilmoitti, ettei mitään tunteita ollutkaan missään vaiheessa. Hyväksyin asian kuten kunnon miehen kuuluukin, saahan sitä seurustella vaikka ihan muuten vain, mutta pakko sitä ei ole loputtomiin jatkaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti seksisuhde, se tuli kuvioon varsin myöhään.

Koska kuitenkaan mitään suurta ristiriitaakaan ei ollut, ehdotin tapaamista kun olin hänen kotipaikkakunnalla käymässä puoli vuotta myöhemmin. Vastaus oli aika yllättävä. Ei - koska oli aina ajatellut minua vain mieheneä, ei siis ystävänä, kuten olin kuvitellut (hän antoi ymmärtää). Hän valitteli yksinäisyyttä, ei ole ollut miehiä minun jälkeeni (uskon kun niin sanoi), elelee siis puutteessa... Olisi ollut nyt vaikkapa turvallista seksiseuraa tarjolla. Oikeastaan ei, sillä reissulla sain seksiä muualta:) Ihmetyttää siis mikä sai niin jyrkälle kannalle (ihan viatonta tapaamista ehdotin, en ollut mitään vailla). Kuten sanoin, ero oli ongelmaton, pieniä riitoja kyllä joskus tuli mutta nekin sovittiin. Se kylläkin oli ilmeisesti vain minun näkökanta, sain melko katkeran vastauksen ehdotukseeni.

Pelkääkö hän jotain? Joutumista uudelleen siihen epätoivoiseen suhteeseen? Vai onko hän ehtinyt puhua minusta niin paljon paskaa kavereilleen, ettei enää kehtaa näyttäytyä minun seurassani? Epäilen tuota viimeisintä, vaikken käsitä siihen syytä.
2534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei vaan kertakaikkiaan huvittanut nähdä sua? Voisko olla jostain niin yksinkertaisesta kysymys?

Äänestä
  • Ihmetytti vain niin ristiriitaiset viestit. Tarkennan tota kysymystä. Kuin naiset yleensä ottavat eron? Pitääkö miestä haukkua ja mustamaalata jotta uskaltaa ottaa eron? Vaikka väitti ettei tunteita ole niin kai niitä joskus täytyi olla. Ei kai muuten kestä vuosia ketään katella. Häviääkö ne tunteet sitte niin nopeesti vai onko kyse niitten uudestaan löytymisen pelosta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se. kirjoitti:

Nonii... tämä on vähän erikoinen asetelma. Tai siis oli. Suhde on jo loppu käytännössä, tunnetasolla ei täysin =)

Joka tapauksessa kaukosuhteesta on kyse. Pari vuotta sitä jatkui, loppukesästä suhteelle laitettiin lopullinen stoppi. Eihän siinä mitään ihmeellistä, kaikki loppuu aikanaan, minulle kylläkin jatkokin olisi vielä kelvannut.

Nainen oli siis lopettajaosapuoli. Ilmoitti, ettei mitään tunteita ollutkaan missään vaiheessa. Hyväksyin asian kuten kunnon miehen kuuluukin, saahan sitä seurustella vaikka ihan muuten vain, mutta pakko sitä ei ole loputtomiin jatkaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti seksisuhde, se tuli kuvioon varsin myöhään.

Koska kuitenkaan mitään suurta ristiriitaakaan ei ollut, ehdotin tapaamista kun olin hänen kotipaikkakunnalla käymässä puoli vuotta myöhemmin. Vastaus oli aika yllättävä. Ei - koska oli aina ajatellut minua vain mieheneä, ei siis ystävänä, kuten olin kuvitellut (hän antoi ymmärtää). Hän valitteli yksinäisyyttä, ei ole ollut miehiä minun jälkeeni (uskon kun niin sanoi), elelee siis puutteessa... Olisi ollut nyt vaikkapa turvallista seksiseuraa tarjolla. Oikeastaan ei, sillä reissulla sain seksiä muualta:) Ihmetyttää siis mikä sai niin jyrkälle kannalle (ihan viatonta tapaamista ehdotin, en ollut mitään vailla). Kuten sanoin, ero oli ongelmaton, pieniä riitoja kyllä joskus tuli mutta nekin sovittiin. Se kylläkin oli ilmeisesti vain minun näkökanta, sain melko katkeran vastauksen ehdotukseeni.

Pelkääkö hän jotain? Joutumista uudelleen siihen epätoivoiseen suhteeseen? Vai onko hän ehtinyt puhua minusta niin paljon paskaa kavereilleen, ettei enää kehtaa näyttäytyä minun seurassani? Epäilen tuota viimeisintä, vaikken käsitä siihen syytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu