On tullu kaikenlaisiin ihmisiin jonkun verran tutustuttua, juteltua niitä näitä, missä milloinkin - oon ihan kohtalaisen sosiaalinen ihminen.
Ärsyttää nykyään enemmän se että kavereita on tavallaan onneksi tullu lisää, mutta aina kun oon tutustunu uusiin ihmisiin niin ei kuitenkaan niistä oo ystäviä tullu, vaikka omasta mielestäni jotkut ois sopivia mun ystäviksi, mutta ei. Tietenkin niin monella on pitkäaikaisia ystäviä, eikä sitten ole välttämättä tilaa uusille. Ihmiset muutenkin ajattelee niin eri tavalla.
On kiva olla kavereiden keskellä, viettää viikonloppua, pitää hauskaa jne., mut tuntuu että se on aina sitä samaa, eikä voi välttämättä mitään vakavampaa tai tärkeempää asiaa nostaa esille, ettei sitten toiset menis sanattomiksi. Tai sitten on se yleinen kommentti että joku kaveri sanoo että "Kyllä se siitä" ja näyttää haluavan vaihtaa puheenaihetta. En halua tietenkään ongelmillani muita masentaa, mutta kavereiden kesken ärsyttää eniten se liika positiivisuus, joka vaikuttaa toisinaan liian teennäiseltä. Jotkut sit ottavat sen niin raskaasti kun joku kaveri sanoo jotain omista huolistaan, mun mielestä ei luulis olevan niin rasittavaa kuunnella jos jollakulla on päivän mittaan ollu huono päivä ja sellasta arkipäiväistä. Mun mielestäni on järkevämpää kertoo jotain mikä harmittaa, kun sitten loputtomasti jotain vitsiä vääntää joka asiasta. Jossain määrin tuntuu että ei se oo ihan terve asenne sekään. Ensin on kivaa heittää herjaa, mutta kyllä se saattaa alkaa kyllästyttään jos se on sitä samaa AINA, eikä voi mistään tärkeemmistä asioista puhua, kuten vaikka naisista tai seurustelusta näin miesten kesken :) Ja varsinkin jos muidenkin kavereiden kanssa on samanlaista.
Vaikka kaverit onkin vaan kavereita ja ystävät sit enemmän ihmisiä joiden kanssa voi jutella henkilökohtaisimmistakin asioista ja joihin voi luottaa nii silti...Ei kai tartte niin yksioikoista olla! Oon itse suht avoin ihminen ja vaikken hölisekään tietenkään kaikkia asioitani jokaiselle, niin monet kaverit on kumman salailevia ja oma velikin myös. Monesta asiasta puhuminen ei voi seurata mitään haittoja itselle, ja toisaalta. Oon vähän omalaatuinen mies siinä että tykkään puhua ajatuksistani ja tunteistani, vähän henkilökohtaisistakin asioista toisille ( mut en kelle tahansa!), mutta monet mieskaverit on jotenkin ihme sulkeentuneita, oma velikään ei koskaan naisista tai seurustelusta puhu mitään vaikka hetero sen pitäs olla kuten minäkin :)
Kokemukseni ulottuu enemmän miespuolisiin kavereihin ja sen takia osittain ajattelen että miehillä ei oo tapana jutella joistain elämän tärkeistä asioista, vaan säilyttää sellainen asialinja tai vitsilinja keskusteluissa. Ajattelen että miehet on tavallaan sulkeutuneempia. Tuntuu myös että kun joskus ala-asteella ja koulussa pojat viihtyy kaveriporukoissa ja tytöillä on harvempia ystävyyssuhteita niin ei sekään asia juuri näytä muuttuvan yli 20 vuotiaiden suhteen, mutta tuskin asia on niin yksioikoista.
Toisinaan tietenkin ihmettelen että mistähän niitä ystäviä sitten vois löytää. Monet ihmiset mainostaa että viettää viikonloppuna aikaa ystäviensä kanssa ja se kuullostaa mun korvin aika glamourilta, kun en oo moisia "ystäviä" vuosiin nähny. Pitkäaikaisin miespuolisin kaveri jonka oon tuntenu 2 vuotta salailee ihan arkipäiväisiäkin asioita, vaikka oon itse kertonu ties mitä asioitani. Tämmönen kaveri sit mulla on, jota erehdyin pitämään ystävänä. Luotettavahan tuo on, mutta en tykkää siitä salailusta!
Ärsyttää nykyään enemmän se että kavereita on tavallaan onneksi tullu lisää, mutta aina kun oon tutustunu uusiin ihmisiin niin ei kuitenkaan niistä oo ystäviä tullu, vaikka omasta mielestäni jotkut ois sopivia mun ystäviksi, mutta ei. Tietenkin niin monella on pitkäaikaisia ystäviä, eikä sitten ole välttämättä tilaa uusille. Ihmiset muutenkin ajattelee niin eri tavalla.
