Mitä levyjä odotatte?

Eli mitä tänä kuluvana vuonna julkaistavaksi ilmoitetuista levyistä odotatte kuolarihmat suupielistä roikkuen? Omat etukäteishekumanherättäjäni (kiva yhdyssana) ovat Amon Amarth ja Stormwarrior. Månegarmin tuleva on kysymysmerkki siinä mielessä, että se on käsittääkseni jonkinlainen "kokeellinen folk-levy", jonka myötä yhtyeen levytyssopimus nykyisen lafkan kanssa päättyy. Eli saattaapi olla kiireellä/vasemmalla kädellä (negatiivisessa mielessä) kokoonkyhätty tuotos...

Manowar? Hiton Logan. Jos se alunperin tänä vuonna ilmestyväksi kaavailtu täyspitkä todellakin ilmestyy - vaikka sitten joulukuussa - hyppää se luonnollisesti intressilistan kärkeen.
7644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Manowarin levyä olen tässä odotellut, senhän piti alunperin ilmestyä tässä kuussa, mutta sitten tuli viivytyksiä enkä osaa sanoa milloin se on tulossa. Siirtyneekö syksylle. Itse kyllä tykkään Warriors of the world levystä vaikka sitä on kritisoitu ja haukuttu oikein olan takaa. Tasokasta musiikkia, oli sitten "raskasta" tai ei.

Äänestä

tuli noin päällimmäisenä mieleen. Edellisestä albumista on tosiaan vierähtänyt jonkin aikaa (6 vuotta?!) Torven keikka Reverend Bizarren kanssa helpotti vieroitusoireita hetkeksi mutta loppupeleissä vaan pahensi asiaa...

Muuten hauskan nimen uutukaiselleen valinneet, ovatkohan Mignolan sarjiksia lukeneet vai mistähän tuo juontaa juurensa?

Äänestä

gov't mule- high and mighty.

Äänestä

Uudet kymmenen käskyä. Vaikkei ulkomaista olekkaan, odotan kieli pitkänä!

Äänestä
  • Kun Corpsen uusi levy jo putkahti ulos niin katseet kääntyy syksyyn ja Slayeriin! Myös Pattonin Mikeltä voisi odottaa jonkinnäköistä viritelmää...

    Äänestä

  • Corpsegrinder kirjoitti:

    Kun Corpsen uusi levy jo putkahti ulos niin katseet kääntyy syksyyn ja Slayeriin! Myös Pattonin Mikeltä voisi odottaa jonkinnäköistä viritelmää...

    -------------

    Äänestä

Danzig, Slayer ja Strapping young lad tekevät vielä hyvää musaa.

Manowarilla on nykyinen suoraviivaisuus ja wanhan toisto hiukan vieneet pohjaa sävellystyöltä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TOTCFUARTD kirjoitti:

Eli mitä tänä kuluvana vuonna julkaistavaksi ilmoitetuista levyistä odotatte kuolarihmat suupielistä roikkuen? Omat etukäteishekumanherättäjäni (kiva yhdyssana) ovat Amon Amarth ja Stormwarrior. Månegarmin tuleva on kysymysmerkki siinä mielessä, että se on käsittääkseni jonkinlainen "kokeellinen folk-levy", jonka myötä yhtyeen levytyssopimus nykyisen lafkan kanssa päättyy. Eli saattaapi olla kiireellä/vasemmalla kädellä (negatiivisessa mielessä) kokoonkyhätty tuotos...

Manowar? Hiton Logan. Jos se alunperin tänä vuonna ilmestyväksi kaavailtu täyspitkä todellakin ilmestyy - vaikka sitten joulukuussa - hyppää se luonnollisesti intressilistan kärkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu