http://www.patmos.fi/uskonpuolesta/artikkelit/parantuu.htm
Rienaajajille ja epäuskoisille, älkää vaivaantuko jos teillä on ajatuksena olla lyöminen ja pilkkaaminen, ihmisten parantuessa.
Anteeksi tämä tällainen ennakkoon sanominen.
Lukekaa, hyvä juttu kun ihmisiä on parantunut.
Rienaajajille ja epäuskoisille, älkää vaivaantuko jos teillä on ajatuksena olla lyöminen ja pilkkaaminen, ihmisten parantuessa.
Anteeksi tämä tällainen ennakkoon sanominen.
Lukekaa, hyvä juttu kun ihmisiä on parantunut.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tutkittu kansainvälisellä tasollakin ilman, että minkäänlaisia todisteita olisi löytynyt. On eri asia koota kirjoihin ja kansiin ihmisten kertomuksia paranemisista, kuin tutkimuksella todistaa, että niitä tosiaan on rukouksen voimasta tapahtunut.
Miettisen väitöskirja olis hyvä lukea.
Miettinen teki siitä kirjan nimeltä : "Sinä paranet NYT"-
Lukekaa se ihan mielenkiinnosta.
YHTÄÄN ihmeparantumista ei löytynyt Yli-Vainion kokouksissa parantuneista.'
Jenkeissä on tehty muutama tutkimus myöskin aiheesta, eikä esin Kathrin Kullmanin toiminnan seurauksena löytynyt yhtään ihmeparantumista.
EN kiellä ettäkö Jumala ei parantaisi tänäkin päivänä, mutta en sellaista ole nähnyt yhtään tapausta noissa julkisissa kokouksissa.
Yksityiselämän parissa sensijaan niitä olen nähnyt useitakin.
ÄLÄ SINÄ EPÄUSKOINEN KOSKE JUMALAN PYHÄÄN VOIDELTUUN NIILOON! NIILO KULKI VALTAVASSA VOITELUSSA!
höpötystä. Tutkijoita, jotka alitajuisesti vastustavat Jumalaa on pilvin pimein ja yhä enemmän tulee. Heillä on suuri tarve kieltää Jumala joka alueella. Jumalan suuren ihmeet, ovat tänä aikana erityisesti tapetilla ja niitä on suuri joukko valjastettu tutkimaan ja kieltämään. Eivät he itse tiedä valjaissa olevansa. Varo, että et valjastetuksi tule. Ole nöyrä ja varo tuomiota lausumasta. Arvostele sitten jos saat siihen Jumalalta täydet valtuudet.
Jumala on tänään sama kuin eilenkin ja jos Hän eilen paransi, niin eikö tänäänkin.
Uskovaiset, älkää menkö suuriin herätys- ja parannukokouksiin, sillä ne eivät ole teitä varten, vaan ulkopuolella olevia varten.
Jumala parantaa omansa suoraankin tai pienessä kotikokouksessa.
Antakaa uskonmiesten tehdä Jumalan työtovereina rauhassa kutsumustyötään. Ne eivät todella ole tarkoitettu uskovaisille ja ne saattavat jopa hämmentää uskovaisia. Ne on Jumala sallinut tänne, jotta uskosta osattomat saisivat niistä alun uskontielleen.
Minut Hän on kolmesti parantanut suoraan ja yhdesti kotikokouksessa.
Äitini tunsi aikoinaan erään parantajan. Tämä parantaja oli kuollut myrkytykseen, mutta herännyt henkiin. Hän kertoi nähneensä kuolleena ollessaan valo-olennon, joka lupasi antaa hänelle parantamisen kyvyn. Kun hän palasi henkiin, hän tosiaan sai tuon kyvyn. Kerran hän tuli käymään meillä, siveli käsillään isäni särkevää selkää ja kertoi käsiään kuumottavan ja voiman virtaavan kipeään selkään. Isäni selkä parani sillä. Parantaja vain ei ollut uskossa. Hän uskoi henkiin ja otti ohjeita ja voimaa henkioppailtaan. Eli kyllä henget parantavat. Ehkä jopa samat henget kuin linkkisi esimerkeissä.
tutkimuksia kun tervejärkinen ymmärtää asian muutenkin
Koivisto parantelee aina silloin tällöin tai paremminkin luulee niin tekevänsä.
Kuitenkin monta vuotta mukana ollut avustaja kertoi kysyttäessä ihmeistä että ei yksikään ole parantunut.
Kun Koivisto kuuli tästä antoi hän vapaata avustajalleen loppuelämän ajaksi, eli potkaisi persuuksiin antamalla potkut.
Niin ihmeellistä on se parantaminen hengellisissä seuroissa.
Anderstorpissa eräänä syyskuun iltana 88 puolestani rukoultiin ja siinä oli kaiketi neljä rukoilijaa, jotka minun ihottumani puolesta rukoili, seuraavana aamuna ihottuma oli poissa, sen huomasin todeksi suihkussa.
Menin joulukuussa kirurkille, vaikka tiesinkin, etten enää tarvitse kirurkin veistä.
Olin silloin hiukan innokkaampi todistamaan Jeesuksesta, joten siinä syy, miksi vastaan-otolle menin.
Kirurki monttu auki tutki papereitaan ja totesi, että on kaiketi tapahtunut erehdys, koska minulla ei pitänyt tälläistä vaivaa koskaan olemankaan, kuten ihotauti-lääkäri oli kirjoittanut, kun ei voinut itse enää muuta, kuin leikkauksen avukseni antaa.
Eli mitenkä minulle tyhjäksi teet tuon terveyden, jonka sain elämääni armosta Jeesukselta, muille voit väittää mitä haluat, mutta henkilökohtaista parantumistani et sinäkään sentään tyhjäksi tee.
Tuolla ylempänä kirjoitin seurakuntamme veljestä, joka elää ,kun syöpä on poissa.
Korjaan tähän, kun kirjoitin väärin, hän täytti eilen 70 vuotta eikä tänään, mulla on tää kirjoittelu kyllä parantunut, mutta anteeksi monet virheet vieläkin.
Eipä moista hyväuskoisten nenästä vetämistä kannattaisi "parantamisena" mainostaa.
on kuiteskin monia jotka parantelee jeesuksen nimessä ja sanoo olet terve eikä kuitenskaa oo. on hyvä että näistä asiosta puhutaan mutta älkää ryvetko väittämään että jos sanoo että käikki niin sanotut parantumiset olis totta. huomaa kuinka äärikristityt rupee kinastelemaan ja sanoo sinulla on vähäinen usko kun sanot että parantuminen pitää tutkia nii heti leimataa ei uskovaiseksi tai heikko uskoiseksi.eli ei pidä uskoa kaikkia. paljon on eksytystä.
ylimielisesti sanottu ettei Niilon kokouksissa parantunut kukaan. Oletko varma?
Sillä tiedän että Niilon kokouksissa olevat ihmiset ovat kertoilleet parantumisistaan, onko niin että sinä luulet että vain jossain sisäpiirissä paranee ihmisiä, etkö siis usko että siellä missä on kaksi tai kolme tai paljon enenpi voi tapahtua ihmeitä.
Ihmettelen moista väitöstä.
Kiitos Jumalalle ettei se ole meidän käsissämme kuka paranee ja missä.