On kiva olla kavereiden keskellä, viettää viikonloppua, pitää hauskaa jne., mut tuntuu että se on aina sitä samaa, eikä voi välttämättä mitään vakavampaa tai tärkeempää asiaa nostaa esille, ettei sitten toiset menis sanattomiksi. Tai sitten on se yleinen kommentti että joku kaveri sanoo että "Kyllä se siitä" ja näyttää haluavan vaihtaa puheenaihetta. En halua tietenkään ongelmillani muita masentaa, mutta kavereiden kesken ärsyttää eniten se liika positiivisuus, joka vaikuttaa toisinaan liian teennäiseltä. Jotkut sit ottavat sen niin raskaasti kun joku kaveri sanoo jotain omista huolistaan, mun mielestä ei luulis olevan niin rasittavaa kuunnella jos jollakulla on päivän mittaan ollu huono päivä ja sellasta arkipäiväistä. Mun mielestäni on järkevämpää kertoo jotain mikä harmittaa, kun sitten loputtomasti jotain vitsiä vääntää joka asiasta. Jossain määrin tuntuu että ei se oo ihan terve asenne sekään. Ensin on kivaa heittää herjaa, mutta kyllä se saattaa alkaa kyllästyttään jos se on sitä samaa AINA, eikä voi mistään tärkeemmistä asioista puhua, kuten vaikka naisista tai seurustelusta näin miesten kesken :) Ja varsinkin jos muidenkin kavereiden kanssa on samanlaista.
Vaikka kaverit onkin vaan kavereita ja ystävät sit enemmän ihmisiä joiden kanssa voi jutella henkilökohtaisimmistakin asioista ja joihin voi luottaa nii silti...Ei kai tartte niin yksioikoista olla! Oon itse suht avoin ihminen ja vaikken hölisekään tietenkään kaikkia asioitani jokaiselle, niin monet kaverit on kumman salailevia ja oma velikin myös. Monesta asiasta puhuminen ei voi seurata mitään haittoja itselle, ja toisaalta. Oon vähän omalaatuinen mies siinä että tykkään puhua ajatuksistani ja tunteistani, vähän henkilökohtaisistakin asioista toisille ( mut en kelle tahansa!), mutta monet mieskaverit on jotenkin ihme sulkeentuneita, oma velikään ei koskaan naisista tai seurustelusta puhu mitään vaikka hetero sen pitäs olla kuten minäkin :)
Kokemukseni ulottuu enemmän miespuolisiin kavereihin ja sen takia osittain ajattelen että miehillä ei oo tapana jutella joistain elämän tärkeistä asioista, vaan säilyttää sellainen asialinja tai vitsilinja keskusteluissa. Ajattelen että miehet on tavallaan sulkeutuneempia. Tuntuu myös että kun joskus ala-asteella ja koulussa pojat viihtyy kaveriporukoissa ja tytöillä on harvempia ystävyyssuhteita niin ei sekään asia juuri näytä muuttuvan yli 20 vuotiaiden suhteen, mutta tuskin asia on niin yksioikoista.
Toisinaan tietenkin ihmettelen että mistähän niitä ystäviä sitten vois löytää. Monet ihmiset mainostaa että viettää viikonloppuna aikaa ystäviensä kanssa ja se kuullostaa mun korvin aika glamourilta, kun en oo moisia "ystäviä" vuosiin nähny. Pitkäaikaisin miespuolisin kaveri jonka oon tuntenu 2 vuotta salailee ihan arkipäiväisiäkin asioita, vaikka oon itse kertonu ties mitä asioitani. Tämmönen kaveri sit mulla on, jota erehdyin pitämään ystävänä. Luotettavahan tuo on, mutta en tykkää siitä salailusta!
Vastaukset 5
Vanhimmat
En taida, vaikka mies oonkin, niin välittää siitä asialinjasta keskustelussa niin paljoo, se tuntuu toisinaan niin yksipuoliselta ja sen takia en niin viihdy miesporukoissa. Monet miehet tietenkin oppii että tunteistaan ei sovi/kannata puhua. En tietenkän mieskavereiden TUNTEMUKSIA haluais tiedustella JA KESKUSTELLA TUNTEISTA ALINOMAAN, mutta jutella sellaisista yleisistä asioista, jotka vähän enemmän menis sinne tunnepuolen suuntaan, vaikka seurustelusta ja ihastumisesta tai sitten kiinnostuksen kohteista jne...tajuatte pointin kumminkin !? :)
Taustalla oleva oma ideologiani on että kun puhuu joistain asioista jotka mietityttää tai harmittaa niin ne saattaa samalla arkipäiväistyä, ongelmat pienentyä tavallisiksi asioiksi jne...Ja että ei tuo omasta mielestäni oo niin hyödyllistä ikään kuin lakaista kaikkee maton alle, olla kertomatta kellekään asioistaan, kuten omassa lähpiirissäni monella miehellä tuntuu olevan tapana ( esim. suvussa ).
