meidän erosta on melkein 3 kuukautta. ero tuli minulle tosi yllätyksenä mies ei viitisinyt kertoa erohalusta vaan päätyi sänkyyn parhaan ystäväni kanssa ja kotiin tullessa sanoi entiseen ei ole paluuta. eli 16 vuoden jälkeen ei annettu mitään mahdollisuuta käsitellä asiaa itsekseni tai yhdessä. terve vaan kiitos yhteisistä vuosista. itkin ensimmäisen viikon mutta sen jälkeen en antanut itselleni aikaa surra keksin lasten kanssa tekemistä ym. että unhotaisin surun vaikka kuinka itketti. näytin kaikille et hyvin mulla menee kaveri sanoi et sä olet arkipäivän sankari kun noin hyvin selviit tästä.. näin jatkoin jonkun aikaa. meillä oli paljon yhteisiä ystäviä ja tämä meidän ero ja siihen johtaneet tulevat aina esiin kun olen viettämässä iltaa ystävien kanssa (nyt vklna oli toinen kerta ulkona). yritän olla välittämättä asiasta mutta kun pääsen yksin kotiin itku ei meinaa loppua millään on niin ikävä miestäni. olemme kyllä kohtalaisen hyvissä väleissä jutellaan kaikesta paitsi erosta. olen aina ollut iloinen ja nauravainen mutta nyt tuntuu että kaikki hajoaa käsiin työ ei suju kun pääsen töistä teen pojille ruokaa mutta, muuta en oikein saa mitään tehtyä. nyt säikähdin ajatustani kun olin juna asemalla siinä meni juna vauhdilla ohi ajattelin vain kuinka helppoa olisi hypätä sen eteen. se todella pysäytti. olisi hyvä varmaan hakea ammattiapua. tiedän ettei vielä kannattais ajatella tälläisiä mutta tuntuu kauhealta että minun pitäisi etsiä/löytää uusi parisuhde tietenkin vasta sitten kun olen siihen valmis. se tuntuu todella pelottavalta mutta olen kuitenkin "vasta" 32 v. ehkä löydän vielä sen rakkauden jostain
masentunut
peetu
2544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... selviät tänne saakka, ota yhteyttä, meen jo ite nukkumaan.
Selviät kyllä, akrabadabra...
Hei.
Mun avovaimo otti hatkat reilut puolitoista vuotta sitten, muutti viereiseen taloon asumaan. Luulin että se oli sitten siinä. Olisin selvinnyt jos oltaisiin siinä vaiheessa erottu. Mutta hän alkoi pian kutsua mua yökylään ja sitten mä palasin luuloon että tässähän ollaan nyt yhdessä taas. Sitten hän yllättäen ilmoitti että hänellä on uusi mies, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli mulle täysi shokki, koska hän ei mielestäni edes tavannut miehiä missään.
Ja siitähän sitten seuras totaalinen hermoromahdus. Mulla tosin taipumusta pahaan masennukseen on ollut ennenkin, mutta olin ollut aika pitkään "kuivilla". Ja meillä kuitenkin suhde oli kestänyt vain kolmisen vuotta.
No, mulla meni sitten se tuska niin kovaks, että itsetuhoajatuksetkin tuli aika vahvaks. Loppujen lopuksi sitten ei auttanut muuta kuin hakeutua hoitoon, vaikka viimeiseen asti sitä välttelin. Muutaman kuukauden sairasloma, kaikki työt ja muut paineet pois, tilapäinen lääkehoito, ammattiauttajat. On mulla kaikenlaisia henkisiä itsehoitomenetelmiä, mutta tuossa vaiheessa ne ei kyllä riittäneet. Mutta tuo hoitovaihe oli ihan oleellinen toipumisen kannalta ja ensi kerralla otan yhteyttä jo herkemmin (vaikka tietty toivon ettei ensi kertaa tule)!
Eli sanoisin, että noin pahassa kriisissä kannattaa hyödyntää sitä, että suomessa on korkeatasoinen mielenterveyden hoito. Heikko puoli on se, että henkilökuntaa on liian vähän ja siksi on vaikeaa saada aikoja varattua ensi alkuun. Eli tämän vuoksi ei kannata jättää viime tinkaan!
Jos vierastat mielenterveystoimistoa, monia muitakin auttajia löytyy, neuvolasta lähtien.
Muista että sun tunteesi toivottomuudesta, tuska ja kaikki, ne on hyvin _todellisia_ mutta ei LOPULLISIA. Et voi tunnetasolla tajuta sitä tällä hetkellä, mutta voit asettaa luottamuksesi tulevaisuuteen ja antaa muiden auttaa sua pahimman yli.
Jaksamista!!