Kaikki ei tietenkään osaa vaan puhua. Ja tietenkään monella on kavereita joihin ei luota niin paljoo ja se on jossain määrin järkevää. Ja monilla on kokemuksia selkäänpuukottajista, eikä niin luota muihin ihmisiin tai sitten on muita ystäviä eikä viitti sitten niillä kavereilleen puhua jne...kyllähän nää tiedetään..
Et ole tosiaankaan ainoa joka tuollaisia harmittelee. Mulla alkoi opiskelut ja sain kavereita muutaman, nyt harmittaa kun ei ole tarpeeksi hyvää kaveria tai siis ystävää joka voisi sellaisena tukipilarina toimia huonoina hetkinä ja jonka kanssa voisi puhua ihan aidosti omista asioistaan ja murheistaan. Varmaan monet ajattelee stereotyyppisesti että nuo on jotain tyttöjen juttuja ja että jätkäporukassa kuuluu esittää vahvaa ja olla kova. Minua tympii ja masentaa kun ei voi olla ihan oma itsensä ja puhua sellaisista asioista jotka sillä hetkellä ovat pinnalla. Oikeastaan minullakin on kamalasti asioita jotka on pidettävä ihan omana tietonaan kun ei ole ketään joka jaksaisi kuunnella tai jakaa kokemuksiaan kanssani. Kaveriporukassa pitää aina olla hauska tai muuten sinut unohdetaan tms... Jotenkin pelottaa myös ajatus siitä ettei tähän ikään mennessä ole tullut vastaan sellaista ihmistä joka olisi mukana kuvioissa hamaan tulevaisuuteen asti. Kaikki häviää viimeistään siinä vaiheessa kun opiskelut loppuu ja muutetaan työn perässä tai vastaavaa. Kai se on sitten niin ettei sellaista tosiystävää voi saadakaan kun on miespuolinen ihminen...
Mulla on täysin samanlainen, tuo kaveri-kuvio. Kavereita löytyy, muttei ystäviä. Ennen oli ystäviäkin.. ihmiset muuttuu. Ja olen kaksitoista. Tätä on jo kestänyt varmaan puoli vuotta, vuosi(?), en enää muista.
Kun asioista saa puhuttua, ne pienenee on täysin totta. On todella vaikeaa löytää ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa ihan kaiken, mutta kun sellaisen löytää, elämänlaatu paranee huomattavasti. Kannattaa käydä vaikka lääkärillä jossei muuten. :) "Vaikeneminen on kultaa" yms. sananlaskut mitä armeijassa ja työpaikoilla viljellään ovat omiaan lisäämään miesten ahdistusta. Oletteko muuten huomannut että suurin osa "vanhan kansan viisauksista" on aikalailla täyttä bullshittiä..
Itsellä on noin 5 hyvää miesystävää ja 5 hyvää naisystävää. olen siis melko onnekkaassa asemassa. tämän lisäksi 10-20 kaveria, joita sitten näkee enemmän tai vähemmän. kuitenkin tämä on vaatinut paljon töitä ja mitenkään "ilmaiseksi" kaveruus ei "enää tässä iässä" synny. ala-asteella kuviot on erilaiset, kysytään vaan ootko mun kaveri...
kirjoituksestas tuli sellanen olo, että haluat puhua mieskavereittes kanssa lähinnä pelkästään naisista. mulla on menny aikoinaan hermo tosi mukavaan tyyppiin, joka oli jotain siitä kaverin ja ystävän väliltä. mutta kun mistään muusta ei puhuttu kun seurustelusta tai muijien ulkonäöstä. noi on tietysti mielenkiintosia aiheita, mutta liika on liikaa. omaa sosiaalista elämääni helpottaa tosin se, että asun espoossa ja kavereita on ollut mahdollista hankkia "monista piireistä". se tuo myös keskusteluihin mukavasti väriä, kun ei aina tarkkailla asioita siitä samasta näkökulmasta joka esimerkiksi jollain pikkupaikkakunnalla on. on vaikea keskustella henkilökohtaisista asioista, kun oman ikäisiä asuu kunnan alueella 20-30hlöö. kysy, jos joku mietityttää. yritän vastailla!